Muita joilla mies koti-isänä?
Eli olisiko muita joilla samanlainen järjästely? Itse käyn töissä ja mies on kotona 2 vuotiaan kanssa. Seuraavan laskettu aika lokakuussa, kun jään äippälomalle mies menee töihin ja lopettaa työt kun minun äippäloma loppuu.
Kommentit (3)
Meillä oli tuommoinen järjestely puolen vuoden ajan. Antoisa kokemus, jota en kyllä mielelläni uusisi. Miehen osittainen hoitovapaa on ollut paljon mukavampi.
Mies on ollut kuukauden koti-isänä. Jäi työttömäksi viimeisimmän raskauteni loppuvaiheessa ja kun taloudellisesti emme pärjäisi, jos oltais molemmat kotona niin päätettiin, että mies jää kotiin kun vauva on 4kk ja minä palaan töihin. Hyvin on isä pärjännyt, minulla se vaikeaa on olla erossa lapsista, erityisesti pienimmästä
Meillä aiotaan nyt kokeilla sitä, että vaimo menee syksystä töihin ja mä jään vuorostani kotiin. Meillä kaks muksua, toinen vielä vauva ja isompikin alle kouluikäinen. Järkeiltiin asia niin, että tälleen mä saan viettää enempi aikaa lasten kanssa, kun ovat vielä pieniä ja vaimo saa vaihteeks perehtyä noihin ulkomaailman haasteisiin. Vaimolla myös paljon järkevämmät työajat ja palkka. Mä teen nyt paljon ilta-, yö- ja viikonlopputöitä.
Kieltämättä vähän hirvittää tuleva. Jatkuva yöherääminen ja tuttavaverkoston puuttuminen jne. saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta oon ajatellut tän olevan kuitenkin yks lyhyt vaihe elämässä. Oon myös iloinen, kun voin kokee arjen tästäkin perspektiivistä ja ei tarvi potea jatkuvaa ikävää ja huonoo omatuntoa kiireiden takia.
Henkseleitä en missään nimessä paukuttele, mutta uskon klaaraavani homman (ja jopa nauttimaan siitä!) ihan sujuvasti. Oon ihan peruskätsy siivooja ja kokki, joten en usko taloudenkaan luisuvan kaaokseen. Mutta joo...saa nähdä