14v ja 16 v hyvin käyttäytyvien poikien tyytyväinen äiti vastaa kysymyksiinne hetken.

Luepa Stephen Pinkerin kirja Blank Slate ja tule sitten tänne pätemään.

syökö murrosikäiset pojat oikeasti kuin hevoset?



meillä on kolme poikaa, vielä alle kouluikäisiä kaikki. kaikki aina vain voivottelevat meidän tulevia ruokalaskuja, pojat kuulemma syö meidät vararikkoon 10 vuoden päästä...

esikoinen on aina ollut hyvin pitkäjännitteinen sekä hyvässä että pahassa, joten välillä istuimme hänen kanssaan tosi pitkään tiukasti sylikkäin.



Kun pojat alkoivat lähestyä kouluikää ja alkoivat viihtyä enemmän tietokoneen ja pleikkarin ääressä, pelikielto oli varsin toimiva ja tepsivä rangaistus.



Mutta meillä on tosiaan ollut aika vähän sääntöjä, mutta niistä vähistä on sitten kyllä pidetty kiinni.



terv ap

Jos on, niin onko ollut tyttö helpompi vai vaikeempi kuin pojat?

Mulla on tyttö ja poika. Tyttö on selkeesti hankalampi tapaus kuin poika.

Tällä hetkellä voisin tehdä samanlaisen aloituksen pojastani kuin sinä ap, mutta tytöstä ei näin voisi tehdä.

Ei tyttö mikään ongelmatapaus ole, mutta tietty kunnioitus vanhempiaan kohtaan puuttuu tällä hetkellä, on nenäkäs ym. Johtuu tietysti paljon murrosiästä mutta...

Samat asiat on vaadittu ja opetettu niin pojalle kuin tytölle, tuntuu että poika on sisäistänyt ne ja tyttö ei.

ethän ole kuitenkaan jokapaikassa vahtimassa

monet " painit on painittu" , mutta vuosikaudet on ollut tosi helppoa.



Jälkeenpäin ajateltuna eniten kasvattamista vaadittiin silloin, kun olivat noin 2-4 -vuotiaita.

esikoinen on harkitseva, järkevä, rauhallinen.

nuorempi kekseliäs, helposti innostuva, motorisesti taitava.

Monessa asiassa kuin yö ja päivä, vaikka ovatkin toistensa parhaat kaverit.

esikoinen menee nyt lukioon ja keskiarvoraja ylittyi helposti.

Kuopus joutuu tekemään koulun eteen paljon enemmän töitä. Tai joutuisi, jos viitsisi.

Tärkein kasvatustapani on ollut se, että kun olivat pieniä, kielsin vain sellaisista asioista, jotka koin todella tarpeellisiksi ja muuten katsoin läpi sormieni. Ja tapani on ollut kieltää KERRAN ja valvoa, että asiani menee perille. Inhoan papukaijana oloa.



Tärkeänä olen pitänyt rehellisyyttä, toisten huomioon ottamista ja ystävällisyyttä ja omatoimisuutta (laiskalla äidillä on omatoimiset lapset?).



Mutta ehkä kaikkein tärkeintä kasvatuksessa on ollut se, että olen rakastanut heitä suunnattoman paljon.

- mitkä olivat ne käyttäytymissäännöt, joista ole aina pitänyt kiinni?

- pystytkö nimeämään jotain kasvatukseen liittyvää tekijää, joita yleisesti pidetään tärkeänä, mutta sinä et ole sitä tehnyt, etkä ole pitänyt tärkeänä?

- mitä pidät tärkempänä asiana, mitä sinä itse olet heidän kasvattamisessaan tehnyt?



Etenkin olen kiinnostunut siitä, miten tuo kuopus on kasvatettu. Minulla kun ei ole rauhallisia poikia.

lapsethan oppii sen tosi helposti, jos aikuinen vain itse sitä noudattaa.



Ehdoton ykkössääntö tietysti oli, että asiat pitää pystyä selvittämään puhumalla, ei lyömällä ja tönimällä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta muistaakseni se meni aika pieninä perille. Toki siinä asiassa oma erimerkki vaikuttaa paljonkin. Koskaan, en koskaan, ole turvautunut tukkapöllyyn, luunappiin tai muuhun lasta halventavaan fyysiseen kuritukseen. Ääni on kyllä noussut, enkä siitä ole lainkaan ylpeä.

terv. kuitenkin ihan tavallinen äiti kaikkine inhimillisine puutteineen

juu, kyllä minä yritän olla johdonmukainen. Jos en ole, niin se johtuu siitä, etten huomaa asiaa.



Et siis ole koskaan tehnyt sen kummempaa kuin huutanut. Mitkä ovat olleet rangaistuskeinosi silloin, kun lapset oli 4 ja 6?