Lue keskustelun säännöt.
Jo aikuisen nuoren kanssa ongelmia...
06.03.2011 |
En tiedä mitä tehdä, kun aikuisen tyttären kanssa on mennyt asiat solmuun. On ollut vaikea murrosikä, joka tuli suht myöhään eli siinä 17-vuotiaana vasta. On ollut jonkinlaisesti masentunut siitä saakka, vaikka kavereita on ollut, niin ei hänenlaisiaan hänen omien sanojensa mukaan. Ja tämä tieto on tullut vasta kun olen maanitellut kertomaan mikä on vikana eli ei todellakaan ole helposti avautuvaa tyyppiä. Koulu on aina mennyt loistavasti, on tehnyt paljon töitäkin sen eteen. Yliopistoon pääsi eka yrittämällä, mutta vaikka odotti sitäkin todella paljon, niin ei kuulemma ollutkaan sitä mitä odotti, ei taaskaan omanlaisiaan kavereita, liikaa koulutehtäviä, haluaisi pitää välivuoden jne...
Olemme tukeneet taloudellisesti tytärtämme paljon, olemme esim. ostaneet hänelle opiskelijaboksiin kaikki tarpeellinen, myös huonekalut. Oli myös kiva summa säästettynä häntä varten ja toki omia kesätyöansioitakin, silti ei oikein tunnut kiitolliselta vaan kun tulee kotiin alkaa räyhäämään jos uskallan vaatia jotain tai sanon jotain mitä ei olisi pitänyt..Nyt viimeksi tuli kinaa siitä, kun sanoin että olisi syytä mennä kesätöihin paikkaan, minne pääsee varmasti, koska on ollut siellä aiemminkin ja on tykätty työntekijä. Mutta kuulemma ei kiinnosta, koska on fyysisesti niiin raskasta työtä, vaikka olisi vain pari kuukautta eli lomailuakin mahtuu mukaan. Mitään muuta ei tosin ole nyt tiedossa, on kyllä hakenut, mutta tosiaan ei ole mitään tiedossa, mutta tuonne ei ole menossa, joten elää sitten varmaan säästöillä kesän ajan!
En tiedä kohta miten olla hänen kanssaan, koska jos sanon jotain mikä ei miellytä, alkaa mököttäminen tai huutaminen.
Mietin mitä olen tehnyt väärin, varmaan minussa on ollut vikaa, mun omat lapsuuden traumat olen ehkä tahtomatta siirtänyt esikoiseeni eikä hän ole saanut hellyyttä niin pajon kuin olisi ollut tarpeen, toisaalta olen aina mielestäni ollut tukemassa henkisesti ja taloudellisesti..Olisi kiva kuulla muiden mielipitetä, onko samantyyppistä kokemusta omasta nuoruudesta tai omien lasten kanssa tai muuten vain, jos on jotain neuvoja?
Kommentit (44)
Kuulostat aavistuksen verran omalta äidiltäni, ja tyttäresi kuulostaa jonkin verran minulta. En ala edes suuremmin selittämään tarinaani, koska en osaa ja ahdistun siitä aina vaan. Äidilläni on todettu mm. vaativa persoonallisuushäiriö, ja itselläni vuosia sitten epävakaa pers.häiriö. Rakastan äitiäni, mutta meidän suhde on todella ristiriitainen. Täysi-ikäistymisestä asti äiti on säännöllisin ajoin todennut (marttyyrimaisesti) että "ok, saat tehdä itse päätöksesi (ohhoh, kiitosta vain) en puutu enää, olen oppinut virheistäni, nyt en puutu sun/teidän elämään enää" En ota noita enää edes tosissani, koska se ei vaan pysty olee puuttumatta, vaikka ehkä hyvää tarkottaakin. Tämä tästä, tulee muuten liian vaikeeta tekstiä, kun menen itsekin sekaisin...
Vihjeenä kuitenkin sanoisin, että anna tyttäresi olla. Äläkä nyt ainakaan sano, että saat tehdä omat päätöksesi, se räjähtää kahta pahemmin. Siis yksinkertaisesti hyväksy ja anna olla.
Olen pahoillani. Toivottavasti teillä menee kokonaisuudessa vähän paremmin kun mulla ja äidilläni. Tai menee meillä hyvin periaatteessa, mutta suhde on vaan niin kipeä, hankalaa selittää.
Ehkä sitten esikoisen kanssa tehdään ne virheet ja kuten sanoin aiemminkin, niin olen voimakastahtoinen, mutta haluan vain lasten parasta! Mutta kun mietin, niin toisaalta munkin elämä tulee helpottumaan, sillä tosiaan, tyttäreni on aikuinen ja hän kantaa sen aikuisen vastuun ja myös minun taakka helpottu tämän ymmärryksen myötä! Kiitos kaikille vastaajille, ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta sä ap teet ihan oikein, tottakai saat olla mukana tyttäresi elämässä antaa neuvoja ja taloudellista tukea.
Kauemmin eläneellä on kuitenkin enemmän perspektiiviä tähän elämään, omakohtaista kokemusta miten olisi kannattanut elää. Ei sun tyttären kuitenkaan tietenkään tarvi sun ohjeiden mukaan elää, jokaisella on velvollisuus elää vain omaa elämäänsä.
Mä olin itse tuollainen ärtynyt aina omiin vanhempiini ja itseäkin se hävetti, mutta niin se vaan oli.
joka alistaa lapsensa omaan voimakkaaseen tahtoonsa, oikea tyranniäiti, joka ei hyväksy kuin itsensä kaltaisia, ja jolle joko jäädään aikuisuudessakin ihan alistumaan tai sitten paetaan kunnolla ja ehkä jopa kauas ja kunnolla riuhtaisten.
Jumankauta ihminen; lapsesi on nyt aikuinen, jätä hänet rauhaan, hyväksy hänet omanlaisenaan yksilönä, lopeta vaatiminen, lopeta toisen yksityisten asioiden urkkiminen! Pakottomalla ja tunkeilemalla et saa mitään hyvää aikaiseksi.
Todellako haluat aikuisen ihmisen elävän _sinun_ sanelujesi mukaan, eikä niinkuin hän itse omanlaisekseen tiekseen tuntee?! Sitä hän tuossa varmaan just kipuileekin, jos olet vienyt kaiken vapaudentunteen, eikä ole ollut tilaa käydä omia kasvukipujaan omalla tavallaan läpi, kun sinä hössötät niskassa ja muka tiedät paremmin VAIKKA se ei ole sun elämäsi! Ymmärrätkö; ei sinun elämääsi. Katkeruus sinua kohtaan voi tuolla menolla tulla olemaan kovaa jossakin vaiheessa ja silloin ne välit voivat katketa aivan kokonaankin. En ole koskaan tajunnut kaltaisiasi käskyttäjiä muissakaan kuvioissa, eihän sun kaltaisten seurassa pysty melkein hengittämäänkään, kun vaaditte ja vaaditte ettekä anna toisten olla. Vain vapaa lintu lentää takaisin luoksesi, vai miten se menikään.
tehdä omat virheensä, omat onnistumisensa jne. Tyttärelläsi kestää kauemmin kasvaa aikuiseksi, mikäli olet jatkuvasti neuvomassa jne.
Tämä on hänen elämänsä, ei sinun.
Sinäkin voisit nyt keskittyä itseesi, aloita vaikka uusi harrastus ja anna tyttösi olla.
( p.s. en sitten tarkoita, ettet ikinä auttaisi tai tukisi, mutta tee se silloin kun tyttö sitä tarvitsee oikeasti )
ihmettele miksi Suomen nuorten syrjätymistilastot on niin huimia kuin ne on...kun vanhemmat vähät välittävät, koska nuori on AIKUINEN. Ihan sama minne joutuu, mitä tekee, mutta pyhä periaate on se, ettei AIKUISEN elämään puututa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tilanteesi. Luulen että tyttäresi on hukassa siinä kuka hän on ja mitä haluaa?
Ole hänelle tukena ja ymmärrä häntä jos ei vältämättä kesätyöt kiinnosta =) Ehkä juuri kesä olisi hyvää aikaa tytöllesi miettiä mitä hän haluaa.
Tärkeintä on että olet tyttärellesi läsnä ja se nyt on se ja sama miten kerrot tärkeistä asioista tuossa elämän vaiheessa kaikki kuulostaa v****ilulta =D
Minulla ei ollut tuossa iässä sitä ylellisyyttä kuin vanhemmat. Juuri te vanhemmat oletta se tärkein asia, vaikka sitä ei nuorena vielä tajua.
Kuuntele, ohjaa ja rakasta, niin kuin olet jo tehnyt. Anna tytöllesi aikaa välivuoteen, kyllä hän suunnan löytää =)
Ymmärrän tilanteesi. Luulen että tyttäresi on hukassa siinä kuka hän on ja mitä haluaa?
Ole hänelle tukena ja ymmärrä häntä jos ei vältämättä kesätyöt kiinnosta =) Ehkä juuri kesä olisi hyvää aikaa tytöllesi miettiä mitä hän haluaa.
Tärkeintä on että olet tyttärellesi läsnä ja se nyt on se ja sama miten kerrot tärkeistä asioista tuossa elämän vaiheessa kaikki kuulostaa v****ilulta =D
Minulla ei ollut tuossa iässä sitä ylellisyyttä kuin vanhemmat. Juuri te vanhemmat oletta se tärkein asia, vaikka sitä ei nuorena vielä tajua.
Kuuntele, ohjaa ja rakasta, niin kuin olet jo tehnyt. Anna tytöllesi aikaa välivuoteen, kyllä hän suunnan löytää =)
Kun hän puhui välivuodesta, kannustin, että voi pitää sen välivuoden ensi syksystä saakka (juu puutuin taas, kamala minä) mutta kun siis tuosta keskusteltiin ihan asiallisesti. Hän tuli itse siihen tulokseen, ettei pidä, sillä on jo muodostanut kaverisuhteita kuitenkin ja joutuu taas aloittamaan alusta uuden ryhmän kanssa jne ja se oli hänelle vaikeaa alussa, se ryhmään pääseminen. Eli tuossa päti hyvin se, että kun annoin hänen tehdä omat päätökset sen välivuoden suhteen enkä tuominnut, niin päätyi tuohon, ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun äiti oli juuri kuin sinä. Voimakastahtoinen määräilijä joka todella tahtoi vaan parasta mutta myös odotti vaan parasta. lukiossa mun oli vaan otettava äidin voimakkaista neuvoista onkeeni ja valittava aineyhdistelmä jonka takia mä sain uusia koko vuosikurssin yli 9 keskiarvolla kun pitkä matikka+fysiikka ei vaan ollut mun juttu ja ehdot tuli.
Opiskelijasunnon äiti kalusti ja sisusti "neuvomalla" ja maksamalla. En minäkään pyytänyt.
olisin halunnut opiskella taidehistoriaa ja filosofiaa mutta ainut todellinen paikka äidin mielestä oli Poli. Vanhemmat posauttivat shamppanjapullon kun pääsin sisään enkä hennonut pahoittaa mieltä joten sinne sitten vaan opiskelemaan. Kolme vuotta jaksoin ja sitten oli pakko lähteä pois. Onneksi sain vaihtopaikan Australiasta ja koska siloin ei kännyköitä opiskelijoilla ollut niin oli pakko tulla toimeen 1 krt/viikko puhelulla ja kirjeillä. Etäisyys teki todella hyvää molemmille! Tiesin että äiti välittää mutta sain olla yksin ja tehdä omia päätöksiä.
Kemiantekniikkaa mä vihaan edelleen :)
Sä ap kuristat sun henkisellä kiusaamisella tyttäresi. Äiti antaa rahaa mutta ehtona on että työt ja opiskelut on tehtävä sun tahdon mukaan. Vaikka sä kuinka tietäisit ja olisit kokenut kaiken niin anna tyttäresi tehdä omat päätökset ja kannusta olemaan itsenäinen päätöksissään ja sitten sä vaan hyväksyt ne. Ja se EI ole hyväksymistä laittaa jotain ihme viestiä siitä että "ole sitte omillasi niin en mä häiritse sua". Se on taas henkistä hylkäämistä ja manipulointia. Sun tyttäresi selkeästi kaipaa äidin hyväksyntää ja siksi nyt yrittää sitä saada ja kun ei saa niin kapinoi ja räyhää. Sulla on tilaisuus kasvaa ja antaa tyttäresi kasvaa.
Ymmärrän tilanteesi. Luulen että tyttäresi on hukassa siinä kuka hän on ja mitä haluaa?
Ole hänelle tukena ja ymmärrä häntä jos ei vältämättä kesätyöt kiinnosta =) Ehkä juuri kesä olisi hyvää aikaa tytöllesi miettiä mitä hän haluaa.
Tärkeintä on että olet tyttärellesi läsnä ja se nyt on se ja sama miten kerrot tärkeistä asioista tuossa elämän vaiheessa kaikki kuulostaa v****ilulta =D
Minulla ei ollut tuossa iässä sitä ylellisyyttä kuin vanhemmat. Juuri te vanhemmat oletta se tärkein asia, vaikka sitä ei nuorena vielä tajua.
Kuuntele, ohjaa ja rakasta, niin kuin olet jo tehnyt. Anna tytöllesi aikaa välivuoteen, kyllä hän suunnan löytää =)
Kun hän puhui välivuodesta, kannustin, että voi pitää sen välivuoden ensi syksystä saakka (juu puutuin taas, kamala minä) mutta kun siis tuosta keskusteltiin ihan asiallisesti. Hän tuli itse siihen tulokseen, ettei pidä, sillä on jo muodostanut kaverisuhteita kuitenkin ja joutuu taas aloittamaan alusta uuden ryhmän kanssa jne ja se oli hänelle vaikeaa alussa, se ryhmään pääseminen. Eli tuossa päti hyvin se, että kun annoin hänen tehdä omat päätökset sen välivuoden suhteen enkä tuominnut, niin päätyi tuohon, ap
Kuulostaa että teet juuri niin kuin pitääkin. Luota vain itseesi, kyllä ne sun vaistot on oikeassa, sen huomaa jo siitäkin että sinulla on halu tietää oletko tekemässä oikein.
Tsemppiä teille =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun äiti oli juuri kuin sinä. Voimakastahtoinen määräilijä joka todella tahtoi vaan parasta mutta myös odotti vaan parasta. lukiossa mun oli vaan otettava äidin voimakkaista neuvoista onkeeni ja valittava aineyhdistelmä jonka takia mä sain uusia koko vuosikurssin yli 9 keskiarvolla kun pitkä matikka+fysiikka ei vaan ollut mun juttu ja ehdot tuli.
Opiskelijasunnon äiti kalusti ja sisusti "neuvomalla" ja maksamalla. En minäkään pyytänyt.
olisin halunnut opiskella taidehistoriaa ja filosofiaa mutta ainut todellinen paikka äidin mielestä oli Poli. Vanhemmat posauttivat shamppanjapullon kun pääsin sisään enkä hennonut pahoittaa mieltä joten sinne sitten vaan opiskelemaan. Kolme vuotta jaksoin ja sitten oli pakko lähteä pois. Onneksi sain vaihtopaikan Australiasta ja koska siloin ei kännyköitä opiskelijoilla ollut niin oli pakko tulla toimeen 1 krt/viikko puhelulla ja kirjeillä. Etäisyys teki todella hyvää molemmille! Tiesin että äiti välittää mutta sain olla yksin ja tehdä omia päätöksiä.
Kemiantekniikkaa mä vihaan edelleen :)Sä ap kuristat sun henkisellä kiusaamisella tyttäresi. Äiti antaa rahaa mutta ehtona on että työt ja opiskelut on tehtävä sun tahdon mukaan. Vaikka sä kuinka tietäisit ja olisit kokenut kaiken niin anna tyttäresi tehdä omat päätökset ja kannusta olemaan itsenäinen päätöksissään ja sitten sä vaan hyväksyt ne. Ja se EI ole hyväksymistä laittaa jotain ihme viestiä siitä että "ole sitte omillasi niin en mä häiritse sua". Se on taas henkistä hylkäämistä ja manipulointia. Sun tyttäresi selkeästi kaipaa äidin hyväksyntää ja siksi nyt yrittää sitä saada ja kun ei saa niin kapinoi ja räyhää. Sulla on tilaisuus kasvaa ja antaa tyttäresi kasvaa.
en saa asiasta hänelle puhua,enkä laittaa viestiä...
ihmettele miksi Suomen nuorten syrjätymistilastot on niin huimia kuin ne on...kun vanhemmat vähät välittävät, koska nuori on AIKUINEN. Ihan sama minne joutuu, mitä tekee, mutta pyhä periaate on se, ettei AIKUISEN elämään puututa.
Mikä hallitsija olet olevinasi kun asetat itsesi itse jonkun sanelijan asemaan. Tuo lähtökohta jo on niin väärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tää homma paljon paremmin hanskassa kuin heillä jotka kehottavat aikusenkaan lapsensa hylkäämään.
Ap, ei sun kannata täällä kysellä, tuntuu että sulla on tää homma paljon paremmin hanskassa kuin heillä jotka kehottavat aikusenkaan lapsensa hylkäämään.
komppaus!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja valita mitä he tekevät, miten elävät etc. etc. etc. Ja sotkeennu ihmeessä kaikkeen lasten nimivalinnoista ja kasvatusmetodeista ja päivärytmeistä alkaen, kun sähän kato haluut vaan aina hyvää, ja lopulta... lopulta ehkäpä lähestymiskielto voi olla ainoa millä sun kaltaisen tyrannin saa aisoihin.
Tää nyt oli todella kärjistettyä, mutta sun kaltaiset ovat vain vallanhaluisia diktaattoreita, muka hyvin aikein...
Ja valita mitä he tekevät, miten elävät etc. etc. etc. Ja sotkeennu ihmeessä kaikkeen lasten nimivalinnoista ja kasvatusmetodeista ja päivärytmeistä alkaen, kun sähän kato haluut vaan aina hyvää, ja lopulta... lopulta ehkäpä lähestymiskielto voi olla ainoa millä sun kaltaisen tyrannin saa aisoihin.
Tää nyt oli todella kärjistettyä, mutta sun kaltaiset ovat vain vallanhaluisia diktaattoreita, muka hyvin aikein...
viitti lässyttää.
tästä eteenpäin vaan alat hyväksyä tyttäresi päätökset ja valinnat, niin että annat neuvoja ja ohjeita vain silloin kun tyttö niitä itse pyytää. Ja silloinkin ne on vain ohjeita ja neuvoja, ei kehoituksia tai odotuksia.
Minusta kuulostaa siltä, että sinulla on liikaa aikaa ja energiaa miettiä tyttäresi elämää ja asioita. Keksi itsellesi joku harrastus ja elä omaa elämääsi.
[/quote]
älä viitti lässyttää.
[/quote]
kakaran. Tai sitten sillä on sydänsuruja. Kuulostaa niiltä.
Se on aina ollut kaikki tai ei mitään...lapsuus oli ok ja niin kauan oli kaikki hyvin kun äiti sai määrätä. Kun aloin sitten joskus olla joistain asioista eri mieltä (alkoi joskus 14-ikäisenä), meni vaikeaksi. Äidiltä rupesi esim. tulemaan tulkintoja siitä, miltä joku asia minun mielestäni tuntuu, mutta ei kuunnellut minua vaan veti johtopäätökset itse.
Moni tässä ketjussa on puhunut "henkisestä hylkäämisestä", ja uskon tietäväni tasan tarkkaan mitä se on...Kun asiat eivät olekaan menneet niinkuin äiti on suunnitellut, hän on irtisanoutunut niistä täysin.
Olenkin jäänyt käytännössä täysin yksin esimerkiksi naimisiinmenoni järjestämisessä, ensimmäiseen työpaikkaani liittyvissä vaikeuksissa ja lasteni ristiäisjärjestelyissä.
Olen kuitenkin oppinut elämään niin, etten yleensä puhu äidilleni henkilökohtaisista asioista juuri mitään, ennen kuin vasta jälkikäteen, koska siten vältyn koko marttyyrimeiningiltä ja jälkiviisastelulta.
Huonoja asioita äiti toki onnistuu löytämään kaikista valinnoistani nytkin. Voisin kirjoittaa vinoutuneesta äitisuhteestani vaikka kuinka, mutta tämä riittää tänään.
Kuulostat aavistuksen verran omalta äidiltäni, ja tyttäresi kuulostaa jonkin verran minulta. En ala edes suuremmin selittämään tarinaani, koska en osaa ja ahdistun siitä aina vaan. Äidilläni on todettu mm. vaativa persoonallisuushäiriö, ja itselläni vuosia sitten epävakaa pers.häiriö. Rakastan äitiäni, mutta meidän suhde on todella ristiriitainen. Täysi-ikäistymisestä asti äiti on säännöllisin ajoin todennut (marttyyrimaisesti) että "ok, saat tehdä itse päätöksesi (ohhoh, kiitosta vain) en puutu enää, olen oppinut virheistäni, nyt en puutu sun/teidän elämään enää" En ota noita enää edes tosissani, koska se ei vaan pysty olee puuttumatta, vaikka ehkä hyvää tarkottaakin. Tämä tästä, tulee muuten liian vaikeeta tekstiä, kun menen itsekin sekaisin...
Vihjeenä kuitenkin sanoisin, että anna tyttäresi olla. Äläkä nyt ainakaan sano, että saat tehdä omat päätöksesi, se räjähtää kahta pahemmin. Siis yksinkertaisesti hyväksy ja anna olla.
Olen pahoillani. Toivottavasti teillä menee kokonaisuudessa vähän paremmin kun mulla ja äidilläni. Tai menee meillä hyvin periaatteessa, mutta suhde on vaan niin kipeä, hankalaa selittää.