Miten miehenne huomioi teitä raskausaikana?

Miksi sen miehen pitäisi lääppiä vatsaani tai hieroa jalkojani? Olen aikuinen ihminen, kyllä minä nyt herranjumala osaan itsekin jalat rasvata!



Olen raskaana, en tee kuolemaa! Ei ihme, että miehet ei kestä raskaana olevia naisia, jos vaatimukset on tuota luokkaa.

Saanko kysyä millä viikoilla olet? Ei minulle ainakaan ole enää rv:lla 35 mikään nautinto painaa vatsaa lyttyyn ja yrittää hieroa jalkoja, jotta turvotus edes vähän laskisi...



ap

Kyllä minäkin odotan, että mies jotenkin ottaa huomioon mut, koska mä odotan meidän yhteistä lasta ja jos jotain raskausvaivaa on, niin minähän niistä kärsin. Musta on siis ihan oikeutettua, että mies välillä hieroo tms.



Meillä menossa vasta eka kolmannes, joten masua mies ei ole paijannut, mutta hieroo aina hartioita jos pyydän. (Mulla on pää ollut tosi usein kipeä). On myös tehnyt ruokaa, kun pahoinvointi on ollut pahimmillaan. Ja kyllä odotan, että sitten kun vatsa kasvaa, niin on edes jollakin tavalla kiinnostunut siitä.



Ehkä ap sun mies ajattelee, että kun on jo kolmas tulossa, niin mitään erityishuomiota ei enää tarvita. Oletko jutellut asiasta miehesi kanssa ja kertonut, että kaipaisit häneltä vähän enemmän huomiota?

Itse oikein odotin tätä, niinkuin jo aloituksessa kerroin... Mutta eipä vaan miestä kotona näy :(

mies



- tuo aamulla mehua sänkyyn tai aina kun olen oksentamassa.



- Käyttää koiraa useammin ulkona kuin ennen



- Käy kaupassa (itse en voi, oksennan kaaressa jo pelkästä ajatuksesta) ja laittaa myös useammin ruoan kuin muutoin



- juttelee masulle ja keksii koko ajan nimiä tulevalle vauvalle



- haluaa ehdottomasti mukaan sydänäänia kuuntelemaan ym.



Eli varsin mallikkaasti on mukana tässäkin raskaudessa, en voi kyllä valittaa. Ja ihan omasta aloitteestaan tekee nämä vaikkakin, kyllä minusta miehen myös "tulee" osallistua raskauteen äidin huolenpidolla tai ainakin itse kuvittelisin, että hellisin miestäni jos tilanne olisi päinvastainen.

Itseäkin riipii aika lailla huomion ja ymmärryksen puute, ja apua pyytäessäkin tosi nuiva suhtautuminen, hänen hemmoteltu napansaja harrastustoimintansahan tässä on kaikkein tärkeintä... Mitään ei ajattele omilla aivoillaan ja oma-aloitteisesti, 2 vkoa ennen laskettua aikaa kun mökillä rupoesi supistelemaan tajusin että toinen oli juonut 4 saunakaljaa eikä ollut ajokunnossa. "Oho, no ei kai se kuitenkaan nyt vielä..." No ei tullut vielä, maha on yhä kannossa, mutta vähän voisi aikuinen ihminen aivojaankin käyttää. Olenkin tässä päättänyt että tuon ukon kanssa en ainakaan enempiä lapsia hanki, en jaksa ruveta tappelemaan itsestäänselvistä asioista moisen kakaran kanssa.

Mulla on siis ilmeisesti aivan ihanteellinen tilanne, itse olen ainakin kovin tyytyväinen miheeni. Tosin välillä hän paapoo liikaa, mutta suotakoon se hänelle :p



Itse olen sellanen supertouhottaja, enkä osaa pysähtyä ollenkaan. Kokoajan olisin vähän pyyhkimässä pölyjä sieltä ja täältä ja imuroimassa ja laittamassa pyykkiä ja käymässä kaupassa jne. No nyt rv37 ja on pakosta vähän tuo kaupassa käyminen ym. ravaaminen jäänyt vähemmälle. Mutta edelleen kotona en malta pysähtyä. Niimpä mieheni ottaa minut sohvalle syliin ja silittele epäätä ja "rauhoittaa" minut.

Hän auttaa myös enemmän kotitöissä esim. laittaa astiat koneeseen/ottaa koneesta _omatoimisesti_ (yleensä autta akyllä mielellään kunhan vaan pyytäisin...). Ja myös koiraa hän vie nyt enemmän ulos, kun rappojen ylös kapuaminen rupeaa olemaan hiukan työlästä (asutaan tokassa kerroksessa ja ei oo hissiä...)



Mutta tosiaan me ennen raskauttakin huomiotiin toisiamme silittelyin, hieronnoilla, pitämällä sylissä ym. Nyt se hellyyden ja huomioinin määrä on vaan lisääntyny :)

on kyllä kanssa "osaa ottava" puolisko, kantaa kauppakassit, tosin on kantanut aina, tekee ruokaa, no senkin on kyllä yleensä ennenkin tehnyt, antaa mun levätä ja nukkua työpäivän jälkeen. Tosin, hänellä on kaksi vanhempaa poikaa ed. liitosta, ja nyt kun tämä iltatähti tekee tuloaan, niin on niin kovin ylpeä siitä, että varmaan tois kuun taivaalta jos pyytäis :)



Tosin välillä itsellä on sellaisia fiiliksiä, ettei toinen muka huomioi ja tajua mitä kaikkea mä koen ( selkäkivut, lonkkakivut, väsymys, hapenpuute, kunnon huonontuminen, päänsärky ym), mutta kyllä mulla nyt sen verta maalaisjärkeä on, että uskoisin kuitenkin että mun mies tekee AIKA paljon mun eteen kuitenkin :) Etten kyllä kehtaa edes ruveta vaatimaan ja inisemään vielä jotain prinsessakohtelua...

mutta tässä tokassa on kyllä jäänyt huomiotta. Mutta semmosta se on.

Ensinnäkin mies rauhoittelee ja kannustaa tavallista kärsivällisemmin kun minua pännii ja väsyttää tai kolottaa (rv 28).



Jos mies löhöää sohvalla, tarjoaa paikkaa (minulla on turvonneet ja raskaat jalat ja oikaiseminen, jalk,ojen ylhäällä pitäminen auttaa).



Kantaa raskaita kantamuksia, silittää mahaa ja kehuu minua.



Laittaa terveellistä ruokaa ja lähti juuri muutamaksi päiväksi mummolaan esikoisen kanssa jotta saan omaa aikaa ja rauhallisia iltoja ennen tulevia tohinoita.



Hieroo jopa jalkoja, jos OIKEIN pyydän, ei kovin auliisti - mutta ihan kaikkea ei voi saada.

Olen kyllä kiitollinen ja onnellinen, vaikka kaikesta tästä huolimatta välillä kiukkuinen...

Ihan samalla lailla koin.. tein alku raskauden aikana työharjoittelua, ja mies oli työttömänä kotona. Niin ei siis voinut edes kaupassa käydä, saati sitten laittaa ruokaa kun tuun töistä kotiin. Jos vahingossakaan satuin jotain raskaus vaivaa valittamaan (esim selkää jonka takia kävelin melkein kok 2. kolmanneksen kepeillä), niin vastaus oli"kuule et oo ainoo jolla on selkä kipeä". Mies ei osallistunut kodinhoitoon mitenkään, ja loppu raskaudessa mulle tuli pahoinvointi/huomaus kohtauksia, jotka vei jalat alta niin parhaana aamuna se käveli mun yli vessaan kun mun oli niin huono olla että en päässyt ite sänkyyn vaan makasin olkkarin lattialla. Monena iltana ja yönä itkin ja pohdin että oisko helpompi yh:na kun ei kerran mies osallistu ja ei sitä kiinnosta, niin ei tarvis laittaa miehelle ruokaa ja pestä sen pyykkeja ja huoltaa treenivaatteita.



Lapsi on nyt vajaa 7kk ja tilanne on nyt paljon parempi, mutta kyllä mä silti kaipaan osallistumista. Mun puolesta voidaan vaihtaaa osia jos kerran se joka käy töissä niin saa vaan maata jalat pöydällä koko illan, kun mä hoidan lapsen kaikki hoito toimet, laitan ruokaa, ja teen muita kotitöitä mitä en ole vielä päivällä ehtinyt, ruokin ja hoidan vielä yölläkin. voi kun sais edes joskus muutaman tunnin omaa aikaa