Onko muita lapsiperheitä joilla ei ole sukulaisia lähettyvillä?

yökylässä, juuri siitä johtuen, ettei ollut sukulaisia tai muita turvaverkkoja lähettyvillä.



Itkua väänsin aina silloin tällöin, ja olisin ollut haltioissani, jos olisin voinut hoitaa parisuhdettani jossakin välissä. No, hampaat irvessä selvittiin - lapset nyt teini-iässä ja kaikki toistaiseksi hyvin.

Ei ole lapset koskaan yökylässä, olisihan se ihanaa jos voisivat olla. Mutta kun ei ole sellaisesta kokemusta niin en sitä sen kummemmin osaa haikailla, näillä mennään miten on annettu. Joskus meillä on MLL hoitaja ja käydään illalla teatterissa ja syömässä kahdestaan.

ja isompi on kerran ollut miehen siskolla hoidossa pohjanmaalla häissä käydessämme (tais olla jotain 3v silloin)..minun vanhemmat sen enempää kuin sisaruksetkaan eivät ole koskaan lapsiamme hoitaneet.. Ei siis ole ollut sitä "lomaa arjesta".. Nyt kun tytöt jo isompia, on pienempikin ollut kerran yökylässä kaverillaan, isompi useammin ja ens kesäksi suunnittelen laittavani molemmat parin päivän leirille.

Ja kyllä hermoille on joskus käynyt..

Mutta itse asiassa samalla paikkakunnalla muutaman kilsan päässä asuu toinen vanhemmistani, mutta siellä on tehty selväksi että lapset pitää hoitaa itse kun niitä on kerran tehtykin. Muut sukulaiset asuvat monen sadan km päässä joten eipä ole paikkaa jonne yökylään voisi lapsensa laittaa. Vanhempi lapsistamme on silloin tällöin (ekaluokkalainen) kaverinsa luona yhden yön viikonloppu aikaan. Kuopus on vielä niin pieni etten raaski antaa kenellekään. :) mutta kun sen aika tulee, enpä tiedä ketään kenelle antaisin.



Olenkin miettinyt että onko se sitten sitä seuraavat 7 vuotta että äiti ja isä käyvät erikseen ulkona jos mielivät jonnekin.



Ja kyllä! kaipaan lomaa arjesta. ei sitä muuten jaksaisi. Tarvitaanhan lomaa töistäkin jotta siellä taas jaksaa

muta eivät sairauksiensa tai työnsä takia voi olla hoitoapuna. Lapset 5 ja 7 ja olemme miehen kanssa olleet kahdesti illan ja yön ilman lapsia. Lyhyempiin, parin tunnin juttuihin olemme saaneet ehkä kymmenen kertaa hoitoapua, mutta nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, että lapset kipeinä ja kumpikaan ei ole voinut jäädä töistä pois tms., ei siis sellaisia että joku olisi tullut hoitamaan, jotta voisimme levätä tms. Ei sitä hoitoapua oikein osaa kaivata kun siihen ei ole tottunut, lähinnä ihmeissämme seuraamme kuinka lähipiirissä lapset on "koko ajan" isovanhemmilla, monet suurin piirtein yhden viikonlopun kuukaudessa ja kesällä pidempiäkin aikoja. Tuntuu hassulta tällainen jaettu kasvatusvastuu ja vanhempien kyvyttömyys hoitaa elämäänsä ilman omien vanhempiensa apua.

ja mies on usein reissutöissä. En silti koe arkea mitenkään erityisen raskaaksi. Ei minulla ole hinkua lähteä iltaisin mihinkään eikä sen puoleen miehelläkään. Olisihan se joskus mukavaa mennä kahdestaan vaikka ravintolaan, mutta voi sinne mennä lastenkin kanssa. Tilanne kun on mikä on, niin turha sitä on pahentaa haaveilemalla siitä, mitä voisi olla jos..

mutta yllättävän hyvin ollaan pärjätty. Sukulaiset asuvat noin 200 kilsan päässä. En mä kyllä kaipaakaan sitä, että lapsi menis jonnekin yökylään. Vietetään parisuhdeaikaa kotosalla lapsen mentyä nukkumaan ja parisuhde voi oikein mainiosti. Pari kertaa ollaan käyty ulkomailla niin että lapsi on ollu yön tai kaksi mun vanhemmilla. Joskus miehen isä tulee meille niin että päästään vaikka jonnekin keikalle miehen kanssa. Useamman kerran vuodessa kuitenkin päästään miehen kanssa jonnekin kaksin, se on aika luksusta.



Olishan se aika ihanaa, jos isovanhemmat asuis lähempänä mutta olen tottunut tilanteeseen. Ja ne kerrat kun päästään jonnekin kaksin, on todellakin aina kullan arvoisia.