Perheelliset yliopisto-opiskelijat

kiinnostaisi minuakin. ja mitkä on ne vaikeat tiedekunnat joista aina puhutaan? entä helpot?

toisaalta, ihan sama mitä se opiskelu lapsen kanssa on, pakkohan se on ammatti itselleen saada, vaikka sitten kärsimysten kautta.

Yli 10v työelämässä olon jälkeen palasin yliopistoon opiskelemaan. Lapset olivat tuolloin 3 ja 1, menivät siis hoitoon. Tein ekan vuoden sillä tavalla rauhallisesti että lapset olivat hoidossa yleensä vain 4 päivää viikossa. Jouduin tosin tekemään jonkin verran iltaisin/öisin hommia kiireisinä aikoina. Opintojen ohella teen satunnaista keikkatyötä ja lomilla täysipäiväisesti (vakitoimi josta olen opintovapaalla). Saan aikuisopintotuen eli ei tarvi kitkuttaa. Yliopistossa ei ole kaikessa opetuksessa läsnäolopakkoa, luennot vapaaehtoisia. Pakollista seminaarityöskentely jota omassa tiedekunnassani on kyllä suurin osa opetuksesta. helpoista ja vaikeista en tiedä. Kasvatustieteitä olen lukenut sivuaineena ja se on aika helppoa sekä ei vaadi niin paljon läsnäoloa kuin moni muu. Hyvin onnistuu perheelliseltä opiskelu ja sanoisin että lasten kannalta tämä on mukavaa, opiskelu joustaa eri lailla kuin työelämä jos lapsilla sairautta tms. Ei tule sitä painetta että ei kehtaa olla töistä pois. Tässä kärsin vain minä itse jos joudun olemaan poissa, eivät työkaverit.

Opiskelin ennen lapsen saamista neljä vuotta ja ehdin tehdä kandintyön ja auskultoinnin ym. Olin vuoden kokonaan kotona ja toisena vuonna suoritin pari pakollista äidinkielen kurssia (isovanhemmat olivat lapsenvahteina), jotta pystyin ottamaan kandin paperit ulos keväällä. Nyt olen töissä täysin toisella alalla kolme päivää viikossa ja opiskelen kahtena päivänä. Meillä siis on kursseissa läsnäolopakko ja kaikki kurssit ovat suhteellisen työläitä, joten vaikka opiskelen nyt vain neljää kurssia, tuntuu se paljolta! Ei niinkään se yliopistolla vietetty aika, mutta kaikki viikottaiset käännöstyöt ym. "läksyt". Keväälle aionkin karsia yhden kurssin pois, eli etenen tällä hetkellä todella hitaasti. Mulla ei kuitenkaan ole mitään paniikkikiirettä valmistua, vaan varmaan ehdin olla toiseenkin otteeseen kotona ennen valmistumista, mutta mitäpä siitä :)! Ehdin toimia opettajana varmasti ihan riittävän kauan, joten mielelläni lyhennän työuraa hieman täältä toisesta päästä.

Olisi mahtavaa saada aikuisopintotukea, sehän on noussut niin että sillä pärjäisi, mutta käsittääkseni en voi sitä vielä saada. Täytyy selvittää asia.



Pääaineesi ei taida olla kieli, olen ymmärtävinäni. Hyvä että sinulla sujuu opinnot ja muun elämän yhdistäminen!



Ap

Sekä ajallisesti, että taloudellisesti mahdotonta. Paitsi, jos tekee vain muutamia kursseja eikä ota opintotukea.



Tein samaan aikaan jonkin verran freelance-töitä. Lapset oli hoidossa 3pv viikossa, iltatunnit mahdottomia käydä. Aika ei millään riittänyt sekä riittävälle opiskelulle (että saisi opintotuen), työlle sekä lapsille/kodinhoitoon. Ja koska jouduimme maksamaan täyden hoitomaksun, ei voinut ottaa enempää hoitoakaan, kun oltiin jo muutenkin tiukilla. Ja ajatus minkäänlaisesta tutkinnosta oli täysin mahdoton. Taloudellisista syistä en olisi voinut jatkaa opintoja, vaan minun oli haettava töitä, mitä tahansa töitä.

tunneilla tosiaan joutuu istumaan suurimmilla osasta kursseista, kuusikin tuntia päivässä ja lisäksi sivuaineet (jotka yleensä toisia kieliä).

käy vain muutamalla luennolla viikoittain ja tenttii kaiken mahdollisen. Opiskelee iltaisin, kun on ensin ollut päivän töissä ja ollaan saatu lapset nukkumaan.

rippuu opinnoista ja mitä tahtia haluat valmistua. Joillakin aloilla on paljon pakolisia kursseja, joissa läsnäolopakko, joillain voi tehdä tosi paljon itsenäisesti. Kannattaa muistaa, että itsenäisetkin työt täytyy tehdä-niillekin on varattava paljon aikaa.



Opiskelu ja työ on helppo yhdistää, samoin kuin opiskelu ja lapset, mutta kaikki kolme yhtä aikaa saattaa olla liikaa. Toki, jos etenee opinnoissa maltilista tahtia, ja voi tehdä paljon itsenäisesti, voi sekin onnistua. Opintojen loppuvaiheessa ehkä parhaiten.



Se, miten paljon läsnäoloa vaativia kursseja on riippuu myös opintojen vaiheesta. Yleensä alussa paljon, lopussa vähemmän.

ja aloitin opinnot nuorimman ollessa vauva. Teen töitä 14-20h viikossa (pakko että pärjätään rahallisesti) ja olen suorittanut opintoja ihan keskiarvotahtiin (kaksi vuotta, 110 pistettä). Aikaa jää vielä vapaaehtoityöllekin ;) Ala on melko vaativa (ainakin minulle) ja yötöiksi usein menee kun en raaski lasten hereilläoloaikaa aina käyttää opiskeluun. Mutta siis jos motivaatio on kohdillaan niin minusta ihan mahdollista, ajankäyttöä pitää vain tehostaa!

Mä aloitin opiskelut kun lapsi oli 1v 2kk. Ja tuohon aikaan olin yh.



Kun alotin yliopisto-opinnot, mulla oli yhdet toisen asteen opinnot kesken. Kaksi vuotta tein niitä päällekkäin. Sillon en tehnyt töitä, mutta myöhemmässä vaiheessa kävin kerran viikkoon siivoamassa kylpylässä.



Mun opinnoissa on paljon pienryhmäopetusta ja läsnäolopakkoa. Sen takia mä luovuin haaveestani ottaa ranskan kieli pitkäksi sivuaineeksi. Munkin pääaineessa on välillä ollut älyttömän pitkiä päiviä. Joskus annoin palautetta siitä, miksi samaan aikaan suoritettavia pakollisia opintoja on samana päivänä alkaen 9 ja loppuen klo 20. Toisaalta jos joka päivä ei ole ollut luentoja, ollaan pidetty lapsen kanssa omaa lomaa keskellä viikkoakin.



Mun pelastus on ollut vuorohoitomahdollisuus päiväkodissa ja ennen kaikkea mun vaarini, joka asuu samalla paikkakunnalla. Hän on monet kerrat pelastanut, kun lapsi on oksentanut aamuyöstä ja tenttiin pitäisi päästä...



Nyt oon naimisissa ja opiskelukin on ihan erilaista. Nyt voin lukea tenttiin muulloinkin kun yöllä, kun mies huolehtii lapsesta. Pakko myöntää, että jossain vaiheessa lapsi oli liian pitkää päivää hoidossa (6-16.30 kolmesta neljään päivää viikossa). Monta kertaa mietin, onko opiskelu sen arvoista.



Jos mä jostain oon jääny yliopistoelämästä paitsi, niin en ole opiskellut ns. turhia kursseja. Jossain takaraivossa jurnuttaa se, että pitäs valmistuakin.



Mä oon ainakin ihan ylpeä omista opinnoistani. Mä teen gradua ja vielä muutama kurssi sivuainetta ja se on siinä. Ei lapsi ole mikään este olla opiskelematta sitä mitä haluaa. Mä ainakin ajattelen niin, että mä teen mitä haluan, joskin perheen vaatimassa aikataulussa. Mun tavoite oli valmistua viimeistään kun lapsi menee kouluun, eli kuudessa vuodessa. Nyt on viides vuosi menossa, joten yllättävän tehokkaasti oon saanu tehtyä.



Ja jos en olisi äiti, niin ois noi arvosanatkin ehkä paremmat. Tärkeintä on keskittyä olennaiseen. ;)





No bile-elämä on kans menny ohi, tosin en oo sitä kaivannutkaan. Ja moneen bilettäjäopiskelijakaveriin verrattuna meikäläinen on kyllä opiskellut aika paljon tehokkaammin...

Mä aloitin opiskelut kun lapsi oli 1v 2kk. Ja tuohon aikaan olin yh.

Kun alotin yliopisto-opinnot, mulla oli yhdet toisen asteen opinnot kesken. Kaksi vuotta tein niitä päällekkäin. Sillon en tehnyt töitä, mutta myöhemmässä vaiheessa kävin kerran viikkoon siivoamassa kylpylässä.

Mun opinnoissa on paljon pienryhmäopetusta ja läsnäolopakkoa. Sen takia mä luovuin haaveestani ottaa ranskan kieli pitkäksi sivuaineeksi. Munkin pääaineessa on välillä ollut älyttömän pitkiä päiviä. Joskus annoin palautetta siitä, miksi samaan aikaan suoritettavia pakollisia opintoja on samana päivänä alkaen 9 ja loppuen klo 20. Toisaalta jos joka päivä ei ole ollut luentoja, ollaan pidetty lapsen kanssa omaa lomaa keskellä viikkoakin.

Mun pelastus on ollut vuorohoitomahdollisuus päiväkodissa ja ennen kaikkea mun vaarini, joka asuu samalla paikkakunnalla. Hän on monet kerrat pelastanut, kun lapsi on oksentanut aamuyöstä ja tenttiin pitäisi päästä...

Nyt oon naimisissa ja opiskelukin on ihan erilaista. Nyt voin lukea tenttiin muulloinkin kun yöllä, kun mies huolehtii lapsesta. Pakko myöntää, että jossain vaiheessa lapsi oli liian pitkää päivää hoidossa (6-16.30 kolmesta neljään päivää viikossa). Monta kertaa mietin, onko opiskelu sen arvoista.

Jos mä jostain oon jääny yliopistoelämästä paitsi, niin en ole opiskellut ns. turhia kursseja. Jossain takaraivossa jurnuttaa se, että pitäs valmistuakin.

Mä oon ainakin ihan ylpeä omista opinnoistani. Mä teen gradua ja vielä muutama kurssi sivuainetta ja se on siinä. Ei lapsi ole mikään este olla opiskelematta sitä mitä haluaa. Mä ainakin ajattelen niin, että mä teen mitä haluan, joskin perheen vaatimassa aikataulussa. Mun tavoite oli valmistua viimeistään kun lapsi menee kouluun, eli kuudessa vuodessa. Nyt on viides vuosi menossa, joten yllättävän tehokkaasti oon saanu tehtyä.

Ja jos en olisi äiti, niin ois noi arvosanatkin ehkä paremmat. Tärkeintä on keskittyä olennaiseen. ;)

No bile-elämä on kans menny ohi, tosin en oo sitä kaivannutkaan. Ja moneen bilettäjäopiskelijakaveriin verrattuna meikäläinen on kyllä opiskellut aika paljon tehokkaammin...

Viimeisen vuoden oon tehny oman alan töitä osa-aikaisena. Työtä voi tehdä aika hyvin kotoa käsin ja sumplia aikataulut itse.

turvaverkottomana yh:na tekeväni täyttä työaikaa (vuorotyö) ja opintoja. Ei tullut mitään. Opinnot jäivät.



Päätin, että jos meinaan ikinä valmistua, töitä on vähennettävä. Mulla ei ole onneksi mitään isoja menoja, jotka olisi vaatinut täyden työpanoksen. Rupesin tekemään puolikasta työaikaa. Lapsi on vuorohoidossa. Tämä mahdollistaa iltaluennot. Vkl:isin teen palkkatyötä. Nostin opintolainan ja tuen. Asumistuki nousee ja pk-maksu pienenee, kuten verotuskin. Hyvin pärjätään.



Ilman vuorohoitoa mistään ei tulisi mitään. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen, että sain lapseni sinne. Ja vieläpä tuohon lähelle. Kieliä en opiskele, vaan teologiaa Helsingin yo:lla.