Onko kukaan synnyttänyt siinä Relaxbirth-tuolissa?
Kommentit (5)
mutta kommentoin: todella vaikeaa kuvitella minkäänlaista relax-synnytystä :D
Ystäväni synnytti Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä ja oli tosi tyytyväinen. Oli saanut hyvin ponnistusvoimansa käyttöön.
Synnytin alkuvuodesta kätilöopistolla relaxbirthissä. Tuntui, että siitä oli todella hyötyä ponnistamiseen, mutta muuten oli hankala. Tuolin istuin oli vähän kallellaan alaspäin, jolloin tuntui koko ajan, että liuún tuolista pois. Lapsen syntymän jälkeen oli myös hankalaa istua tuolissa, alkoi huippaamaan. Napanuora oli todella lyhyt, mun piti tasapainotella tuolilla, etten putoa ja pitää lapsesta kiinni, että saatiin napanuora leikattua. Jäi sähläämisen maku, ekassa synnytyksessä oli niin ihanaa, kun lapsen sai heti rennosti mahanpäälle (napanuoran lyhyys saattoi kyllä nyt vaikuttaa niin paljon, että lapsi ei olisi ylettynyt rinnalle, vaikka olisin ollut makuullani). En osaa sanoa, koittaisinko uudestaan.
Minulla oli mahdollisuus kokeilla ko. Laitetta kättärillä esikoisen synnytyksessä kk sitten. Synnytys oli muuten vaikea ja pitkä, mutta relaxbirhtin ansioista koin ponnistusvaiheen olevan oikeastaan helpoin osa synnytystä. Käsituista sai voimaa työntää itseä taaksepäin selkätukea vasten ponnistaessa ja ponnistussuunta oli helppo löytää. Verenhukka pystyasennossa tosin saattoi olla suurempi kuin perinteisessä puoli-istuvassa asennossa.
Haluaisin joksus vielä päästä kokeilemaan onko sen mun juttu...