Lue keskustelun säännöt.
Ainoan lapsen menettämisen pelko - missä menee "normaalin" pelon raja..?
16.03.2011 |
Olen jatkuvasti huolissani jostain ja pelko ainokaisemme menettämisestä kalvaa jatkuvasti. En selviäisi siitä mitenkään - tai varmaan selviäisin mutta ihmisen kuorena. En halua ajatellakaan asiaa ja silti ajattelen sitä ihan liikaa. Lapsella on yksi perussairaus joka on kyllä hoidossa mutta moni muu uhka pelottaa - jonkin sairauden uhka, tapaturmat, onnettomuudet.. Pelkään myös sitä, että oman pelkoni takia tukahdutan lasta ja hän kääntyy minua vastaan ja menetän hänet myöhemmin sen takia.
Missä menee normaaliin äidinrakkauteen kuuluvan huolen raja sinne epänormaalin puolelle? Onko minulla mennyt jo vai miettivätkö muutkin tällaisia ahdistukseen asti? Mistä saan apua..? En uskalla puhua neuvolassa asioistani, siellä ei ole sellaista luottamussuhdetta olemassa.
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkauteen liittyy toki jokin määrä huolta, mutta sinulla huoli tuntuu olevan negatiivista ja kuluttavaa, todella jo liiallista. saisitko käännettyä ajatuksiasi enemmän siihen suuntaan, että olet kiitollinen rakkaasta lapsestasi. Jos uskot Jumalaan, voisi lasta siunaavasta ja lapsesta kiittävästä rukouksesta olla apua positiivisen ajattelutavan löytämisessä. Perheneuvola on eri asia kuin tavallinen neuvola, sieltä voisit saada keskusteluapua.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/vanhemman_vaikeita_tunte…
on jotakin aiheesta. Minusta pelko on liiallista silloin, jos se on koko ajan mielessä eikä sen vuoksi pysty aidosti nauttimaan elämästä.
mutta pelkaan silti jonkun lapsen tai kaikkien tai mieheni menettamista. Minulla jatkuva pelko liittyy varmasti lapsuuden kokemuksiin (yksi sisaruksistani kuoli lapsena) seka siihen etta kaikilla lapsillamme ja miehellani on perussairauksia, jotka ovat hoidettavissa mutta voivat myos huonosti hoidettuina johtaa kuolemaan (diabetes, allergiat, astma). Lisaksi aitini on kova huolehtimaan, kuin oli myos hanen aitinsa, joten tassa vaikuttaa myos sukupolvien ketju... Mieti onko sinulla vastaavia asioita taustalla vaikuttamassa, hae myos ammattiapua ja perheen / ystavien / sukulaisten tukea. Taytyy ottaa paiva kerrallaan, tehda mita on tehtavissa riskien minimoimiseksi ja sitten vaan yrittaa luottaa siihen etta elama kantaa. Onnettomuudet, kuolemaan johtavat sairastumiset yms. ovat kuitenkin elamassa yleensa paljon harvinaisempia kuin onnelliset ja onnekkaat tapahtumat! Yrita tehda asioita, joista todella pidat ja jotka rentouttavat, ja hankkia iloa elamaan synkkien ajatusten vastapainoksi. On varmaan vaikea vetaa rajaa, milloin huolehtii ja pelkaa liikaa, mutta jos sinusta tuntuu etta se rajoittaa ja hairitsee elamaasi liikaa, kannattaa yrittaa erilaisia keinoja muuttaa tilannetta ja omaa ajatustapaansa.
jos se nyt jotain merkitsee. Vanhempi äiti murehtii enemmän? Välillä pelko tukahduttaa, ja tunnistan pelkoja ja huolia omasta lapsuudestani. Haluaisin johonkin purkaa näitä asioita, mutta luottamus tuntuu todella vaikealta. Pelkään ls-toimia ihan hirveästi, jos tunnustan neuvolan väelle mitä kaikkea päässäni liikkuu.. Yksityiseen terapiaan ei ole oikein varaa tällä hetkellä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 35v ja perusterve poikani kohta 3v.
En matkusta turhia matkoja autolla, ja mielellään reittejä joisaa ajetaan hiljaisella vauhdilla.
Pulkkaillaan kypärä päässä. Ei liikuta ruuhka aikoihin kaupoissa ettei pöpöt tartu. Ensiapuohjeet näkyvillä. En voisi kuvitellakaan vieväni lasta etelänlomalle kaappauksen pelossa.
Kohta on pakko mennä töihin. Päiväkotiin vien lapsen koska luotan, että siellä "hoitaja vahtii toista hoitajaa".
Kuitenkin annan eläinten kanssa temmeltää kotona. Ja muutenkin touhutaan kaiken laista, näkee muita lapsia (valvon kokoajan, en "juoruile" muiden kanssa).
Ei "turhia" lääkärireissuja, kaksi kertaa käyty kuumeen takia.
Silti kokoajan pelkään, että jotain pahaa tapahtuu.
ainakin jos näin on ollut jo pitemmän aikaa, eikä pelko vähene. Voit kysyä apua neuvolasta, lääkäriltä, mielenterveystoimistosta, käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain, mutta kyllä noissa osaavat ohjata oikeaan osoitteeseen. Ei pelkän pelon takia lapselle mitään toimenpiteitä tehdä.
Ihmisiä on erilaisia, jotkut murehtivat luonnostaan enemmän. Itse en ole murehtijatyyppiä, vaikka olen menettänyt sekä vauvani että lapsena sisarukseni. Mutta tiedän että monella muulla äidillä on pelkoja, ei se ammattilaisille mikään ihmetyksen aihe ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen vaaroja joka asiassa. Välillä tuntuu että tämä menettämisen pelko vie ilon koko äitiydestä :-(
Itsellä on kolme lasta ja säännöllisesti ajattelen kauheuksia, että jos jollekin tai kaikille tai miehelle sattuisi jotain kamalaa. Ja pakko myöntää että suuri syy siihen että aina ehdottomasti halusin enemmän kuin yhden lapsen on se, että kuolisin ajatuksesta että se ainoa lapsi kuolee. Tuntuu että silloin jäisi sellainen tyhjiö elämään että mitenkään ei voisi selvitä. Muut lapset jotenkin pakottavat selviämään jos yhdelle kävisi jotain. Mutta tiedän että näitä on ihan turha murehtia, mutta kun ei itselleen mitään voi. Mutta sanoisin kyllä että jos tuo hallitsee sun ajatuksia koko ajan, niin sitten kannattaa hakeutua puhumaan jonkun kanssa tai ainakin etsiä sellaisia tarinoita esim. netistä joissa vanhempi on selvinnyt ainoan lapsensa menetyksestä. Itse tunnen yhden vanhemman naishenkilön, joka on äärimmäisen ihana ihminen, mutta menetti aikoinaan lyhyen ajan sisään sekä miehensä että ainoan lapsensa. Tuntui elävän sittemmin hyvää elämää, mutta varmasti suru jossain alitajunnassa vaikutti. Sanoisin kuitenkin nyt että nauti siitä lapsestasi, surra kyllä kerkiät jos jotain tapahtuu, ja sen tapahtumisen todennäköisyys on kuitenkin todella pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli se mita ajattelet ja pelkaat toteutuu, koska olet tavallaan "manannut" sen esiin.
Miesten vuoro dokumentissa, yksi miehista oli menettanyt yhden lapsistaan. Ja sanoi kun sai sen puhelun niin ensin tuli se helpotuksen aalto etta nyt se sitten tapahtui mita oli kaikista eniten pelannyt.
en tiia, mulla on ihan samat ajatukset joskus. Eika se lasten lukumaara vaikuta, koska se huolen maara sitten kertoutuu.
ihan älyttömästi yhden lapsen äitinä, vaikka olin suht nuori äiti, 25v. Nyt kun lapsia on useampia, en enää ajattele asiaa samalla tavalla kuin aiemmin. Kyllä sitä ihan samaan ahdistukseen ajautuu, jos asiaa alkaa kunnolla ajattelemaan, mutta jotenkin sitä ei enää ajattele.
Ehkä siinä ainokaisen kanssa pahinta on se, että jos lapsen menettäisi, menettäisi kaiken. Kun lapsia on useampia, muut kuitenkin pitäisivät kiinni elämässä, vaikka suru olisi hirveä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan tätä usko, se on pelkkää taikauskoa...tuon mukaan minunkin olisi pitänyt menettää jokainen vauva (12 lasta).Jokaista lasta imettäessäni olen pelännyt kuvailemallasi tavalla, olen ollut lievästi masentunut imetyshormonien vuoksi.Jos pelko häiritsee arkea, hae ammattiapua.
kuin äitiys olisi sinulle pelkkää huolta ja tuskaa, ei iloa ollenkaan. Jos tukahdutat lapsesi itsenäistymis- ja itsellisyyspyrkimykset jatkuvalla tarrautumisella ja istutat oman pelkosi häneen, teet lapsellesi hallaa.
Pelkäät ls-toimia aivan turhaan. Pelkäätkö muutenkin "kaikkea"? Oletko yh, vai voitko jakaa pelkoasi miehesi kanssa? Pelkosi varmaan jäytää parisuhdettakin (jos sellainen on).
Ainahan lasten takia on sydän vähän syrjällään, mutta lasten kuuluu kyllä olla enemmän elämän rikastukseksi ja iloksi kuin jotain kauhun tuottajia. Hae apua, ellet itsesi, niin lapsen tähden.
jos se nyt jotain merkitsee. Vanhempi äiti murehtii enemmän? Välillä pelko tukahduttaa, ja tunnistan pelkoja ja huolia omasta lapsuudestani. Haluaisin johonkin purkaa näitä asioita, mutta luottamus tuntuu todella vaikealta. Pelkään ls-toimia ihan hirveästi, jos tunnustan neuvolan väelle mitä kaikkea päässäni liikkuu.. Yksityiseen terapiaan ei ole oikein varaa tällä hetkellä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun lapset olivat pieniä mutta jossain vaiheessa pelko hellitti.
Osittain tuo huolehtiminen on meihin sisäänrakennettu ja sen vuoksi jälkeläiset jäävät henkiin. Toinen juttu on milloin tuo normaalin raja ylittyy. Vaikuttaa että sinulla menee hieman yli.
Uskon että tilanne helpottuu lapsen kasvamisen myötä koska niin kävi itselleni.
On hyvä että tiedostat asian ja voit itse aktiivisesti työstää sitä, ei siihen välttämättä ammattiauttajaa tarvita.
Tsemppiä.
eli se mita ajattelet ja pelkaat toteutuu, koska olet tavallaan "manannut" sen esiin.
Miesten vuoro dokumentissa, yksi miehista oli menettanyt yhden lapsistaan. Ja sanoi kun sai sen puhelun niin ensin tuli se helpotuksen aalto etta nyt se sitten tapahtui mita oli kaikista eniten pelannyt.
en tiia, mulla on ihan samat ajatukset joskus. Eika se lasten lukumaara vaikuta, koska se huolen maara sitten kertoutuu.
Nostetaan vanha keskustelu. Mulla on 8kk ikäinen lapsi ja pelkään ihan kuollakseni että tälle tapahtuu jotain pahaa.. :( saati meille vanhemmille.. Pelkään menettämistä.. Hallitsee jo yöuniakin. Lisää kokemuksia ja vertaistukea tänne
Luulen että se liittyy jotenkin tuohon perussairauteen? Voisi varmaan tehdä hyvää jutella jonkun kanssa, kuulostaa siltä että haittaa elämää. Joskus asiat jää käsittelemättä ja ne sitten näkyy just esim. siinä että keskitytään johonkin asiaan liikaa.