Kysymya teille, jotka kerrotte olevanne oikeita kodin hengettäriä!

Oikeiden kodin hengetärten miehet varmaan tuovat rahaa kotiin ja tekevät kotona "miesten töitä", ja molemmat ovat rooleihinsa tyytyväisiä.

Siis mä olen kodin hengetär ja pidän huolta kodin hengestä ja mies hoitaa kotityöt.

Mutta kun tuossa jo tuo kakkonen niin terävästi ilmaisi, niin mies tuo rahaa ja nainen hoitaa kodin. Ok, 50-luvulta kuulostaa mutta meillä tuo työnjako toimii. Tosin täytyy erityisen paljon kiinnittää huomiota siihen, ettei pojistamme kasva sovinisteja...

siitä että nainen hoitaa kaiken kotona aamusta iltaan ja välillä yölläkin kun taas miehen työaika päättyy klo 16...ap p.s mä ainakin haluan opettaa lapsilleni erilaista arvomaailmaa

että on muitakin jotka tykkää kodinhoidosta. Meillä toimii kaikki mainiosti just niin, että mä laitan ja huolehdin mielelläni kaiken kotona, paitsi esim. raskaana ollessa hankalammat työt kuten imuroinnit.

Tykkään hyysätä miestäni ja mies tykkää kun hyysään sitä - ei siis valita ja vaadi lisää tms. Vaan arvostaa kun esim. leivon sille.

Itse haluaisin pojalleni vaimon, joka myös huolehtisi pojastani ja poika arvostaisi sitä. Aion kyllä opettaa pojan pärjäämään myös itsenäisesti, myös mieheni osaa tarpeen tullen selviytyä yksin.

Myönnän että tuttavapiirissäni olen yksin ajatusteni kanssa, oon siis nyt 29-v ja kaverit ei oo ollenkaan samaa mieltä tästä miehen ja lasten paapomisesta.

Lapsemme saavat jatkuvasti kuulla, kuinka isä kehuu äitiä ja arvostaa kaikkea, mitä tämä tekee. Murrosikäinen tyttäremme pyörittelee silmiään ja nimittää isäänsä manipulaattoriksi, kun tämä nätisti puhumalla saa minut passaamaan itseään sohvalle. Minusta se on pieni hinta onnistuneesta avioliitosta ja teen sen hymyillen ja vapaaehtoisesti, puoliksi vitsinä. Sanon usein: Kyllä, kulta! Mieheni on kertonut, että se on yksi parhaista puolistani. Suhtaudun hyväksyvästi hänen omituisimpiinkin hankkeisiinsa. Onhan minulla varaa. Miksi ihmeessä kieltäisin rakastamaltani ihmiseltä jotakin, mikä tulee minulta helposti?



Ensimmäisessä avioiliitossani noudatin tarkkaa tasa-arvosuunnitelmaa. Karille meni. Nykyisessä liitossani meillä on vain tämä yksi tasa-arvoperiaate: kumpikin arvostaa toista täysillä ja täyttää toisen kaikki toiveet. Mieheni toimii esimerkiksi autokuskinani ja lähtee talviaamuna klo 6.15 viemään minua junalle. Nurkumatta.

Toki miehen pitää arvostaa naisen työtä kotona, kuten nainen arvostaa miehen palkkatyötä. Ja tätä yritämme molemmat pojillemme opettaa. Kai kaikki lähtee siitä, miten vanhemmat suhtautuu ko. asetelmaan. Jos se on jomman kumman mielestä vastentahtoista, heijastuu se lasten asenteisiin.

Olen kanaemo, myönnän. Mutta missään tapauksessa mies ei saa käyttää sitä hyväkseen vaan astuu puikkoihin kun on tarvetta. Ei tarvitse stressata ettei lapset saa ruokaa laiskan miehen takia jos jostain syystä en ole sitä itse laittamassa. Mies hoitaa hommat pyytämättäkin.

Haluan elää siistissä kodissa, laittaa läheisilleni ruokaa ja huolehtia heidän tarpeistaan, mutta ei sitä pidä pitää itsestään selvyytenä ja tiedän että meillä asiat pyörii samalla lailla vaikka itse olisin useitakin päiviä poissa.

Lapsemme saavat jatkuvasti kuulla, kuinka isä kehuu äitiä ja arvostaa kaikkea, mitä tämä tekee. Murrosikäinen tyttäremme pyörittelee silmiään ja nimittää isäänsä manipulaattoriksi, kun tämä nätisti puhumalla saa minut passaamaan itseään sohvalle. Minusta se on pieni hinta onnistuneesta avioliitosta ja teen sen hymyillen ja vapaaehtoisesti, puoliksi vitsinä. Sanon usein: Kyllä, kulta! Mieheni on kertonut, että se on yksi parhaista puolistani. Suhtaudun hyväksyvästi hänen omituisimpiinkin hankkeisiinsa. Onhan minulla varaa. Miksi ihmeessä kieltäisin rakastamaltani ihmiseltä jotakin, mikä tulee minulta helposti?

Ensimmäisessä avioiliitossani noudatin tarkkaa tasa-arvosuunnitelmaa. Karille meni. Nykyisessä liitossani meillä on vain tämä yksi tasa-arvoperiaate: kumpikin arvostaa toista täysillä ja täyttää toisen kaikki toiveet. Mieheni toimii esimerkiksi autokuskinani ja lähtee talviaamuna klo 6.15 viemään minua junalle. Nurkumatta.

Minä en passaa miestäni sohvalle, joskus voin tuoda olutpullon jos sitä pyytää. Mutta en tosiaankaan joka kerta hyppää kun mies sitä pyytää.

Siitä olen samaa mieltä kanssasi että todellinen tasa-arvo näkyy ihan muussa kuin tiskivuoroissa. Meillä mies käy töissä ja rakentaa illat ja viikonloput meille omakotitaloa. Minä "vain" hoidan kotona lapsia ja yritän pitää tätä kerrostaloasuntoa siistinä. Siitä huolimatta mies kysyy minun mielipidettä kaikkiin isompiin hankintoihin ja suunnitelmiin. Jopa auton vaihtoon kysyy minun mielipidettä vaikka en tajua autosta muuta kuin ulkonäön.

Mutta itse olen sellainen että ohimennen laitan sen ja sen kuntoon ja imuroin vähän ja laitan pyykit koneeseen jne. jne. jne.



En edes ajattele olevani mikään hengetär, vaan ohimennen hoidan kotia. En koe sitä mitenkään minun tehtäväkseni tai koe sitä taakaksi tms.

Mies hoitaa autonkorjaukset, remontit, pihahommat, vakuutukset ym. Minä taas huolehdin kodin siisteydestä, ruuasta ja kotieläimistä. Lapsista sentään huolehdimme kumpikin yhtä paljon...

mies tekee kotitoita ja osallistuu lastenhoitoon,mutta itse kylla tykkaan hoitaa kotia,laittaa ruokaa ja ehka vahan hyysata miestakin.. mies kylla leipoo tosi usein. mutta tykkaan laittaa hanell ruoan lautaselle ja keittaa kahvit. toisaalta mieskin usein tuo mull kupin kahvia tai teeta eli kyse ei ole siita etta vain mina hoitaisin. mies arvostaa tekemisiani paljon, se on tarkeinta. onneksi on erilaisia ihmisia ja perheita, jokainen elakoon tyylillaan :) mies on kylla kaksi kuukautta syksylla koti-isana kun suoritan opintoni loppuun,mutta sen jalkeen jatkan taas kotiaitiyttani,josta nautin niin kovin:) tulevaisuudessa milla aikomukseni muuttaa ulkomaille, ranskaan tai sveitsiin ja siellakin jatkan kotona olemista, hdottomasti. ja vaikka mis kaykin toissa niin toki hanen kuuluu osallistua kotitoihin, mutta itse teen suuurimman osan ja on ihanaa kun saa huolehtia rakkaasta miehesta:)