Anoppi- ja appiasiaa: onko aihetta loukkaantua?

En loukkaantuis, mutta pyytäisin miestä selvittämään, mikä mättää. Eihän tuo ihan normaalia ole.



Montako sisarusta miehellä on? Ovatko tyttäriä vai poikia?



Muista, että asia ei välttämättä johdu susta, varsinkin jos välit ovat muuten asialliset. Voi olla joku perheriita, josta miehesi ei ole sulle kertonut?

He ovat sitä mieltä, että vanhimman pojan on pärjättävä omillaan, muut ovat ikään kuin heidän mielissään vielä avuttomampia.



Minusta tuossa ei ole mitään muuta tehtävissä kuin miehen puhua asia vanhempiensa kanssa läpi. Tarkoitan siis tilannetta, jossa mies kysyy suoraan, miksi muut lapset saavat kalliita lahjoja ja heidän luonaan vieraillaan, mutta teille ei anneta lahjoja eikä vierailla. Onhan tuossa aina se mahdollisuus, että he esim. inhoavat sinua. Silti on väärin omaa lasta kohtaan laittaa tämä eriarvoiseen asemaan sisaruksiinsa nähden - ärsytti lapsen puoliso sitten kuinka paljon tahansa.



Olen tavannut näitä epäreiluja vanhempia, ja aina heillä on muka syynsä toimia niin kuin toimivat. Esim. oma anoppini perustelee epäreilun toimintansa sillä, että tyttären lasten toinen mummo ja ukki asuvat kaukana eivätkä ole paljon tekemisissä lasten kanssa. Siksi tyttären lasten pitää saada kalliimpia lahjoja, enemmän aikaa ja mummo vie heitä retkille, omat lapseni ovat ihmeissään ja kateellisia ja ovat kysyneet suoraan, miksi heitä ei viedä mihinkään, mutta tähän mummo vain tiuskaisee, että pyytäkää sitä toista mummianne... MInun äitini taas on vielä työelämässä mutta hänen terveytensä reistailee, joten aikaa ja jaksamista ei ole.



Epäreilujen kanssa pitää puhua suoraan ja kertoa, miten pahalta se epäreilu kohtelu tuntuu. Aika usein ratkaisua ei tule vaan se epäreilu vanhempi jatkaa toimintaansa salassa...

Miksi sä yrität heitä väkisin miellyttää?

Haluaisitko ihan todella että appivanhemmat pyörisi teidän nurkissa useammin sinun palveltavana? Ei epämiellyttävien sukulaisten kanssa tarvitse olla tekemisissä.

Tietenkin sinulla on aihetta loukkaantua miehesi puolesta, sillä vanhemmat kohtelevat häntä epäoikeudenmukaisesti. Loukkaantuminen ei kuitenkaan auta mitään, vaan patoaa vain turhaan energiaa, jonka voitte käyttää paremmallakin tavalla itsenne ja perheenne hyväksi. Muutosta on turha odottaa. Asian kanssa on vain opittava elämään, se on kuin sää: et voi sille mitään, että teidän talon päällä sataa, mutta naapurikaupungissa paistaa aurinko.

Voi olla, että te huomaamattanne käyttäydytte jollain tavalla, joka ei miellytä appea ja anoppia. Tai sitten ei. Ei kukaan voi tuohon vastata.

Olisiko mun pitänyt heittää tyynyt syliin ja sanoa, että nukkukaa vaikka lattialla? Sanoa, että mitään tarjottavaa ei vaitettavasti ole? Mitä olen miniänä tehnyt väärin? Eikö poikansa ole appivanhemmilleni yhtä tärkeä kuin muut lapset?

SInä olet sellainen emäntä kuin haluat ja he sellaisia vieraita kuin haluavat. Jos kyse on vain tuliaisista, ainun kannaltasi juttu on pieni.

Mutta miehesi asemaa ihmettelen. Ehkä takana on jotain perhedraamaa? Vanhemmat kateellisia jostain teidän saavutuksestanne?

Jos kertomasi on vähänkään objektiivinen kuvaus sinun asenteestasi, en jaksa uskoa, että kyse on sinusta. Joka tapauksessa on miehesi asia ottaa tilanne puheeksi, jos se tuntuu järkevimmältä tai tarpeelliselta vaihtoehdolta. Tylsä juttu joka tapauksessa.

Niin toki heillä on jotain hampaankolossa teitä vastaan tai sinua, tai sitten heidän käyttäytymistään ohjaa jokin asenne. Oletteko ehkä muita varakkaampia?



Luulisi keskustelun miehesi kanssa valottavan asiaa. Hänhän tuntee paremmin lapsuuden perheensä ja vanhempansa.

ja kysyminen on monasti niin kehtaamisesta kiinni, että sen mieluummin jättää tekemättä.



Meillä on vähän sama tilanne, ja minulle tilanne valkeni ainakin osittain kun anoppi kerran hyväntuulisena kertoi, että muut lapset on aina olleet enemmän autettavia, mutta meidän "Matti" on aina tullut niin hyvin omillaan toimeen ja ollut niin itsenäinen, ettei ole tarvinnut apua niin paljoa kuin muut. Ja ehkä ne muut kehtaa pyytää enemmän. Tiedän ainakin että perheen tyttärellä ei ole minkäänlaista kynnystä pyytää äitiään hoitoavuksi, toisen pojan perhe taas asuu ulkomailla ja se taas saa anopin oikein tarjoutumaan, että hän tulee kyllä taas lomien ajaksi hoitamaan.



No, me ollaan sitten oltu itsenäisiä ja pärjätty pääosin itse. Ollaanhan mekin toki yleensä apua saatu, jos on vaikka työreissut päällekkäin, mutta ei sitä ole montaa kertaa 20 vuodessa tapahtunut.

että hän pärjää hyvin elämässä ilman heidän apuaan ja avustuksia. Toiset sisarukset ehkä jopa ylikuormittavat heitä.

Pitäisikö puhua ensin hänen kanssaan?

ne nuoremmat sisarukset tyttöjä? Yleensä äidit suosivat lahjaostoksissa tyttöjä ja tyttärien lapsia...

Onneksi anopilla ei ole muita lapsia, niin meidän lasta lahjotaan ja meillä käydään ahkerasti kylässä (ja olemme anopille aina tervetulleita vieraita). Mitään isoja kodinkoneita tms. ei ostella puolin tai toisin, on kiva ostaa sellaista mistä itse tykkää. Lapselle saa ostaa ihan mitä haluaa ja vaatteita on tullut tasaisena virtana vauva-ajasta alkaen.

te näytätte pärjäävän paremmin omillanne.



tai sitte niin, että te ette vaikuta niin vaativilta. anoppi on aika tarkka mieheni veljen perheen suhteen, lahja-asoissa yms, koska heillä on kaikki aika fiiniä ja tarkkaan harkittua. meidän kanssa vaikuttaisi ottavan rennommin, koska meillä ei ole joka jutulle niin väliksi.



tai raha-asioissa sen myös huomaa. jos he ovat tuoneet jotain omilla rahoilla niin anoppi käy maksamassa tilille ja meidän kohdalla ei edes ehdota maksamista takaisin. ja minusta mukava niin..en jaksaisi niin yhtään niuhottaa jonku muutaman euron perään(:

voi olla kovin ihmeellinen...



oma äitini on esimerkiksi ikäni 'rankaissut' minua omapäisyydestäni. Olen jäänyt vaille äidinrakkautta (joka ehdottomasti hänellä ei-ehdotonta, nimen omaan täytettävä ehdot jotta sitä saisi), rahaa, arvostusta yms yms. Tietyt sisarukset sen sijaan on nostettu jalustoille. He ovat niitä mielin kielin tyyppejä, nuoleskelijoita jne. Vaikka olisivat 'vain siivoojia', silti ovat arvostetumpia kuin minä.

Uskon rakkauteen ja äidinrakkauteen, sitä ei vain tuolla porukalla juuri ole.



Tiedä vaikka teillä samantyyppistä tunteiden 'kaupankäynti'.

He ovat sitä mieltä, että vanhimman pojan on pärjättävä omillaan, muut ovat ikään kuin heidän mielissään vielä avuttomampia.

Minusta tuossa ei ole mitään muuta tehtävissä kuin miehen puhua asia vanhempiensa kanssa läpi. Tarkoitan siis tilannetta, jossa mies kysyy suoraan, miksi muut lapset saavat kalliita lahjoja ja heidän luonaan vieraillaan, mutta teille ei anneta lahjoja eikä vierailla.

Epäreilujen kanssa pitää puhua suoraan ja kertoa, miten pahalta se epäreilu kohtelu tuntuu. Aika usein ratkaisua ei tule vaan se epäreilu vanhempi jatkaa toimintaansa salassa...

Meillä on AP:n kanssa hyvin samankaltainen tilanne.

Vuosikausia tuntui pahalta sivusta katsoa, miten miestäni (yllätysyllätys, appivanhempieni esikoispoikaa) sorsittiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Mieskin kärsi tilanteesta, mutta oli oman lausumansa mukaan tottunut jo lapsesta asti olemaan aina se, joka söi toisten left-overeita ja sai muutenkin aina vähiten.

Mies oli lapsesta asti vanhimpana tottunut antamaan aina omastaan muille ja koki ettei edes ansaitse mitään. Hän kertomansa mukaan jopa tunsi syyllisyyttä, jos joskus tarvitsi kipeästi jotakin ja "kehtasi" pitkin hampain jotakin pyytää. Anoppi oli siis kasvattanut poikansa syyllistymään kaikesta ja tuntemaan, ettei hänellä ole oikeutta pyytää mitään itselleen. Muut, eli toiset lapset ja perheen vanhemmat, tulivat aina ensin.

Mieheni lapsuusperheessä asioista ei koskaan puhuta. Kaikki olettavat ja luulevat, mutta koskaan ei suoraan kysytä asianomaiselta, miten asiat oikeasti ovat. Selän takana kyllä arvostellaan ja juorutaan, ilman parempaa ja oikeaa tietoa.

No, joka tapauksessa. Jo jonkin aikaa omassa elämässään asuttuaan, mies vihdoin kasvatti selkärangan ja kysyi vanhemmiltaan suoraan, miksi häntä ei koskaan auteta tai hänen luonaan ei koskaan käydä. Miksi muut lapset ovat niin paljon rakkaampia kuin hän.

Selkeää vastausta ei tullut. Epäselvää muminaa siitä, että "sinähän olet aina tullut niin hyvin omillasi toimeen" jne. No tottakai on tullut omillaan toimeen kun ei ole ollut vaihtoehtoa. Olisi se apu silti miehellenikin varmasti esim. köyhinä opiskeluvuosina kelvannut.

Seuraus tästä keskustelusta on nykyisin se, että appivanhemmat suosivat muita lapsia salassa. Eli sama meno jatkuu, nyt vain siitä hyssytellään ja siitä saa kuulla kautta rantain vahingossa muista lähteistä. Eli keskustelu ja puhuminen ei auta kaikissa tilanteissa. Ei kannata luottaa siihen.

että se jota syrjitään on jollain tapaa erilainen. En oikein osaa selittää, mutta ehkä itsenäisempi, onnellisempi..? Jotenkin sellainen johon vanhemmilla ei ole otetta (mielestäni tällaiset vanhemmat ovat pääsääntöisesti aina niitä joilla tarve hallita). Ja koska jälkeläinen ei ole hallittavissa, niin sitten 'annetaan olla', 'sielläpä olkoon kun niin hyvin tietää ja osaa'.



Nämä vanhemmat eivät saa lapseltaan sitä jotain mitä haluavat.

että se jota syrjitään on jollain tapaa erilainen. En oikein osaa selittää, mutta ehkä itsenäisempi, onnellisempi..? Jotenkin sellainen johon vanhemmilla ei ole otetta (mielestäni tällaiset vanhemmat ovat pääsääntöisesti aina niitä joilla tarve hallita). Ja koska jälkeläinen ei ole hallittavissa, niin sitten 'annetaan olla', 'sielläpä olkoon kun niin hyvin tietää ja osaa'.

Nämä vanhemmat eivät saa lapseltaan sitä jotain mitä haluavat.

Nimenomaan.

Tämä yksinjätetty, sorsittu lapsi on varmaan juuri sellainen, jolta vanhemmat eivät ole saaneet tai saa sitä, mitä tahtovat. Tämä lapsi ei sovi narsistin haluamaksi peiliksi, vaan kuva joka vanhemmasta itsestään tämän lapsen kautta peilautuu saattaakin olla sellainen, jota vanhemmat eivät tahdo itsestään nähdä. Ehkä tämä lapsi on itsenäisempi, menestyvämpi, rohkeampi kuin muut lapset? Ehkä tämä lapsi on osaavampi ja älykkäämpi kuin omat vanhempansa ja siksi vanhemmat tahtovat olla tekemisissä vain niiden lastensa kanssa, joiden seurassa voi päteä ja tuntea olevansa "parempi"? Tällaisten reppana-lastensa seurassa vanhempi voi tuntea olla tarvittu ja tarpeellinen?

En ymmärrä tätä ketjua ollenkaan. Ihan kuin teidän miehenne olisivat tahdottomia nahjuksia, joille äidin pitää ostaa lahjoja ja lepyttää, ettei vain olisi epäreiluutta ilmassa.



Minun mieheni on aikaa sitten kasvanut aikuiseksi ja minun puolisokseni. Häntä ei pätkääkään kiinnosta, tuoko äitinsä meille taulutv:n vai pullaa, yhtä tervetulleita molemmat. Äitinsä eli anoppi saa olla meillä ihan sellainen kuin on, hän on miehen äiti eikä mikään tasapuolisuuden jumalatar. Meillä on varaa ostaa omat kodinkoneemme ja kahvipöytätarjottavamme.



Äitien ja anoppien tehtävänä ei ole lahjoa lapsiaan vaan elää omanlaistaan elämää. Olisi kamalaa, jos mieheni olisi taloudellisesti riippuvainen äidistään ja joutuisi pyytämään tätä teatteri-illan maksajaksi.



Ap on tehnyt sen virheen, että hän näkee appivanhemmissa vain lompakon, ei ihmistä ollenkaan. Hän passaa ja paapoo kuin odottaen juomarahaa ihan kuin miehen vanhempien tapaaminen olisi rahastustilaisuus.



Entä jos odottaisit appivanhempien olevan ihmisiä eikä pajatsoja, joista aina joskus herahtaa kolikkopilvi? Heilläkin olisi mukavampaa, kun et koko ajan vihjailisi lompakon sisällöstä ja tahantarpeesta.

että se jota syrjitään on jollain tapaa erilainen. En oikein osaa selittää, mutta ehkä itsenäisempi, onnellisempi..? Jotenkin sellainen johon vanhemmilla ei ole otetta (mielestäni tällaiset vanhemmat ovat pääsääntöisesti aina niitä joilla tarve hallita). Ja koska jälkeläinen ei ole hallittavissa, niin sitten 'annetaan olla', 'sielläpä olkoon kun niin hyvin tietää ja osaa'.

Nämä vanhemmat eivät saa lapseltaan sitä jotain mitä haluavat.

Nimenomaan.

Tämä yksinjätetty, sorsittu lapsi on varmaan juuri sellainen, jolta vanhemmat eivät ole saaneet tai saa sitä, mitä tahtovat. Tämä lapsi ei sovi narsistin haluamaksi peiliksi, vaan kuva joka vanhemmasta itsestään tämän lapsen kautta peilautuu saattaakin olla sellainen, jota vanhemmat eivät tahdo itsestään nähdä. Ehkä tämä lapsi on itsenäisempi, menestyvämpi, rohkeampi kuin muut lapset? Ehkä tämä lapsi on osaavampi ja älykkäämpi kuin omat vanhempansa ja siksi vanhemmat tahtovat olla tekemisissä vain niiden lastensa kanssa, joiden seurassa voi päteä ja tuntea olevansa "parempi"? Tällaisten reppana-lastensa seurassa vanhempi voi tuntea olla tarvittu ja tarpeellinen?

Mies on vanhempiaan huomattavasti älykkäämpi ja koulutetumpi, ja paljon enemmän maailmaa näyhnyt. Sisko on heikommin menestynyt, ei ainakaan osoita ymmärtävänsä yhtään mitään, ja pyytää vanhemmiltaan kaikkeen mahdolliseen neuvoa ja apua. Ja vanhemmilleen tämä avuton ja hölmön oloinen tyttö on kaikenlaisen huolenpidon kohde, mies on saanut itsenäistyä ihan liiankin yksin. Mies on katkera, koska jokainen ihminen kaipaisi vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää, mutta joiltakin vanhemmilta ei sitä saa, jos elää oikeasti omaa elämäänsä.

että se jota syrjitään on jollain tapaa erilainen. En oikein osaa selittää, mutta ehkä itsenäisempi, onnellisempi..? Jotenkin sellainen johon vanhemmilla ei ole otetta (mielestäni tällaiset vanhemmat ovat pääsääntöisesti aina niitä joilla tarve hallita). Ja koska jälkeläinen ei ole hallittavissa, niin sitten 'annetaan olla', 'sielläpä olkoon kun niin hyvin tietää ja osaa'.

Nämä vanhemmat eivät saa lapseltaan sitä jotain mitä haluavat.

Nimenomaan.

Tämä yksinjätetty, sorsittu lapsi on varmaan juuri sellainen, jolta vanhemmat eivät ole saaneet tai saa sitä, mitä tahtovat. Ehkä tämä lapsi on itsenäisempi, menestyvämpi, rohkeampi kuin muut lapset? Ehkä tämä lapsi on osaavampi ja älykkäämpi kuin omat vanhempansa ja siksi vanhemmat tahtovat olla tekemisissä vain niiden lastensa kanssa, joiden seurassa voi päteä ja tuntea olevansa "parempi"? Tällaisten reppana-lastensa seurassa vanhempi voi tuntea olla tarvittu ja tarpeellinen?

Mies on vanhempiaan huomattavasti älykkäämpi ja koulutetumpi, ja paljon enemmän maailmaa näyhnyt. Sisko on heikommin menestynyt, ei ainakaan osoita ymmärtävänsä yhtään mitään, ja pyytää vanhemmiltaan kaikkeen mahdolliseen neuvoa ja apua. Ja vanhemmilleen tämä avuton ja hölmön oloinen tyttö on kaikenlaisen huolenpidon kohde, mies on saanut itsenäistyä ihan liiankin yksin. Mies on katkera, koska jokainen ihminen kaipaisi vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää, mutta joiltakin vanhemmilta ei sitä saa, jos elää oikeasti omaa elämäänsä.

Meillä myös sama kuvio. Pahaltahan se tuntuu, sekä lapsesta että tämän jo aikuistuneen lapsen perheestä: sama kuvio kun luonnollisesti seuraa myös seuraavaan sukupolveen. Kuten äiti ja isä ovat vanhinta poikaansa epäoikeudenmukaisesti kohdelleet, he jatkavat samaa epäoikeudenmukaisuuttaan myös tämän vanhimman lapsen lapsiin mummoina ja pappoina.

Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja ihmisyydestä. Miten joku vanhempi voi sivuuttaa ja sorsia yhtä lastaan ja paapoa muita sitten tämänkin edestä? Törkeää! Pistää todella vihaksi mokomat moukat. Kostavatko he jotakin? "Kun olet aiemminkin ilman meitä pärjännyt, saat pärjätä ilman meitä sitten koko loppuelämäsi"? Eikös tuollaisesta itsenäisyydestä tulisi mieluumminkin palkita, ei rangaista?

Mies on katkera, koska jokainen ihminen kaipaisi vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää, mutta joiltakin vanhemmilta ei sitä saa, jos elää oikeasti omaa elämäänsä.