Synnytys lähestyy - miten siihen voisi valmistautua?

Synnytyksen kulkua on vaikea ennustaa, joten pidä itselläsi avoin mieli. Älä rakenna itsellesi mitään ennakkokuvaa siitä, mitä on edessä, koska et voi yhtään tietää, mitä edessä on ja miltä esim. synnytyskipu juuri sinusta tuntuu. Eniten hyödyt rentoutumisen opettelusta tai esim. äitiysjoogasta, jossa rentoutumista ja mielikuvaharjoittelua tehdään myös synnytystä silmälläpitäen.

Puudutuksiahan ei ole mikään pakko ottaa, mutta älä tee niistäkään itsellesi peikkoa; voi hyvin olla, että lopulta mieluummin otat sen puudutuksen kuin kärsit sen kivun - tai sitten kipu on hallinnassa, etkä tarvitse puudutusta. Jos taas sektioon päädytään, se on sinun ja vauvan parhaaksi; turhaan siellä synnytyksen aikana ei niitä lääketieteellisiä toimenpiteitä tehdä.

Tsemppiä siis ja hyvää mieltä loppuraskauteen ja synnytykseen!

vaan katso synnytyksen edetessä mihin ja mitä pystyt kestämään.

on kun pidät huolta fyysisestä kunnosta, että sinulla on hyvä kunto ponnistaa. Muutenhan synnytys menee miten menee eikä siihen voi oikein valmistautua. t. neljän äippä

ja molemmissa olen yrittänyt tehdä pieniä kävelylenkkejä viimeiseen asti vähintään kerran päivässä. Lisäksi rentoutumisharjoituksia, tyyliin ensin sormenpäät ja siitä etenet koko vartalon läpi ja varsinkin lantionseudun teet oikein huolellisesti. Lisäksi syö terveellisesti!

Koskajos aiot, valmenna mies siihen että vaatii sen ajoissa - liian myöhäään sitä ei voi enää laittaa.



Jos et, mieti keinoja millä hallita satakertaisia menkkakipuja. Oletkin niitä jo varmaan miettinyt.



Valmistaudu siihen ajatukseen että olet eläin. Minulle se tuli yllätyksenä, että minä, hillityy ihminen olin yhtäkkiä suuri maaäiti, eläin, joka antautui täysillä synnytykseen. Sellaisen kokemuksen jälkeen ei ole enää sama ihminen. On valtavasti voimakkaampi ja keswtävämpi.



Onneasynnytykseen!

Olin 'suunnitellut' että menen ammeeseen jos pääsen ja yritän selvitä kaurapussilla yms. lääkkeettömällä kivunlievityksellä. Koko ajan kuitenkin ajattelin että tuolla suunnitelmalla aloitan ja katotaan sitten miltä tuntuu ja otan epiduraalin/muita kivunlievityksiä jos siltä tuntuu.



Kun sairaalaan päästiin, kokeilin lämmintä geelipussia mutta itse en kokenut että siitä olisi ollut apua supistuskipuun. Synnytysosastolla en ammeeseen päässyt, kun olin jo niin paljon auki. Siinä vaiheessa kivut tuntuivat jo tosi kovilta ja pyysin epiduraalin joka sitten myös auttoi todella hyvin. Kivun tilalle tuli vain paineen tunne alapäähän kun vauva laskeutui synnytyskanavassa.



Elikkä tämän kertomuksen idea oli se, että itseäni rauhoitti loppuraskauden ajan/synnyttämään lähtiessä se että oli jonkinlainen pieni suunnitelma millä aloitan, mutta en liikaa siihen luottanut. Se toi vain sellaista turvallisuuden tunnetta itselle että tällä mennään niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu. Muuttuihan se suunnitelma sitten synnytyksen edetessä mutta ei se siinä vaiheessa enään tuntunut missään. Tiesin että kätilöt osaa asiansa.



Toivottavasti sait selostuksesta jotain selvää. Onnea synnytykseen!!! =)

Saa hyvin kuvaa siitä kuinka eri lailla synnytys voi mennä. On helppoja, rankkoja, kamalia, hirveitä, onnellisia, surullisia, rajuja ja rauhallisia synnytyksiä; jokaisella omanlaisensa.



Käy tutustumassa sairaalaan etukäteen ja jos tarvetta tuntuu olevan, käy pelkokeskustelussa -vaikket synnytystä sinänsä pelkäisi mutta jos sairaala/lääkärit yms ahdistaa paljon-



Synnytyksessä varmaan monelle nykynaiselle pahinta on kontrollinmenetys; siinä joko luonto tai ammattilaiset määräävät tahdin, itse ei juurikaan synnytykseensä voi vaikuttaa.

Mutta itse olen kolme synnyttänyt niin että ajattelin että mitään lääkkeitä en ota. Syynä että pelkään puudutteiden ym. vaikuttavan synnytyksen kulkua hidastavasti ja vauvan vointia huonontavasti. Olin ajatellut että se on sitten ihan täys hel%etti mutta mä kestän sen kun ei siihen kipuun kuole. Eka synnytys oli positiivinen kokemus. Se ei ollut ollenkaan niin kamalaa kun pelkäsin, eteni rauhallisesti ja ehdin hyvin "mukaan". Kävelin, heiluin, ääntelin, huojuin ja hengittelin ja se kummasti helpotti oloa.



Toinen ja kolmas synnytys ovat olleet tosi nopeita ja rajuja ja se viimeinen tunti on ollut tosi tiukka. Lopussa olen huutanut kivusta. MUTTA missään vaiheessa ei ole tullut mitään "paniikkia". Tyyliin apua mä kuolen vauva kuolee en kestä tätä jne. Koko ajan on ollut sellainen rauhallinen olo sisäisesti vaikka jokainen supistus on tehnyt tosi kipeää ja huudan sitä kipua pois niin olen koko ajan tiennyt että kipu ja supistus on hyvä asia ja tarkoittaa että vauva syntyy kohta.



Joku sellainen henkinen työstö kannattaa tehdä etukäteen. Mitä ajattelet ja mitä toivot koska sitä sairaalassakin kysytään. Ja jos et toivo mitään niin et mitään saakaan. Puudutuksia ei väkisin jaella mutta jos toivot saavasi niin jotain saat. Sanoisin vaan itse evästykseksi että yleensä kun olo on pahimmillaan niin synnytyskin on kohta ohi!

siitä saa varmuutta ja apua eri tekniikoihin mutta se ei "vaadi" olemaan ilman kivunlievitystä vaikka tavoite onkin.



Itse ensimmäinen epiduraalilla ja toinen luomuna hypnosynnytyksellä. Ja Hypnolla tulee varmasti seuraavakin. Oli sen verran voimaannuttava kokemus ja itse pystyi hallitsemaan koko tapahtuman ja oman kehonsa.

Ja koeta ajatella etukäteen eri keinoja joilla pystyisit rentoutumaan supistusten välissä. Itse olin päättäny että kun supistukset alkavat, olen kotona rauhassa, hengitän rauhallisesti, käyn lämpimässä suihkussa, lämmitän kauratyynyjä, pysyn rauhallisena yms muuta hienoa... Kun lapsivesi sitten yhtenä yönä meni ja supistukset alkoivat, niin lepäilin kyljelläni ja koitin ihan rauhassa vaan torkkua ja säästellä voimiani tulevaan koitokseen. En loppujen lopuksi tarvinnut mitään muuta kuin rauhallisen mielen. Supistukset eivät olleetkaan niin kamalia/kivuliaita kuin olin odottanut. Kaikki meni rauhallisesti ja ihanan hyvin. Synnytys ei ollutkaan todellakaan mikään maratoni jossa olisin hengästynyt, tai jossa olisin tarvinnut hyvää kuntoa. Tsemppiä synnytykseen, kannattaa ajatella että supistukset ovat vain lihas-supistuksia, eli koittaa olla vaan mahdollisimman rentona ja rauhallisena:). Tietenkin auttaa jos on levännyt ja hyvä mieliala. Kaikki menee hyvin.

Itse luotin kätilöön. Tein mitä he neuvoivat tekemään ja mitä ehdottivat. Näin synnytys sujui hyvin eikä minun tarvinnut osata mitään muuta kuin puskea se vaaveli ulos. Tai senkin hoiti oikeastaan kehoni, joten minun täytyi vaan hengata mukana ja kestää kipuja. ;)

Ajattele silloin, että sun on kakattava nyt amerikkalaisen jalkapallon kokoinen kakka. Sen verta tarvii voimaa käyttää (vaikka lapsi tuleekin toisesta reiästä). Eli siis pieni ähkäisy ei riitä vaan vaikka voi tuntua, että sä ratkeat kahtia jos ponnistat niin silti on ponnistettava. Ja lapsi syntyy, ihan oikeasti. Mutta toi jenkkifutiskakka pidä mielessä.

Mulla (ehkä) auttoi venyttely, eli kyykin paljon! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta Afrikan maissa on paljon vähemmän repeämiä, kun kyykky on luonnollinen asento esim. kotitöitä tehdessä. Lisäksi aloitin n. rv 35 välilihan öljyämisen (siihen tarkoitukseen on oma öljy, saa apteekista ja maksaa n 6 €). Ei tikkejä, ei repeämiä ja muutenkin palautuminen supernopeaa. Muutenkin jäi hyvä muisto (myös kivusta).



Ja kuten muutkin on sanoneet, liikunta auttaa. Päivittäinenkin kävelylenkki on hyvä. Ja lihaskunnon ylläpito.



Mä etsin etukäteen käsiini kaiken tiedon mitä sain, katsoin myös netistä synnytyskuvia (kyllä, ne eivät pelottaneet vaan auttoivat!)



Avoimin mielin, salli itsellesi että synnytys voi olla myös mukava kokemus eikä pelkästään "naisten sotakertomus"



Onnea ja tsemppiä! :)

kun pää on ulkona, on pahin ohi. Tämän jälkeen ei tarvitse enää ponnistaa, vaan kätilö auttaa vauvaa muljahtamaan kokonaan ulos. Vastasyntyneen pää on tennispallon kokoinen, ei amerikkalaisen jalkapallon, saatikka melonin, jolla myös ensisynnyttäjiä aina pelotellaan.

Tiedän, että synnytykseen kannattaa mennä avoimin mielin - se vain tuntuu ajatuksena kovin vaikealta.



Olen kohtuullisen hyvässä fyysisessa kunnossa, viime kesänä juoksin puolimaratonin, mutta nyt olen joutunut ottamaan kevyemmin supistusten takia.



En ole vielä päättänyt, etten ottaisi epiduraalia, ainoastaan ajatus siitä tuntuu todella vastenmieliseltä.



Katsoin tietoa hypnosynnytyksestä, mutta valitettavasti en asua pk-seudulla, ja täällä ei taideta valmennusta olla.



ap

suosittelen välilihaöljyn säännöllistä käyttöä ja välilihan hieromista.

Käytä vaikka shampoo- ja limppapulloja. Tavoitteena saada 1,5 litran limppapullo mahtumaan sisään. Hirmu syvälle ei tarvi työntää, sen verran vaan että on emättimen aukosta sisällä. Ja pimppa ei sitten jää seitsemän leivän uuniksi, se kyllä palautuu! Kannattaa mennä pilatekseen synnytyksen jälkeen, niin lantionpohjan lihakset löytyy kunnolla.



Muuta ei oikeastaan tarvitakaan. Yritä kuitenkin selvitä ilman kivunlievitystä, menee nopeammin niin. Jos et selviä niin sitten otat jotain.



t. 5 kertaa luomuna synnyttänyt

Että se on mielestäni ihan bullshittiä että synnytyksessä tarvittaisiin jotain fyysistä kuntoa. Kaiken työn tekevät ei-tahdonalaiset lihakset joita et mitenkään pysty treenaamaan. Sinun tehtäväsi on vaan olla mahdollisimman rentona ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä.



Kellään ei ole huonompi kunto kuin minulla, mutta viiden lapsen synnyttämisissä ei ole ollut mitään ongelmaa. Puoliksi pökertynyt tila on vaan plussaa, kipu ei tunnu niin pahalta sillain.

luvut sektiosta. Itse olin ihan ymmällä kun synnytys päättyi sektioon. Tuskin tajusin mistä oli kyse, koska minunhan piti synnyttää luomuna :)



Ja epiduraali on ihana keksintö!

Mulla (ehkä) auttoi venyttely, eli kyykin paljon! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta Afrikan maissa on paljon vähemmän repeämiä, kun kyykky on luonnollinen asento esim. kotitöitä tehdessä. Lisäksi aloitin n. rv 35 välilihan öljyämisen (siihen tarkoitukseen on oma öljy, saa apteekista ja maksaa n 6 €). Ei tikkejä, ei repeämiä ja muutenkin palautuminen supernopeaa. Muutenkin jäi hyvä muisto (myös kivusta). Ja kuten muutkin on sanoneet, liikunta auttaa. Päivittäinenkin kävelylenkki on hyvä. Ja lihaskunnon ylläpito. Mä etsin etukäteen käsiini kaiken tiedon mitä sain, katsoin myös netistä synnytyskuvia (kyllä, ne eivät pelottaneet vaan auttoivat!) Avoimin mielin, salli itsellesi että synnytys voi olla myös mukava kokemus eikä pelkästään "naisten sotakertomus" Onnea ja tsemppiä! :)

taitaa kyllä olla kudostyypistä kiinni, minä en öljynnyt enkä venytellyt mitään, kaksi lasta olen synnyttänyt eikä ainuttakaan tikkiä ole ommeltu alapäähän. Minulle ei tullut myöskään raskausarpia, en voidellut millään.