En jaksa enää tätä perhettä.

vaikka rajoja on koitettu pitää. Ovat äärimmäisen vilkkaita ja kekseliäitä. aikuiset sortuvat huutamaan ja tappelemaan toistensa ja lasten kanssa.

ilman valvontaasi omiaan?

Siis toisinsanoen: peleetko vaan koneella aikaasi?

aikaa lasten kanssa aktiivisesti ollen.

En tiedä miten elämä on mennyt tämmöiseksi, mistä kaikki väsymys ja lamaannus tulee. Noidankehähän se on.

Helpottaisiko siellä? Meillä on myös ongelmia, ei ehkä aivan samoja kuin teillä mutta semmoisia että tuntuu kuin tässä taakan alla ihan musertuisi. Itse yritän katsoa tämän ajan yli ja toivoa että joskus meilläkin menisi vielä hyvin. Tsemppiä sinne.

Lasten päivän sujuminen hyvällä rytmillä ensimmäiseksi tavoitteeksi, siitä saattaa koko perheen elämä rauhoittua.

Voitteko te aikuiset mitenkään lopettaa huutamisen ensin lapsille ja sitten toisillenne? Vaikka laskisitte kymmeneen (Napoleon laski 30:een) ennen huutamisen aloittamista?

Äläkää te aikuiset olko lapsellisia. Jos toinen kilahtaa niin siitä ei seuraa toiselle lupaa kilahtaa.



Saatteko päiväänne jonkinlaisen rytmin? Esim yhteinen ateria illansuussa, jossa lapsilla mahdollisuus kertoa päivän tapahtumista ja aikuiset kuuntelevat heitä kiinnostuneina?

Hiljentyminen ennen lasten nukkumaanmenoa, telkkarit, tietokoneet puhelimet kiinni? Rauha maahan ja ihmisten välille hyvä tahto?

7: Juuri musertavalta minustakin tuntuu. En näe tulevaisuutta valoisana ellen nyt ala perheeni kanssa työskentelemään asioiden muuttaamiseksi. Voimia teillekin.

8: Olemme tiedostaneet rytmin merkityksen. Periaatteessa asia on kunnossa, mutta käytännössä on vielä hiomista. Kuten nyt aamujen sujuminen.

Huutamisen lopettaminen olisi ehdoton juttu. Se on kuitenkin molemmille vanhemmille jo ennen lapsia iskostunut huono tapa, ja siksi lopetus vaativaa. Tiedostaminen on kuitenkin kai alku.

Luulen, että me aikuiset olemme jotenkin henkisesti paenneet tätä vaativaa arkea lasten kanssa, emme siis jaksa olla henkisesti niin läsnä, että ymmärtäisimme lasten tunteita ja ajatuksia. Tässä kohtaa olisi varmaan suurin muutoksen paikka.

Puhuit viisaita sanoja, kiitos.

Ihan samanmoiset fiilikset täällä, tosin meillä mies huutaa päivittäin lapsille ja hermostuu pikkuasioista. Luo muuten ympärilleen negatiivisen ilmapiirin kaikin puolin. Ahdistaa juuri nyt ihan tosissaan, välillä tekisin mieli potkaista äijä pihalle....

Yksi tosi pieni juttu, minkä en edes kuvitellut saavan mitään aikaan, oli, et aloin lukee esikoiselle pitkää lukukirjaa, auttoi! Esikoinen oli meillä riitaa haastavin ja toi kirjanluku teki hänet tosi onnelliseksi. Varmaan, kun sai "laatuaikaa" äiskän kaa kahestaa, kun pienemmät ei sitä vielä jaksa kuunnella. En ois ikinä uskonu et toi auttaa, mut niin vaan teki.



Yleensäkin jos jaksaisitte tehdä yhessä jotain positiivista, saattais auttaa. Ei mitään matkoja mihkään landiaan, ne on yhtä kitinää, jos ilmapiiri valmiiksi ollut kireä (testattu!). Vaan pelatkaa yhes vaik muistipeliä/koko perheen leffa/krokettipeli/mikä teille luontaisin ja helpoin järjestää ja mitä aikuiset jaksaa tehä ilman kierroksia:)



Tsemiä!