Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun mies ei viihdy uudessa kodissa?
29.05.2010 |
Ostettiin uusi omakotitalo ja mies on siitä lähtien ollut enemmän tai vähemmän masentunut. Tämä on siis ihan uusi talo eli ei mitään rakentamista eikä remontointia, mutta kuitenkin paljon huolta miehelle, koska kaikki tekniikka ei toiminut aluksi niin kuin pitäisi.
Mies oli alun perin koko hanketta vastaan: viihtyi vuokra-asunnossa eikä olisi halunnut muuttaa sieltä mihinkään. Minulle taas tuli kova talokuume ja lopulta mies antoi periksi. Pikkuhiljaa alkoi käytöksellään antaa ymmärtää, että oli lämmennyt itsekin ajatukselle. Vasta, kun kaupat oli tehty, tajusin, että lähti mukaan vain koska asia oli mulle niin tärkeä eikä jaksanut enää riidellä asiasta.
Mies ei ole täällä onnellinen. Häntä stressaa omakotitalon vastuu ja taloudellinen taakka. Ei nauti käsillä tekemisestä. Mulle taas tämä on unelmieni talo: kaunis talo, sopiva sijainti ja riittävästi tilaa. En kuitenkaan ole onnellinen, koska mies ei ole. En halua, että tämä on vain mun talo.
Mies haluaisi asua koko elämänsä vuokralla, koska se on niin huoletonta. Minusta taas siinä menee rahat hukkaan.
Mitä nyt pitäisi tehdä? Minä ja lapset viihdymme tässä, mies ei. Joku joutuu joka tapauksessa luopumaan jostain. Pelottaa ja nolottaa kuitenkin ottaa se iso askel, että laittaisi talon myyntiin ja muuttaisi takaisin vuokralle. Ajattelen liikaa, mitä muut ajattelevat, vaikka ensisijaisesti pitäisi ajatella oman perheen hyvinvointia.
Onko kukaan nyt tai joskus ollut vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (28)
muutimme muutamia vuosia sitten uuteen omakotitaloon n. 10 km Hgin keskustasta. Olin niin onnellinen tästä talosta. Mutta mies ei selvästikään ollut. Sain nyhdettyä häneltä ulos, että hän kokee asuvansa niin kaukana keskustasta... (on asunut koko elämänsä ihan keskustassa). Sovittiin, että asutaan se 2v ja katsotaan sitten mikä tilanne ja toivoin mielessäni, ettei meidän tästä tarvitsisi minnekään keskustaan muuttaa.
Ja kappas - mies löysi itsestään jonkun viherpiiperön ja harva se ilta kitkee puutarhaa ja istuttelee sinne jotain ihme hortensioita. Vähän friikiksi on tuo pihatouhu mennyt, mutta ei nyt todellakaan halua muuttaa täältä pois ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestä stressaa sekä omakotitalo että omistusasunto, sekä tekemiseen että omistamiseen liittyvä vastuu.
Toinen masentava ja stressaava tekijä on mun puheet kolmannesta lapsesta. Mies ei ole siihenkään valmis. Vauvatoiveesta mun pitää varmaan valitettavasti luopua, kun on elämäntilanne jo muutenkin tällainen.
Toivon, ettette nyt haukkuisi mua, mutta meillä on molemmat lapset ja tämä talo mennyt saman kaavan mukaan: mä olen ensin halunnut, jankuttanut ja lopulta mies antanut periksi. Mitään näistä ei ole aktiivisesti itse halunnut, mutta on sopeutunut matkan varrella ja ottaa esim. lapsista yhtä paljon vastuuta kuin minä. Jos nyt yhtään olisin järkevä, unohtaisin haaveet kolmannesta lapsesta.
Vastaus 4:lle. Minua mies kyllä rakastaa, mutta talo on hänelle rasite.
Voi olla tosiaan niin, että raha ja/tai talon ylläpito mietityttävät miestäsi. Kaikki miehet eivät ole timpreita ja ehkä hän olettaa sinun odottavan häneltä ihmeitä talon kunossapidossa.
Ehkä oma talo kaikkiaan pistää miettimään asioita uudella tavalla. Vastuu talosta on suuri. ja yhteisen talon hankkiminen on iso asia. Muistan itse vähän säikähtäneeni oman talomme ostamisen jälkeen, että tässä sitä nyt sitten kökötetään, haluttiin tai ei... Olin kaikin puolin tyytyväinen taloon ja mieheen ja edelleen olemme onnellisesti yhdessä, mutta elämä muuttui kertarysäyksellä paljon ja se pelotti.
Kannattaa puhua asiasta. Jos miehesi on perussuomalainen mörökölli, ota asia pikkuhiljaa esille ja odota, että hän aloittaa ennemmin tai myöhemmin itse keskustelun. Oman mörököllin kanssa olen oppinut olemaan "varovainen" asioissa, joista hän saattaisi loukkaantua tai kokea miehuutensa kyseenalaistetuksi. (Auta armias, jos uskallan esim. kutsua putkimiehen, koska oma mies osaa (ainakin omasta mielestään) kyllä ihan yhtä hyvin tehdä samat hommat... :))
Toivottavasti asia selviää ja viihdytte kaikki yhdessä uudessa kodissanne!
Mimmu -80
Ymmärrän tosin miestäsi.
Muutos on kuitenkin ollut miehellesi todella suuri. Vuokra-asunnosta omakotitaloon. Sitä isompaa muutosta ei oikeastaan voisi varmaan olla (ellei nyt sitten vankilasta omakotitaloon). Vuokra-asunnossa vuokraisäntä hoitaa lähes kaikki isommat vastuuasiat. Jos on jotain ongelmia talossa niin vuokranantajaan yhteyttä ja vuokranantaja voi hoitaa eteenpäin. Jos tulee taloyhtiön remontteja niin taloyhtiö hoitaa ensin asiaa, sitten vuokraisäntä ja vuokralainen vain kestää sen remontin (hyvässä ja pahassa). Jos vuokra yhtäkkiä nousisi nousseiden kulujen vuoksi niin sitten ei kun etsimään pikaisesti uutta halvempaa asuntoa.
Sen sijaan omakotitalossa omistaja vastaa ihan kaikesta itse. Ihan kaikesta. Ei ole taloyhtiötä, ei vuokranantajaa jonka puoleen kääntyä jos on ongelmia. Jos yhtäkkiä tulee suuria ylimääräisiä kustannuseroja niin kustannuksia ei voi ensinnäkään jakaa kenenkään kanssa eikä toiseksikaan talosta pääse tuosta vaan eroon (ja näin ollen ylimääräisestä kustannuserästä).
Rivitaloasunto (mielellään pääty) olisi ollut teille paras kompromissi. Sellainen vielä joka olisi ollut yhtiönä tarpeeksi iso eli jossa yhtiö olisi palkannut erillisen talonmiehen pitämään yhtiön yhteisistä tiloista huolta. Näitäkin löytyy paljon.
Nyt kun kuitenkin jo asutte omakotitalossa niin kannattaa jutella miehen kanssa että kuinka paha olo hänellä siellä on. Jos olo on aivan karmea niin korjausliike on helpompi ja parempi tehdä mahdollisimman pian. Luulen että lapsille kyllä rivarinpätkäkin kelpaisi ihan passelisti eli kyse on nyt vain sinun ja miehesi tilanteesta. Rivarityylisessä asunnossa on sekin lasten kannalta mukavaa että luultavasti sieltä löytyy muitakin lapsia joiden kanssa voi sitten leikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan oltu jo 10 vuotta naimisissa ja meillä on periaate, että vaikeatkin ongelmat ratkaistaan eikä niitä paeta eroamalla.
Kiitos teille, jotka jaksatte rohkaista ja olla empaattisia. Pelkäsin, että saan täällä vain sontaa niskaan, kun pyydän apua.
Mulle kävi niin että alun innostuksen jälkeen vähän "masennuin". En viihtynyt oikeastaan ollenkaan ja vaan kaipasin vanhoille kulmille, eikä välimatkakaan ollut lopulta kun vaan n. 20 kilsaa.
Meillä mies ja lapset viihtyi ja sen takia mäkin jaksoin vaikka kärvistelin. Nyt ollaan asuttu täällä 5 vuotta ja pois en muuttaisi. Kesti oman aikansa kotiutua uuteen paikkaan.
Alussa myöskin oli sitä että tuntui että ei osaa mitään, pihan ja istutusten hoidot jne. Mutta harjoittelemalla ne rupee sujumaan ja nyt ei oo mitään ongelmaa eikä stressiä.
Tsemppiä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vähän sama tilanne. Ostettiin 4v sitten vanha omakotitalo jossa riittää korjausprojektia. Vähän väliä mies puhuu muuttamisesta. Mä taas viihdyn enemmän kuin hyvin, vaikka tietysti työmaata riittääkin. Ajatuskin muuttamisesta tuntuu aivan kauhealta. Miehellä on taas "harhainen" käsitys että kaikkialla muualla on asita paremmin.
mutta minä vain olen se joka ei viihdy. Talossa ei ole mitään vikaa mutta inhoan pihanhoitoa, siivoamista ja kunnossapitoa, yksinäisyyttä ja sitä että olen kaukana kaikesta. Haaveissani asun kerrostalossa ja jotenkin aina ajatuksissani miellän tämän väliaikaiseksi ratkaisuksi. Ahdistaa ajatus että tässä pitäisi asua loppuelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehelle, ja naisella on mäkättäjän rooli. Niinpä se omakotiasuminen voi olla miehestä raskaampaa kuin naisesta.
Se nyt vaan on usein niin, että kaikki taloon liittyvä jää miehelle, ja naisella on mäkättäjän rooli. Niinpä se omakotiasuminen voi olla miehestä raskaampaa kuin naisesta.
Naisen puuhat omakotitalossa liittyvät usein puutarhaan ja sen hoitoon. Onhan se ikävää jos kukat kuolevat keskellä kesää tai kasvimaa ei tuotakaan tänä vuonna niin hyvää satoa kuin aikaisemmin koska on ollut vähän laiska mutta ei se nyt oikeasti haittaa. Sen sijaan miehien vastuualueet omakotitalon hoidossa ovat yleensä sellaisia että jos niitä ei tee ja teekin kunnolla niin niistä tulee isoja, oikeita ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mies vain potee muutoskriisiä.
Minäkin kaipaan melkeinpä joka kerta muutettuani entiseen, vaikka uusi olisi parempi moneltakin kannalta. Yksinkertaisesti ikävöin vanhaa ja tuttua! Minusta teidän pitäisi vain odottaa ja katsoa ihan rauhassa. Sopia juuri niinkuin joku kertoi heidän tehneen, vaikka kahden tai kolmen vuoden koeaika ja päättää tulevasta vasta sitten. Eiköhän mies ehdi kotiutua siihen mennessä.
Meillä on tilanne, jossa muutimme rivariin ja vaikka asunto on kiva, en viihdy. Olemme asuneet nyt vuoden täällä ja edelleenkään tämä ei tunnu mun paikalta. Mies ja lapset viihtyy hyvin.
Tykkään tehdä pihatöitä yms. mutta tämä yhtiö ei ole mua varten.
Mun viihtymättömyys vaikuttaa parisuhteeseen ja oloni muuttuu heti huonoksi kun kotiin tullaan. Yritänkin päivittäin keksiä tekemistä jossain muualla kuin kotona, ettei vaan tarvitsisi olla kotona!
Miten sitä alkaisi viihtymään? Muuttaminen ei huvittaisi taas, asuntomme on kuitenkin hyvällä paikalla kaikkien kannalta, työmatkat nopeat kulkea ja koulut lähellä kuten muutkin palvelut.
Tämä on äärimmäisen hankala tilanne, otan osaa ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asiasta kunnolla ja sopia joku kahden vuoden koeaika, samalla unohdat ne vauvahaaveet vähintään samaksi ajaksi, vauvajutut vain pahentavat miesten talousajattelua :)
Ja tutustukaa naapurustoon ja ihmisiin. Meilläkin minä olen se joka joskus jyrää oman tahtonsa läpi pakolla, esim. minä sain talon mies moottoripyörän. No miehelle iski paniikki, kun tajusi että pyörän lisäksi pitäisi osata hoitaa talonmiehen työtkin!
Viime kesä meni oikeastaan pihan kanssa, mutta sitten kutsuimme naapureita elokuussa grillailemaan ja samalla selvisi, että pöydän ääressä istui lvimies, raksamies ja ompelija. Kaikki he ovat auttaneet aina, kun on tarvittu!! Tämä auttoi meidän miestä oikein pikasopeutumiseen ja nyt on sanonut useaan otteeseen lähtevänsä talosta "jalat edellä".
Lykkyä tykö, toivottavasti kaikki järjestyy.
Kuulostaa siltä, että mies tiedostaa uuden tilanteen taloudelliset realiteetit paremmin kuin sinä. Iso talo, iso laina ja muija kinuaa vielä uutta lasta. Ei vaan reppana uskalla sanoa vastaan
Taustalla heiluu sitten se vielä se ikuinen "jos ei lasta tule niin eroan tai ainakin katkeroidun sinulle" -kortti. Kuka ihminen tuollaisessa tilanteessa tuntee tilanteensa hyväksi?
Keskustelun paikka.
Muutimme miehen työn perässä 2 vuotta tälle paikkakunnalle, jossa nyt asutaan. Meillä oli täällä jo ennestään aika paljon tuttuja.
Ensin asuttiin reilu vuosi kunnan vuokrarivarissa ja se olikin kaikin puolin hyvä paikka asua: loistava sijainti ja rauhalliset naapurit. Sinne mies kaipaa edelleen, ksoka se oli kuulemma hänen elämänsä paras koti.
Mulla alkoi viime kesänä talokuume, kun ihmiset ympärillä puhuivat omakotitaloista ja kun aloin enemmän tosissani katsella myytäviä taloja. Rivarikin olisi hyvin kelvannut, mutta täällä ei ollut yhtään sopivan kokoisia myytävänä. Sitten sattui yllättäen tämä nykyinen talo kohdalle.
Musta tämä meidän talo oli oikea löytö. Täysin uusi ja maksoi 202 000 e. Päiväkotiin ja kouluun matkaa alle km eikä yhtään vaarallista tienylitystä. Miehellä 5 min työmatka. Joka talossa on lapsia leikkikavereiksi. Sijainniltaan koko kylän paras tontti: keskellä kaikkea, mutta silti vain yksi rajanaapuri.
Täytyy varmaan vaan antaa miehelle aikaa sopeutua ja jos ei sopeudu, muutetaan pois. Yritän unohtaa vauvan ja ajatella enemmän elämää miehen kannalta.
Kiitos teille kaikille ihanille ystävällisille ja kannustaville ihmisille, että otitte osaa keskusteluun.
AP
..pakottaa..ja ahdistaa.. ja uhkailevat jja... nauti nyt!
noin halvan uuden talon saitte? tekikö joku firma vai myikö yksityinen, missä päin pystytkö kertoa? minä ostan tuon talon teiltä jos muutatte=)
meillä asiat niin päin et myytiin oma rivari ja muutettiin vuokralle väliaikasesti kunnes löydetään isompi rivari tai omakotitalo, nyt ei vaan tahdo löytyä mieleistä ja voi että tää vuokrakerrostalo ahistaa..joka kk maksan hukkaan vuokraa vieraalle enkä itselleni, jotenkin koko suhtautuminen tähä asuntoo on onnnetonta koska ei ole oma, en halua ees jotenki pitää huolta tästä, vaikka olen todella siisti ihminen muuten.ahistaa ja toivon et päästää pian muuttaa pois, maksamaan omaa!
Mietin lähinnä sitä, että kokeeko miehesi ensisijaisesti omakotitaloasumisen haastavaksi? Vai onko kyse siis ennen kaikkea omistajuudesta eli esim. velkataakasta?
Jos kyse on omakotiasumisesta, niin olisiko teidän mahdollista harkita esim. rivitaloasunnon ostamista? Olisi käytännön asioiden kannalta helpompaa. Ihan ensiksi kannattaisi toki jutella miehen kanssa ja opohtia, mikä olisi paras ratkaisu/kompromissi tilanteeseen. Ei tästä tainnut hirveästi apua olla, mutta toivottavasti asia ratkeaa molempien kannalta parhain päin! (tietysti toivon, että miehesi sopeutuu nykyiseen asuinjärjestelyyn, koska oma on taloudellisesti yleensä kannattavampi vaihtoehto, ja omakotitalossa on lastenkin kannalta paljon hyviä puolia. Vaikkakin niin on kyllä joka asuinvaihtoehdossa!)
Älkää murehtiko, mitä muut ajattelevat, tehkää just niin kuin itse haluatte! Itseä ja omaa perhettä vartenhan täällä eletään, joten vain te pystytte itse tekemään oikeat ratkaisut, jotka sopivat juuriteille. :)