Pelkäätkö sairastuvasi vakavasti esim. syöpään?

Pelot pahenivat ja kärjistyivät ja lopuksi menin lääkärille puhumaan. Ensin epäilivät kilpirauhasta, sitten masennusta, mutta kun tarkemmin tutkivat ja testasivat niin mulla diagnosoitiin paniikkihäiriö. Sain lääkityksen ja oireet lähtivät pikkuhiljaa laantumaan.

Paniikkihäiriötä on monenlaista, mulla pelkotilat eivät liittyneet mihinkään tiettyyn tilanteeseen, ihmisiin tms vaan olivat päivittäisiä ja korostuivat iltaisin. Pelkäsin, tai en oikeastaan pelännyt vaan olin täysin varma että olen vakavasti sairas. Tai sitten pelkäsin että yön aikana saan aivoverenvuodon.. Ihan mikä tahansa vakava sairaus niin olin ihan varma että mulla on se ja että vuoden kuluttua siitä päivästä en enää ole hengissä.

Se oli mun elämän kamalinta aikaa ja mä kadun että en mennyt ajoissa lääkäriin. Pelkäsin että ne nauraa mulle, mutta eivät nauraneet vaan auttoivat.

Suosittelen siis ihan vilpittömästi menemään lääkärin juttusille ajoissa, pelkoja ei tarvitse sietää vaan ne voidaan liennyttää, oli kyse sitten paniikkihäiriöstä tai mistä tahansa.

Itsellä jatkuvat pelot sairauksista, varsinkin syövästä.

silloin kun minulla on jälkitarkastukset.

Nyt olen kyllä alkanut pelätä vanhempieni menetystä. En minä sitäkään jatkuvasti pelkää, mutta jotenkin olen vain tajunnut, miten pian aika kuluukaan.

Se tapahtuu mikä on tapahtuakseen. Elän jokaisen päivän täysillä (tai ainakin siihen pyrin, ei nyt aina voi olla niin jämpti) jotta lähdön hetkellä ei jää mitään kaduttavaa. Tuntemattoman pelko kahlitsisi liikaa elämääni. Nuorempana murehdin aika paljonkin, silloin saatoin pelätä jopa meteoriittipalasen tippumista päähän.

kuoleman pelko on yx asia mikä onnex ei kuulu mun persoonallisuuteen, koska fakta on, että kuolema korjaa meistä jokasen ennemmin tai myöhemmin ja sitä totuutta ei mikään mahti tässä maailmassa muuta. ehkä se tapahtuu huomenna kun liukastun suihkussa, tai sitte sadan vuoden päästä ku kuolen vanhuuteen.



ja mitä syöpään tulee, itelläni todettiin syöpä viime vuonna, mikä oli alux pelkkä pamahtanu umpisuoli, oliki oikeesti kasvaimen tuhoama umpisuoli. leikkausten jälkeen sisuksista puuttuu osa suolistosta, olisivat vielä halunnu että menisin yksityiselle lekurille kuvauttamaan tarkemmin suolistoa mutta jätin suosiolla väliin.



pointti on että koko sen episodin ajan ei kuolema pahemmin hetkauttanu, koska jos se tulee, ni sit se tulee.



mieleen tulee yx hyvä viisaus mikä sopii tähän topickiin hyvin....



"älä ikinä stressaa asioista mihin sä et pysty vaikuttamaan"

Enää ei tarvitse pelätä.



Paitsi 4xvuodessa tarkastuksissa.

Siksi on kiire laihdutaa, en halua kuolla lihavuuteen

aiemmin olen pelännyt enemmänkin, sen verran on vahvat syöpägeenit; äidin sisaruksista 50% sairastunut syöpään, äiti itse kuoli siihen

Sehän on aivan sama kuin pelkäisi tapaturmia ja onnettomuuksia,

osaan sairauksista ja tapahtumista voi itse omilla valinnoillaan vähän vaikuttaa,

osa on arpapeliä.

Miksi stressata itseään asioilla joita ei voi ennustaa, pitäisi elää tässä ja nyt;

eikä murehtia ja katua eilistä ja pelätä huomista.

Esimerkiksi välttää alkoholisairauksia ja lihavuutta. Pitää liikkua, syödä hyvin yms eikä vain heittäytyä kohtalin armoille.

Nuorempana pelkäsin ja pelkoa pahensi ajatus, että minun pitäisi jotenkin onnistua välttämään se, koska "kunnon ihmiset eivät sairastu".



Nyttemmin on niin monta sukulaista ja tuttua sairastunut ja kuollutkin, että tiedän väistämättä ennen pitkää sairastuvani. Vaikka tekisin mitä. Niin käy lopulta kaikille ja ei, siitä ei selviä, mutta sen kanssa elää kunnes kuolee. Turha ähkiä sen enempää, otetaan nyt vain tästä hetkestä irti se, mitä saadaan ja yritetään varmistaa, että lapset selviävät eteenpäin sitten kun me emme enää selviä..

Minulla on aika suuri suku, vain kahdella on ollut syöpä: isotädilläni yli 60-vuotiaana, isoisälläni yli 80-vuotiaana.