Tulenarka kysymys tänään (Oslosta), lynkatkaa mutta kertokaa myös rehellisesti
Olenko ainoa maailmassa, joka jollain tavalla ymmärtää myös Oslon Andreaksen tarkoitusperiä?
Hirveä teko kaiken kaikkiaan ja erittäin väärä, mutta tässä oli yhden ihmisen epätoivoinen teko tehdä maailmasta hänen mielestään parempi.
Olen surullinen uhrien puolesta, mutta surullinen myös ampujan puolesta..
???
Kommentit (91)
en tajunnut sen ampujaidiootin motiivia edes. että vihaa ulkomaalaisia, tappaa sen takia mahdollisimman monta oman maan kansalaista? en tajua, en.
olen aivan varma että syynä ei todellakaan ollut mikään "epätoivoinen" yritys tehdä maailmasta parempi (haloo, millainen idiootti luulee parantavansa maailmaa massamurhalla?) vaan syy oli pohjimmiltaan henkilökohtainen eikä yhteiskunnallinen. Halusi mainetta ja kunniaa tietyiltä piireiltä ja purki muihin ihmisiin epäonnistunutta elämäänsä.
ymmärrän sen, että sairaassa päässä voi ajatella pyrkivänsä johonkin hyvään tarkoitusperään. Mutta viattomien ihmisten tai ylipäänsä ihmishenkien tappaminen on aina totaalisen väärin.
Suurin osa miettii näitä sataa nuorta ja vähintään 400 läheisensä ihmisen suurta surua.
olisi sinun ja "Anderaksen" mielestä? Kuvaile vähän, niin ymmärrän ehkä paremmin. Kerro vielä, että millä tavalla tuo teko edisti tähän parempaan maailmaan pyrkimistä.
ymmärrän sen, että sairaassa päässä voi ajatella pyrkivänsä johonkin hyvään tarkoitusperään. Mutta viattomien ihmisten tai ylipäänsä ihmishenkien tappaminen on aina totaalisen väärin.
Aivan väärä tapa yrittää pitää Norja norjalaisena.
Ehtikö kukaan muu nähdä eilen sitä Youtube-videota? Templar Knights 2038 tai jotain sellaista. Itse katsoin sen, yli 12 minuttia. Jollain tapaa ymmärrän tekijän tarkoitusperiä.
Ja huom! ymmärtäminen ja hyväksyminen eivät ole sama asia.
olisi sinun ja "Anderaksen" mielestä? Kuvaile vähän, niin ymmärrän ehkä paremmin. Kerro vielä, että millä tavalla tuo teko edisti tähän parempaan maailmaan pyrkimistä.
ja keskustellaan sitten uudelleen
t. ap
kuin koulusurmaajien tarkoitusperiä.
Eli en yhtään.
ihmisen mielestä maailma parantuu tappamalla sata nuorta, ei sitten millään.
että monikin haluaa muuttaa maailmaa omien ajatustensa kaltaiseksi, mutta ne on ne keinot jotka ratkaisee. Vain sairas/häiriintynyt tekee näin äärimmäisiä tekoja.
Toivottavasti sinäkin sen ymmärrät, koska suuri pelko tässä tietysti on se, että joku toinen yhtä häiriintynyt ymmärtää ja ottaa vaikutteita.
A. B. B:n tekemiset kuuluvat ehdottomasti tähän kategoriaan.
ne jotka on eri mieltä. Samalla huutaen kuinka muslimit on pahoja ja haluaa meidät ikeensä alle. Eikö se ampuja ole yhtä paha, hänenkin ainoa tarkoituksensa on saada kaikki ajattelemaan samalla tavalla kuin hän, jollei vapaaehtoisesti niin sitten asetta käyttäen.
Olet surullinen ampujan puolesta, joka erittäin julmasti teurasti liki sata teini-ikäistä ja aiheutti selvityneille nuorille sekä uhrien omaisille elinikäiset traumat. Selviytyjien mukaan ampuja toimi erittäin julmasti jahdaten nuoria,ampuen pakenevia ja houkutellen heitä esiin piilopaikoista lupaamalla säästää esiintulijoiden henget ja lahtaamalla sitten jokaikisen löytämänsä tai piilosta tulleen. Näitä lapsia julmasti surmatessaan ampuja oli nauranut ja huutanut voitonhuutoja.
Ja sinä olet surullinen ampujan puolesta. Ei, ei...
sairas psyyke voi saada ihmisen tekemään mielettömyyksiä tai jos ihminen on psykopaatti, silloinkin hän voi tehdä mielettömyyksiä. Siitä näkökulmasta hänellä on ollut kenties motiivi. Pienintäkään ymmärystä minulta ei heru hänen teoilleen. Se olisi ihmisyyden vastaista. Edes eläimet eivät käyttäydy tuolla tavalla.
Olet surullinen ampujan puolesta, joka erittäin julmasti teurasti liki sata teini-ikäistä ja aiheutti selvityneille nuorille sekä uhrien omaisille elinikäiset traumat. Selviytyjien mukaan ampuja toimi erittäin julmasti jahdaten nuoria,ampuen pakenevia ja houkutellen heitä esiin piilopaikoista lupaamalla säästää esiintulijoiden henget ja lahtaamalla sitten jokaikisen löytämänsä tai piilosta tulleen. Näitä lapsia julmasti surmatessaan ampuja oli nauranut ja huutanut voitonhuutoja.
Ja sinä olet surullinen ampujan puolesta. Ei, ei...
En ymmärrä tuollaista tappamista, noin ei maailmaa paranneta.
Pojalla on mennyt jo lapsena asiat vituralleen kun on joutunut isästään erilleen ja ehkäpä isäpuoli ollut sotilashenkilönä kova kasvattaja.
Luepas aloitukseni uudestaan tarkkaan, lue tekstini kunnolla
olisi sinun ja "Anderaksen" mielestä? Kuvaile vähän, niin ymmärrän ehkä paremmin. Kerro vielä, että millä tavalla tuo teko edisti tähän parempaan maailmaan pyrkimistä.
ja keskustellaan sitten uudelleen t. ap
selviä, mikä on tekstisi tarkoitusperä. Pyydän sinua ajattelemaan asia aihan uudelleen ja ihan uudelta kantilta.
Mikä ideologia siinä on, että tappaa omia kansalaisiian ja vielä nuoria sellaisia? Mä en oikeesti ymmärrä?
lapsuudesta löytyy syitä käytökseen. ei tullut yllätyksenä, ettei isä ole ollut vuosiin kuvioissa. isällä varmaan siitä nyt huono-omatunto.
A.B.B. oli erittäin todennäköisesti syyntakeeton.