Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka hyvin vähän tekemisissä isovanhempien kanssa?
18.06.2010 |
Mulla vanhemmat iäkkäät ja sairaat, ja asuvat lähes 500 km:n päässä, miehen isä taas kuollut ja anoppi mukana työelämässä ja sairastelee hänkin jonkun verran, asuu n. 100 km:n päässä.
Kun ollaan molemmat miehen kanssa vuorotyössä ja lapsia on kolme joista kaks koululaisia, niin eipä tule hirveästi käytyä isovanhempien luona. Pikaisia pistäytymisiä sillon tällön, ei muuta, kun ei kenelläkään isovanhemmista ole edes ajokorttia eikä esim mun vanhemmat ole matkustuskunnossa.
Lapset on aika vieraantuneita isovanhemmistaan, tuntuu että pikemminkin vieroksuvat kuin ottavat mitään kontaktia. Toisaalta isovanhemmatkaan eivät juuri välitä, kaikilla tekemistä että saisivat oman arkensa sujumaan sairauksiensa kanssa.
Onko muilla samanlaisia tilanteita ja kannatteko siitä huonoa omaatuntoa?
Kommentit (5)
henkisesti sairas narsistipaska, ettei tee mieli olla yhteydessä. Jutellaan perhejuhlissa tms., mutta enempää en ota riskejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta omia vanhempia ei myöskään evvk, joten jos jossain sukujuhlissa nähdään tai kesälomareissulla heillä poiketaan, niin siinä on. Eivät ota itsekään mitään kontaktia lapsiin, he ovat niin kiireisiä osa-aikaeläkeläisiä ja meillähän sitä aikaa on heitä huomioida ja käydä lapsia näyttämässä.
Miehen vanhempiin on enemmän, he ovat itsekin aktiivisempia pitämään yhteyttä - kyselevät lasten kuulumisia, käyvät silloin tällöin ja kutsuvat kylään. Vaikuttavat aina olevan kiinnostuneita myös lapsistamme, vaikkeivät tosiaan vain ja ainoastaan heihin keskity.
Mun vanhemmista taas äitiini ei juurikaan ole yhteyttä. Siskoni häissä hiljattain äiti tapasi lapseni ensimmäisen kerran (1- ja 5-vuotiaat), muttei mitään mielenkiintoa heihin osoittanut. Hän nyt on muutenkin ihan täysin omassa ulottuvuudessaan, ei siis ollenkaan edes samassa maailmassa meidän muiden kanssa. Eihän tuo viitsinyt noissa häissäkään edes vihkiparia onnitella, vaikka morsian olikin hänen oma tyttärensä. Äitimme vain istui pöydässä, joi viiniä ja söi, välillä passuutti milloin ketäkin ohikulkijaa, myös itselleen ihan tuikituntemattomia ihmisiä, tyyliin "hei kuule, et sä viitsis tuoda mulle sitä ja tätä ja tuotakin vähän".
Isääni pidän enemmän yhteyttä, joskaan ei hänkään paljon ole lapsiani tavannut. Tämä johtuu ihan käytännön syistä, asutaan kaukana toisistamme eikä kummankaan ole kovin helppo matkustaa toisen luokse. Isällä on töitä, ja minun on vaikea päästä lasten kanssa julkisilla hänen luokseen, koska asuu sen verran "korvessa". Mutta ukki soittelee usein, kyselee kuulumisia ja juttelee aina myös vanhemman lapsen kanssa.
mummo on niin kiireinen ja hänellä on paljon lapsia ja lapsenlapsia. Aina menossa eikä ehdi asettua aloilleen. Kyläilyn sopiminen on vaikeaa kun hänellä on sata rautaa tulessa.
Että vähiin jää kontaktit. Mutta se ei ole minun päänsärkyni, minä en pakota ketään mihinkään, jossei halua niin ei halua.