Mitä olen tehnyt väärin kun eskari-ikäinen poikani

etkä ole kannustanut puhumaan ja vastaamaan itse.

onko ainoa lapsi?



kyllä se siitä koulussa toivottavasti reipastuu ja suuntautuu ulospäin.

Ja olen kyllä kannustanut vastaamaan ja puhumaan itse. Olen kannustanut tilanteissa ja myös kotona olen sanonut nätisti - ja joskus kieltämättä myös vähän tilanteeseen kypsähtäneenä - että jos joku puhuu, on kohteliasta vastata edes jotain.



Ja sit toi roikkuminen oikeasti. Lapsi on kotona innokas syliin tulija ja kyljessä kiehnääjä ja se tekee sitä myös julkisella paikalla rasittavuuksiin asti. Mielelläni otan lapsen syliin kotona yleensä (joskus ruokapöydässä kun tunkee puoliksi syliin kiellän), mutta julkisilla paikoilla se on jotenkin sellaista rasittavaa KIEHNÄÄMISTÄ joka oikasti nolottaa mua usein. Olen siitäkin ihan nätisti lapselle sanonut että ei ole ok koko ajan pörrötä mun ympärillä sillä lailla. Sitten taas mun on vaikea olla tästä asiasta vihainenkaan, jotenkin se menee aika syvälle lapsen persoonaan, tai siltä tuntuu. ap

onko ollut päiväkodissa vai aina sun kanssa kaksin?

ja pärjännyt eskarissa ihan hyvin. Aina kun vien sen eskariin sieltä kuuluu iloinen "Jesse tuli" huuto ja kun lähdetään, lapset huutaa heippa, Jesse. Lähiympäristössä ei kyllä asua lapsia ja aina joudutaan kuskaamaan jos koulupäivän jälkeen haluaa jotain kaveritoimintaa järjestää, joten liian vähälle se on varmaan jäänyt. Ja olen aina koettanut järjestää pajon actionia, käydään yleisötapahtumissa jne. Siis onko kellään muulla ainokaisten äidillä tällaista? ap

oli vielä eskarissa samanlainen.

Nyt on ekaluokkalainen, eikä enää tule syliin kuin joskus todella harvoin. Halaamisen kanssa sama juttu.

Muutos tapahtui ihan yhtäkkiä muutama kuukausi sitten.

Muutenkin on itsenäistynyt kovasti ihan lyhyessä ajassa.

Ehkä tämä tästä. ap

Meillä esikoinen on JUURI tuollainen, ja se on aivan superrasittavaa. Nyt on ekaluokka loppumassa, ja se kiehnääminen on vihdoin vähentynyt. Syynä voi olla iän karttuminen, tai ehkä se että opin itse olemaan stressaamatta siitä. Kuopus on aivan toista maata, itsenäinen ja rohkea kokeilemaan.



Naapuriperheistä parilla taas on niin päin, että kuopus on se ujo kiehnääjä!

eikä liity siihen mitä on itse tehnyt ja miten. Kun kerran kuitenkin on rohkaistu ja lapsella on ollut mahdollisuus osallistua ikätovereiden kanssa olemiseen ja lapsi kykenee olemaan koko päivän päiväkodissa.

myös poika samanlainen. Perheessä on myös muita lapsia. Poikamme on kuopus, ja ainoa perheessä joka on kovasti ujo. Esikouluun menossa syksyllä.

Toiset vaan tarvii enemmän tukea kuin toiset, ja toiset vaan vierottautuu aiemmin tai myöhemmin kuin toiset.



Sen sijaan on jotain, minkä NYT pystyt tekemään väärin. Nimittäin jos torjut lapsesi tai yrität työntää häntä kauemmaksi, saat aikaan syvät traumat ja sitäpaitsi irrottautuminen käy sitten vielä hitaammin. Eikähän kukaan semmoista torjumista tietoisesti tee, mutta alitajuisesti ehkä kyllä.



Joten toivota lapsesi syliisi tervetulleeksi milloin vain, missä vain. Se parantaa hänen itseluottamustaan ja kun hän saa tehdä irrottautumisen omana aikanaan turvallisesti, se onnistuu paremmin.



Ja ennen kuin joku vetää herneen nenuun, niin todettakoon että en väitä että juuri sinä olisit torjunut lastasi. Halusin vain tuoda esiin tämmöisen pointin. Minunkin lapseni on tarvinnut turvaa aikanaan tosi paljon ja silloin koin tämmöisen ahaa-elämyksen. Siis että poistyöntämisen sijasta toivotin lapsen tervetulleeksi syliini ja tein kaikkeni että hän kokee itsensä hyväksytyksi. Tuloksena itseensä terveesti luottava teini.

saa vielä halutakin lämpöä ja läheisyyttä niin paljon ku sielu sietää :)



Eri asia jo 14-vuotias pojankolli tunkee syliin :D

saa vielä halutakin lämpöä ja läheisyyttä niin paljon ku sielu sietää :) Eri asia jo 14-vuotias pojankolli tunkee syliin :D

miten ihanaa oli kun lapsi tuli syliin.

T. yhden "liian ison" äiti