Uhmaikä! *syvä huokaus*

Minkä ikäisenä ja kuinka pitkään av:laisten lapsilla on pahin uhmaikävaihe kestänyt, osaatteko arvioida?

Selkeä uhma alkoi 1,5-vuotiaana, mutta se oli oikeasti vain pientä alkusoittoa (mitä emme siis silloin tajunneet). Todellinen järkyttävän kammottava uhmavaihe oli ikävuosista 2,5-3,5 vuotta eli sellainen vuosi oli tosi rankkaa aikaa. Toki siinäkin oli ihania vaiheita ja kausia, ja jos siitä pitää vielä rankata se kaikista synkin vaihe, jolloin niitä ihania vaiheita ei ollut lainkaan tai tosi harvoin, niin se olisi tuosta 3-vuotiaasta 3,5-vuotiaaksi.



Nyt tosin on alkanut uusi uhmavaihe. 5-vuotiaamme sanoo vastaan ja lällättelee, kun aiemmin totteli meitä vanhempia todella hyvin. Pelottaa kyllä, että kohta olemme samassa tilanteessa kuin 3-vuotiaamme kanssa...

Esikoisella oli PAHA uhma 1,5 vuotiaasta 3-vuotiaaksi asti. Asiaa pahensi varmaan se, kun sai pikkuveljen... Keskimmäisellä ei ollut kunnon uhmaa ollenkaan, mutta 6-vuotiaana (toinen uhmaikä) oli puoli vuotta kans aika raskasta. Kolmas lapsi on nyt uhmaiässä. On ollut vajaa 2-vuotiaasta asti ja nyt on 3,5 vuotta, eikä loppua näy. Tuntuu, että tämä uhmaaja on pahin, mutta voi olla, että olen tullut vain vanhaksi... Ja viisaaksi, sillä menen ensi viikolla sterilisaatioon! Ei siis enää yhtään uutta uhmaikäistä tähän osoitteeseen... :)

Kiitos kun ilmottauduitte! ;) Tsemppiä!



t. Ap

Mutta minusta tuo ikä on yki ihanimpia!

Niin sulosta seurata aikusena kun lapsi vieressä rissaa hurjana jotain ihan pientä.

Minusta se on upeaa nähdä miten lapselle joku asia on niin mielettömän tärkeää ja siitä näkee jotain suuria tunteita ja niitä koittaa käsitellä.



Raskastahan se on, mutta ihanaa kaikkityyni!!

Kyllä se siitä, ja teini-iän ongelmia on tasasempiakin vaiheita.



Kannattaa koittaa upota sinne lapsen tunteiden sekaan.

Meillä 2,5 vuotias uhmaaja. Hermot sillä menee tosi helposti, jolloin alkaa armoton huuto ja saattaa silloin lyödäkin tai mitä nyt keksii. Kaikkeen sanotaan ei ja juuri eilen kaatoi ruokapöydässä ruokansa lautaselta pöydälle... Pikkuveljen (9 kk)kiusaaminen vähentynyt, mutta edelleen saa olla tosi tarkkana, ettei käy aikansa kuluksi puremassa tai nipistämässä vauvaa.

Esikoinen on aina ollut tasainen luonne ja hänelle ei ollut edes kunnon uhmaa. Nyt hän on melkein 10v ja huh, huh. Murkkuiästä ei ihan vielä voi puhua, mutta..

Toiseksi vanhimmalla oli kova uhma n. 2-3 vuotiaana, sitten helpotti ja 6 vuotiaana uhma palasi ja se jatkuu nyt 2 vuotta myöhemmin..

Keskimmäisen uhmaikä alkoi n. 1,5 vuotiaana ja jatkuu edelleen, vaikka lapsi menee eskariin. Joskus on ollut ns. seesteinen aika esim. kuukauden ja sitten taas. Tämä lapsi on ERITTÄIN temperamenttinen ja minä ja mies naureskellaankin välillä (EI lapsen kuullen!), että meillä asustaa pieni draama kungingatar.

4v on samaa sorttia kuin esikoinen eli uhmaa ei ole hirveästi ollut.

Kuopuksella ei ole vielää uhmaa näkynyt (ikää hällä 1v3kk).

Meillä kolme teiniä, poikia. Turha sitä ikää on pelätä.

Meidän vähän päälle 1,5v tyttö on muuttunut viime viikkoina ihan kamalaksi. On ollut tätä ennen hyvin "helppo lapsi" ja muutos on ihan järkyttävä. Kiukkukohtaukset tulevat juuri semmoisista asioista kuin esim. äiti ei anna kiivetä parvekkeelta alas, tai kiivetä kirjahyllyä pitkin yms. Ajattelin että olen tehnyt lapsen hulluksi kun tämä huutaa niin maan *piiip* koko ajan. (Siis kun ollaan kotona. Ulkoillessa kaikki on ok) mutta voiko näin pienellä oikeasti olla jo uhmis?