Voiko synnytyksen käynnistämisestä kieltäytyä?
Siis jos ei ole VAKAVAA, vauvaa uhkaavaa vaaraa, jonka vuoksi olisi pikimmiten saatava se ulos. En tietenkään haluaisi vaarantaa vauvani terveyttä.
Kyseesä on pienen puoleinen sikiö, jonka sydänäänet, napanuoran virtaukset yleisvointi yms. on hyvä. On virkeä ja liikkuu ahkerasti. Ainoastaan koko on pieni, joka vuoksi lääkäri arveli ettei anneta mennä paljon yli lasketusta ajasta, ennen kuin aletaan käynnistellä.
Pienelle koolle ei ole lääkärit keksineet oikein muuta selitystä, kuin että voi olla geeneistäkin kiinni..
En haluaisi keinotekoista käynnistystä, koska kuulemani mukaan se voi aihettaa sen, etä synnytyksen kulkuun pitää sitten muillakin tavoin puuttua.. Olisin halunnut ns. aktiivisen synnytyksen.
Kommentit (30)
Ja synnytykset ovat olleet toinen toistaan helpompia. Aktiivinen saat toki olla käynnistetyssäkin synnytyksessä. Tosin mukautuminen, rentoutuminen "antaa tapahtua" -asenne toimivat mielestäni paremmin avautumisvaiheessa. Ponnistusvaiheessa on enemmän aktiivisen tekemisen tuntua. ;)
Mikä siis painoarvio?
Painoarvio oli 2660g/39+0vko
Kieltäydyin menemästä tipalla käynnistämiseen. Ketään ei voi pakolla lääkitä Suomessa.
Sain mennä kotiin odottamaan.
Ei tapahtunut mitään ja menin sairaalaan sovitusti, mutta edelleen kieltäydyin oksitosiinista.
Annoin kuitenkin puhkaista kalvot ja siitä alkoi synnytys ja eteni täysin normaalisti. Tiputuksia ei tarvittu.
...mutta varaudu painostukseen. Ja kun kyselet jotain prosentteja ja erilaisia mahdollisuuksia päätöksentekosi tueksi, sinulle sanotaan, että "et sinä sillä tiedolla mitään tee, koska ei mistään todennköisyyksistä voi päätellä mikä on riski juuri sinun kohdallasi"... Been there, heard that.
Vaikka siis todellisuudessa ne todennäköisyydet ovat ainoa minkä perusteella mitään päätöksiä VOI tehdä.
Jos kuitenkin päädyt suostumaan käynnistykseen, niin älä vielä lannistu. ON mahdollista saada aktiivinen synnytys vaikka olisi käynnistettykin. Pitää vain kieltäytyä jatkuvasta monitoroinnista, ja ennen kaikkea pitää itsensä liikkeellä ja pystyssä niin paljon kuin suinkin mahdollista.
Käynnistyksenkin voi tehdä hellävaroen ja ajan kanssa, ei ole mitenkään automaattisesti pakko suostua siihen, että asiaa kiiruhdetaan enemmän kuin on tarvis. VARSINKIN kun käynnistys ei sinun kohdallasi johtuisi siitä, että sikiöllä olisi akuuttia hätää.
Ei synnytyksiä turhan takia käynnistetä.
ja kaikki kolme synnytystä olleet myös hyvin nopeita ja helppoja -toki minulla ei muusta kuin käynnistetystä kokemusta ole.. en osaa nähdä mitä hallaa käynnistys olisi tuonut mukanaan (?)
"On ihan ok haluta toimia lunnonmukaisesti synnytyksessä, mutta kannattaa miettiä, että ehkä luonnon tarkoituksena olisi tämän vauvan menehtyminen (komplikaatioihin)."
Mikä siis painoarvio?
Painoarvio oli 2660g/39+0vko
ohoh...nnoin pieni täysillä viikoilla jos on niin lienee tosiaan istukassa jo vikaa...
hmm...jos et itse ole alaan erikoistunut henkilö niin aika vastuun otat lapsesi terveydestä ja hengestä jos kieltäydyt heidät tarpeellisiksi katsomistaan hoitotoimenpiteistä. Ja vielä ihan vaan sen vuoksi, että kun olisi kivempi saada aktiivisynnytys.
On tietysti mahdollista että kieltäytymisestä huolimatta kaikki sujuisi hyvin...mutta entäs jos valintasi päättyykin ikävästi vaikkapa lapsen menetykseen...siinä vaiheessa vois olla vaikeata antaa itselleen anteeksi omaa valintaansa.
...mutta varaudu painostukseen. Ja kun kyselet jotain prosentteja ja erilaisia mahdollisuuksia päätöksentekosi tueksi, sinulle sanotaan, että "et sinä sillä tiedolla mitään tee, koska ei mistään todennköisyyksistä voi päätellä mikä on riski juuri sinun kohdallasi"... Been there, heard that. Vaikka siis todellisuudessa ne todennäköisyydet ovat ainoa minkä perusteella mitään päätöksiä VOI tehdä. Jos kuitenkin päädyt suostumaan käynnistykseen, niin älä vielä lannistu. ON mahdollista saada aktiivinen synnytys vaikka olisi käynnistettykin. Pitää vain kieltäytyä jatkuvasta monitoroinnista, ja ennen kaikkea pitää itsensä liikkeellä ja pystyssä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Käynnistyksenkin voi tehdä hellävaroen ja ajan kanssa, ei ole mitenkään automaattisesti pakko suostua siihen, että asiaa kiiruhdetaan enemmän kuin on tarvis. VARSINKIN kun käynnistys ei sinun kohdallasi johtuisi siitä, että sikiöllä olisi akuuttia hätää.
jaa-a tuo akuutti hätä on aika häilyvä käsite.. Kyllähän sikiön hätä alkaa olla aika akuutti jos ei kasva normaalisti. jostain hädästä ja häikästä se kertoo. Ja edes ultrat, virtaukset ja ktg:t ei kerro varmaksi sitä etteikö sikiö esim kärsisi jo alkaneesta hapenpuutteesta (nim. kokemusta on ja lapseni pelastui sen vuoksi kun osasin vaatia muutakin...)
haluat riskeerta lapsen terveyden tai hengen, lääkärit eivät tuollaista ehdottais jos ei olisi tarpeen.!
itselläni meni lapsiveet, ei alkanut tapahtua mitään, käynnistivät reilun vuorokauden kuluttua. Jännitin sitä hirveästi ku oon kuullu että se voi olla tosi kivulias synnytys, mutta ei olis varmaan helpompaa synnytystä voinu olla.
Ei ollut kipuja niin ettei niitä olis sietänyt, laitoivat kumminkin epiduraalin ku sanoin, että haluan sen, etten tuu järkyttävän kipeäksi ku en jaksanut ku maata sängyssä (pahoinvointia koko raskauden aja oli, oksensin vielä salissa), epid. jälkeen loppu kivut täysin ja 45 min päästä siitä lapsi oli syntynyt. (olin 4cm auki ku laittoivat epid.) koko synnytys käynnistyksestä kesti vähän reilun 5h. Sen mitä tuli supistuksia ennen käynnistämistä niin olivat kivuliaampia mitä yksikään käynnistämisen jälkeen.
Myös siskollani kolmas lapsi käynnistettiin, kaksi edellistä alkanut syntyä itsestään ja sanoi, että käynnistetty synnytys ylivoimaisesti helpoin, ei oikeen tuntunut että olisi edes synnyttämässä käynyt.
ja niin se tuntu ittestäki että tässäkö tää oli, paljo puhuttu kamala käynnistetty synnytys.
toki se voi olla myös kivulias, mutta tässä esimerkkiä siitä, että se voi olla myös helpompi mitä itsestään alkanut synnytys.
Minulla käynnistettiin esikoisen synnytys rv 40+3. Vauvan painoarvio oli tuolloin 2600g. Virtaukset kunnossa eikä mitään muutakaan syytä miksei vauva kasvanut kunnolla, tarkkaan kyllä seurattiin.
Sain tabletit suun kautta n. klo 11.30 ja parin tunnin päästä meni vedet, alkoi supistaa ja minut siirrettiin salin puolelle. Tosi tiheästi supisteli alusta saakka, parin min välein. Istuskelin keinutuolissa, kävin suihkussa jossa läträsin tunnin, jumppapallon ja säkkituolin avulla heijailin itseäni ja koitin tehdä olon mukavammaksi.. Vasta lopussa menin sänkyyn jossa synnytin sitten.
Vauva painoi 2530g, istukassa kalkkeumaa jonkin verran. Minulle ei jäänyt mitään kammoja, itse sain päättää miten päin haluan olla ja missä, epiduraalinkin sain normaalisti. Eipä käynyt mielessäkään ettenkö käynnistykseen suostuisi, olin jo pitkään surrut vauvan pientä kokoa ja miettinyt miksei hän kasva. Rintamaidolla sitten kirittiin piankin ikätoverit kiinni eli eiköhän siellä jotain häikkää ollut miksei vauva saanut vatsassa ravintoa kunnolla...
Synnytin siis klo 20.10 samana päivänä joten pitkä ei synnytys ollut..
Minulla käynnistettiin esikoisen synnytys rv 40+3. Vauvan painoarvio oli tuolloin 2600g. Virtaukset kunnossa eikä mitään muutakaan syytä miksei vauva kasvanut kunnolla, tarkkaan kyllä seurattiin. Sain tabletit suun kautta n. klo 11.30 ja parin tunnin päästä meni vedet, alkoi supistaa ja minut siirrettiin salin puolelle. Tosi tiheästi supisteli alusta saakka, parin min välein. Istuskelin keinutuolissa, kävin suihkussa jossa läträsin tunnin, jumppapallon ja säkkituolin avulla heijailin itseäni ja koitin tehdä olon mukavammaksi.. Vasta lopussa menin sänkyyn jossa synnytin sitten. Vauva painoi 2530g, istukassa kalkkeumaa jonkin verran. Minulle ei jäänyt mitään kammoja, itse sain päättää miten päin haluan olla ja missä, epiduraalinkin sain normaalisti. Eipä käynyt mielessäkään ettenkö käynnistykseen suostuisi, olin jo pitkään surrut vauvan pientä kokoa ja miettinyt miksei hän kasva. Rintamaidolla sitten kirittiin piankin ikätoverit kiinni eli eiköhän siellä jotain häikkää ollut miksei vauva saanut vatsassa ravintoa kunnolla...
näillä small for date vauvoilla on kuulemme enemmän vanhempana neurologisia vaivoja..onko teidän vauva kehittynyt ihan normaalia tahtia syntymänsä jälkeen?
Eli tuo tyttönen on nyt 3v, eli en tietenkään voi tietää tuleeko olemaan mitään myöhemmin. Mutta tähän asti on fyysinen kehitys ollut ihan normaalia, käveli ennen 1v ikää ja fyysisesti tosi ketterä ollut aina. Puhe tuli kunnolla kuvioihin kyllä vasta 2,5v ja siitä se hurahtikin käyntiin kunnolla, 3v oli jo ihan normaali tasolla ja ainoastaan r-kirjain puuttuu.
Ikinä ei ole mihinkään neuvolassa puututtu tai kiinnitetty huomiota, ei ole ollut tarvetta. :) Itseasiassa, en edes tiennyt että pienellä koolla voisi olla jälkikäteen jotain merkitystä.
Nyt jännittää kun toista odotan rv24, onkohan tämäkin pikkuinen kirppu.. :/ Ainakin rakenneultrassa vastasi ihan viikkoja koko kun taas tuo esikoinen oli jo silloin 6pv pienemmän kokoinen ja loppua kohden alkoikin se kasvu hidastua... Joiltain lääkäreiltä tuli kyllä aika inhottavaa kommenttia esikoisen odotusaikana, tyyliin syönkö itse mitään! :( Jotenkin se loukkasi kun painoa kuitenkin tuli sen 13kg eli ihan normaali määrä...
Vauva on huomattu pienikokoiseksi jo rakenneultrasta lähtien. Eli viikon 20 tienoilta. Seurattu siitä asti, ja kasvanut on, mutta muutaman viikon koko ajan jäljessä.
Lääkäri on lääkäri ja tekee päätökssen ammattitaitonsa mukaan ajatellen sinun ja vauvasi hyvinvointia.
kohtukuolemat ovat yleisimpiä juuri yliaikaisilla lapsilla. Tästä syystä on viisasta suostua käynnistykseen.
Minulla takana kaksi käynnistettyä synnytystä, ja molemmat sujuivat oikein hyvin. Viimeinen vähän turhankin hyvin, kun tuli niin vauhdilla, ettei ehditty laittaa mitään puudutteita, antureita tai edes sänkyä kohoasentoon :)
ja kummallakin kerralla itse tuo käynnistys ollut ainoa "puuttuminen" synnytyksen kulkuun. Mitään lääkkeellistä kivunlievitystä en ole ehtinyt kaivata ja liikkua olen saanut sen minkä olen halunut (tykkään istua sängyllä ja "meditoida" :) Kannattaa sairaalassa avoimesti kertoa mitä haluaa, todennäköisesti moni juttu mahdollinen käynnistyksestä huolimatta, jos vain vauvalla kaikki kunnossa.
Minä myös asettaisin vauvan terveyden jakkaraan nähden etusijalle. Itselleni lääkäri sanoi ekaa käynnistystä "surressani" (minulla oli vastaavia ajatuksia kuin sinulla) jotenkin tähän tapaan: "On ihan ok haluta toimia lunnonmukaisesti synnytyksessä, mutta kannattaa miettiä, että ehkä luonnon tarkoituksena olisi tämän vauvan menehtyminen (komplikaatioihin)." Antoi ainakin itselleni ajattelemisen aihetta ja ihan niin luonnomukainen en halua olla...