Hometta ulkovaraston tavaroissa!!!
Muutettiin syyskuun lopulla melko uuteen rivariasuntoon, jossa on autokatoksen yhteydessä kylmävarasto. Meillä oli kylmävarasto myös edellisessä asunnossa, jossa tavarat kyllä pysyivät hyvinä...
Nyt kevätsiivoja tehdessäni huomasin, että varastossa on melkein kaikki tavarat homehtuneet! Parhaiten ovat säilyneet ne, jotka ovat olleet melko tiiviissä pussissa, laatikossa tms. Irralliset kamat ovatkin sitten toinen juttu. Jopa lakattu puupinta on saanut hometta. Parit kengät olivat jopa näkemisen arvoiset! Tennismailan nahkagrippi on saanut omat pilkkunsa, niin ikään auton aurinkosuojat. Laukut, takit, jopa muovisten lelujen koloista löytyi hometta. Listaa voisi jatkaa aika pitkälle.
Home kaiketi leviää aika helposti? Olisiko täällä ketään asiasta enemmän tietäviä paikalla? Mitä pitäisi tehdä, heittää kaikki tavarat suosiolla kaatopaikalle ja desinfioida varasto tms? Voiko syntipukki olla meidän isäntä, joka laiskuuttaan jätti pienen sähkögrillin likaiseksi varastoon, enkä muutossa sitä huomannut, että sen sinne varastoon sellaisena säilöi? Oli aikamoisessa möhmässä, kun se sieltä käsiin osui, yök. Onko homeitiöt voineet levitä siitä koko varastoon?
Sen verran huomasin, että pitkälle jatkunut lämmin ja kostea syksy paisutti varaston oven melko tiukaksi karmiin nähden ja palautui nyt lumien lähdettyä oikeaan kuosiinsa. Eli kosteutta on ollut siis runsaasti ja sillä vapaa pääsy varastoon, tosin suora vesi sinne ei pääse.
Auttakaa, jos jotain tiedätte! Mitään en inhoa niin kuin hometta. Voiko siellä koskaan enää säilöä mitään...
Kommentit (2)
sama ongelma. Jos katsot varastoa ulkoapäin, onko sokkeli tarpeeksi korkea vai makaako kenties seinämateriaali melkein maassa? Kysymys voi olla rakennusvirheestä ja jos kovin uusi asunto-osakeyhtiö, kantsii pistää rakennuttaja koville. Sokkelinhan pitäisi olla 20 -30 cm nyt ainakin.
Home oli meillä myös ongelmana. Ongelmaa ei voi estää. Vaatteita ei kannata säilöä ulkovarastossa, oikeastaan vain sellaista tavaraa joka ei pysty homehtumaan.
...joten en ihmettele että varastossanne takit ja laukut ovat homehtuneet.
Mielestäni ulkovaratasoon voi säilöä erilaisia ulkoiluvälineitä, pulkkia, kelkkoja, suksia, puutarhapöydän ja lasten muovileluja. Se, että ne ovat homehtuneet, on kyllä aika poikkeuksellista. Se saattaa johtua joko siitä, että varastossa on ollut tuota kosteutta imevää tavaraa kuten tekstiilejä, tai sitten siitä, että talo on uusi (uudet talot ovat usein kosteita pari ekaa vuotta rakentamisen jäljiltä) tai sitten kosteasta ja lämpimästä syksystä. Luultavasti syy on nämä asiat yhdessä. Likaista grilliä en syyttäisi.
Muuta neuvoa en osaa antaa kuin sen, että nyt yrität tuulettaa ja kuivata varastoa mitä kykenet (nytkän on kuivat kelit) ja syksyllä laitat sinne vain kosteutta kestävää tavaraa.