Mä en enää halua koskea tuohon lapseen, en edes katsoa siihen tai puhua sille!!!!

Leiki veljen kans ja ole iloinen hänen kanssaan. Jos uhmaikäinen tulee väliin kitiseen niin ohjaat "tunteettomasti" pois käännä selkäsi ja jatka toisen lapsen kanssa. Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa harmittaan, kun saatu huomio on kylmää ja tunteetonta. Kun tulee nätisti paikalle niin sitten voi olla taas mukavana. Et sinä mikään huono äiti ole =) Ne keinot on joskus vaan hakusessa mikä toimii. Älä anna periksi =)

Tuo on julmaa ja tarpeetonta. Minusta lasta ei saisi koskaan hylkiä, ei ainakaan alle kolmivuotiasta taaperoa, jonka on todella vaikea ymmärtää, miksi häntä yhtäkkiä ei "nähdä". Saa ja voi panna rauhoittumaan ja miettimään, kunhan selittää, että "nyt mietit tässä, mitä tuli tehtyä, ja saat tulla pois kun annan luvan". Eli lapselle PITÄÄ kommunikoida, häntä ei saa sivuuttaa. Hänen pitää tietää, mitä hänen pitää tehdä, että hän saa anteeksi, eikä tuolla lailla vaan tunteettomasti sivuuteta ilman, että selitetään MIKSI.

Onko ihan PAKKO käsittää väärin ;) Tuon ikäsen kans on huono lähtä neuvottelemaan.

Itse neuvoit olemaan kylmä ja tunteeton. Ei kyllä saa olla. Lapsi on kuitenkin niin pieni, ettei hän tajua, miksi äiti yhtäkkiä häntä hylkii. Juurihan hän tuota menoa todennäköisesti PITÄÄ saadakseen huomiota ja rakkautta. Ja sinusta on hyvä ajatus nimenomaan vähentää niitä häneltä LISÄÄ! Neuvotella ei nimenomaan pidäkään. Eikä olettaa, että lapsi hokaa sanatta, miksi äiti kääntää hänelle selkäänsä ja tyrkkii sivuun! Vaan sanoa, että esim "sinä et saa muksia veljeäsi, nyt sinun on istuttava tässä hetki miettimässä tekojasi. Saat tulla pois vasta, kun sanon." Ja sama toistetaan sitkeästi kunnes lapsi on rauhoittunut. Jäähyä pidennetään hiukan joka kerta kun lapsi yrittää liueta kesken kaiken.

Voi elämä mitä pilkunviilausta :( No olisiko eleetön ehkä kivempi sana sinulle? Jos lapsi jatkuvasti inisee ja kitisee, niin ei siihen halit ja pusuttelut siinä vaiheessa auta. Puhun nyt siitä kun on tuollainen tilanne päällä! En mä ole sitä loppuelämäksi hylkäämässä vaan sivuutan huonon käytöksen. Silloin, kun mikään ei passaa, niin jäähylle ja jos sieltä rynnitään toistuvasti kitinän kanssa häiritsemään, niin valitettavasti en niiden halien ja pusujen kans sinne rauhottumaan vie. Kun lapsi on tilanteessa rauhottunut on niiden halien ja pusujen aika. Tenava on huomannut, että yltiöpäinen kitinä ei johda mihinkään.

"olenpa tässä kylmä ja tunteeton, kyllä se ipana ite tajuaa, että sitä rangaistaan", josta kuitenkin ekassa kommentissa puhuit.

En ole suoraan sanottuna koskaan ymmärtänyt vanhempia, joilla menee hermot noin pieniin lapsiin. Ensin luulin ap:n kirjoituksen olevan vanhemmasta lapsesta.



Itselläni pinna on suhteessa omaan väsymykseeni ja mitä pienempi lapsi, sitä enemmän laitan uhman ja ymmärtämättömyyden piikkiin. Ala-asteikäisen kanssa yritän tsempata itseäni, että lapsi hänkin on, vaikka tuntuukin tekevän asioita jo tahallaan.

mitäs, jos ei kestä itseään, kun on menettänyt malttinsa oman uhmiksen kiukuttelulle - joka ei edes ollut pahimmasta päästä? Mulla menee hermo jo siitäkin, että vaikka aloitan pukemisen vaikka kuinka aikaisin että ehdittäis bussiin,niin aina ollaan myöhässä, kun lapsi yrittää juosta karkuun, vetää hanskoja käsistä, menee vetkulaksi lattialle ( tietää että mun on viimeisilläni raskaana tosi vaikea nostaa häntä) jne. Tänäänkin, vaikka yritin ennakoida kaiken, meni niin totaalisen hermo, että pistin lapsen rattaisiin ilman hanskoja koska muuten ei oltais ikinä ehditty bussiin. Totta kai mä ne hanskat laitoin sitten pysäkillä käteen, mut aika kamalaa pakottaa lapsi olemaan ilman rukkasia kun kuitenkin oli pakkasta. Ja mä huudan kuin hyeena tossa samalla kun puen häntä, näyttää varmaan kamalalta. :(



Että jos et ole täydellinen äiti, niin täällä on vielä epätäydellisempi. Minusta tuntuu, että lapseni kanssa on nykyään varattava aivan tolkuttomasti aikaa että mikään sujuu hyvässä yhteistyössä, ja oma pinna ei aina ole kaikkein pisin.

kohta 3 vee.

ja sitten musiikki niin kovalle ettet kuule sitä. Ellei ovea saa lukkoon niin pönkkää se kiinni.



Avaat oven kun olet rauhoittunut. Musiikki kannattaa ehkä aluksi pitää päällä. Jos lapsi tulee viereen kiukkuamaan, lue vaikka kirjaa äläkä nosta katsettasi.



Kyllä se siitä vähän ajan kuluttua helpottaa.

Se on tämmönen tenava

Tämä päivä on ollut paljon parempi kuin eilen. Kuopus on ollut rauhallisempi. Olen sairaslomalla selkäni takia, joten en voi esim. nostaa mitään, joten senkin takia olen ollut kireänä. Lapsi sitten käyttää hyödykseen sen, kun en voi napata kainoloon ja viedä muualle kiukkuamaan.



Esikoisen uhma oli jotain erilaista, ei niin pitkäkestoista kuin tällä kuopuksella. En muista olleeni näin tiukilla esikoisen kanssa.



Kiitos, kun sain purkaa tunteeni! Sen haluan vielä sanoa, että koskaan missään tapauksessa en lyö tms. lastani. Koskaan en ole niin tehnyt. Eikä mun eilenkään tehnyt mieli lyödä. Olisin vaan halunnut pois!



ap

SÄ oot aikunen. Sun tehtävä on asettaa rajat. Eipä tarvi kauas katsoo jos noin ajattelet kun tulee vastoinkäymisiä. Lapses tietää että oot heikko ja käyttää sitä hyväksi. Teeppä sille stoppi. Totaalinen stop. Ja otat jokasen asian ihan ASIAKSI hoitaa oikein. Ei tarvi kauaa katsoo kun tulee muutos. Lapset tarvii AIKUSTA eikä kiukuttelevaa äitiä kasvattajakseen. Rajat on rakkautta! Rajat luo rakkautta. Tsemppiä!

on käytöksensä oppinut...

ap

Isä hoitaa iltatoimet sillä aikaa.

Miten sinua itseäsi kohdeltiin lapsena, kun teit pahoin? Suuttuiko oma äitisi sinulle ja käänsi selkänsä, hylkäsi?



Mieti, miltä se lapsesta tuntuu. Todella aika julmalta.



Saat sanoa, että olet erittäin kiukkuinen ja vihainen siitä, mitä hän teki. Et siihen, mikä hän ON, vaan siihen, mitä teki.



Kyllähän tuollainen tuntuu kauhealta. Itse olen ajatellut ajoittain samoin, kun lapset tappelevat keskenään ja isompi kiusaa pienempäänsä. Se saa äidin pinnan katki pahemmin kuin mikään muu, siis se, että lapsi on halpamainen. Omasta lapsestaan haluaisi ajatella kumminkin vain hyvää.



Mutta silti, ihan jokainen ihminen joskus tekee vääriin ja on raukkamainen. Sinäkin!



Minkä ikäinen lapsesi on ja mitä hän teki, maltatko kertoa?

Lapsi tönii isoveljeään, kiusaa, heittelee lelujaan, paiskoo ovia... Lapsi ei halua tehdä mitään, käydä vessassa, syödä, pukea, riisua. Mikään ei ole tänään sujunut. Ja kun sanon, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä pissillä niin itkee ja narisee. Tänään ei suostunut syömään, otin ruuan pois ja sanoin, että ei ole pakko. Niin lapsi huusi ja narisi 2,5h sitä ruokaansa.



Ei kukaan ole täydellinen. En minäkään. En väittänyt. Ei oma äitini ole minua hylännyt tms. Mutta ilmeisesti minulla on vaan niin lyhyt pinna, etten kestä tätä enää. Lapsi on siis muutaman viikon päästä tasan 3 ja kauheassa uhmaiässä.



Kaikki muu vielä menee, muttei se kamala narina. Lapsi jää lattialle makaamaan ja vuoroin narisee/kitisee/kiljuu siinä vaikka maailman tappiin. Se ei lopu syliin ottamisella. Se ei lopu leikkiin ohjaamisella. Se ei vaan lopu. Ja mä en jaksa sitä enää!



ap

Tyyppiä joka saa ruokapyödässä kohtauksen kun kaikille on annettu valkoiset lautaset. Huutaa hulluna: "Haluan valkoisen lautasen". Olen nähnyt tällaisen livenä, eikä siinä voi kuin nauraa.



Koeta nyt vaan kestää, et ole epäonnistunut ja jos jaksat ottaa lunkisti vaan, ongelmasi ratkeavat kuin itsestään ajan kanssa.

hae sepram resepti terveyskeskuslääkäriltä- toimii- mielialalääke

Kyllä noita huonoja päiviä on meillä kaikilla. Kun vain silloin muistaisi sen että ei aina nyt ole tollasta kuitenkaan.

Uhmaikäinen on välillä tosi kamala. Eikä se johdu siitä että sinä olisit epäonnistunut, se on vaan tuo vaihe, kun lapsi kokeilee ensi kerran rajojaan.

Mutta kohtahan tämä päivä on jo kelkassa ja saat muksun nukkumaan :)

Koita jaksaa !!

Leiki veljen kans ja ole iloinen hänen kanssaan. Jos uhmaikäinen tulee väliin kitiseen niin ohjaat "tunteettomasti" pois käännä selkäsi ja jatka toisen lapsen kanssa.



Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa harmittaan, kun saatu huomio on kylmää ja tunteetonta. Kun tulee nätisti paikalle niin sitten voi olla taas mukavana.



Et sinä mikään huono äiti ole =) Ne keinot on joskus vaan hakusessa mikä toimii. Älä anna periksi =)

uhmaikäinen, joka kaipaa epätoivoisesti huomiota ja syliä...



Hei ap, ota nyt vaan iisisti. Missään nimessä et ala kiukutella lapsellesi kuin pahin uhmaikäinen itsekin!



Mieti, mikä on johtanut tuohon kierteeseen. Lapsi selvästi aistii, että et tykkää hänestä ja yrittää kahta kauheammin herättää huomiota. Ja sinä ärryt lisää, jo siitäkin, että tiedät tunnereaktiosi vääräksi ja podet siitä syyllisyyttä.



Lapsesi vaistoaa, että hänellä on perheen mustan lampaan ja pahiksen rooli. Hän kiusaa isoveljeään, äiti tykkää vain isosta veljestä eikä hänestä...



Kuulostaa siltä, että teillä olisi Nannylle käyttöä, siis sille tiukalle tv-lastenhoitajalle. Miten tiukasti puutut siihen, että lapsi kiusaa veljeään ja heittelee leluja.



Hänen tekemisiinsä pitää puuttua tiukasti, mutta suuttumatta. Ottaa kiinni ja panna rauhoittumaan ja miettimään tekosiaan.



Samalla sinun pitää ehdottomasti muistaa KEHUT. Kannusta aina, kun pikkuriikkisenkin on aihetta. "Hienoa, sinä riisuit sukan hienosti, katsotaan, osaatko riisua toisenkin!"



Ei se ole avaruustiedettä, vaan ainoastaan kasvatusta.



No juu: ihan ensin sinun pitää tietysti rauhoittua. Lapsesi ei ole "riivattu", hänellä on vaan paha olla ja sinä et auta asiaa, jos alat hylkiä häntä.



PS: kyllä sä voit mennä vartiksi ulos rauhoittumaan, jos se on vaihtoehto sille, että alat karjua lapselle tai käyt käsiksi.

OK, et pääse happihypylle.

Sulje kone, sulje telkkari. Pane jotain hyvää musiikkia soimaan, ts. rauhoita tilanne itsellesi. Leiki toisen lapsen kanssa, tee iltatoimia hiljalleen.

Kaikilla tosiaan on tuollaisia päiviä, et ole sairas, et tarvitse lääkitystä (Sepram), sinun pitää vain voida jotenkin koota itsesi ja rauhoittua. Kohta lapset ovat toivottavasti nukkumassa ja voit itkeä vaikka pienet itkut ja päästää sillä lailla höyryjä päästä. Koita jaksaa :)

Lapsi tönii isoveljeään, kiusaa, heittelee lelujaan, paiskoo ovia... Lapsi ei halua tehdä mitään, käydä vessassa, syödä, pukea, riisua. Mikään ei ole tänään sujunut. Ja kun sanon, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä pissillä niin itkee ja narisee. Tänään ei suostunut syömään, otin ruuan pois ja sanoin, että ei ole pakko. Niin lapsi huusi ja narisi 2,5h sitä ruokaansa.

Ei kukaan ole täydellinen. En minäkään. En väittänyt. Ei oma äitini ole minua hylännyt tms. Mutta ilmeisesti minulla on vaan niin lyhyt pinna, etten kestä tätä enää. Lapsi on siis muutaman viikon päästä tasan 3 ja kauheassa uhmaiässä.

Kaikki muu vielä menee, muttei se kamala narina. Lapsi jää lattialle makaamaan ja vuoroin narisee/kitisee/kiljuu siinä vaikka maailman tappiin. Se ei lopu syliin ottamisella. Se ei lopu leikkiin ohjaamisella. Se ei vaan lopu. Ja mä en jaksa sitä enää!

ap

Leiki veljen kans ja ole iloinen hänen kanssaan. Jos uhmaikäinen tulee väliin kitiseen niin ohjaat "tunteettomasti" pois käännä selkäsi ja jatka toisen lapsen kanssa. Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa harmittaan, kun saatu huomio on kylmää ja tunteetonta. Kun tulee nätisti paikalle niin sitten voi olla taas mukavana. Et sinä mikään huono äiti ole =) Ne keinot on joskus vaan hakusessa mikä toimii. Älä anna periksi =)

Minusta lasta ei saisi koskaan hylkiä, ei ainakaan alle kolmivuotiasta taaperoa, jonka on todella vaikea ymmärtää, miksi häntä yhtäkkiä ei "nähdä".

Saa ja voi panna rauhoittumaan ja miettimään, kunhan selittää, että "nyt mietit tässä, mitä tuli tehtyä, ja saat tulla pois kun annan luvan".

Eli lapselle PITÄÄ kommunikoida, häntä ei saa sivuuttaa. Hänen pitää tietää, mitä hänen pitää tehdä, että hän saa anteeksi, eikä tuolla lailla vaan tunteettomasti sivuuteta ilman, että selitetään MIKSI.