jos olet ylipainoinen (runsas ylipaino) -

Olen laiska suunnittelemaan ateriat niin, että söisin järkevästi n 3 tunnin välein. Olen nälässä ja sitten kun menen kotiin syön kaiken mitä näen. Siinäpä se ongelma onkin.

nyt olen vielä melko ylipainoinen, mutta viihdyn kropassani hyvin, ja näytä siltä miltä haluan, eikä terveysongelmiakaan ole ilmennyt, niin miksi laihduttaisin. Joku päivä jos tulee taas halua olla laihempi niin laihdutan. Mun mielestä laihduttamisessa ei ole mitään vaikeaa, eikä tarvitse juuri edes tahdonvoimaa jos valitsee oikeanlaisen ruokavalion.



Tuohon ajapuutteeseen en usko yhtään, koska jokainen läski pystyy laihduttamaan normaalipainoiseksi ihan pelkällä ruokavaliolla, liikunta on vain hyvä lisä ja nopeuttaa.

sekä kivan tekemisen puute.

minussa itsessäni (ei sairauksia). En aio tehdä asialle mitään. En ole kiinnostunut itsestäni millään muotoa, odotan vain, että aika kuluu... En kuormita terveydenhuoltoa. En hakeudu lääkärille vaikka sairastaisin ja myös kotiin tulevat ilmoitukset esimerkiksi mammografiasta menevät suoraan roskiin.

En valita, en välitä. That's how I choose to live my life.

Ongelmana on saamattomuus, olen kyllä pikkuhiljaa onnistunut pääsemään eroon makeasta ja liiasta hiilihydraatista. Muutosta tapahtuu, tosin hitaasti. Mutta onpahan aikaa tottua uusiin elintapoihin :) Keventyminen onneksi helpottuu sitä mukaa kun tuloksia tulee, se kannustaa jatkamaan samaa rataa. Varsinkin kun muutoksen omassa olossa ja jaksamisessa huomaa.



Joskus tuntuu pahalta kun ihmiset kuvittelevat että ylipainosta pääsee eroon tuosta vain, ei se hyvät ihmiset ole niin helppoa tai varsinkaan nopeaa. Itsepähän me kilomme kannamme. Kansanterveydellisesti tulemme jopa halvaksi jos emme laihduta, emme nimittäin ehdi sairastaa liitännäissairauksia kovin pitkään, ja eläkekulut säästyvät kivasti.

Minulta puuttuu pitkäjännitteisyys, joka on ehdoton painonhallinnassa. En usko pikakonsteihin siten, että niillä on pysyvä vaikutus.

Järkitasolla toki ymmärrän, että kun läskit eivät tulleet yhdessä yössä, niin ei ne myös yhdessä yössä lähdekään. Mutta käytännön tasolla tämä on isoin haasteeni.

Lannistun myös nopeasti ja syyllistyn äkkiä. Kun kerran läskiksi ja rumaksi saamattomaksi laiskaksi nimitellään, niin ollaan sitä sitten!



Nyt on taas uusi draivi päällä. Minulla oli vihdoin mahdollisuus personal traineriin, joka piti minulle pitkän ja tiukan puhuttelun - juuri minulle sopivan (miten osasikin??).

Toivoisin, että hyvä ulkopuolinen tsemppaaja auttaisi nyt etenkin tämän pitkäjännitteisyyden kanssa.

vaikkei olekaan runsaasti ylipainoa...?



Mun tekosyyni on se, että tulosta tulee liian hitaasti. Ei sitten mitään motivaatiota. Jos nyt viikon saa oltua tiukemmin elämäntavoin, niin sitten se lähtee jo sujumaan painollaan, mutta siihen asti on vaikea sinnitellä. Ja kun sitä tulosta pitäisi tulla jo sen ekan juoksulenkin tai salikerran jälkeen!!

Ongelmana ei ole niinkään se, ettenkö saisi laihdutettua vaan se, että läskit tulevat takaisin.

En pysty vaan ylläpitämään terveellistä elämäntapaa.

Ahmin kun ahdistun ja stressaannun.

Olen useita kertoja pystynyt laihtumaan 20, jopa 30 kg. Nuo ovat olleet sellaisia ajanjaksoja elämässäni, kun mulla ei ole ollut erityisiä stressin eikä huolen aiheita. Sitten kun pahoja aikoja tulee, reagoin taas lihomalla.

Tää on kuin alkoholismia, tai kirous tai jotakin.

Syynä vähäinen liikunta (ei enää huvita, on kivuliasta ja ei ole mitään motiivia), kilpirauhas- ja lisäkilpirauhasongelmat, osteoporoosi (kalsiumin imeytymisongelmat) syön vain vähän, saatan olla jopa aliravittu.



Paino ei vaan millään laske. Masentaa kun vaatteet eivät mene päälle.



Minulla on sellainen kummallisen lihaksikas kroppa. Pohkeetkin ovat kivikovat. Osaaks kukaan selittää tätä - onks tämä vaan joku harha?

Minulla on sellainen kummallisen lihaksikas kroppa. Pohkeetkin ovat kivikovat. Osaaks kukaan selittää tätä - onks tämä vaan joku harha?

suoran mallinen vartaloa, ei selvästi erottuvaa lantiota?

en ole lähelläkään mainitsemiasi kiloja, mutta oma ongelmani on karkin/suklaansyönti. Muuten yritän pitää huolta, että ruoka on lähinnä kasviksia ja kalaa/kanaa/lihaa, en syö pastaa, leipää tai riisiä kuin juhlatilanteissa ja tiedän varsinkin hyvin miten syötäisiin terveellisesti.



Mutta valitettavasti tällä hetkellä elämässäni ei ole mitään hyvää asiaa, mistä saisi iloa. Hyviä hetkiä on vain niinä päivinä, kun syön jotain makeaa. Olen yrittänyt korvata osan makeasta juomalla kahvia, mutten kokonaan pysty luopumaan. Olen yrittänyt odottaa pitkäaikaisen laihduttamisen kanssa sitä, että elämäntilanne muuttuisi parempaan, ja edes joku tavoittelemani, positiivinen asia toteutuisi. Jos tätä ei koskaan tapahdu, niin eipä ole väliä, että saanko diabetesta tai kuolenko liitännäissairauksiin.

voi ajanpuutetta syyttää

Mun on pakko syödä. Mä laihdutin 15 kiloa, leivoin, tein paljon ruokia jne. Kun lopetin laihiksen, niin söin söin ja söin. Nyt meillä pakkanenkin ammottaa tyhjyyttään ja lapset kiukuttelevat kun eivät saa leipää. Mä en voi ostaa mitään ylimääräistä tai mä syön ne. Leipä on mun suurin pahe. Mä en pysty estämään itseäni syömästä. Ei auta vaikka perjantaina pääsen paikkaan, jossa voisin olla bikineissä. Silti äsken rosvosin lapsen karkit, söin ne viimeiset pullat pakkasesta jne.

ei epäterveellisistä ruokailutottumuksista voi ajanpuutetta syyttää

Ylipainosta ja ruokailutottumuksistaan voi syyttää ihan mitä itse haluaa. ?

Uusien ruokailutottumuksien omaksuminen vaatii aikaa ja perehtymistä. Opetella uusia reseptejä ja kenties ruokailurytmiäkin.

Jos elämä on kovin kiireellistä ja hektistä, niin sellaisen toteuttaminen onnistuu harvalta. Kiireinen elämä lisää myös stressiä, joka sekin tuo omat haasteensa.



Vaikka ainahan sitä on helppoa ulkopuolisen arvostella. Ehkä tuollainen lisää omaa mielihyvää, kun on tietävinään jotakin toisenkin elämästä?

Mulla on 25kg ylipainoa. En viihdy itsessäni, ällöän sitä miltä näytän. En halua hankkia vaatteita tämänkokoiselle tankille joten kuljen sitten vanhoissa trikoorytkyissä.



Syyni: olen ollut kolmesti raskaana ja uskotellut itselleni että raskauden aikana paino saakin nousta. Sitten imettäessä olen uskotellut itselleni että mun täytyy syödä hyvin että maito riittää. Nyt kun kolmas lapsi on jo yli vuoden (imetän kyllä edelleen), en vain ole saanut itseäni niskasta kiinni.



Omasta kokemuksesta tiedän, että aloittaminen on vaikeinta. Sitten kun saa hyvän tatsin päälle, on ihan helppo olla ilman herkkuja ja ahmimista. Nyt vain en muka pysty siihen. Syön suklaata, keksiä, pullaa, jätskiä, suolapähkinöitä, mitä vain kaapista löytyy. Leipää syön ihan liikaa.



Liikun myös liian vähän, mutta tiedän myös sen että sillä ei ole laihtumisen kannalta kovin paljon merkitystä. Enemmän vaikuttaa se mitä syö ja mitä jättää syömättä.

En ole kunnianhimoinen, en pitkäjänteinen, luovutan helposti. Syön suruun, väsymykseen ja ahdistukseen.



Mutta kaksi sairauttakin on, reuma ja masennus, jotka eivät auta asiaa yhtään ja pahentavat toistensa vaikutusta. Reuman takia liikkuminen on melkein aina kivuliasta, tosin liikkumattomuus lisää kipuja. Kivut pahentavat masennusta ja masennus taas varmaan voisi paremmin, jos liikkuisin. Kun masennus (ja/tai kivut) on pahana, syön enemmän.



Painoa pitäisi saada alas ainakin 15kg, se auttaisi jo paljon.

tiedän hyvin, kuinka paljon ja millaista ruokaa tulisi syödä, mutta jatkuvaa näläntunnetta on vaikea selättää järjen avulla. Liikun kyllä riittävästi, mutta sekin vain lisää ruokahalun ja todellisen kulutuksen välistä epäsuhtaa :-(

lisäksi en ole onnistunut koskaan saamaan minkäänlaisia kiksejä syömisteni kontrolloinnista, toisin kuin esimerkiksi monet syömishäiriöiset ja ihan tavalliset onnistuneet laihduttajatkin vaikuttavat saavan.

Kotioloissa menee tosi hyvin, kun pystyy syömään oikeaoppisesti. Mulla syöminen sit kaatuu duunipaikan ruokalaan, joka on täynnä hiilarimössöä, karpisti syöminen on siellä todella todella vaikeaa.



Toisena syynä on ollut liikkumattomuus, mutta nyt oon syksystä saakka liikkunut 2-3 kertaa viikossa, ja nyt olis tarkoitus lisätä liikuntaa pyöräilyn ja lenkkeilyn muodossa.