13-vuotias tytär haluaa alkaa kasvissyöjäksi, mitä tehdä?
En kyllä jaksaisi alkaa tehdä kahta eri ruokaa perheelle.
Kommentit (68)
En kyllä jaksaisi alkaa tehdä kahta eri ruokaa perheelle.
Oletettavasti vaihe menee kuitenkin jossain vaiheessa ohi =)
ja proteiinin saannin. Käske perehtyä johonkin kirjallisuuteen ja kertoa sitten onko valmis lähtemään siihen hommaan.
Meinaan, että onko oikein jättää 13-vuotiaan harteille ravitsemuksellisesti oikeaoppinen ruokailu? Ja mitä ne koulussa sanoo, jos keskenkasvuinen ilmoittautuu kasvissyöjäksi?
Ehdottaisin ainakin itse sitä, että odottaisi muutaman vuoden. Eläinproteiini on käsittääkseni kuitenkin hyväksi kehittyville aivoille. Pari vuotta vanhempana sitten voi itse kokata omat ruokanssa. Olisi lapsenkin hyvä tutustua itse siihen, että miten muodostetaan tasapainoinen kasvisruokavalio (samoin vanhempien). Ehkä voisit tulla vastaan tekemällä välillä kasvisvoittoisempia ruokia?
aina saa jotkut epäilemään sitä, saako kasvisravinnosta tarpeeksi vitamiineja ja proteiineja?
Kun totuus on se, että suurimmassa osassa perheitä, joissa syödään kasvistuokaa, ruoka on todella monipuolista ja terveellistä.
Vai mitä korvaamatonta ihminen saa kehoonsa jostain eineslihapullista?
ryhtyä, yrittäisin puhua järkeä ja pysyvän sekaravinnossa niin kauan, kun kotona syö
käy hakemassa heti purkki B-vitamiineja. Varsinkin B12 -vitamiinin saanti varmistettava. Sitä saa pääasiassa vain lihasta. Pitää olla pitkälle kasvissyöntiin perehtynyt, jos aikoo saada sen kokojyvä yms. tuotteista. Ja puhun ihan kokemuksesta. Olen ollut nuoresta tytöstä asti kasvissyöjä, mutta sain B-vitamiinin puutteesta oireita.
jos sen lisäksi ainoa ruoka on mielestäsi eineslihapulla?
meillä syödään todella vähän einespullia : )
Teen aika hyvää sapuskaa, jossa on "kuolleita eläimiä" mutta myös kasviksia monipuolisesti. Se oli kyllä hyvä idea, alkaa tekemään enemmän kasvisruokia. Tai jospa laitan tytön tekemään niitä koko perheelle.
...onko täysvegaani, vai käyttääkö kananmunia ja maitoa jne.
Pelkän lihan jättäminen pois ei ole kovin hankalaa. Itse olen työssäni tehnyt töitä nuorten kanssa, jotka ovat kasvissyöjiä... osa on hyvin tietoisia ravinnontarpeistaan, osa on saanut rakennettua massiivisen puutostilan.
Mielestäni nuoren päätös kasvissyönnistä tarkoittaa myös hänelle jotain satsauksia... esim. tekee pakkaseen välillä keittoja, jotta on ruokaa muiden syödessä pikaisesti jotain lihapitoista yms. Ei ole kovin työlästä tehdä jotain kasvispöperöä, jos tekee muille lihavihtoehtoa.
ei ainoastaan lihasta. Ja tarvittavat määrät on todella pieniä, puutos alkaisi näkyä vasta usean vegaanivuoden jälkeen. Näin meille opetti koulussa ravitsemusterapeutti, joka päivitteli sitä, että monivitamiineihin ängetään B12:ta, vaikka sen puute on todella harvinainen.
kuten valitettavasti liian monet kasvissyöjä tytöt. Kun aloitin opiskelut 19-vuotiaana, minun veressäni oli punasolujen nuoruusmuotoja ja lääkäri epäili minua pitkän linjan alkoholistiksi. Uskoi onneksi kun kerroin, etten juo yhtään alkoholia. Siis alkoholisteilla kun on usein B12-vitamiinin puutetta. Olin ollut kasvissyöjä 15-vuotiaasta saakka.
Pernisiöösianemia on äärimmäisen harvinainen sairaus, jossa B12 ei imeydy. Mutta se on tärkeä, ja vesiliukoinen hermovitamiini, joten minä ainakin nuorelle tytölle ostaisin purkin.
Ei siinä vanhemmilla ollut paljoa sanomista, eiväthän he nyt voineet pakottaa minua syömään lihaa! Palaakaan lihaa en ole syönyt 18 vuoteen.
En kyllä jaksaisi alkaa tehdä kahta eri ruokaa perheelle.
Oletettavasti vaihe menee kuitenkin jossain vaiheessa ohi =)
Itse aloin samassa iässä kasvissyöjäksi. Olin koulussakin ainoa joten ei viitsitty pyytää erikseen ruokaa, ja kotona sama. Söin mitä pystyin, aika köyhäksi jäi. Mutta ajattelivat kai että se on vaan joku vaihe.
Itselle se oli suuri helpotus, jota olin kaivannut pitemmän aikaa. Ei tarvinnut enää tuntea huonoa omaatuntoa eläinten syömisestä, minusta oli ihana kun ei enää tarvinnut niitä syödä! Ei siis mikään vaihe, sanon näin kymmenisen vuotta myöhemmin.
Mutta niin kauan siinä sitten koti ja koulu odottelivat vaiheen loppumista että oli pakko passittaa terkkarille alipainoinen teinityttö, en paljoa painanut enää siinä vaiheessa ja hemoglobiini oli ties mitä... No terkkarikäynnin jälkeen sain kouluun oman ruuan ja kotonakin alettiin ostaa ja tehdä myös minulle sopivaa ruokaa.
Ei kai sitä tyttöä voi pakottaa syömään lihaa. Nyt sitten vaan tutustut kasvisruokavalioon ja teet oikeanlaista ravitsevaa pöperöä yhdessä tytön kanssa. Voi nimittäin olla, että jos et ole hommassa mukana, niin tyttäresi onkin pian anorektikko. Itse joskus kokeilin teinivuosinani kasvisruokavaliota. En osannut silloin ajatella sitä vaivaa, jonka äidilleni järjestin. Mutta esimerkiksi nuoren mielipidettä esimerkiksi ruuan eettisyydestä kannattaa pohtia yhdessä. Ehkä pääsette yhteiseen ratkaisuun poistamalla perheen ruokavaliosta broilerin ja kidutet possut.
Ja mitä ne koulussa sanoo, jos keskenkasvuinen ilmoittautuu kasvissyöjäksi?
että oma lapseni nyt 3v on ollut ikänsä kasvissyöjä ja saa oman ruuan myös päiväkodissa. Toivottavasti myös koulussa kunhan se alkaa, muuten minun on kenties jäätävä pois töistä ja otettava lapsi kotiopetukseen. Ei mikään ihanteellinen tilanne, mutta asia on minulle sen verran tärkeä kuitenkin, että saa aikanaan lapsi itse päättää alkaako syödä lihaa. Se aika ei kuitenkaan vielä 7 vuotiaana ole.
t. se joka sai oman ruuan koulussa vasta alipainoisena...
kunnioittamaan nuoren aatetta. Joku epäili, että menee kuitenkin joskus ohi - niinkin voi käydä, mutta silti osoitat arvostavasi lapsesi ajatuksia, kun hyväksyt ne ja suhtaudut niihin kiinnostuneesti ja kunnioittavasti. Sitä paitsi aika usein nämä eivät menekään ohi. Itse aloitin (tosin vasta lukiossa) kasvissyönnin, ja nyt myös lapseni syö kasvisravintoa. Oma äitini vastusti koko ideaa ja teki tarkoituksella huonoja ruokia minulle (tyyliin pakastevihanneksia ilman mausteita), enkä edelleenkään arvosta häntä kapeakatseisuuden vuoksi (tuli toki esiin muillakin tavoin).
Voisitko tehdä koko perheelle kasvisruokaa - muille vain lisäisit lopuksi lihan sekaan? Monessa ruuassa lihan voi myös korvata vaikka soijalla, esim. makaronilaatikossa. Tai sitten anna tytön ostaa itse kaupasta soijarouhetta ja tofua ja opetelkaa yhdessä tekemään ruokia - jos et MILLÄÄN viitsi tehdä hänelle eri ruokaa, niin ehkä hän innostuu kokkaamaan itse.
Toisaalta tuntuu oudolta, jos kuitenkin viitsisit huomioida lapsen ruokavalion vaikka allergian vuoksi. Miksi vakaumus ja elämänfilosofia olisi huonompi syy? Ja entä, jos jollakulla on uskonnollinen syy olla syömättä lihaa - tuntuisi oudolta, jos se hyväksyttäisiin, koska "korkeampi auktoriteetti määrää", mutta samalla ei huomioitaisi sitä, jos joku ihminen ITSE tekee saman valinnan oman aktiivisen ajattelunsa tuloksena.
oikeastaan ole niin iso homma. Itse jäin 14-vuotiaana kasvissyöjäksi (lakto-ovo-vegetaristi), äiti sanoi ok, ja vähensi samalla liharuoan määrää koko perheeltä. Silloin, kun muut söi vaikka makaronilaatikkoa, teki mulle pienen vuoan jossa jauheliha oli korvattu soijarouheella. Ei mikään hirveän iso homma.
Tai sitten tein sen itse. Oli oikeasti tosi hyvä opetella tekemään oma ruokansa ennen kuin muutti pois kotoa!
Vieläkin olen kasvissyöjä. Kalaa syön jouluna tai muina juhlapäivinä.
omista lapsistani osa kuten minäkin, olemme kasvissyöjiä. Enpä ole koskaan ollut huolissani mistään vitamiinin puutteesta. Minulle ainakin lääkäri sanoi, että B12-vitamiinin puutetta ei saa oikein kehitettyä edes itselleen mitenkään. Minäkin ihmettelen, mitä vitamiineja niissä eineslihapullissa, nuudeleissa ja valmispizzoissa on, mitä ainakin minun tuntemistani perheistä suurin osa vetelee.
ravitsemusopillisesti oikeanlaisia ruokia.