Lue keskustelun säännöt.
Jo aikuisen nuoren kanssa ongelmia...
06.03.2011 |
En tiedä mitä tehdä, kun aikuisen tyttären kanssa on mennyt asiat solmuun. On ollut vaikea murrosikä, joka tuli suht myöhään eli siinä 17-vuotiaana vasta. On ollut jonkinlaisesti masentunut siitä saakka, vaikka kavereita on ollut, niin ei hänenlaisiaan hänen omien sanojensa mukaan. Ja tämä tieto on tullut vasta kun olen maanitellut kertomaan mikä on vikana eli ei todellakaan ole helposti avautuvaa tyyppiä. Koulu on aina mennyt loistavasti, on tehnyt paljon töitäkin sen eteen. Yliopistoon pääsi eka yrittämällä, mutta vaikka odotti sitäkin todella paljon, niin ei kuulemma ollutkaan sitä mitä odotti, ei taaskaan omanlaisiaan kavereita, liikaa koulutehtäviä, haluaisi pitää välivuoden jne...
Olemme tukeneet taloudellisesti tytärtämme paljon, olemme esim. ostaneet hänelle opiskelijaboksiin kaikki tarpeellinen, myös huonekalut. Oli myös kiva summa säästettynä häntä varten ja toki omia kesätyöansioitakin, silti ei oikein tunnut kiitolliselta vaan kun tulee kotiin alkaa räyhäämään jos uskallan vaatia jotain tai sanon jotain mitä ei olisi pitänyt..Nyt viimeksi tuli kinaa siitä, kun sanoin että olisi syytä mennä kesätöihin paikkaan, minne pääsee varmasti, koska on ollut siellä aiemminkin ja on tykätty työntekijä. Mutta kuulemma ei kiinnosta, koska on fyysisesti niiin raskasta työtä, vaikka olisi vain pari kuukautta eli lomailuakin mahtuu mukaan. Mitään muuta ei tosin ole nyt tiedossa, on kyllä hakenut, mutta tosiaan ei ole mitään tiedossa, mutta tuonne ei ole menossa, joten elää sitten varmaan säästöillä kesän ajan!
En tiedä kohta miten olla hänen kanssaan, koska jos sanon jotain mikä ei miellytä, alkaa mököttäminen tai huutaminen.
Mietin mitä olen tehnyt väärin, varmaan minussa on ollut vikaa, mun omat lapsuuden traumat olen ehkä tahtomatta siirtänyt esikoiseeni eikä hän ole saanut hellyyttä niin pajon kuin olisi ollut tarpeen, toisaalta olen aina mielestäni ollut tukemassa henkisesti ja taloudellisesti..Olisi kiva kuulla muiden mielipitetä, onko samantyyppistä kokemusta omasta nuoruudesta tai omien lasten kanssa tai muuten vain, jos on jotain neuvoja?
Kommentit (44)
kun kaikki näyttää tulevan valmiiseen pöytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on aina ollut kaikki tai ei mitään...lapsuus oli ok ja niin kauan oli kaikki hyvin kun äiti sai määrätä. Kun aloin sitten joskus olla joistain asioista eri mieltä (alkoi joskus 14-ikäisenä), meni vaikeaksi. Äidiltä rupesi esim. tulemaan tulkintoja siitä, miltä joku asia minun mielestäni tuntuu, mutta ei kuunnellut minua vaan veti johtopäätökset itse.
Moni tässä ketjussa on puhunut "henkisestä hylkäämisestä", ja uskon tietäväni tasan tarkkaan mitä se on...Kun asiat eivät olekaan menneet niinkuin äiti on suunnitellut, hän on irtisanoutunut niistä täysin.
Olenkin jäänyt käytännössä täysin yksin esimerkiksi naimisiinmenoni järjestämisessä, ensimmäiseen työpaikkaani liittyvissä vaikeuksissa ja lasteni ristiäisjärjestelyissä.
Olen kuitenkin oppinut elämään niin, etten yleensä puhu äidilleni henkilökohtaisista asioista juuri mitään, ennen kuin vasta jälkikäteen, koska siten vältyn koko marttyyrimeiningiltä ja jälkiviisastelulta.
Huonoja asioita äiti toki onnistuu löytämään kaikista valinnoistani nytkin. Voisin kirjoittaa vinoutuneesta äitisuhteestani vaikka kuinka, mutta tämä riittää tänään.
jo näin etukäteen =) Siis ei ollut hyvä kun äiti auttoi, mutta sitten oli äidiltäsi väärin tehty kun ei puuttunut hää-, tai ristiäisvalmisteluissa, eikä ekan työpaikan ongelmissa? No ei ole helppoa olla äiti =D
Vai menikö mulla nyt totaalisesti joku juttu yli hilseen????
Se on aina ollut kaikki tai ei mitään...lapsuus oli ok ja niin kauan oli kaikki hyvin kun äiti sai määrätä. Kun aloin sitten joskus olla joistain asioista eri mieltä (alkoi joskus 14-ikäisenä), meni vaikeaksi. Äidiltä rupesi esim. tulemaan tulkintoja siitä, miltä joku asia minun mielestäni tuntuu, mutta ei kuunnellut minua vaan veti johtopäätökset itse.
Moni tässä ketjussa on puhunut "henkisestä hylkäämisestä", ja uskon tietäväni tasan tarkkaan mitä se on...Kun asiat eivät olekaan menneet niinkuin äiti on suunnitellut, hän on irtisanoutunut niistä täysin.
Olenkin jäänyt käytännössä täysin yksin esimerkiksi naimisiinmenoni järjestämisessä, ensimmäiseen työpaikkaani liittyvissä vaikeuksissa ja lasteni ristiäisjärjestelyissä.
Olen kuitenkin oppinut elämään niin, etten yleensä puhu äidilleni henkilökohtaisista asioista juuri mitään, ennen kuin vasta jälkikäteen, koska siten vältyn koko marttyyrimeiningiltä ja jälkiviisastelulta.
Huonoja asioita äiti toki onnistuu löytämään kaikista valinnoistani nytkin. Voisin kirjoittaa vinoutuneesta äitisuhteestani vaikka kuinka, mutta tämä riittää tänään.
jo näin etukäteen =) Siis ei ollut hyvä kun äiti auttoi, mutta sitten oli äidiltäsi väärin tehty kun ei puuttunut hää-, tai ristiäisvalmisteluissa, eikä ekan työpaikan ongelmissa? No ei ole helppoa olla äiti =D
Vai menikö mulla nyt totaalisesti joku juttu yli hilseen????
mutta mä taas ymmärrän täysin mistä on kyse.
Meillä läheiset välit määräilijä äidin kanssa ja juttu saattaa mennä vaikka näin:
äidin mielestä vauva nimeksi piti tulla Eva ja meistä lasten vanhemmista taas Saga oli parempi nimi. Äitini on kova julistamaan mielipidettään ja hän kertoi myös että hän sitten leipoo kakut ja piirakat ristiäsin.Piste.
No ihanaa kun auttaa joten emme keskustelleet asiasta enempää. Kun äiti sitten kuuli että lapsesta tulee Saga niin herne meni niin syvälle että hän ei sitten osallistunutkaan leipomiseen, ei soitellut ollenkaan viikkoon (normaalisti joka toinen päivä juttelemme) ja nakekkeli niskojaan kiukusta. Eihän kukaan edellytä että mummin pitää leipoa ja laittaa ristiäisiä mutta se on juuri sitä henkistä kuristamista että ehdollistaa kaiken tekemisen ja kyseenalaistaa oman aikuisen lapsen kyvyt valita itselleen sopivia ratkaisuja. My way or no way.
AP, kirjoitin että älä laita viestiä. Puhuminen on tottakai kaiken a ja o, ei tekstiviesti tai sähköposti. Viesteissä häviää äänensävyt ja painotukset ja niitä on helppo ymmärtää väärin. Hyväksyntää voit osoittaa vaikka kyselemällä mitä lapsesi haluaisi opiskella ja miksi ne kaverit eivät tunnu omanlaista, onko jossain ollut sellaisia kavereita joiden kanssa tuli paremmin toimeen jne. Juttele ja ennenkaikkea kuuntele mitä hän kertoo.
----Hän rajähti kun sanoin, että jos ei neuvot kelpaa, niin varmaan tulee toimeen taloudellisestikin itse. Huusi siihen, ettei ole meiltä rahaa pyytänyt ja tottahan se on. Mutta kun itse olena ajatellut, että haluan hänen elämää helpottaa, itse lähdin tyhjätaskuna kotoa eikä sekään niin herkkua ollut, haluan antaa lapsilleni erilaisen alun, mtuta ilmeisesti tämäkin ollut virhe...Annan hänen elää omaa elämää, ei tarvitse lähteä toiselle puolelle maapalloa mua pakoon =(---
Mun mielestä tossa kohdassa tulee ilmi ap sun ongelma. Sä siis olet suoraan sanonut lapselle että jos et tee niin kuin minä tahdon, en ole myöskään valmis auttamaan sinua taloudellisesti. Tiedätkö miksi sitä myöskin kutsutaan? No kiristämiseksi. Eli mielestäni et nyt ole toiminut tavalla joka olisi rakentavaa ja kannustavaa tyttäresi kasvun suhteen. Ja lisäksi isäkin on välinpitämätön tyttärensä suhteen. Tuo oli totta mitä joku vastaaja kirjoitti, että nyt suunnittelet tyttäresi totaalista hylkäämistä. Eikö tästä kuitenkin löytyisi sinulle kultainen keskitie??
Sinuna keskustelisin tytön kanssa rehdisti. Kertoisin että tytär on rakas ja tärkeä, ja haluat vain hänen parastaan. Ja se paras tytölle ei välttämättä ole se mihin olet itse häntä aiemmin kannustanut. Tytön kannattaa lopettaa opiskelut jos ne eivät ole "hänen ominta alaansa", sillä tyttö tuhlaa elintärkeitä opintotukikuukausia väärään paikkaan. Ehkä tyttösi kannalta välivuosi olisi viisas ratkaisu, hän voi saada sitä kautta aivan uudenlaisia eväitä aikuiseksi kasvun tiellä. Myös omat päämäärät voivat selkiytyä.
Sano tytölle, että opinnot voi laittaa hyvin vuodeksi jäihin, katsoo sitten mitä tapahtuu. Jos oikein ymmärsin, tyttösi on vasta parikymppinen? Hänellä on siis vielä vuosia aikaa opiskella ja miettiä mikä hänestä tulee "isona". Jeesaatte tyttöä jos haluaa lähteä ulkomaille, anna tyttösi tehdä niitä asioita jotka sinulle eivät olleet mahdollisia. EI ole yhtä oikeaa tapaa elää, sinun tyrkyttämäsi malli ei välttämättä sovi tyttärellenne ja hän kapinoi nyt sitä vastaan.
Tärkeintä on että kannustat ja kerrot tytölle että et halua pakottaa tai kiristää tyttöä tekemään ratkaisuja jotka eivät hänelle sovi. Sen tekemällä teet tytöllesi ison karhunpalveluksen.
Terveisin joku jolla on kokemusta asiasta :)
Näin oon sanonu kaikille.
Ensin kysyt voitko jotenkin auttaa ja jos hän sanoo et jätät hänet rauhaan. Jos hän tarvitsee apua hän itse sitä pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna hänen tehdä itse valintansa, mennä töihin mihin haluaa/pääsee tai olla menemättä, pitää välivuosi jos siltä tuntuu ja niin edelleen.
Anna hänen tehdä itse valintansa, mennä töihin mihin haluaa/pääsee tai olla menemättä, pitää välivuosi jos siltä tuntuu ja niin edelleen.
siis että annan sitten elää kuten tahtoo. Myönnän, että olen aika voimakastahtoienn itsekin, mutta mun mielestä nuoret tarvitsee aikuisten ohjausta ja neuvoja, mutta ilmeisesti olen ollut sitten väärässä. LÄhipiirissä olen vain nähnyt, mitä totaalinen välinpitämättömyys aiheuttaa nuorissa, syrjäytymistä jne..en halua sitä samaa hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vähän samalta millainen itse olin tuon ikäisenä. Näin jälkikäteen sanoisin että minun oli ehkä vaikea löytää sitä omaa paikkaa elämässä ja olemisessa. Se teki jotenkin kaikesta vähän hankalaa ja tuskaista. Ei nyt kuitenkaan mitään vakavia ongelmia tms. mutta semmoista yleistä ahdistuneisuutta ja pieniä draamoja.
Minulla oli ennen murrosikää ihan hyvä äiti-suhde, mutta murrosiässä se muuttui tosi heikoksi. Jotenkin sitä koitti olla sellainen kuin oma äiti, tai sellainen kuin kuvitteli äidin haluavan minun olevan. Ja samaan aikaan tietty yritti etsiä omaa minuutta ja miettiä mitä itse haluaa tehdä tai millainen ihminen olla. Ristiriitojahan siinä vain syntyi.
Meillä ongelmat meni itsestään ohi, mutta vähennettiin kyllä äidin kanssa yhteydenpitoa. Annettiin tietyllä tapaa toisillemme tilaa, mutta ei nyt kuitenkaan oltu missään riidoissa.
Muistat vaan sen, että aikuistuminen ei ole kaikille helppoa. Ja ehkä annat tilaa tytölle kasvaa :)
Ei mun mielestä sun pidä aikuisen lapsesi talouteen sekaantua. Jos talous kestää lomakesän, miksi lapsi ei saisi sitä pitää ja tehdä töitä sitten opiskelujen ohella lukukauden aikana. Mutta älä sä lapsellesi mitään huonekaluja osta tai rahaa syydä, anna olla omillaan ja tosiaan anna ottaa vastuuta ja olla vapaa.
Tee myös pelisäännöt vierailuista: pahasta mielestä on ok kertoa, mutta jos alkaa riitely, mököttely, omaan kotiin tervemenoa. Olet vastuussa siitä, että teillä yhä kotona asuvat lapset ja sinä ja miehesi saatte elää kotona pelkäämättä vierailijan mielialanpurkauksia. Ohjaa opiskeluterveydenhuollon psykologille puhumaan, et sinä äitinä voi ratkoa vaikeita solmuja. Jos annat syyttää pahasta olosta nyt itseäsi, tekee niin vielä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä ja sitten on kaikki vielä pahempaa ja lapsi yhä katkerampi.
Napanuora poikki vaan, esim. noi taloudelliset hyysäykset, joista tulee outoja riippuvaisuuksia. Anna vaikka juhlapäivinä isoja lahjakortteja tms., jos haluat jelpata, mutta ei aikuisen lapsesi koti ole mikään oman talosi sivupiste, jota sisustat ja kalustat ja jossa määräät, missä ja milloin on töitä tehtävä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nuoren ihmisen on vaikea hahmottaa mikä on omaa tahtoa ja mikä muiden miellyttämistä. Yksi aikuiseksi kasvamisen ihanuus on lyödä ihan omasta tahdosta ja valinnasta otsa mäntyyn ja kehua että tein sen ihan itse, kukaan ei auttanut.
Liika taloudellinen tukeminen pitää yllä lapsi-vanhempi-asetelmaa ja siirtää omilleen siirtymistä.
Älä vastuuta itseäsi tyttäresi ongemista, et voi siloitella hänen tietään enempää.
oikeasti masentunut? Itse yrittäisin puhua näistä tärkeistä asioista hiukan tarkemmin (esim. miksi kokee ettei kukaan ole samantyylinen kuin hän) ennen kuin alan ohjeistaa työnhaussa jne. Kuulostaa hieman siltä, että lapsesi voi tuntea olevansa hukassa elämässään, ja tarvitsee ennen kaikkea apua. Siis juttelua ja ehkä asiantuntijankin opastusta. Esim. yliopistolla (YTHS) pääsee helpostikin juttelemaan vaikka psykologin kanssa tuntemuksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahalla ei korvata sitä. Ilmeisesti mäkätät ja jäkätät ja sitä ei ton ikäiset siedä.
oikeasti masentunut? Itse yrittäisin puhua näistä tärkeistä asioista hiukan tarkemmin (esim. miksi kokee ettei kukaan ole samantyylinen kuin hän) ennen kuin alan ohjeistaa työnhaussa jne. Kuulostaa hieman siltä, että lapsesi voi tuntea olevansa hukassa elämässään, ja tarvitsee ennen kaikkea apua. Siis juttelua ja ehkä asiantuntijankin opastusta. Esim. yliopistolla (YTHS) pääsee helpostikin juttelemaan vaikka psykologin kanssa tuntemuksistaan.
hakeutuu psykologin juttusille, varmaan vetää herneen nenään siitäkin. Tiedätkö onko se täysni ilmainen vai...? Muiden kanssa on ihan ok, mun kanssa ei..eli mulle kiukuttelee ja osoittaa mieltään. Sisarusten ja kavereiden kanssa ja isän kanssa menee hyvin. HÄnen isänsä ei puutu mihinkään, se paskahomma on aina ollut mun juttuja, kaikkien lasten kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi on tyytymätön itseensä ja elämäänsä, koska häntä on autettu liikaa. Hän ei voi saavuttaa yhtään mitään, koska sinä teet kaiken hänen eteensä. Opiskelijan KUULUU nähdä nälkää, elää hernekeitolla, ja kokea se huumaava onnen tunne kun aamuyöllä roskalavalta löytyy se ensimmäinen oma keittiönpöytä, naarmuuntunut ja hieman tahrainen. Lakkaa avustamasta tätä aikuista, älä urki ihmissuhdeasioista äläkä missään nimessä puutu hänen opiskeluihinsa millään tavalla. Todennäköisesti hän on opiskelemassa sinun valitsemaasi alaa, jonka haluaa lopettaa. Anna toisen kasvaa aikuiseksi, ja se vaatii sitä että kun hän ruikuttaa toteat vain että sellaista elämä on aikuisena, ei aina ole kivaa.
Lapsesi on tyytymätön itseensä ja elämäänsä, koska häntä on autettu liikaa. Hän ei voi saavuttaa yhtään mitään, koska sinä teet kaiken hänen eteensä. Opiskelijan KUULUU nähdä nälkää, elää hernekeitolla, ja kokea se huumaava onnen tunne kun aamuyöllä roskalavalta löytyy se ensimmäinen oma keittiönpöytä, naarmuuntunut ja hieman tahrainen. Lakkaa avustamasta tätä aikuista, älä urki ihmissuhdeasioista äläkä missään nimessä puutu hänen opiskeluihinsa millään tavalla. Todennäköisesti hän on opiskelemassa sinun valitsemaasi alaa, jonka haluaa lopettaa. Anna toisen kasvaa aikuiseksi, ja se vaatii sitä että kun hän ruikuttaa toteat vain että sellaista elämä on aikuisena, ei aina ole kivaa.
Varsnkin tuo kohta opiskelusta eli olen kannustanut häntä tietylle alalle, tosin on ollut itselläänkin mielenkiintoa sitä kohtaan, en siis ole pakottanut, mutta kannustanut...Otan nyt etäisyyttä, ehkä laitan hänelle viestin, että tekee kuten parhaaksi näkee, hakeutuu muualle opiskelemaan jne...
siltä, että tyttäresi etsii itseään. Anna hänen tehdä itse päätöksiä kesätöitten ja opintojen suhteen. Jos hän kysyy sinun mielipidettäsi erilaisten vaihtoehtojen suhteen voit toki sanoa mielipiteesi, mutta älä tyrkytä mitään valmista.
Sama juttu taloudellisesti. Voit kyllä auttaa, se on hyvän vanhemman merkki. Esimerkiksi merkkipäivinä voit antaa rahaa ja tyttäresi voi itse päättää ostaako hän sillä huonekalun vai matkustaako. Näin annat hänelle vapautta.
Voit esimerkiksi sanoa hänelle, että maksat vaikka muutoin vuokran tms. ja tyttäresi sitten itse vastaa muusta elämästään, miten hän rahojaan käyttää, opiskeleeko, tekeekö töitä talvella vaiko kesällä vai mitä.
Aikuisuus on vaoautta ja vastuuta, nyt tuntuu kuin tyttösi ei olisi kumpaakaan saanut kokea vaikka asuu omillaan. Te "sisustitte" asunnon, sinä seuraat hänen opintojaan, ehdittelet kesätöitä jne. mitkä tuon ikäinen hoitaa yleensä itsenäisesti. (Huom: eri asia kysyä ja olla kiinnostunut kun "tyrkyttää".) Saattaa olla että tyttöa ahdistaa liiallinen puuttumisesi. Jos kokee olevansa "pikku tyttö äidin helmoissa" niin toki se ahdistaa aikuista. Ja tuo "kaikokaipuukin" kielii ehkä siitä, että kokee ettei pääse sinusta "eroon" ilman että menee vuodeksi reppumatkailemaan Intian syrjäseuduille. (Tavallisesti pitäisi onnistua ihan sillä että muuttaa omilleen).
Ja taloudellista apua on toki hyvä antaa jos siihen mahdollisuuksia on, mutta moni kokee että kun antaa taloudellista apua niin saa puuttua toisen elämään. Ja tavallaan se nuorikin on "altavastaajana" jos antaa vanhempien ostaa/maksaa juttuja. paras tapa tukea taloudellisesti on se, että joskus laittaa tekstarin: "siirsin tilillesi X euroa", eikä liitä mukaan mitään "ostas nyt talvitakki itsellesi" eikä jälkikäteen kysy mihin sen rahan käytit, vaan antaa nuoren itse kertoa. (Ja yleensä he kertovatkin, mutta ero on siinä että jos kysyy "kohtelee kuin lasta" ja jos ei kysy niin lapsi "aikuismaisesti" kertonee itse)
Lapsesi on tyytymätön itseensä ja elämäänsä, koska häntä on autettu liikaa. Hän ei voi saavuttaa yhtään mitään, koska sinä teet kaiken hänen eteensä. Opiskelijan KUULUU nähdä nälkää, elää hernekeitolla, ja kokea se huumaava onnen tunne kun aamuyöllä roskalavalta löytyy se ensimmäinen oma keittiönpöytä, naarmuuntunut ja hieman tahrainen. Lakkaa avustamasta tätä aikuista, älä urki ihmissuhdeasioista äläkä missään nimessä puutu hänen opiskeluihinsa millään tavalla. Todennäköisesti hän on opiskelemassa sinun valitsemaasi alaa, jonka haluaa lopettaa. Anna toisen kasvaa aikuiseksi, ja se vaatii sitä että kun hän ruikuttaa toteat vain että sellaista elämä on aikuisena, ei aina ole kivaa.
Varsnkin tuo kohta opiskelusta eli olen kannustanut häntä tietylle alalle, tosin on ollut itselläänkin mielenkiintoa sitä kohtaan, en siis ole pakottanut, mutta kannustanut...Otan nyt etäisyyttä, ehkä laitan hänelle viestin, että tekee kuten parhaaksi näkee, hakeutuu muualle opiskelemaan jne...
Etkä sitä selvästikään itse näe mitenkään! Sinä olet ohjaillut lapsesi elämää SINUN mielestäsi kauhean kivasti ja oikeaan suuntaan, ja nyt siten SINULLE ei ollakaan niin kovin kiitollisia. Ja lapsi on niin kovin vääränlainen ja pilalle mennyt, kun ei toimi kuten tahdot, on masentunut jne.
VOi apua sentään! Ja vielä toi sun viimeinen "otan etäisyyttä, sanon että tekee kuten parhaaksi näkee..." ymmärrätkö, että on olemassa myös sellainen vaihtoehto, että HYVÄKSYT TYTTÄRESI SELLAISENA KUIN HÄN ON, kannustat ja tuet, mutta et höösää ja sörki ja ohjeista ja kannusta ITSELLESI MIELEISIIN ASIOIHIN, VAAN TYTTÄRELLE MIELEISIIN!!! Ymmärrätkö yhtään mitä viestit taas lapsellesi?? Että kun ei tee kuten SINÄ tahdot, sinä hylkäät, ja jäät vierestä katselemaan ja odottelemaan epäonnistumista, jotta pääset sitten vähintään hiljaa itseksesi toteamaan, kuinka sinä tiesit taas niin paljon paremmin miten olisi pitänyt toimia.
Aikuisuus on vaoautta ja vastuuta, nyt tuntuu kuin tyttösi ei olisi kumpaakaan saanut kokea vaikka asuu omillaan. Te "sisustitte" asunnon, sinä seuraat hänen opintojaan, ehdittelet kesätöitä jne. mitkä tuon ikäinen hoitaa yleensä itsenäisesti. (Huom: eri asia kysyä ja olla kiinnostunut kun "tyrkyttää".) Saattaa olla että tyttöa ahdistaa liiallinen puuttumisesi. Jos kokee olevansa "pikku tyttö äidin helmoissa" niin toki se ahdistaa aikuista. Ja tuo "kaikokaipuukin" kielii ehkä siitä, että kokee ettei pääse sinusta "eroon" ilman että menee vuodeksi reppumatkailemaan Intian syrjäseuduille. (Tavallisesti pitäisi onnistua ihan sillä että muuttaa omilleen).
Ja taloudellista apua on toki hyvä antaa jos siihen mahdollisuuksia on, mutta moni kokee että kun antaa taloudellista apua niin saa puuttua toisen elämään. Ja tavallaan se nuorikin on "altavastaajana" jos antaa vanhempien ostaa/maksaa juttuja. paras tapa tukea taloudellisesti on se, että joskus laittaa tekstarin: "siirsin tilillesi X euroa", eikä liitä mukaan mitään "ostas nyt talvitakki itsellesi" eikä jälkikäteen kysy mihin sen rahan käytit, vaan antaa nuoren itse kertoa. (Ja yleensä he kertovatkin, mutta ero on siinä että jos kysyy "kohtelee kuin lasta" ja jos ei kysy niin lapsi "aikuismaisesti" kertonee itse)
Ymmärrän nyt, että olen puuttunut ihan liikaa. Hän rajähti kun sanoin, että jos ei neuvot kelpaa, niin varmaan tulee toimeen taloudellisestikin itse. Huusi siihen, ettei ole meiltä rahaa pyytänyt ja tottahan se on. Mutta kun itse olena ajatellut, että haluan hänen elämää helpottaa, itse lähdin tyhjätaskuna kotoa eikä sekään niin herkkua ollut, haluan antaa lapsilleni erilaisen alun, mtuta ilmeisesti tämäkin ollut virhe...Annan hänen elää omaa elämää, ei tarvitse lähteä toiselle puolelle maapalloa mua pakoon =(
kuulostaa siltä ettei sun lapsesi ole oikein saanut käydä itsenäistymistä läpi vieläkään. Sillä on ihan oikea tarkoitus, itsenäistytään vanhemmista, leikataan se napanuora. Useimmilla se tulee jo teini-iässä, kapinoidaan, karataan kotoa, huudetaan äidille yms yms, mutta joillakin se viivästyy ja voi tulla vasta aikuisena. Jossain vaiheessa se itsenäistyminen on tehtävä. En mä lähtis äitiä tai ketään tosta syyttelemään. Sanoit itsekin että tyttäresi murrosikä tuli myöhään, joten ei ihme että se itsenäistymiskausikin tulee vasta nyt. Anna tytöllesi tilaa, mutta osoita että välität ja koeta vaan kestää ne tiuskimiset ym. :) Apua saa aina tarjota, ei se ole väärin!