Toi Japanin juttu pelasti mun päivän.

jotain "positiivista" pitää löytää, niin mulle se on se, että jokainen tällainen katastrofi on mun ystävälleni hyvä päivä. Ei siksi, että hän olisi joku mulkvisti, vaan koska hänen lapsensa on kuollut. Vitsailtiin (musta huumori on meidän juttu, kipeissäkin tilanteissa), kuinka hän varmaan ainoana odottaa kuin tulisilla hiilillä vuoden 2012 maailmanloppua; loppuu se jokapäiväinen ikävä ja kaipuu sitä pois mennyttä lasta kohtaan eikä tarvitse itse tehdä mitään päätöksiä...



Hän on oikeasti tosi empaattinen ihminen, mutta nyt jaksamisensa äärirajoilla. Ei hän muille mitään pahaa toivo eikä mitenkään nauti näiden katastrofien aiheuttamista kauheuksista, mutta hän näkee kaiken "merkkinä" (ei ole mikään hihhuli! :D ) siitä, että ehkä maailma tosiaan loppuu ensi vuonna.