Lue keskustelun säännöt.
Miten opettaa kohta 2-v lapselle tunteiden hallintaa?
18.10.2010 |
Miten te muut vanhemmat olette selvittäneet tilanteita, kun pikkuihminen ei vielä hallitse tunteiden purkauksiaan? Meillä poika 1v 11kk saa lähes päivittäin ihan hirveitä raivareita ja huutaa kroppa kaarella aivan tulipunaisena. Tuntuu että menee ihan sellaiseen "sekopäiseen" tilaan eikä osaa ollenkaan rauhoittua ja kääntää tuulta takaisin, vaikka itse pysyn rauhallisena. Välillä meinaa jo mietityttää, että pitäisikö huolestua oikeasti jo onko tuo ihan normaalia? Toisaalta sitten ajattelen aina, että kunhan alkaa puhua, niin varmaan sitten rauhoittuu hiukan. Ainakin toivon niin.
Esikoinen on aina ollut kuin ajatus, niin ei ole aiempaa kokemusta hänen kanssaan tälläisistä raivonpuuskista.. Äsken taas päikkäreille käydessä, kun poika ei rauhoittunut nukkumaan, nostin hänet sängystämme omaan pinnasänkyynsä. Sepä ei ollutkaan sitten mieleen ja alkoi taas ihan helvetillinen raivoaminen. Syli ei auta, rauhallisuus ei auta, laulut ei auta eikä myöskään saa "hämättyä" kiinnittämällä huomio johonkin muuhun asiaan. Lopulta pidin taas vain häntä sylissäni ja päästin sitten olohuoneessa lattialle, kun ei mikään auttanut. Hän kömpi sekä ylä- että alahuuli verillä sohvalle ja nukahti siihen. Raskasta välillä yrittää ymmärtää mistä nuo puuskat tulevat. Kuulen mielelläni mitä teette tuollaisessa tilanteessa! Vai onko muilla tuollaisia raivopäisiä tulisieluja kotonaan?! Poika on aivan maailman ihanin ja rakkain, mutta olisi kiva pystyä hiukan hallitsemaan noita tilanteita..
Kommentit (12)
valitettavasti tahtoo saada noita raivareitaan niin kuin sanoit "suorilta koivilta". Välillä tulevat ihan yllättäen, että saa miettiä todenteolla mikä mahtoi mennä vikaan.. Ja ehdottomasti, ain kun voi, ennakointia tekee kaikkien mukavuuden nimissä pojan kanssa, kun tietää että muutoin voi räjähtää. Niinkuin sanoinkin, tuo hämäämistekniikka ei valitettavasti tahdo toimia. Lopulta parhaaksi konstiksi olen todennut sen että annan pojan huutaa raivoaan itsekseen kunnes rauhoittuu. Se tuntuu kyllä itsestä kaikkein pahimmalta, mutta kun mikään muu ei auta, niin sillä tilanteet ratkeavat nopeiten. Ja juu, myös tunteiden sanoiksipukeminen, niin hyvien kuin huonojenkin, on myös joka päiväistä puuhaa. Onko itselläsi kokemusta tälläisestä? Tiedän etten ole yksin tässä tilanteessa, mutta lohduttaa silti aina kuulla muiden kokemuksia. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ja rukoilet, että uhmaikä ei kestäisi ikuisuuksia ja käyt salaa syömässä suklaata.
Okei, tuo viimeinen neuvo oli huono. On ollut huono päivä, olen "tapellut" kaksi ja puolivuotiaan kanssa koko päivän. Huokaus. En tiedä millä saisin uskomaan, että puolivuotiasta pikkuveljeä ei lyödä vasaralla tms., hänen päällä ei leikitä hevosta. Lelujen poisottaminen ei toimi, jäähypenkki aiheuttaa vain naurunremakan ja selittäminen ei näytä toimivan. Taidan hakea suklaata kaupasta huomiseksikin... :)
ihanaa kuulla ettei meillä oo ainoa raivopää! Ihan kun olisin itse tuon kirjoittanut!
Just äsken sai aivan kauhean kohtauksen kun piti tulla ulkoa sisälle. Välillä siis saa raivonpuuskan näin, että hermostuu kun pitää tehdä jotain epämieluisaa,tai kun tyyliin legopalikka ei heti osu siihen kohdalleen toiseen palikkaan, mutta välillä saa ihan tosiaan miettiä että mitäs nyt tapahtui..
Huutaa pallo punaisena, kiljuu, heittelehtii, heittelee lelujaan... Ja mikään ei auta. Ja kaikista pahin on, kun poika hakkaa päätään lattiaan tahallaan,pelkään että käy vielä tosi pahasti siinä kun en aina pääse väliin.
Kai meillä on vaan niin tempperamenttinen poika....? Kyllä joskus miettii, että onko tuo normaalia... Olisko uhmaa?
Meillä siis samanikäinen poika kun sulla ap.
pieneltä ei voi vielä vaatia tunteiden hallintaa. Pikkuhiljaa voit kyllä näyttää etteivät kiukunpuuskat johda mihinkään. Tämä uudestaan, uudestaan, uuudestaan...
Vinkkejä: anna tunteille nimiä, ole esimerkkinä, ennakoi, ohjaa huomio toisaalle, anna vaihtoehtoja, rohkaise toimimaan itse, ota huumori avuksi.
Lue se väestöliiton Kiukkukirja.
Kun oli videoitu yhden kiukkupussin leikkejä äidin kanssa. Piirtämistä tms tavallista puuhastelua. Siinä videolta nähtiin sitten syy lapsen "tyhjästä" alkaviin raivareihin.
Oliko jotenkin niin, että äiti sanoi ensin "otappa kynä" ja mukelo jää hetkeksi tuumaileen että minkäs ottaisin, ja hetken päästä äiti ottikin itse kynän. Ja tenavalle täysi raivo päälle. Eli kun ei tehty prikulleen niin, miten hän oletti asian menevän, niin suuttui.
Kauhea kiukku voi tulla myös muutoksista, liekö siitä kyse. Uloslähtemiset, sisällä tulemiset yms.
Oletko kertonut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, esim se sängystä toiseen siirtäminen? Vai tuliko se sille muksulle ihan puun takaa?
Tuon ikäinen kyllä ymmärtää kutakuinkin kaiken mitä juttelee, vaikka ei itse osaakaan puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai sä ihminen ymmärrät että noin pieni ei pysty hillitsemään tunteitaan kuin aikuinen.
Pienet elävät täysillä ja tunteet tulevat koko kehosta, he eivät vielä pidättele eikä pidäkään.
Hillintä tulee ajan mittaan kuvioihin ja käytös muuttuu.
Ikätason mukaan mennään, ei noin pientä voi vielä laittaa aikuisen muottiin.
Yksi keino on odottaa hetki kunnes suurin puuska on ohi ja rauhallisesti yrittää saada huomio muualle, johonkin kiinnostavaan juttuun.
valitettavasti tahtoo saada noita raivareitaan niin kuin sanoit "suorilta koivilta". Välillä tulevat ihan yllättäen, että saa miettiä todenteolla mikä mahtoi mennä vikaan.. Ja ehdottomasti, ain kun voi, ennakointia tekee kaikkien mukavuuden nimissä pojan kanssa, kun tietää että muutoin voi räjähtää. Niinkuin sanoinkin, tuo hämäämistekniikka ei valitettavasti tahdo toimia. Lopulta parhaaksi konstiksi olen todennut sen että annan pojan huutaa raivoaan itsekseen kunnes rauhoittuu. Se tuntuu kyllä itsestä kaikkein pahimmalta, mutta kun mikään muu ei auta, niin sillä tilanteet ratkeavat nopeiten. Ja juu, myös tunteiden sanoiksipukeminen, niin hyvien kuin huonojenkin, on myös joka päiväistä puuhaa. Onko itselläsi kokemusta tälläisestä? Tiedän etten ole yksin tässä tilanteessa, mutta lohduttaa silti aina kuulla muiden kokemuksia. :)
pienimmäisen kanssa se on vasta edessä mutta joskus oli 45 min kestävä itkupotkuraivarikin sen takia kun en antanut tehdä jotain. Olen jo unohtanut mikä se kieltämäni asia oli mut sitä huutoa en unohda koskaan.
Ajan kanssa helpottaa mut on se kyllä meidän keskimmäiselle kestänyt aika kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valitettavasti tahtoo saada noita raivareitaan niin kuin sanoit "suorilta koivilta". Välillä tulevat ihan yllättäen, että saa miettiä todenteolla mikä mahtoi mennä vikaan.. Ja ehdottomasti, ain kun voi, ennakointia tekee kaikkien mukavuuden nimissä pojan kanssa, kun tietää että muutoin voi räjähtää. Niinkuin sanoinkin, tuo hämäämistekniikka ei valitettavasti tahdo toimia. Lopulta parhaaksi konstiksi olen todennut sen että annan pojan huutaa raivoaan itsekseen kunnes rauhoittuu. Se tuntuu kyllä itsestä kaikkein pahimmalta, mutta kun mikään muu ei auta, niin sillä tilanteet ratkeavat nopeiten. Ja juu, myös tunteiden sanoiksipukeminen, niin hyvien kuin huonojenkin, on myös joka päiväistä puuhaa. Onko itselläsi kokemusta tälläisestä? Tiedän etten ole yksin tässä tilanteessa, mutta lohduttaa silti aina kuulla muiden kokemuksia. :)
pienimmäisen kanssa se on vasta edessä mutta joskus oli 45 min kestävä itkupotkuraivarikin sen takia kun en antanut tehdä jotain. Olen jo unohtanut mikä se kieltämäni asia oli mut sitä huutoa en unohda koskaan.
Ajan kanssa helpottaa mut on se kyllä meidän keskimmäiselle kestänyt aika kauan.
Kai sä ihminen ymmärrät että noin pieni ei pysty hillitsemään tunteitaan kuin aikuinen.
Pienet elävät täysillä ja tunteet tulevat koko kehosta, he eivät vielä pidättele eikä pidäkään.
Hillintä tulee ajan mittaan kuvioihin ja käytös muuttuu.
Ikätason mukaan mennään, ei noin pientä voi vielä laittaa aikuisen muottiin.
Yksi keino on odottaa hetki kunnes suurin puuska on ohi ja rauhallisesti yrittää saada huomio muualle, johonkin kiinnostavaan juttuun.
No kyllä mä, ihminen, ymmärrän ettei aikuisen muottiin voi tommosta melkein vauvaa vielä yrittääkään laittaa. Enkä todellakaan ole sellaista koettanutkaan. Tiedostin kyllä, että tänne kirjoittaessa saattaa tulla vastauksiksi myös viisasteluja, mutta lähinnä tarkoituksena olikin saada tuota vertaistukea, jota monissa viesteissä on ollut. Kiitos siitä. Eli kaikkea ennakoinnista, hämäämisestä ja sanoiksi pukemisesta on kokeiltu kuten yllä aiemmissa viesteissäni olen mainunnutkin. Ja kaikki tämä nimenomaan rauhallisesti; lehmän hermoni ovat olleet aika pettämättömät tässä hommassa.
Tuntuu hyvältä kuulla että muissakin perheissä on näitä tulisempia kavereita ja ymmärrystä asian suhteen. :) Koitetaan kestää ja jaksaa tosiaan toistaa, toistaa ja toistaa niitä esimerkillisiä käyttäytymistapoja sekä sanoin että teoin. Ei tälläiseenkään osannut eläytyä samalla tapaa ennen kuin itse sai tahtolapsen. Ystäväni pari vuotta sitten tuskasteli omaa tahtolastaan enkä silloin pystynyt asiaa samalla tapaa käsittämään, kun oma esikoiseni oli maailman sopeutuvaisin ja rauhallisin. ;) No, ei kahta samanlaista sentään samaan perheeseen! Toivotaan suotuisia tuulia taas tämän päivän iltapuuhiin ja nukkumaanmenoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös todellinen tahtolapsi! Ihan pienenä elämä oli todella haastavaa, kun ei osannut yhtään ilmaista mitä haluaa. Nyt 1v4kk osaa jo "kertoa" mitä hän haluaisi (vettä, ruokaa, ulos leikkimään - ei sanoilla, mutta osoittelemalla yms.) ja vaikka aina ei voikaan toteuttaa lapsen toiveita (iltapuuron jälkeen ei enää lähdetä ulos, vaikka se aiheuttaisi minkälaisen raivarin), niin elämä on helpottunut valtavasti.
Täällä myös tahtomiset tulee todella nopeasti! Ensin ei väsytä yhtään, mutta sitten kompastuu matonreunaan ja alkaa mahdoton väsyitku tai ei malta lähteä ulkoa sisään, mutta sitten sisällä ruuan pitäisi olla pöydässä jo... Eli ennakoimisetkin on välillä aika haastavia. Meillä syödään edelleen paljon Pilttiä, kun en vain jaksa kuunnella sitä puolen tunnin huutokonserttia tarhapäivän jälkeen, mikä menisi ruuan valmistukseen.
Meillä parhaiten auttaa selkeä päivärytmi. Tuo lapsellekin ennakoitavuutta ja kiukkuaa paljon vähemmän. Mutta toki niitä kiukkutilanteita tulee - pitää mennä peppupesulle kesken leikkien tai ei saakaan keksejä ruuaksi... Toisaalta: kun katson itseäni ja miestäni, niin jos lapsi ei olisi tuollainen tahtolapsi, voisin epäillä vauvojen vaihtuneen laitoksella ;)!
Kun oli videoitu yhden kiukkupussin leikkejä äidin kanssa. Piirtämistä tms tavallista puuhastelua. Siinä videolta nähtiin sitten syy lapsen "tyhjästä" alkaviin raivareihin.
Oliko jotenkin niin, että äiti sanoi ensin "otappa kynä" ja mukelo jää hetkeksi tuumaileen että minkäs ottaisin, ja hetken päästä äiti ottikin itse kynän. Ja tenavalle täysi raivo päälle. Eli kun ei tehty prikulleen niin, miten hän oletti asian menevän, niin suuttui.Kauhea kiukku voi tulla myös muutoksista, liekö siitä kyse. Uloslähtemiset, sisällä tulemiset yms.
Oletko kertonut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, esim se sängystä toiseen siirtäminen? Vai tuliko se sille muksulle ihan puun takaa?
Tuon ikäinen kyllä ymmärtää kutakuinkin kaiken mitä juttelee, vaikka ei itse osaakaan puhua.
Meidän pikkuisella raivokohtaus saattaa tulla siitä kun hän yhtäkkiä hoksaa haluavansa jonkun tietyn auton. Ei saa sanottua sitä kun tunne pyyhkii yli niin voimalla. Ihan kaikkea ei aina voi ennakoida vaikka kuinka haluaisi.
Yhtenä päivänä lapsi sai mahdottomat raivarit siitä kun hoksasi ettei enää pidäkään barbapapasta, joka siihen asti on ollut ehdoton lemppari. Hän sattui huomaamaan barbapapa-kirjan kirjahyllyssä ja siitä sitten suuttui. Miten tuohonkaan olisi voinut varautua.
Tietysti tilanteen olisi voinut välttää, jos olisi ottanut ko. kirjan etukäteen pois kirjahyllystä, mutta silloin lapsi olisi voinut tulistua siitä ettei näe kirjaa hyllyssä :/
Meidän perheen tulisielu on neljävuotias, eikä enää saa raivareita edes joka viikko. Joskus saattaa jopa sanoa jostain pettymysestä, että 'ei se haittaa'.
jollei lapsi ihan suorilta koivilta saa niitä raivareita niin pystyt ehkä huomaamaan jotain varoitusmerkkejä että nyt alkaa pinna palaa ja ohjaamaan lapsen huomiota muualle. Tunnetaan myös nimellä "kato orava"-taktiikka. Mut se toimii parhaiten siinä vaiheessa kun kiukku on vasta tulossa ei sitten kun se on jo täysillä päällä.
väsymys- ja nälkäkiukuille on tietysti myös luonnollisia ratkaisuja
toivottavasti sitten helpottaa kun tulee lisää verbaliikkaa mutta voit jo nyt antaa lapsen tunteille sanoja tyyliin "Joo sua suututtaa nyt kamalasti, äiti ymmärtää"