Miksi niin monet äidit ja kotiäidit sairastuvat

ihan 1800-luvun keskiluokan ajatukselta naisen elämän täyttymyksestä ja ylimmästä sisällöstä.

Kotiäidit ei tosiaankaan sairastu masennukseen yhtään sen helpommin kuin muutkaan. Samalla vois kysyä, miksi niin monet uupuvat työelämässä? Eihän ihmisten, jotka on käyneet monta vuotta kouluja päästääkseen hyväpalkkaisiin töihinsä, pitäisi uupua! Opiskelijoillakin on sitä paitsi yhä enemmän mt-häiriöitä, vaikka saavat opiskella ihan mitä haluavat, ja se on suuri etuoikeus, joten nurinat pois! Ja eläkeläiset; miksi niin moni eläkeläinen on masentunut, vaikka ensin odottivat kymmeniä vuosia eläkkeelle pääsyä!?



Kotiin jääminen ja äidiksi tuleminen laukaisevat monissa muistot omasta lapsuudesta ja eletytä elämästä yleensä, ja kun niitä on aikaa miettiäkin, niin se voi aiheuttaa ahdistusta. Mut ei se kotiäitiys sitä aiheuta, vaan elämän vastoinkäymiset. Mä en voi mitenkään sanoa, että tuntemani kotiäidit (ja heitä on paljon) olisivat jotenkin epätasapainoisempia ja onnettomampia kuin ne jotka käyvät töissä. Vaikka kuinka mietin, en löydä mitään tukea ap:n oletukselle omasta tuttavapiiristäni.

Pieni piiri pyörii oman navan ympärillä, pää tulee pipiksi, muttei sitä itse huomaa.

lapsen ja kotiäiteyden tulisi olla kaiken ilon ja onnen täyttymys.

Eikö lapsi ja kotiäiteys juuri pitäisi olla se kaiken onnen ja ilon täyttymys, pratiisi vailla vertaa.

Se, jota kohti kaikkien pitää pyrkiä ja tavoitella, elämän suurin sisältö.

Ei kukaan toinen ihminen, edes lapsi voi eikä saa olla toiselle täyttymys, paratiisi tai elämän sisältö. Kyll äsen pitää olla jokaisella ihan omassa itsessään ja omassa elämässään.

stressaava asia ja se vaatii ekstraenergiaa, myös psyykkistä sellaista. Stressitilanteessa elimistö ja psyyke kuormittuu, joten myös masennus "iskee" silloin helpommin ja monille naisille se on ensimmäïnen kerta kun masentuu.

muutoksista ja osittain esim univelasta ja oman ajan täydellisestä puuttumisesta. Äiti ei saa omaa aikaa, jos sukulaiset eivät halua olla tukena, asuvat kaukana ym. Yksinäistä puurtamista. Lasten isälläkin on rankkaa töiden ja pitkien työmatkojen vuoksi. Univelkaisena hänkin työnsä hoitaa ja kaipaa myös edes joskus kahdenkeskistä aikaa vaimonsa kanssa.

lapsettomana sanoisin näin:

- Usein (koti)äidit on aika yksinäisiä, vailla sosiaalista viiteryhmää. Äidit touhuavat kotona lastensa kanssa vailla aikuista seuraa.

- Edellämainitusta syystä "käpertyminen" sisäänpäin, omaan perheeseen (en sano, että on pelkästään huono asia, mutta saattaa mennä joillain yli).

- Yhteiskunnan paineet. Ei siitä sen enempää, jokainen AV.lla vähänkin keskustellut tietää sen, millaiset paineet vanhempiin ja etenkin äiteihin kohdistuu.

- Odotukset, jotka liittyvät äitiyteen ja lapsiin, ja niiden ristiriita todellisuuden kanssa (lasten kanssa touhaaminen ei olekaan sitä, mitä sen on Kaunis pieni elämä -blogissa)



Näin mä sanoisin asiaan työn puolesta tutustuneena. Nämä on vähän kärjistettyjä, tarkoitukseni ei ole loukata eikä vähätellä ketään. Paljolti tähän liittyy sellainen kulttuuri, että ihmiset ovat hirveän vähän tekemisissä toisten kanssa, tavallaan linnoittaudutaan omaan kotiin, sosiaalisista suhteista tulee jotain juhlavaa, joihin pitää valmistautua sen sijaan, että kanssakäyminen olisi arkista ja luontevaa.



Mutta tosiaan, tarkoitukseni ei ole osoitella tai syytellä. Tämä on monien asioiden summa, sekä yksilöistä että yhteiskunnasta riippuva asia.

että kaksi edellistä kirjoittajaa ovat myös kirjoittaneet oivia syitä (koti)äitien masennuksen syiksi.

sitä oikein lietsoo tuo "elämän paras aika" tarina.

Äitiydestä en ruusuista odottanut, mutta en myöskään kahta koliikkilasta. Enkä toisaalta tajunnut, miten valtavaksi väsymyksen määrä voi kasvaa, ja miten loppua lasten valvottamiselle ei näy. Miten yhtäkkiä olinkin miltei yh miehen työmatkojen vuoksi, eikä sillekään loppua näkynyt, että omaa aikaa oli vain kerran kuukaudessa puoli tuntia jos sitäkään. Olisi ehkä pitänyt ostaa lastenvahtiapua, mutta kun ne rahat olivat tiukalla nekin.





Enkä nyt valvottamisella puhu mistään kolme kertaa yössä syömään -vauvoista, vaan kolme tuntia koliikkia huutavista vauvoista, jotka myöhemmin heräilivät tunnin välein läpi yön.



Väsymys alakuloistaa. Kun tuota vain jatkuu ja jatkuu, on elimistö niin lujilla, että masennuskin herkemmin iskee.



Rakastan lapsiani yli kaiken, äitiys on parasta elämässäni, mutta toisaalta se on myös vaikeinta.



Oma lapsuus ei aina ollut ruusuista, ja nekin muistot tulvivat mieleeni omien lasten myötä.



Tämän kokonaispaketin myötä masennuin, en erittäin vakavasti mutta toisaalta masennusta jatkui jollain asteella kaksi vuotta.

Tutkimusten mukaan sellaisilla äidellä on suurentunut riski masentua, joilla on itsellään turvaton kiintyssyhdetyyli ja jotka eivät saa äitiydelleen tukea mieheltään ja/tai omalta äidiltään.



Lapsen saaminen aktivoi omia varhaislapsuuden kokemuksia ja ne tulevat uudelleen käsittelyyn. Jotkut ovat pystyneet aiemmin aikuisiässään luovia vaikeiden muistojen ja vaillejäämisten kanssa, muttak un lapsen saaminen kuormittaa kehoa ja psyykeä, enää mahdollisia menetyksiä (esim, koulukiusaaminen, vanhempien avioero tms) ja niiden aiheuttamia tunteita, joita on ehkä padonnut vuosikausia, ei enää pystykään pitämään hallinnassa.



Hormonitoiminta on yhteydessä kehon stressijärjstelmään ja stressivasteeseen, joten pelkästään raskaus, synnytys ja vauvan kanssa valvominen ja stressi voivat vaikuttaa hormonitoimintaan siten että serotoniinitaso heikkenee.

- Arvostuksen puute. Kotiäideistä puhutaan miesten rahapussilla käyvinä loisina tai jopa huorina, joiden on pakko antaa miehelle, ettei mies heitä ulos miehen talosta. Siitä huolimatta, että kotiäidit säästävät tuhansia ja taas tuhansia euroja kuukausittain yhteiskunnalta, ei tämä näy yhtään missään, päinvastoin.



- Tuen puute. Suomessa saa apua lastenhoitoon vain, mikäli vie heidät virikehoitoon. Ja sitten taas arvostellaan ja haukutaan. Kodinhoitajat on poistettu aikoja sitten, eikä satunnaista lastenhoitoapua ole monilla varaa palkata, sillä esim. MLL:n lastenhoitajat saavat samanverran tai jopa enemmän palkkaa kuin työssäkäyvä vanhempi.



- Sosiaalisten verkkojen puute. Edellämainituista syistä on vaikea saada kontakteja muihin samassa tilanteessa oleviin ja monilla paikoilla ainut vaihtoehto on perhekerho, jonka uskonnollisuus ja kuppikuntaisuus pelottaa monet pois.



- Yhteisöjen muuttuminen. Meidän lapsuudessamme vielä monet viettivät aikaa mummojen kanssa ja serkkulaumojen jatkona. Nykyään mummot ja vaarit pidetään työelämässä elämänsä loppuvuosiin saakka eikä heillä ole aikaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Monille on tullut asenne, jonka mukaan riittää, että kukin hoitaa omat lapsensa 18-vuotiaiksi ja sen jälkeen ei tarvi mistään enää välittää.



- Yhteiskunnan muuttuminen. Yhteiskuntaa ollaan tehokkaasti ajettu siihen suuntaan, että kaikkien pitäisi tuottaa ja yhteiskunta huoltaa sitten niitä kelkasta pudonneita. Tämä on aiheuttanut sen, että kukaan ei enää osaa pitää lähimmäisestään huolta. Jos naapurissa itkee lapsi pihalla, ei mennä auttamaan vaan soitetaan lastensuojeluun. Kun ihminen tulee vanhaksi, ei häntä hoideta ja auteta vaan viedään vanhainkotiin. Jos äiti väsyy, eivät sukulaiset ota lapsia luokseen lomailemaan vaan perhe jätetään selviämään ja lopulta lapset ehkä otetaan huostaan.



On vaikea olla vahva, jos jokasuunnasta tuupitaan ja tehdään selväksi että mikään ratkaisu ei ole oikea.

Lapsia pitäisi tehdä paljon, mutta heitä ei saisi hoitaa itse eikä viedä hoidettavaksi päiväkotiin eikä heistä saisi tulla kuluja yhteiskunnalle. Naisten pitäisi synnyttää ja tulla suurperheiden äideiksi olematta raskaana ja jäämättä pois töistä. Äidiksi pitäisi tulla nuorena vakituisen kumppanin kanssa, niin että taustalla on pitkä koulutus ja muutaman vuoden työura vakituisessa työpaikassa, samalla kun ensisynnyttäjä saisi olla maksimissaan 25-vuotias. Lapsia pitää olla kolme tai enemmän jotta Suomi ei näänny eläkepommin alle, mutta suurperheet pitää kieltää koska pahin mahdollinen ekoteko on lasten saaminen.