Oppilaani (lukiolainen) äiti joitaa KAIKKI poikansa asiat..

Hyvähän tuo vaan on ja useampi vanhempi saisi tietää mitä milloinkin tapahtuu koulussa ja ilmoittaa alle 18- vuotiaan poissaoloista.



miten tämä liittyy itsenäiseksi kasvamiseen?

todella monelle lukiolaiselle tulivat vanhemmat ostamaan oppikirjoja, amislaiset ostivat kirjat itse.

lukioon. Vielä näin viiskymppisenäkin muistelen, kuinka ihanaa olisi ollut kun joku olisi pitänyt huolta asioistani. Olin niin kateellinen niille nuorille, jotka sai käydä lukion kotoa ja vanhemmat ostivat kirjat ja huolehtivat huolettoman nuoruuden.



Olo oli aika orpo kun niin nuorena oli pakko lähteä ja piti hoitaa kaikki asiat itse.

vanhemman pitänyt kuitata aina siihen asti, kunnes lapsi tuli täysi-ikäiseksi.

lukiossahan se ilmoitetaan jälkikäteen, allekirjoituksella. Koulujutut kyselen myös ihan siksi, että lukiossa kanslia on suljettu silloin, kun oppilaat sinne pääsisivät.



Eikä se ole keneltäkään pois, jos myös ostan lapseni oppikirjat. Vanhemmille niistä annetaan alennuksia, lapsille ei.

muistan kun valmistuin ja menin työkkäriin ilmottautumaan niin sinne tuli poika( tai oikeestaan jo mies) äitinsä kanssa ja se äiti meni sen pojan kanssa sinne työkkärin tätin kanssa keskustelemaan. sillon oli vaikee jo pokka pitää.

Vanhemmille niistä annetaan alennuksia, lapsille ei.

mutta enpä allekirjoita tätä väitettäsi.

Ja äitinsä huolehtii edelleen läksyt, kirjat, ilmoittautumisen kirjoituksiin.

oli lievästi kehitysvammainen tai puhevammainen? Tai sosiaalisia tilanteita pelkäävä? Tai asperger-aikuinen? Kaikki eivät näytä ulospäin "kummallisilta".

Jospa se työkkärissä käynyt poika oli lievästi kehitysvammainen tai puhevammainen? Tai sosiaalisia tilanteita pelkäävä? Tai asperger-aikuinen? Kaikki eivät näytä ulospäin "kummallisilta".

kun ette ollenkaan sitä nuorta tunne. Ehkä äidin läsnäolo on hyvinkin tarpeen.

Mitä tulee ap:n kertomukseen lukiolaispojasta, niin jos tuo hänen oppilaansa on kapasiteetiltaan normaali, niin hiukanhan se on epätarkoituksenmukaista, että äiti hössää läksytkin.

Itselläni on asperger-poika, 9 v., ja hänenkin kohdallaan jo on koulussa vartavasiten opeteltu läksyjen muistamista. Poika kirjoittaa läksyt kirjaan, koska suusanallisia ohjeita ei muistaisi enää kotona.

Mutta voisin hyvin kuvitella, että jos hän aikanaan - kuten nyt näyttää - menee lukioon, minä joudun kyllä hänen kanssaan asioimaan siellä monta kertaa...

Olen vapaan kasvatuksen saanut ja olen varsin varhaisesta joutunut itse huolehtimaan itsestäni. Voin sanoa, että monessa asiassa olisin tarvinnut vanhempien apua ja siksi ei kaikki ole mennyt niin loistokkaasti. Olen pärjännyt joten kuten mutta paremmin olisin jos minusta olisi vähän enemmän huolehdittu!

Minä kyllä huolehdin lapsistani ainakin niin kauan kun asuvat kotona ja varmaan vielä vähän senkin jälkeen.

Vanhempien oli pakko käydä ostamassa kirjat jos tilille osti.

lukiossahan se ilmoitetaan jälkikäteen, allekirjoituksella. Koulujutut kyselen myös ihan siksi, että lukiossa kanslia on suljettu silloin, kun oppilaat sinne pääsisivät.

Eikä se ole keneltäkään pois, jos myös ostan lapseni oppikirjat. Vanhemmille niistä annetaan alennuksia, lapsille ei.

Onneksi näistä nykyään puhutaan paljon, jotta sinunkinlaiset tollot voisivat sen pokkansa pitää. Esim. rankasti koulukiusattu lapsi voi potea sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin, että ei pysty hoitamaan asioitaan. Se on äidille raskas taakka ja vaatii paljon kun yrittää tukea lastaan, ettei se masentuisi ja ehkä tapa itseään lopulta.

Hyvä kun sinä sait isot naurut. Voin kuvitella sen äidin tuskan poikansa puolesta ja ehkä sen katkeruuden kun kiusaamiseen ei puututtu ja tulokset ovat sitten siinä.

muistan kun valmistuin ja menin työkkäriin ilmottautumaan niin sinne tuli poika( tai oikeestaan jo mies) äitinsä kanssa ja se äiti meni sen pojan kanssa sinne työkkärin tätin kanssa keskustelemaan. sillon oli vaikee jo pokka pitää.

todella monelle lukiolaiselle tulivat vanhemmat ostamaan oppikirjoja, amislaiset ostivat kirjat itse.

olen niin tarkkaa, mitä päivät tekevät. Lukiolaiset ostaa pääosan kirjoista netistä ja vain jonku satunnainen haetaan kirjakaupasta. Kätevimmin sen tekee äiti ruokatunnilla.

En ole koskaantullut ajatelleeksikaan, että voisimme näyttää jonkiun ulkopuolisen silmissä naurettavilta vaikka terveyskeskuksessa, kun saatan 20-vuotiasta poikaa. Käytän häntä lääkärissä, passivalokuvissa, parturissa, lauantaikarkkiostoksilla (!), opetan vaihtamaan pullokuittia rahaksi, neuvon seteleiden kanssa...



Luulisin ettei ulkonäöstä arvaa lainakaan, että hän on lievästi kehitysvammainen ja dysfaattinen. Hän tarvitsee puhetulkkia varmistanmaan molempiin suuntiin; että tulee ymmärretykis tai että ymmärtää itse. Lisäksi jännittää kovasti ja varmistelea asioita autististen piirteiden vuoksi lukemattomia kertoja.



Yritän toimia hänen kanssaan mahdollisimman huomaamattomasti ja auttaa nyökkäyksillä yms, jotta voi asioida itsenäisesti. Ehkä se kaikki näyttää jonkun perässä tulevan teinin mielestä kerrassaan nololta ja huvittavalta.

Mullakin äitini oli monesti puolestani lukioaikana yhteydessä kouluun.

Selvitti masennukseni tuomat sähellykset kuten liian monet luvattomat poissaolot, siten etten kuitenkaan tippunut kurssilta heti.

Selvitti rehtorin kanssa mulle vapauden olla esiintymättä luokan eessä. selvitti mulle luvan suorittaa lukio viides vuodes.



Emmä olisi masennuksen kourissa ite osannu hoita anäitä, ku se aiheutti mulle psyykkisen kehitysviivästymänki kuulemma vähäksi aikaa...mikä aika yleistä nuorena masentuneilla.



Ja ihan hyvinsilti nyt pari vuot myöhemmi kaiken hoidan ihan kokonaan itsenäöisesti ja asun omillani.

muistan kun valmistuin ja menin työkkäriin ilmottautumaan niin sinne tuli poika( tai oikeestaan jo mies) äitinsä kanssa ja se äiti meni sen pojan kanssa sinne työkkärin tätin kanssa keskustelemaan. sillon oli vaikee jo pokka pitää.

Aika usein on tilanteita, joissa vaimo tulee miehensä mukana, äiti lapsensa ja onpa nähty sisarusparejakin asiakkaina. Sitä ei ole kielletty ja joskus sitä jopa tuetaan. TE-toimistossa käy myös sellaisia henkilöitä, joiden työllistyminen ei ole ajankohtaista, mutta joiden saamat muiden tahojen tarjoamat palvelut edellyttävät asiakkuutta. Esimerkiksi kuntoutusasiakkaan kannalta on hyvä, että mukana on joku toinen aikuinen.

koska pojalla lukihäiriö ja oppimisvaikeuksia ja ongelmia lyhytmuistin puolella. Joutui lukemaan kirjoituksiinkin vielä koealueet, koska lukemisen ymmärtäminen oli niin heikkoa lukihäiriön takia. Poika kirjoitti hyvin ja on nyt opiskelemassa lempiammattiaan ja koulu menee hyvin.

Sinun mielestä äiti ei olisi saanut tukea ja pojan opiskelut olisi pitänyt kekseyttää ja mielellään hokea vielä, että olet tyhmä ja laiska ja ei susta mitään tule.

Mistä näitä ymmärtämättömiä ihmisiä tulee. Minusta on hienoa, että äidit jaksavat omien töisen sivussa tukea tukea tarvitsevia lapsiaan opiskeluissa.

Ja äitinsä huolehtii edelleen läksyt, kirjat, ilmoittautumisen kirjoituksiin.

Miten ihmeessä sen tiedät? Kaikki on nimittäin ihan helvetin paljon. Ja aika paljon kaikesta hoidetaan muiden kuin yhden opettajan kanssa.

todella monelle lukiolaiselle tulivat vanhemmat ostamaan oppikirjoja, amislaiset ostivat kirjat itse.

olen niin tarkkaa, mitä päivät tekevät. Lukiolaiset ostaa pääosan kirjoista netistä ja vain jonku satunnainen haetaan kirjakaupasta. Kätevimmin sen tekee äiti ruokatunnilla.

Kyllä sen amisopiskelijan tarvitsee tunneilla olla jos meinaa saada nymeron ja päästä läpi. Ei siellä ammattikoulussa vain hengailla vaan päivät venahtavat helposti 8-tuntisiksi.

Enkä kyllä ymmärrä, miksi se opiskelija ei voi itse niitä kirjojaan hakea (jos nyt ei sitten ole tosiaan niin, että alennusta ei saa mitä vähän epäilen koska ainakin itse sain vielä kymmenen vuotta sitten opiskelijakortilla alennukset).

Itse muutin pois kotoa 16.v opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vaikka välimatkaa vanhempiin oli 70 kilsaa, ei se tarkoittanut sitä, että minut olisi jätetty sinne oman onneni nojaan. Sain rahallista tukea, vanhempani olivat tosiaankin kiinnostuneet siitä, mitä elämääni kuului ja he saivat tietää aina poissaoloistani (luokanvalvoja soitti aina isälle tai äidille).

Ja hui kauhistus, kävin ostamassa itse kirjani. En tarvinnut äitiä tai isää henkiseksi tueksi siihen hommaan ja sain vieläpä alennukset ilman heitä ;)