Äidin pitää olla täydellinen, isälle riittää pelkkä isyys.

Ainakaan jos ei ihan tossun alla halua olla talousrahoja kerjäämässä ukolta.

Muuta miehen ei tarvitse isyytensä eteen tehdä. Ja se elättäjän rooli ei ole lapselle merkki riittävän hyvästä vanhemmuudesta.

Oman isäni en muista osallistuneen lasten- tai kodinhoitoon koskaan, millään tavalla. Kerran, kun olin vanhempi, kävin isäni kanssa jossain reissussa. Siksi kai jäänyt mieleen kun se oli se yksi ja ainoa kerta.

Muuta miehen ei tarvitse isyytensä eteen tehdä. Ja se elättäjän rooli ei ole lapselle merkki riittävän hyvästä vanhemmuudesta.

Tai oikeastaan koko ketju. Eiköhän perhe ole kokonaisuus ja siinä tulee puhaltaa yhteen hiileen ja puhua asiat halki. Kommunikointi ongelmat on ehkö suurimpia syitä ettei suhde toimi ja kun tehdään ensin lapset ja sitten ruvetaan ihmettelemään kun ongelmia alkaa ilmestyä ja kun toinen ei teekään niinkuin itse luuli tekevän. Asialle saadaan sitten vahvistusta kun luetaan perhelehtiä jossa muilla homma toimii pääsääntöisesti niin hyvin.

Ai niin ja tiedoksi, ei kukaan edellytä isän tai äidin olevan täydellinen. En tiedä missä pienessä päässä te rakkaat lähimmäiset kehittelelette semmoisia ajatuksia!

Luin kerran jutun ihmisestä, jolla oli kokemusta niin isän kuin äidinkin roolista - hän oli synnyttänyt lapsensa naisena, ja käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa lapsen ollessa muistaakseni 2-3 v.



Kyseinen henkilö kertoi jutussa, että sukupuolen korjaukse myötä hänen vanhemmuutensa helpottui todella paljon. Nimittäin äitinä mikään ei ollut riittävästi, sen sijaan isänä hänen kokemuksensa mukaan riitti, kun pistää lapsen rattaisiin ja lähtee kävelylle, niin johan sataa ihailevia katseita.



Harvalla on omakohtaista kokemusta ympäristön suhtautumisesta sekä äiteihin että iseihin. Tämän lehtiartikkelin perusteella jäin kyllä käsitykseen, että ympäristö todellakin vaatii äideiltä enemmän kuin iseiltä.

Luin kerran jutun ihmisestä, jolla oli kokemusta niin isän kuin äidinkin roolista - hän oli synnyttänyt lapsensa naisena, ja käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa lapsen ollessa muistaakseni 2-3 v.

Kyseinen henkilö kertoi jutussa, että sukupuolen korjaukse myötä hänen vanhemmuutensa helpottui todella paljon. Nimittäin äitinä mikään ei ollut riittävästi, sen sijaan isänä hänen kokemuksensa mukaan riitti, kun pistää lapsen rattaisiin ja lähtee kävelylle, niin johan sataa ihailevia katseita.

Harvalla on omakohtaista kokemusta ympäristön suhtautumisesta sekä äiteihin että iseihin. Tämän lehtiartikkelin perusteella jäin kyllä käsitykseen, että ympäristö todellakin vaatii äideiltä enemmän kuin iseiltä.

Oma mieheni sai ihailevia katseita naisilta ja ehkä vähän huvittuneitakin katseita miehiltä kantaessaan lastamme kantoliinassa ulkomailla ja esim. Suomen kauppakeskuksissa. Kaikki katseet ja kommentit olivat kuitenkin positiivisia, ihmisiä pysähtyi juttelemaan ja auttamaan taaperomme kanssa jne.

Kun minä kuljen ympäriinsä kantoliinan kanssa, oltiin sitten ulkomailla tai koto-Suomessa, niin en saa katseita, hymyjä eikä kanssani jutella. Apuakaan ei tarjota, ei, vaikka selvästi tarvitsisin taaperon kärryjen kanssa.

Äitien on suoriuduttava äitiydestään yksin tai on huono äiti. Isien ei tarvitse suoriutua mistään. Riittää, kun ne lapset on pakattu mukaan ja apua satelee kaikkialta.

Luin kerran jutun ihmisestä, jolla oli kokemusta niin isän kuin äidinkin roolista - hän oli synnyttänyt lapsensa naisena, ja käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa lapsen ollessa muistaakseni 2-3 v.

Kyseinen henkilö kertoi jutussa, että sukupuolen korjaukse myötä hänen vanhemmuutensa helpottui todella paljon. Nimittäin äitinä mikään ei ollut riittävästi, sen sijaan isänä hänen kokemuksensa mukaan riitti, kun pistää lapsen rattaisiin ja lähtee kävelylle, niin johan sataa ihailevia katseita.

Harvalla on omakohtaista kokemusta ympäristön suhtautumisesta sekä äiteihin että iseihin. Tämän lehtiartikkelin perusteella jäin kyllä käsitykseen, että ympäristö todellakin vaatii äideiltä enemmän kuin iseiltä.

Isät, jotka jäävät kotiin hoitamaan lapsiaan ovat suunnilleen sankareita. Äidit, jotka tekevät samoin, ovat taas lusmuja yhteiskunnan ja ukkonsa rahoilla eläviä tai jos menevät töihin, huonoja äitejä kun hylkäävät lapsensa hoitoon.

Useimmat naiset kyllä kasaavat paineita ihan itse itselleen. Turhaan, sillä teit niin tai näin, teit jonkun mielestä aina väärin.

Kai se elämä nyt on rankempaa kuin muilla kun koko ajan pitää olla vahtaamassa mitä satunnaiset ohikulkijat sinusta ajattelevat.

Se, joka muuta väittää, ei ole kovinkaan valveutunut. Ihan lähtien kotihoito vs. päivähoitoasioista, kyllä ne vaatimukset kohdistuu ensisijaisesti naisiin.

MUTTA jokainen meistä naisista voi omassa elämässään valita toisin, ja suhtautua sekä omaan että muiden naisten vanhemmuuteen yhtä rennosti kuin suhtautuisi miehen vanhemmuuteen.



Tästä syystä muuten itse käytän mielummin sanaa "vanhemmuus" aina kun se on mahdollista "äidiyden ja isyyden" sijasta.



Niin, ja ei tämä miehistäkään aina ole mukavaa. Kyllä oma puolisoni haluaisi olla yhtä vakavastiotettava vanhempi kuin minä. Asialla on nimittäin kääntöpuoli: miehenä saat helpommin "anteeksi" jos et ole ihan täydellinen, mutta toisaalta sinun ei myöskään oleteta oikeasti osaavan mitään vaativampaa. Jos vaikka lapsi on sairas, niin hoito-ohjeet annetaan automaattisesti äidille eikä isälle, päiväkodeissa ihmetellään jos kasvukeskusteluun ei tulekaan kuin pelkkä isä jne.