Kolmen lapsen äidit, onko kaduttanut?

lisäkommentti, toki tuo auto-ongelma on ongelmista pienin ;)

Mutta vielä sellainen aspekti jos nyt tosissaan asiasta jou viitsii keskustella, että kahden lapsen kanssa on aika molemmille yksi vanhempi, yksi syli vapaana. Kolmen kanssa on aika yksi lapsi joka ei mahdu syliin tai jolle ei riitä omaa aikuista. Onko joku kokenut tämän haastavaksi?

ap

ole kokenut haastavaksi, vaikka olen yh, jolla kolme pientä lasta. Harvoinpa lapset ovat tasan tarkkaan yhtäaikaa syliä vailla :)

Minulla on todella pienillä ikäeroilla kolme lasta. Niin ja emme ole eronneet, vaan olen jäänyt leskeksi, että kolme lasta ei niin paljon rasittanut avioliittoa, että olisin siis sen takia yh:ksi jäänyt :)

Siitä vaan kolmatta putkeen jos siltä tuntuu. Ja kyllä normiautoonkin mahtuu. Kaikki kolme vaan takapenkille. Meidän autoon ainakin mahtuu kolme istuinta riviin sinne.

En osaisi ajatellakaan enää, etteikö kolmattakin olisi. Aivan ihanaa kun on useampi lapsi. Minä olen ainakin nauttinut siitä. Kaksi tuntui jotenkin vajaalta luvulta. Tuntui, että joku puuttui :)

Haaveissa neljäs jossain vaiheessa=)

Ollaan koko perhe kolmosvauvan lumoissa ?



Nelonenkin on jo haaveissa...

Minkä merkkisiä ja mallisia autoja teillä on? Entä minkä merkkisiä istuimia?



T. Myöskin kolmannesta haaveileva

Rakastan kuitenkin kolmattakin lastamme enemmän kuin mitään maailmassa joten ei kai sellaista katua voi. Kadun ehkä pikeminkin sitä etten hankkinut paria lisää. Nyt kun lapset ovat vähän vanhempia on ajatusmaailmani tästä asiasta ihen toinen kuin silloin, kun lapset olivat ihan helmoissa.

alkuraskaudessa kun pahin väsymys oli päällä, ajattelin ettei enää koskaan lisää lapsia meille - jos yhden kanssa raskaanaolo on näin uuvuttavaa, miten sitten kahden kanssa? Toisaalta, jos kolmannen kerran raskautuisi, olisi esikoinen kuitenkin jo aika paljon isompi ja pikkuisen itsenäisempi. Ja toisaalta viihdyttäisi myös kakkosta... ;)



ap

meillä on kolme lasta kahden vuoden ikäeroilla ja päivääkään en ole katunut, toki pienimmän ollessa vauva, oli aika ajoittain aika rankkaa.



Miksi ihmeessä mietit kolmannen tekoa jos sinusta tuntuu tuolta, ei kai sitä ole pakko tehdä jos tuntuu liian rankalta.

ennestään idyllinen ydinperhe, äiti, isi, poika, tyttö (kultainen noutaja puuttuu edelleen)Kivat autot ja kiva vanha okt, joka osoittautui liian pieneksi, kun se haave vielä kolmannesta mussukasta toteutui. Tuli muutto eteen ja nytkin talo tuntuu ahtaalta, mutta ei haittaa.



Kolmannella lapsellamme lukuisia ruoka-aineallergioita, joihin en ollut henkisesti valmentautunut, kun 2 ekaa ja itse olemme ns. perusterveitä. Hänen lapsuusaika on siinä suhteessa ollut rankin ja nuo rajoitukset vaikuttavat suuresti arkeemme. Siltikään ei kaduta.



Mutta, jos yhtään mietityttää etukäteen, mieti, että jaksatko sen kolmannen, (tai ekan tai toisen)jos hän ei olekaan terve. Itse aina varmuuden vuoksi pelkäsin kaikkea mahdollista, joten nuo allergiat tuntuvat kuitenkin aikas pikkujutulta. Yksi tuttava on sanonut, kun ekalla lapsella pikkuhiljaa ilmeni vakavia sairauksia, että toista lasta ei jaksa. Hyvähän noitakin on miettiä.

lisäkommentti, toki tuo auto-ongelma on ongelmista pienin ;) Mutta vielä sellainen aspekti jos nyt tosissaan asiasta jou viitsii keskustella, että kahden lapsen kanssa on aika molemmille yksi vanhempi, yksi syli vapaana. Kolmen kanssa on aika yksi lapsi joka ei mahdu syliin tai jolle ei riitä omaa aikuista. Onko joku kokenut tämän haastavaksi? ap

minä olen lähestulkoon yksin hoitanut kaikki kolme lastamme. isä osallistuu hyvin minimaalisesti. ja kyllä olen hyvin riittänyt vaikkei jokaisella ole omaa syliä, sopu sijaa antaa. ja lapsistakin kasvaa sopeutuvaisempia kun täytyy välillä odottaa omaa vuoroja.

oli puhetta auton vaihdosta mutta turhaa oli, ei tarvinnut kyllä hienosti mahtuu koko perhe (tietysti pidemmille matkoille lähdemme miehen chev. vanilla) mutta kyllä kole on hyvä ei kaduta. niin lapset on 10, 7 ja 1v.

kolme on juuri hyvä!!!

Ihan fiksuahan se on etukäteen miettiä ja pyöritellä asioita mielessään ja kysellä muiden kokemuksia:)



Tyhmähän se on joka ei uskalla kysyä jos mietityttää.



Kummasti se aika kultaa ne muistot siitä odotusajan raskaudestakin...Kun tilanne helpottaa, useimmiten käy niin että sitä ajattelee vaan että eihän se nyt niin vaikeaa ollutkaan ja että kyllä sitä selviää. Ja jos tuntuu että ei ole valmis 3 lasta saamaan, niin oletpahan ainakin harkinnut:) Onnea odotukseen vielä kerran:)

30 :) Musta olis lähinnä aika erikoista jos ihmiset ei pohtis omaa ja puolisonsa jaksamista lastenhankintaa suunnitellessaan. Tottakai suurinosa ihmisistä 'pärjää', isonkin lapsikatraan kanssa, mutta musta olis kiva jos tää mun ainut elämä ois muutakin kuin pärjäämistä ;)



ap

missähän todellisuudessa kakkonen elää? Erotilastojen kärjessä loistavat pienten lasten vanhemmat, ja varmasti jokainen jolla on ollut pieni lapsi tietää, että lapsi aivan väistämättä syö sitä vanhempien yhteistä aikaa, yövalvomiset väsyttää, ja väsyneenä harva jaksaa olla unelmapuoliso. Toiseksi, tutkijanura nyt vaan sattuu vaatimaan aika kovaa panostusta jos haluaa olla huipulla. Ennen lapsia teimme molemmat 12-tuntisia päiviä 7 päivää viikossa, nyt yhden lapsen kanssa on pärjättävä 8:lla tunnilla päivässä, mites sitten kolmen kanssa? Kolme lasta = kolme turvaistuinta ja pirusti roinaa. Eiköhän se ole ihan realistinen skenaario että auto jää pieneksi ;) Mutta toki sitä voi elää myös haavemaailmassa ja pilvilinnoissa, eipähän elämän realiteetit rassaa ;) ap

Joten realiteetit ihan kunnossa ja erokin tuli vasta kun nuorin oli 7, kaksi vanhinta jo muuttaneet pois kotoa. Meidän perheessä vain keneltäkään ei vaadittu että pitäisi olla toisen unelma, väsymiset hoidettiin yhdessä ja kotityöt, työkin on tarpeeksi kunnianhimoista mutta ei liian kuluttavaa. Ja lapset erittäin tervetulleita vaikka hekään eivät ole täydellisiä.

mutta sehän on hienoa että teillä ei lastentulo vaikuttanut millään lailla negatiivisesti suhteeseenne. Harmi että ero tuli silti.



ap

Tyttö 8 v, poika 6 v ja poika 4 v. Nuorimmaisen saadessani olin 35 v. Jos olisin ollut tuota nuorempi, olisin harkinnut isompaa ikäeroa ja enempää lapsia. Siis esim kaksi lasta ja taukoa ja sitten taas kaksi lasta lisää tai jopa kolme lasta aivan niinkuin nytkin on ja siihen kaksi lasta lisää.



Päädyimme näihin ikäeroihin samalla kun ajattelimme, että kolme lasta saa nyt meille riittää. Hyvät ikäerot ovat. Aluksi vanhimmasta ja nuorimmasta tuli pari (vanhin oli mustasukkainen keskimmäisestä, mutta ei vauvasta ja keskimmäinen taas oli vauvasta). Myöhemmin leikit ovat menneet niin, että monesti vanhin johtaa yhteistä leikkiä tai että nuorin leikkii vuoronperään kummankin sisaruksensa kanssa. Leikeistä yli jäävä lapsi nauttii sillä aikaa vanhempien jakamattomasta huomiosta! Keskimmäinen on löytänyt isoveljen roolinsa myös:)



Ikäeroissa rasittaa välillä se, että olisi hyvä että kolmella lapsella olisi kolme aikuistakin. Lapsia oli pienempänä myös vaikeaa saada kenenkään hoidettavaksi, koska moni sanoi, että kaksi vielä hoitaisin, mutta en kolmatta! Onneksi nyt jo vanhimmalla lapsella on niin paljon omiakin menoja ja nuoremmat saavat käydä kavereillaan hoidossa ja kaverit meillä siitä vastapalveluksena.



Auton koko on aina ollut riittävä ja taloudellinen tilanteemme hyvä. Kolmas lapsi sitoi perheemme toimivammamksi paketiksi. Hän ei ole kolmaspyörä vaan se yhdistävä tekijä!

kanssa kuin aiemmat. Kaikki raskausvaivat vaan lisääntyi raskaus raskaudelta. Lopussa mm. tuntui ettei kävelemään pääse liitoskivuilta.

Isommat oli 3½v. ja 2v. kun kolmonen syntyi. Mutta viihtyivät kohtuu hyvin yhdessä joten ehdin olla vauvan kanssa ja kuitenkin sitten myös isompien kanssa kun tarvetta oli. Olihan se raskasta aina välillä, kun oli kolme pientä hoidettavana, mutta mulla oli asenteena se, että välttämättömimmät hoidetaan ja loput sitten kun ehtii ja jaksaa, se helpotti kummasti. Ja mies tekemään oma osuutensa. Nyt nuorinkin on jo 2½ ja elämä helpottaa koko ajan. Lisää lapsia en kuitenkaan halua, jotenkin väsyttää ajatuskin siitä että pitäis ensin kahlata läpi raskaus kaikkine vaivoineen ja sitten vielä valvoa vauvan kanssa. Tässä ne taitaa meidän lapset siis olla, just sopiva määrä meille :)

tuo hoitoasia on myös sellainen joka mietityttää. Meillä lähimmät sukulaiset asuvat monen sadan kilometrin päässä, joten heistä ei ainakaan ole apua päivittäisissä lastenhoito-kysymyksissä. Vanhempani ovat kyllä eläkkeellä, joten voivat tarpeen vaatiessa tulla, mutta asuvat neljän tunnin lentomatkan päässä - ja toisaalta, hekin vanhenevat koko ajan, tiedä sitten kauanko jaksaisivat varsinkaan kolmen kanssa. Jotenkin tuntuu, että useamman läpsen kanssa olisi 'pakko' olla isovanhemmat tai muut sukulaiset vähän lähempänä.



ap

tuo hoitoasia on myös sellainen joka mietityttää. Meillä lähimmät sukulaiset asuvat monen sadan kilometrin päässä, joten heistä ei ainakaan ole apua päivittäisissä lastenhoito-kysymyksissä. Vanhempani ovat kyllä eläkkeellä, joten voivat tarpeen vaatiessa tulla, mutta asuvat neljän tunnin lentomatkan päässä - ja toisaalta, hekin vanhenevat koko ajan, tiedä sitten kauanko jaksaisivat varsinkaan kolmen kanssa. Jotenkin tuntuu, että useamman läpsen kanssa olisi 'pakko' olla isovanhemmat tai muut sukulaiset vähän lähempänä.

ap

Meillä on isovanhemmat molempien puolelta 3-4 h matkan päässä, täällä kotimaassa kylläkin.

Meillä on arki rakennettu niin, että pärjätään ilman isovanhempien apua - koska on ollut ihan pakko. Vanha klisee "asioilla on tapana järjestyä" pätee yllättävän hyvin. Sitä venyy uskomattomiin juttuihin kun on pakko. Oli vaan totuteltava esim. siihen, että kaikkialle minne meni, oli aina kolme lasta mukana. Tiedän kavereita jotka hälyyttävät isovanhemmat hoitajiksi esikoiselle kun kuopuksella on lääkäriaika, koska "siitä ei vaan tuu yhtään mitään jos se on mukana".

Meillä on 3 lasta, nyt nuorinkin on jo 5 ja elämä on aika erilaista kuin ihan pikkulapsivaiheessa. En sano että se olisi helpompaa, kiireet ja muut on vaan erilaisia kun lapsilla alkaa olla harrastuksia ja koulun puitteissa on yllättävän paljon sellaisia menoja joihin on vaan löydettävä aikaa. Meillä perheen isä matkustaa yli 100 päivää vuodessa ja on nytkin koko viikon pois ja ohjelmassa on mm. 5-vuotisneuvola, koululaisen arviointikeskustelu, jokaiselle arki-illalle lasten harrastuksia, parhaimmille illoille parikin ja lisäksi aika hektinen työviikko itselläni.

Ja ei siis ole kaduttanut kolmannen hankinta :)

tuo hoitoasia on myös sellainen joka mietityttää. Meillä lähimmät sukulaiset asuvat monen sadan kilometrin päässä, joten heistä ei ainakaan ole apua päivittäisissä lastenhoito-kysymyksissä. Vanhempani ovat kyllä eläkkeellä, joten voivat tarpeen vaatiessa tulla, mutta asuvat neljän tunnin lentomatkan päässä - ja toisaalta, hekin vanhenevat koko ajan, tiedä sitten kauanko jaksaisivat varsinkaan kolmen kanssa. Jotenkin tuntuu, että useamman läpsen kanssa olisi 'pakko' olla isovanhemmat tai muut sukulaiset vähän lähempänä.

ap

Meillä on isovanhemmat molempien puolelta 3-4 h matkan päässä, täällä kotimaassa kylläkin.

Meillä on arki rakennettu niin, että pärjätään ilman isovanhempien apua - koska on ollut ihan pakko. Vanha klisee "asioilla on tapana järjestyä" pätee yllättävän hyvin. Sitä venyy uskomattomiin juttuihin kun on pakko. Oli vaan totuteltava esim. siihen, että kaikkialle minne meni, oli aina kolme lasta mukana. Tiedän kavereita jotka hälyyttävät isovanhemmat hoitajiksi esikoiselle kun kuopuksella on lääkäriaika, koska "siitä ei vaan tuu yhtään mitään jos se on mukana".

Meillä on 3 lasta, nyt nuorinkin on jo 5 ja elämä on aika erilaista kuin ihan pikkulapsivaiheessa. En sano että se olisi helpompaa, kiireet ja muut on vaan erilaisia kun lapsilla alkaa olla harrastuksia ja koulun puitteissa on yllättävän paljon sellaisia menoja joihin on vaan löydettävä aikaa. Meillä perheen isä matkustaa yli 100 päivää vuodessa ja on nytkin koko viikon pois ja ohjelmassa on mm. 5-vuotisneuvola, koululaisen arviointikeskustelu, jokaiselle arki-illalle lasten harrastuksia, parhaimmille illoille parikin ja lisäksi aika hektinen työviikko itselläni.

Ja ei siis ole kaduttanut kolmannen hankinta :)