Vanhusten huostaanotto tilanteessa jossa OMAISET HYLKÄÄ VAIKEAN VANHUKSEN?
Tästä ei ole lakipykälää.Lapsista on.
Mutta olen läheltä nähnyt vanhusten ERITTÄIN RAAKAA KIUSANTEKOA JA HEITEILLEJÄTTÖÄ.
esimerkkejä-vanhus sai vapaasti käyttää rahaa ja ostaa sillä mitä sattui,avaimet jäi kotiin,hyvä ettei paleltunut useita kertoja kuoliaaksi jne.
Kommentit (7)
Lähimmäiset ei halua/osaa nähdä näitä ja luulee ikääntyneen vaan muuttuneen vittumaiseksi.
Hankalia tilanteita. Teen itse vanhusten parissa työtä ja usein tilanteet eivät ole yksinkertaisia. Dementoitunut vanhus voi esimerkiksi olla niin harhaluuloinen ja aggressiivinen, ettei yksinkertaisesti päästä omaisia auttamaan. Omaiset ovat voimattomia ja keinottomia. Eli en aina puhuisi siitä, että omaiset noin vain hylkäävät vanhuksen. Raha-asioissahan voi vanhukselle hakea edunvalvojaa ja sen voi tehdä kuka tahansa joka on huolissaan, vaikka naapuri. Sen sijaan pakottaminen esimerkiksi kotiapuun tai vanhainkotiin on hankalampaa ja taustalla on ajatus, että kyseessä on kuitenkin aikuinen jolla on itsemääräämisoikeus. Mielenterveyslakiin vedoten voidaan ottaa pakkohoitoon, jos on vaaraksi muille tai itselle. Yleensä asiat saadaan kuitenkin neuvoteltua jotenkin parhain päin, esimerkiksi niin että lääkäri suosittelee ulkopuolista apua jos välit omaisiin ovat tulehtuneet.
tarinoita, joissa läheiset kertovat miten dementikko on elänyt omassa kotona ja välillä jättänyt syömättä ja sen semmoista. Sitä on katsottu vuosia ja sitten vasta tehty asialle mitään. Mutta eiköhän tämä johdu siitä, että on suhteellisen vaikea havaita, missä se terveen ja sairaan raja menee. Ja kun läheisestä on kyse, sitä todella voi kokea tunkeutuvansa toisen alueelle, jos menee ja epäilee toisen aivojen toimintaa. Ja monesti varmasti onkin syntynyt riitoja niin turhissa, kuin aiheellisissakin epäilyissä.
Eiköhän aihe kuulu sarjaan hevostoimiston uutisia. Omaiset eivät ole niitä, jotka hylkäävät vanhuksen vaan sosiaaliviranomaiset. Nykyäänhän vanhainkodit ovat pullollaan terveitä ihmisiä, joilta ollaan viety rahat ja pakotettu lukkojen taakse ilman mitään pätevää syytä.
Itse pikkuhiljaa dementoituneen vanhuksen omaisena koin ja koen edelleen hankalaksi ja avun saamisen estäjäksi esim:
- vanhus on täysivaltainen eli vaikka ei jaksa/osaa/kykene hoitaa omia asioitaan (esim pankki, verotoimisto, sairausasiat..) ei omaisetkaan pysty. Tietosuoja on niin kova, että omaisille ei kerrota mitään.
- vanhus ei halua ulkopuolista apua tai apua ylipäätään. Pakottaa ei voi (koska täysivaltainen)
- yhteiskunta ei tarjoa järkeviä apumuotoja. Kotihoitoa saa vasta kun on hirveän huonossa kunnossa, laitokseen puolikuolleena. Kotihoito ei siivoa, käy kaupassa jne, ei kuulema kuulu toimenkuvaan.
- omaisten sopimat tukipalvelut kuten kotisiivous, kauppa-apu kotoiinkuljetuksella ym perutaan vanhuksen toimesta. Pakottaa ei voi.
- laitoksessa asuva dementoitunut vanhus edelleen oikeustoimikelpoinen. Miksi hoitohenkilökunta ei puutu tilanteeseen vaan odottaa tumput suorina että se on aina joku muu?? Todella vaikeassa välikädessä omaiset kun jonkun pitää viralliset asiat hoitaa vaikka periaatteessa ei saisi.
normikansalainen kirjoitti:
Eiköhän aihe kuulu sarjaan hevostoimiston uutisia. Omaiset eivät ole niitä, jotka hylkäävät vanhuksen vaan sosiaaliviranomaiset. Nykyäänhän vanhainkodit ovat pullollaan terveitä ihmisiä, joilta ollaan viety rahat ja pakotettu lukkojen taakse ilman mitään pätevää syytä.
Nykyään vanhainkotiin on erittäin vaikea päästä ja täytyy täyttää pisterajat ennen kuin pääsee. Kaikille kun paras paikka on oma koti. Yritimme vuosikausia saada isää vanhainkotiin, mutta pisteet ei riittäneet. Hän ei edes voinut olla omassa kodissaan haja-asutusalueella, koska sinne asti kotihoito ei olisi tullut. Keskustassa oleva tuetun asumisen asunto katsottiin hänelle parhaaksi. Sieltä se muistisairas sitten karkaili ja aiheutti vaikka mitä, varasti kaupasta tupakkaa, kävi toisten postilaatikosta ottamassa kirjeitä ja avasi ne jne. Vasta viimeiseksi elinvuodekseen pääsi vanhainkotiin.
Mut noin ylipäänsä niin meillä laki lähtee siitä että jokaisella aikuisuuden saavuttaneella ihmisellä on OIKEUS käyttäärahansa ja ostella vapaasti mitä huvittaa ja liikkua missä huvittaa. Jokaisella on vapaus ihan itse päättää että onko vara-avain jossain vai soittaako lukkosepälle jos unohtaa avaimen. Ketään ei voi pakottaahoidettavaksi, sen enempää julkisyhteisön hoidettavaksi kuin omaistenkaan hoidettavaksi.