11-vuotias anoi armoa ampujalta ja selviytyi
Helsingin Sanomat
Armoa pyytänyt 11-vuotias poika selvisi hengissä Utöyan saaren verilöyöystä, kertoi saarella ollut 21-vuotias Adrian Pracon Norjan yleisradioyhtiö NRK:n haastattelussa.
Ammuskelun alettua Praconia vastaan juoksi poika, joka kertoi, että hänen isänsä oli kuollut. Hetken kuluttua myös poika kohtasi ampujan.
"Olet jo tappanut isäni. Olen liian nuori kuolemaan. Mene pois", Pracon kertoi pojan sanoneen.
Ampuja päästi pojan menemään. Pracon kertoi nähneensä myöhemmin saman pojan pelastettujen joukossa rannikolla.
CNN:n mukaan myös Pracon vaihtoi sanoja ampujan kanssa. Hän yritti ensin paeta ampujaa uimalla, mutta joutui kääntymään takaisin, koska hänen vaatteensa painoivat vedessä liikaa.
Rannalla ampuja tuli aivan Praconin viereen. Tämä hämmästyi kuultuaan miehen puhuvan norjaa.
"Haluatko satuttaa toista norjalaista? Ole kiltti, älä. Älä ammu", Pracon kertoi sanoneensa. Ampuja käänsikin aseensa pois, mutta ilmeisesti vain tähdätäkseen kohti pakenevien ihmisten ryhmää.
Myöhemmin asemies palasi takaisin paikkaan, jossa Pracon ja kymmenen muuta yhä piileskelivät. Ammuskelu alkoi jälleen, ja Pracon sai osuman olkapäähänsä.
"Olen varma, että hän tähtäsi minua päähän", Pracon kertoi CNN:lle. Hän selviytyi lopulta teeskentelemällä kuollutta.
Kommentit (7)
Sillähän oli lapsi saaressa mukana.
ajatus tuli mieleen.
Sillähän oli lapsi saaressa mukana.
Kaksi tapausta, poika jonka isä oli ammuttu ja silminnäkijä Pracon, jota Breivik ampui olkapäähän toisella kohtaamiskerralla.
Sillähän oli lapsi saaressa mukana.
saanut säästämään hengen kun ei ketään muutakaan säästänyt?
saanut säästämään hengen kun ei ketään muutakaan säästänyt?
pikkupojan ja Parconin. Pojan päästi, Pracon selvisi säkällä.