Kummasta pidit enemmän, Lontoosta vai Pariisista?
Kommentit (55)
En ymmärrä miten ne päästävät asemat sellaiseen kuntoon, voisi kuvitella olevansa jossain slummissa
minulle rakkaampi. Tunnen olevani heti kotonani kun sinne menen. Olen myös mentaliteetiltani enemmän ranskalaisen kuin britin kaltainen.
Olen ollut molemmissa kaupungeissa kahdesti. Pariisi on ehdottomasti kauniimpi, mutta vastaavasti sitten siellä on liikaa turisteja. Molemmista paikoista löytää ihania paikkoja perinteisten turistirysien ulkopuolelta. En puhu ranskaa, mutta Pariisissa pärjää kyllä nykyään enkullakin (90-luvun alkupuolella ei juuri pärjännyt).
Seuraava Pariisin matka on jo suunnitteilla, Lontooseen en edes haikaile takaisin.
Näiden vaihtoehtojen ulkopuolelta preferoin kuitenkin enemmän Roomaa ja New Yorkia.
Tunnehan näitä asioita selittää. Rakkaampi. Pariissa olen tosin käynyt vain kerran enkä pitänyt kaupungin minussa aikaansaamasta fiiliksestä. Lontooseen voin matkustaa aina vain uudelleen ja uudelleen.
Lontoo voittaa ja sinne muuttaisin takaisin mielellään jos se perhe-elämäämme sopisi. Pariisi myös ihana ja huippuromanttinen keväällä, mutta koen Englantilaiset hilpeämmiksi ja helpommiksi ymmärtää.
mutta ei se silti tee kaupunkia ainakaan yhtään viihtyisämmäksi. Mieluummin valitsen sivistyneiden maiden tavan, jossa jokainen toimittaa romunsa kierrätykseen ihan itse eikä heitä niitä kadulle. Ihmisten siistit kellarit eivät juurikaan matkailijaa ihastuta.
Taisit vain säikÄhtää romuroskan keräyspäivää. Silloin keskieuroopanmaissa on tapana laittaa romut kadunvarteen odottamaan roska-autoa. Seuraavana aamuna tai viimeistään iltana ne on raivattu pois, ja voila, taas on siisti kellari...
Tuolla systeemillä niitä ei kipata luontoon tai roskisten viereen - kuten suomessa usein on tapana tehdä.
Lontoo on yli-ihana. Pariisi "vain" ihana.
vaikka osaan molempien maiden kieltäkin.
Mä' en voi sietää Lontoota, se on vihamielinen paikka.
ranskalaiset ovat kivempia kuin englantilaiset.
Olen ollut brittifirmassa töissä muutaman vuoden ja sain sellaiset antipatiat brittejä kohden, että en sinne päin enää sylkäisekään...
Ehkä vähän enemmän tykkäsin Pariisista.
Molemmissa omat kivat juttunsa.
pariisissa paskaa ja kusta pitkin katuja.
olen ollut siellä vain kerran. Rennompi, kodikkaampi...
Tosin Pariisi on ihana ja 4 kertaa siellä ei ole vielä mitään, suurin osa kaupungista silti vielä näkemättä! Syksyllä vois taas suunnata sinne.
Vaikea verrata, on sen verran erilaiset.
ei tuo Pariisissa paskaa ja kusta ihan pidä paikkansa.
Mutta oma mielipiteeni kummassakin paikassa useamman kerran käyneenä. Lontoo on ykkönen. Siellä on paljon erilaisia juttuja joita voi tehdä myös ilmaiseksi (kuten esim. Tate mordern museum jne.). Lontoo myös edullisempi punnan kurssin vuoksi. Pubit ja shoppailu mahtavaa. Ja paljon nähtävää. Brittiläinen kulttuuri on aika sydäntä lähellä ja tuntuu omalta jutulta jo siksi kun asuin aikanani Briteissä.
Pariisissa olen käynyt kolmesti. Oli myös mahtava kokemus varsinkin ekalla kerralla. Kyllä ne Eiffelit ja Notre Damet pitää nähdä. Ruoka ja majoitus tosin selkeästi kalliimpaa kuin Lontoossa ja lisäksi ei välttämättä ihan yhtä paljon tekemistä kuin Lontoossa. Kumpikin myös mainioita paikkoja käydä perheen kanssa. Vaunut voi vain Pariisissa olla painajainen jos matkustaa metrolla.
ranskalainen rock ja englantilainen ruoka!
eiku..
Siellä on enemmän kaikkea, ihania puistoja, suurkaupunki, jossa pikkukaupunkitunnelmaa (jokainen kaupunginosa omanlaisensa), britit ystävällisempiä.
Pariisikin on ihana, mutta siellä on rasittavan pitkät kävelymatkat ja koska osaan ranskaa vain vähän, olen saanut aika nuivaa palvelua.
ehkä ihan pikkuisen enemmän Lontoosta... ainakin jos ollaan reissussa koko perhe.
missä ihmeen paskaläävissä te oikeen asutte?
en veis alle kouluikäistä kumpaankaan paikkaan vielä
Tykkään enemmän Pariisista, vaikka ranskantaitoni onkin hyvin alkeellinen ja englanti taas erinomainen. Tykkään vaan enemmän Pariisin fiiliksestä, ja aina olen saanu hyvää palvelua. En ole ollut Pariisissa pahimpaan turistiaikaan, joten massat ja kuumuus eivät ole haitanneet. En koskaan käytä Pariisissa metroa (ellen mene sen varsinaisn Pariisin ulkopuolelle), vaan kävelen joka paikkaan, minusta se on oikein sopivan kokoinen ja jalkaisin hallittavissa. Ja tkemistä ja katseltavaakin olen aina löytänyt, ja aina on tullut olo että ei vielä ole ehtinyt kaikkea nähdä ja kokea.
Mitä likaisuuteen tulee, niin ei se Lontookaan mikään hygienian kehto ;) Ja käsittääkseni ne roskapussit Pariisissa ovat kadun varressa jotta roskakuskit ne noukkisivat ja veisivät pois.