Kun aloit seurustella nyk.miehesi kanssa

Mutta en ajatellut sen kestävän välttämättä koko elämää. Ollaan hyvin onnellsia vieläkin ja asiat on oikein hyvin. Hiukan yli 20 v yhdessä. Naimisiin mentiin 7 vuotta tapaamisen jälkeen.

Me ei todellakaan olla sielunkumppaneita ja yhdessä ollaan vain tottumuksesta. Meillä ei ole mitään yhteistä, olisi parempi erota, mutta ei me osata. Mies on pettänytkin, minä en koskaan, mutta voisin kyllä hyvin pettääkin. 20 ensimmäistä vuotta ajattelin, että meistä ei kumpikaan voi koskaan ihastua kehenkään toiseen saati pettää.

Arvelin kestävän jokusia kuukausia. Nyt ollaan oltu yhdessä 11 vuotta, josta naimisissa neljä.

Olemme yhdessä kahdeksatta vuotta ja se on pitempään kuin koskaan olen kenenkään kanssa ollut.

Olin hädintuskin 17v täyttänyt.

Huomenna vietämme 11v hääpäiväämme ja yhdessäkin oltu kuun viimeinen päivä jo 19v.

No valehtelematta kyllä ajattelin! Tietysti arki on auttanut valaisemaan myös niitä toisen vähemmän ihania luonteenpiirteitä, mutta silti olen sitä mieltä, että rakastan miestäni en vioista huolimatta vaan vikoineen päivineen.



Tapaamisesta nyt kaksitoista vuotta (oho, niinkö kauan!), naimisissa ollaan oltu kuusi-seitsemän vuotta. Kaksi lasta, seksielämä voisi olla aktiivisempaakin mutta muuten olemme ihan "yhtä" edelleen ja meillä on tosi hauskaakin.



Olemme mielestäni sielunkumppanit, mutta ei se kyllä tietenkään estä ihastumasta johonkuhun toiseen joskus.

"Katsotaanpas, tästä voi tulla jotain, otetaas ihan rauhassa nyt".



Mä en tiedä, mitä sellainen "sielunkumppanuus" tarkoittaa, mutta tuo oli multa täysin erilainen ajatus kuin aikaisempien suhteideni kanssa, joita siis pidin alusta loppuun tietoisesti kertakäyttöpikakivoina. Mulla ei ole tapana huijata itseäni. Ajatus, että tästä voi kehittyä jotain pitkäaikaista ja että otetaan rauhallisesti oli erilainen ja poikkeuksellinen.



Ja yhdessä onnellisina ja tyytyväisinä elämän haasteiden läpi on kuljettu nyt 21 vuotta ja vakaasti näyttää siltä, että näin jatketaankin.

Aivan aluksi ajattelin, että kestää ehkä muutaman viikon. Sitten ajattelin, että saattaakin tulla vähän pitempi juttu. Nyt toivon, että kestää koko loppuelämän. Tällä hetkellä ollaan oltu yhdessä vajaa 7 vuotta.

Arvelin kestävän jokusia kuukausia. Nyt ollaan oltu yhdessä 11 vuotta, josta naimisissa neljä.

olen itseni tuntien täysi realisti rakkausasioissa. Musta on ihanaa ihastua ja rakastuakin, mutta voi että kun se arki iskee päälle. En ole vielä kenellekään miehelle kyennyt uskollinen olemaan.



Tuoreinta suhdetta kuukauden verran takana. Joo, olen sen kanssa niin kauan kuin hauskaa on. Ei sitoumuksia kiitos. Ikävää kun miehet vaan on aina niin tosissaan.

Ja erota, olinhan jo kertaalleen eronnut avioliitosta. Olen aina ollut realisti. Nykyinen liittoni on kuitenkin ollut yllättävänkin kestävä, 15. vuosi menossa ja vasta viime vuoden aikana on tullut isompia ongelmia.

2 kertaa ollaan erottu ja palattu yhteen. Edelleen olen varma ettei tämä ikuisesti kestä.

vaan sellainen ihana rauha ja seesteisyys. En olisi koskaan voinut kuvitella, että jonkun ihmisen kanssa on näin mutkatonta ja helppoa olla eikä koskaan ahdista. Lisäksi vakuutuin mieheni asennoitumisesta suhteeseemme, kun kolmansilla treffeillä ehdotin että ruvetaanko tekemään lapsia. Asia oli hänelle ok ja hän osoittautuikin maailman parhaaksi isäksi n. 9kk tuon kysymyksen jälkeen!



Oon ollut muutaman kerran "tulisesti rakastunut" elämässäni mutta siitä ei ole pidemmän päälle hyviä kokemuksia.

Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen ei kuulu elää saman henkilön kanssa koko elämäänsä, etenkään jos suhde ei pelitä. Olimme kyllä pitkään rakastuneita, käsittääkseni vielä jopa 15 avioliittovuoden jälkeen, mutta takana on 20 yhteistä vuotta ja olemme aika yhdentekeviä toisillemme. Oma mielipiteeni on, että kunhan nuorin lapsista on ehtinyt tuonne 15 vuoden ikään, haluaisin erota ja elää yksin, tehdä mitä lystään. En jostain syystä pysty kuvittelemaan itseäni miehen rinnalle vanhana, lähinnä siksi että haluan itse tehdä asioita joita itse haluan ja paljon mieluummin omien ystävieni kuin mieheni kanssa.

että NYT olen varma että olemme ne oikeat ja emme ihastu muihin, kun suhteesta on 15. vuosi menossa.



Olin kyllä alussakin varma että tuon miehen kanssa haluan naimisiin kunhan vaan ymmärtää kosia...



Ja tätä nykyistä suhdetta edelsi 12v suhde jossa eksä tuli jätetyksi toisen takia.

samaa mieltä edelleen, 14 v onnellisen yhdessäolon jälkeen. Ihastumisia en pitänyt mahdottomana, ihastun helposti mutta rakastuminen on jo helkkarin paljon vaikeampaa. Eli ihastumisia on ollut, mutta ei aikomustakaan tehdä mitään niide takia.

Sen sijaan päätin heti, että tämän miehen kanssa menen naimisiin, perustan perheen ja elän loppuelämän onnellisena.



Tätä on kestänyt nyt 15 vuotta. Töitä olen saanut tavoitteen toteutumiseksi tehdä vuosien varrella useamman ison urakan verran. Yhdessä silti ollaan edelleen. Ja yhdessä pysytäänkin.