Minusta on hieman surullista että ainut "ura" ja elämän sisältö

täytyy murehtia toisten asioita?

hoitamassa koko työikänsä, olisiko se jotenkin parempaa ja hohdokkaampaa kuin omista lapsistaan huolehtiminen ja heidän kasvattaminen yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi?

Enemmän suren niitä uraputkessa olevia, etenkin, jos se ryöstäytyy käsistä ja lapsiaan näkee suurinpiirtein vain nukkumassa.

Arvostan suuresti kotiäitejä, omanikin oli. Oli aivan ihanaa tulla koulusta kotiin kun äiti oli odottamassa ruuan ja lettujen/pullien kanssa.



Itselläni on 2 lasta. Mutta minusta lapset ei saa olla koko elämän sisältö, siitä kärsii lapset ja hlö itse.



ap

Porvoossa on noita äitejä aika paljon...

että on tavallaan riskialtista "panna kaikki munat samaan koriin".



On se sitten omistautumista täysin työuralle tai omistautumista täysin perheelle. Entä, jos jotain menee pahasti pieleen, meneekö ihmiseltä silloin pohja elämältä täysin? Tulee vaikka avioero tai lapset kasvavat pesästä ulos, millä sisällöllä ihminen sitten täyttää päivänsä ja elämänsä?



No, jos nelikymppisellä ihmisellä on lapsia monta ja tuolla haitarilla, vanhemmasta päästä lapset alkavat jo tehdä lapsenlapsia, joiden hoidossa ko. äiti voi taas olla korvaamaton ja saada sisältöä elämäänsä. Eli veikkaan, ettei hänen TARVITSE takertua yksittäiseen lapseen tai murehtia sitä, että mitä tekisi... ;-)

Ihanaa, kun jotkut tietää mitä muiden päässä liikkuu. Itselleni ei riitä "uraksi" kotiäitiys, mutta 100% ymmärrän, että jollekin riittää. Eikä vain riitä, hän on ehkä päässyt toteuttamaan unelmaelämäänsä. Minä en ole, vaikka on "ura"+lapset.



Tai riittäisi minullekin kotiäitiys, jos olisi enemmän rahaa. Voisin keskittyä enemmän sisustamiseen, puutarhatöihin ehkä vapaaehtoistöihin, mutta kun on "pakko" käydä töissä, huoh.

(vrt 7 tai kenen nyt olikaan vastaus) Ihan sama monessako korissa munat on.

vaikka nuorin on jo 9 v. Mä tykkään olla kotona ja mies ja lapsetkin tykkäävät, kun mä olen kotona. Päätettiin jo ennen lastentekoa, että mä olen kotona ainakin sen 3 vuotta. Mulla ei ole hirveästi kunnianhimoa joka ajais mua töihin. Mä olen tyytyväinen näinkin. Ja jos avioero tulee, niin saanhan mä meidän omaisuudesta puolet.

minimi eläkkeen

on pienempi kuin että yksi osa-alue kriisiytyy.



Tunnen pari tuollaista tapausta, joissa munat ovat tosiaan olleet yhdessä korissa. Entinen työkaveri oli sinkku ja omistautunut työlleen. 40+-ikäisenä meni selkä pahasti, eikä sitä vuosien mittaan saatu lukuisilla leikkauksillakaan kuntoon. Nyt on yksin elävä, katkera sairaseläkeläinen, ei ole perhettä eikä työtä.



Toinen tapaus taas oli entinen koulukaveri, joka sai ekan lapsen jo lukion toisella. Mies oli saman ikäinen kaveri, ilman ammattia. Lapsia siunaantui perä perään neljä, perhe sinnitteli miehen talonmiehen palkalla. Ei se helppoa ollut ja miehen keskenkasvuisuus rasitti suhdetta. Pariskunta erosi, kun äiti oli 28-vuotias. Mitään ammattia hän ei ollut ehtinyt hankkia, alla siis peruskoulu ja 1,5 vuotta lukiota, yli kymmenen vuoden takaa nekin. Nyt on aika katkera yh, lapset osin jo lentäneet pesästä ja työttömyysjaksot vuorottelevat lyhyiden kaupan kassa-töiden kanssa.

eläkesysteemiä olemassa silloin, kun on aika jäädä eläkkeelle tai jos nostavat sitä rajaa koko ajan, niin puolethan kerkiää kupsahtamaan ennenkuin jäävät eläkkeelle.

tiedät, että lapset ovat hänen elämänsä koko sisältö? Oletteko läheisiä ystäviä?

Tiedän useamman suurenikäluokan edustajan joille on käynyt seuraavasti:



Nainen on antanut kaikki perheelle ollut kotona hoitanut lapsia, kotia ym. Ei ole ollut oikein omia harrastuksia koko elämä on pyörinyt sen kodin ympärillä.



Sitten kuinkas ollakkaan se isäntä tapaa töissä tai jossain muualla reippaan täynnä energiaa olevan naisen ja vaihtaa tän vanhan vaimon uuteen.

Ovat kaikki olleet aika pulassa. Ystävät ja kaikki liittyy siihen vanhaan perheeseen. Nämä jätetyt naiset ovat todella yksi. Tässä kiitos siitä kaiken annoit perheelle ja kodille ja sitten jätetään kuin tiskirätti.



Eli minun ohje säilyttäkää muuta elämää sen kodin ulkopuolella sitä ei koskaan tiedä milloin niitä ystäviä tarvitaan.

Mistä sinä hänen elämänsä tiedät? Ja mitä väliä jos hän on onnellinen, en minäkään kaipaa elämääni kaikkea mitä joku muu kaipaa.



Voi kun voisinkin elää noin ja vieläpä pärjäisin rahallisesti, mulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta lähteä työelämään.



Ainakin hän on elämällään tehnyt mitä on todella halunnut ja tärkeää työtä onkin tehnyt ja jos on tuosta rumbasta vielä kunnialla selvinnyt niin eipä mua ainakaan häiritse tippaakaan.