Saako näin ajatella?

Ei hätää, opit kyllä rakastamaan tätä toistakin lastasi täydestä sydämestäsi!

Mutta jaksaminen on juuri nyt alkuraskauden väsymyksessä aika tiukilla. Oksu lentää ja pahoinvointi on läsnä paitsi nukkuessa, jota saan tehdä todella vähän.



Jos jotain apua kaipaan, niin hoitoapua toisen synnyttyä.



Koen vaan syyllisyyttä näistä ajatuksista. Ekaa tehtiin vuosia ja pelkäsin lapsettomuutta, kunnes sitten viimein hän syntyi. Sitten tämä toinen yllättikin nopeasti, mikä on ihanaa. Silti emmin aina ajoittain jaksamista.



ap

ihan normaalia käydä raskauden alkuvaiheessa läpi monenlaisia tunteita, ja niitä saa olla. Ihmisessä on sellainen kummallinen ominaisuus, että jotenkin sitä vaan venyy siihen, mihin on pakko. Ja ku sanotaan, että puolison rakastaminen on joskus tahdon asia, niin väitän, että joskus oman lapsen kohdalla on samoin..



Jaksamisia, odotan itse neljättä, lapsilla n.1v ikäerot, tosin sillä edellytyksellä, että olen jokaisen halunnut ja nauttinut raskauksista ja lapsista. Mutta olen kyllä ollut väsynytkin.

Kyllä minäkin halusin tämän raskauden. Tietoisesti riskeerattiin ehkäisyn kanssa, tosin ei oltaisi ikinä uskottu toisen tulevan niin äkisti kun ekaa tehtiin niin kauan.



Ehkä olen niin hämmentynyt näistä oloista siksi että ekan suhteen pitkä yrittäminen sai minut niin sekaisin onnesta raskauduttuani, ettei mikään olisi mieltä horjuttanut. Tuntuu älyttömältä kontrastilta empiä onko nyt oikea aika ja jaksanko ja kestänkö ja entäs isosisko kun hän on niin pieni ja miten kaikki menee.



ap

tai pikemminkin noin saa tuntea :) Ja on ihan normaaliakin ja tavallista että on tuollaisia ajatuksia ja tunteita. Kuuluu suorastaan niin sanotusti asiaan!

eikä se tarkoita, ettetlö lopulta olisi onnellinen toisestakin lapsesta. Rankkaa tulee varmastikin olemaan jossain vaiheessa vauvan synnyttyä, mutta silloinkin se on ohimenevää. Aikanaan helpottaa. Yritä saada, pyytää ja ottaa vastaan apua ja tukea mahdollisimman paljon.



Mekin toivottiin ja odotettiin toistakin lasta kovasti, mutta kun olin raskaana, en ollutkaan onnellinen odotuksesta ja tulevasta lapsesta. Mutta loppuraskaudesta viimeistään olin jo onnellinen ja odotin kovasti pientä. Ja synnyttyäään oli yhtä raskastunut kuin ensimmäiseenkin. Raskasta oli vauvan ja taaperon kanssa, mutta nyt alkaa elämä olla jo helpompaa ja lapsista on tosissaan seuraa toisilleen.



Tsemppiä!!!