Laihtumisen seurauksena kasvaneet seksihalut
onko muilla käynyt samoin.
Mun alapää heräs henkiin.
Kommentit (20)
halut hävisi täysin kun aloin laihtumaan. Olin aina niin poikki kuntoilusta. Nyt kun olen kohta kaksi vuotta pysynyt tavoite painossani on seksi taas tuntunut hyvältä.
meni päin vastoin. Olin aivan loppu ja kuitti jatkuvasta urheilusta ja syömisen tarkkailusta ettei mieleenikään olisi tullut harrastaa seksiä. Vaikka olin jo ihannemitoissa kesti kauan ennen kuin sain taas puhtia petiin. osittain varmaan haluttomuuteen vaikutti myös uusi, täysin outo vartalo. Siihen tottumiseen meni aikaa sekä minulta että mieheltäni.
yhtä lailla tuntuu haluavan kuin silloinkin, kun painoin 15kg enemmän. Mä tosin en ole laihduttanut, vaan kahden raskauden, synnytyksen ja vauvavuoden seurauksena on noussut mun liikkumisen määrä, kun samalla taas syömisten määrä on vähentynyt. Kuulun siis niihin äiteihin, jotka eivät ymmärrä, milloin tässä ehtisi istua ja syödä, kun on lasten kanssa kotona... No enivei, miehen haluihin tällä ei ole ollut vaikutusta. Mun halut taas ovat vähän heilahtelevia, välillä niitä on, välillä taas ajatuskin seksistä tuntuu inhottavalta. Itse olen nyt tässä viimeisen vuoden aikana pistänyt merkille, että mulla vaikuttaa positiivisesti haluihin heti, kun saan pari päivää apua kotitöihin ja lasten hoitoon, vaikkapa silloin kun anoppi on kylässä. Silloin saan itsekin vähän levättyä ja syötyäkin, eivätkä jalat ja selkä särje tuhottomasti illalla, kun lapset saan nukkumaan. Silloin jopa tulee mieleen, että nyt voisi harrastaa seksiä. Kun anoppi lähtee, eli normaali arki alkaa, palaavat selkä- ja jalkakivut, ja jos illalla tuleekin seksi mieleen, totean, ettei kiinnosta, kun sattuu ja koskee niin pirusti. Ehkä, jos muutaman kadotetun kilon saisi takaisin, jaksaisin paremmin jo ihan tätä meidän tavan arkea, jolloin ehkä voisi haluttaa useammin.
ja sekä mun, että miehen halut on kasvaneet hurjasti.
Ennen oli seksiä 1-2krt/kk, nyt 2-4krt/vk eli ihan reilusti enemmän ja seksi on myöskin parempaa :)
ja sekä mun, että miehen halut on kasvaneet hurjasti.
Ennen oli seksiä 1-2krt/kk, nyt 2-4krt/vk eli ihan reilusti enemmän ja seksi on myöskin parempaa :)
seksiä oli ennen laihtumistani lähes joka päivä. Nyt enää 1-4krt kuukaudessa. Nautin seksistä enemmän pulleana. Ei tarvinnut hävetä tyhjiä hernepussirintoja!
lähti kilot ja halut. En nauti enää seksistä, kuten ennen :(
olkoon vaan nille joilla meni noin päin. Mulla alkoi seksihalut kasvaa, kun lihoin 15kg.
ei seksi napannut pitkään aikaan, kun laihduin. Mieskin jotenkin lopetti haluamisen. Ennen meillä oli seksiä joka päivä joskus parikin kertaa päivässä. Kun laihduin seksikerrat tippui yhteen kertaan kuukaudessa. Nyt kun olen jo parisen vuotta ollut hoikka eli paino pysynyt alhaalla, olemme vähitellen siirtyneet pariin kertaan kuussa. En tiedä mikä vei omat ja mieheni halut. Ehkä kyse on tosiaan siitä, mistä täällä on puhuttu, että kehoon totutteleminen vie aikaa ja seksi tuntuu vieraalta.
mutta todella toivon että minullekin kävisi noin. Seksihalut kateissa ja 10 ylimääräistä kiloa :( minkä verran olet pudottanut painoa ap?
Eli kun aloin pääsemään irti turhasta syömisestä (ja paino putosi 10kg tämän seurauksena), alta paljastui hirmuisa seksinnälkä.
meni toisin päin. Paino putosi ja halut lähti. Sallin itselleni vajaa puolet laihdutetuista kiloista takaisin ja taas alkoi seksi maistumaan.
nyt jo 10kg lähtenyt. Luulen että seksihalut palaa kun luotan taas kehooni ja olen varmempi itsestäni karistettuani nämä läskit. nyt häpeilen kroppaani ja se vaikuttaa tietysti seksiin.
kumpa asia olisikin mennyt noin. Mä olin ylipainoisena tosi aktiivinen seksissä, nyt lähes 20kg kevyempänä ei seksi oikein maita. Mielummin käyn lenkillä. Ystäväni sanovat, että liikunta auttaa seksihaluihin. Toivotaan niin, haluan entisen seksielämäni takaisin mutten niitä kiloja!
aina mene käsikädessä laihtuminen ja seksihalut.
Mulla ainakin halut väheni laihtuessani. Saattaahan siihen kyllä vaikuttaa sekin, että mies piti enemmän kymmenestä lisäkilostani ja oli silloin halukkaampi :) No, terveys on minulle tärkeämpää kuin seksi.
nyt jo 10kg lähtenyt. Luulen että seksihalut palaa kun luotan taas kehooni ja olen varmempi itsestäni karistettuani nämä läskit. nyt häpeilen kroppaani ja se vaikuttaa tietysti seksiin.
taas häpeilen kutistuvaa kroppaani. Tuntuu, että tissit alkaa roikkumaan, kun ennen olivat terhakkaat.
Peppukin on muuttunut löllöksi, kun ennen oli täytettä. Seksihaluni ovat kuitenkin pysyneet ennallaan.
ohjeita miten tiputan sen 10 kiloa, minä tiedän attä haluaisin heti enemmän jos olisi hieman hoikempi. En ole lihava nytkään mutta pyöreä enkä oma itseni ollenkaan, se vaivaa koko ajan.
Tiedän että pitää syödä vähemmän mutta mitä kaikkea te syötte, millä herkuttelette ja kuinka usein? Haluaisin nopeita tuloksia ilman taikatemppuja.
seksi on hieman vähentynyt. Miehellä ei seiso niin hyvin jos käy salilla. Ja lisäksi energiat suuntautuu siihen urheiluun ja seksiä on lähinnä niinä välipäivinä.. jos seisoisi.
Todellakin. Alan olemaan yhtä aktiivinen kuin aasialaiset naiset. Tulenkin ihan eri lailla ja oikeasti tekee mieli!
Se vain harmittaa, että olen tuhlannut elämästäni aika ison osan ylipainon kantamiseen ja siitä kärsimiseen. Luulin että 50-vuotiaana elämä on sellaista, kunnes laihdutin itseni takaisin naiseksi. Alapää heräsi henkiin yläpään lisäksi.
Mies kehuu, että rintani ovat kuin nuorella naisella ja tykkään niistä itsekin. Herkkyys ja halut nousseet ja itsevarmuus.
Itsellä paino on vaihdellut paljon raskauksien ja sappioireiden vuoksi.
Seksi on parasta ollut hieman ylipainoisena ja pulleana, sekä orgasmit silloin aivan mahtavia kokonaisvaltaisia.
Hoikimmilani seksi ei kiinnostanut koskaan, saatoin ajankulukseni harrastaa, orgasmi oli vain pieni paikallinen kiva hetki :D luultavasti hormonituotanto häiriintyi hoikimmillaan.
Joskus on ystävättärien kanssa juteltu, että vaatiiko orgasmi jonkun tietyn rasvamäärän, kaikki oli sitä mieltä, että ylipainoisena seksi on ollut paljon parempaa kuin hoikkana (viiden naisen ryhmä, teinivuosista kasvettu yhdessä ja muistellaan miten seksi silloin oli näin aikuisena tarkasteltuna tosi huonoa). Monet myönsivät, että nuorena ja hoikkana on vain näytelty orgasmi, tietämättä ollenkaan millainen se voi mahtavimmillaan olla. Nuorena ja/tai hoikkana kenelläkään ei ollut sellaista kuin nyt keski-ikäisenä. Eli iän mukana seksi parantunut, laatu on parempaa ylipainoisena. Pieni otanta, mutta kiinnostava.
halut hävisi täysin kun aloin laihtumaan. Olin aina niin poikki kuntoilusta. Nyt kun olen kohta kaksi vuotta pysynyt tavoite painossani on seksi taas tuntunut hyvältä.