Miten kertoa 3-5-vuotiaille lapsille

Vaikea alkaa ottaan kantaa, kun en tiedä uskotko Jumalaan.

Oli käyty tapaamassa mummia vanhainkodissa noin kuukautta ennen. Olin myös jo aiemmin jutellut pojalle siitä, kuinka isomummi on jo aika vanha (85v) ja kovin kipeä (useita perussairauksia), eikä siksi jaksa paljoa muuta kuin maata punkan pohjalla. Mummi asui aika kaukana meistä, joten vierailuja oli pari kertaa vuodessa vain.



Kun mummi sitten meni huonoon kuntoon ja vietiin sairaalaan, kerroin pojalle senkin, ihan yksinkertaisesti vain, että äitiä nyt surettaa, koska isomummi on tullut niin kipeäksi että joutui sairaalaan. Ja kun tieto kuolemasta tuli, kerroin että isomummi oli niin kipeä että kuoli ja että nyt mummilla on hyvä olla koska enää ei ole kipeä eikä väsynyt.



5-vuotias suhtautui asiaan rauhallisesti. Totesi päiväkodissakin, että nyt se isomummi kuoli, kun olin kertomassa siellä hoitajille perheen surusta. Hautajaisiin emme tosin ottaneet poikaa mukaan - lähinnä siitä syystä että matka oli tosi pitkä ja poikaa olisi myös varmasti järkyttänyt aikuisten itku enemmän kuin kuolema ja hautajaiset sinänsä.



Itse olen maailmankatsomukseltani lähinnä ateisti, joten en halunnut sotkea mitään taivasjuttuja tähän. Hautausmaalla ollaan vierailta ja juteltiin pojankin kanssa että kesällä mennään sitten katsomaan mummin ja ukin yhteistä hautaa ja viedään kukkia muistoksi. Poika on hautausmaasta kerran itse sanonut että hän ei ainakaan aio kuolla =)

4-vuotiaalle kummitädin kuolemasta suoraan. Täti kuoli yllättäen vähän yli 40-vuotiaana. Hänellä todettiin sydämen laajentuma. Me painotettiin aika paljon, että on harvinaista, että kuolee tämän ikäisenä.

Poika on suhtautunut asiaan "järkevästi", tosin kesti aikansa, että tajusi oikeasti, että tätiä ei enää ole. Useamman kerran kysyi, etteikö kuitenkin vielä heräisi / tulisi käymään / olisi olemassa. Nyt 4 kk jälkeen toteaa välillä, että täti kuoli, ei näe häntä enää koskaan.

Muista vielä, että kerrot lyhyesti ja selkeästi asian. Lapsi kysyy (tai voit pyytää kysymään) jos haluaa tietää lisää. Vastaa lapsen kysymykseen taas selkeästi. Pitkät jaarittelut kannattaa unohtaa. Asiaan palataan vielä monta kertaa ja sitä varmasti käydään läpi syvällisestikin. Lasten tapa keskustella on vaan sellainen että keskustelu voi kestää taukoineen monta viikkoa :)

se, että kerromme, että kun täältä kuolee niin se tarkoittaa, että muuttaa Taivaankotiin. Melko konkreettisestikin voi sen ymmärtää ja on aika selkeä juttu lapselle. Siitä on tullut sellainen tuttu ja ihan positiivinen asia.



Näin myös toki uskomme :)



Tietysti olemme puhuneet paljon monista yksityiskohdista asiaan liittyen ja paljon uusia kysymyksiä nousee esiin.

nelosen vastaukseen vielä kommentti. Muuten aika lailla samoilla linjoilla, mutta pienenkin lapsen voi ja kannattaa ottaa mukaan hautajaisiin.



Lasta ei tule "suojella" aikuisten surulta ja itkulta. Lapsenkin on hyvä nähdä, että läheisen kuolema aiheuttaa ikävää ja että suru ei ole mitenkään pelottava tai kielletty asia. Tuohon on hyvä oppia pienestä pitäen.

Lasta ei tule "suojella" aikuisten surulta ja itkulta. Lapsenkin on hyvä nähdä, että läheisen kuolema aiheuttaa ikävää ja että suru ei ole mitenkään pelottava tai kielletty asia. Tuohon on hyvä oppia pienestä pitäen.

Näin meilläkin on menetelty. Lapset ovat olleet ekan kerran hautajaisissa (oman mummuni) 3- ja 1-vuotiaina.

Kuolema kuuluu elämään.

Kirjastosta löytyy myös paljon asiaa käsitteleviä lastenkirjoja, meidän paikkakunnalla kirjastontäti etsi helposti kymmenen kuva/satukirjaa liittyen kuolemaan, niistä on hyvä sitten itse katsoa mikä tarina sopii siihen omaan elämäkatsomukseen.

vuoden sisällä keskimmäisen lapsen ollessa 3-4 -vuotias. Ja ihan suoraan kerroimme näiden ihmisten kuolleen. Yksi kuoli iäkkäänä sairauden jälkeen, yksi iäkkäänä äkillisesti (lapsen isovanhempi) ja yksi oli meidän vanhempien ikäinen lapsiperheen vanhempi. Eniten kysymyksiä oli ensimmäisen kuoleman jälkeen, ei heti, mutta pikkuhiljaa. Lasta askarrutti kovasti voiko hänkin kuolla ja voivatko vanhemmat kuolla. Puhuimme kovasti asiasta ja ihan suoraan sanoimme, että kyllä pikkulapsetkin voivat kuolla. MUTTA se on harvinaista, lähinnä vaikean sairauden jälkeen tai onnettomuudessa. Yleensä ihmiset kuolevat vanhoina ja väsyneinä pitkän elämän jälkeen. Me emme mitään taivasjuttuja tähän liittäneet, puhuimme kyllä, että monet uskovat "taivaaseen" ja jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta me emme tiedä mitä oikeasti kuoleman jälkeen tapahtuu. Kuolema on ihan luonnollinen osa elämää, niinhän kasvit ja eläimetkin kuolevat, eikä siinä ole mitään kamalaa.



Meillä asioista on tosiaan aina puhuttu suoraan ja tarvittaessa keskusteltu ja pohdittu asiaa yhdessä. Ihan alkuun lapsille riitti ilmoitus tyyliin: "Äiti on nyt surullinen kun mummo on kuollut." Lisäkysymyksiä tuli sitten myöhemmin. Lapset olivat myös kaikissa hautajaisissa mukana eikä sieltä kukaan varmaan mitään traumoja ole saanut. Ennemminkin ajattelisin, että koko kuolema olisi jäänyt vähän hämäräksi ja hautajaisten käsite ehkä ahdistavaksikin, jos lapset eivät siellä olisi olleet, mutta kuitenkin kuulleet vanhempien asiasta puhuvan. Riippuu tietysti perheestä ja tilanteesta pidetäänkö lasten mukanaoloa "sopivana", meillä kaikissa hautajaisissa oletettiin, että ilman muuta lapset tulevat mukaan kun on kyse heidänkin perheestään.

Ei oo nimittäin yksi tai kaksi lasta, jotka tuollaisen jälkeen kuvittelevat, että kun saavat seuraavan nuhakuumeen, niin kuolevat sitten.



Ja hautajaisiin on meilläkin pienet tulleet, eikä nuo sen kummemmin ole siitä järkyttyneet.

Ei oo nimittäin yksi tai kaksi lasta, jotka tuollaisen jälkeen kuvittelevat, että kun saavat seuraavan nuhakuumeen, niin kuolevat sitten. Ja hautajaisiin on meilläkin pienet tulleet, eikä nuo sen kummemmin ole siitä järkyttyneet.

on keskusteluissa lastn kanssa nimenomaan sanottu, että ei sairauksiinkaan yleensä kuole. Lääkärit osaavat hoitaa todella vakaviakin sairauksia niin, että ihminen paranee täysin kuntoon. Mutta ihan aina lääkäritkään eivät osaa parantaa. Emme ole nähneet mitään syytä ryhtyä "valehtelemaan" lapsille, että et sinä voi kuolla, tai että ei äiti tai isä kuole. Tosiasia kun on, että kaikenikäisiä ihmisiä kuolee. Olemme korostaneet, että teemme kaikkemme, että koko perheemme säilyy terveenä ja turvassa, eikä sairauksiin tai onnettomuuksiin yleensä kuole. Mutta jos jää vaikka auton alle, niin voi kuolla. Mutta meidän mielestämme se kuolema ei myöskään ole mikään pelottava asia, ei sitä tarvitse pelätä. Äärimmäisen surullistahan se on, mutta sille joka kuolee ei tapahdu mitään pahaa kuollessa. Lapsillahan voi olla vaikka minkälaisia käsityksiä ja kuvitelmia, tärkeintä minusta on pystyä puhumaan niistä ja selvittää onko lapsella jotain pelkoja. Ei ole tarkoitus, että kuolema on joku pelottava asia.

10