Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saan mieheni tekemään päättötyönsä loppuun?

Vierailija
08.04.2010 |

Miehelläni on työ ollut kesken jo useampia vuosia ja kovasti on lupaillut tekevänsä sen siihen ja siihen mennessä. On aloittanutkin jo, mutta on pitänyt pitkään taukoa kun löysi hyvän työpaikan, ja nyt on osa tehdystä työstä jo vanhentunut.



Hommalla on myös yliopistolta annettu lopullinen deadline, jonka jälkeen tulee rutosti lisätöitä, mutta mies ei laita tikkua ristiin. Viimeksi varmaan ennen joulua teki yhden viikonlopun sitä ja sanoi, että tästähän voisi tulla valmista. Nyt on ehkä pari kertaa avannut työn, mutta mitään ei ole syntynyt.



Olen koittanut olla sanomatta, sanoa nätisti ja myös ahdistaa miestä asialla, mutta aivan sama miten reagoin hommaan. Olen myös luvannut auttaa hommassa ja puhuikin, että voin ainakin lukea sitä läpi (mutta vielä ei ole mitään uutta luettavaa. parin vuoden takaisen version olen jo lukenut). Miehen vanhemmat ovat myös luvanneet, että ottavat likat vaikka viikonlopuksi hoitoon, jolloin mies saa rauhassa keskittyä (saattaa ehkä lukaista vähän aikaansaannostaan ja ahdistuu lisää). On saanut luvan tehdä työtä työaikanakin, mutta käytännössä sille ei ole silloin aikaa.



Olen sanonut myös, että voisi hetkellisesti ottaa vähemmän töistä uusia töitä vastaan ja jättää joka kahdeksas viikko päivystyksen väliin, jotta saisi työtä eteenpäin. Mies pohtii, ettei rahat silloin riitä, mutta olen varma, että saamme ne riittämään ja työ on saatava tehtyä.



Tänään taas vähän kiusasin ja lähtikin sitten normaalia aikaisemmin nukkumaan ja kysäisi matkalla, että "rakastanko häntä vähemmän jos hän ei valmistu?".



Miten saan mieheni tekemään työn loppuun? Työn tekemättömyys ahdistaa jo minuakin.

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua söi, kun olin saanut ahkeralla työllä ja uhrauksilla oman graduni valmiiksi jo 4 vuotta sitten ja kävin myös töissä. Miehellä oli hyvin aikaa tehdä graduaan, välillä oli kyllä töissäkin. Lopulta sitten erinäisten mutkien jälkeen, joita en tässä enempää erittele, tilanne johti siihen, että passitin hänet pois kotoa, kunnes gradu on valmis. Kuulostaa julmalta, mutta tähän liittyy muutakin - mies teki varsin väärin minua kohtaan sitä ennen. Gradu valmistui sitten parissa kuukaudessa, sai käydä kotona välillä lasta katsomassa. Ilmeisesti mies ei kyennyt tekemään mitään ratkaisevaa gradunsa eteen sitä ennen, koska pelkäsi että siitä tulee huono. Eräänlaista perfektionismia siis tällä minun miehelläni, joka ahdisti niin paljon, että ei pystynyt toimimaan.

Vierailija
2/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ensiksi niille jotka pohtivat millainen mies mulla oikein on, niin mieheni on varsin kelpo ja ihana kumppani, joka osallistuu kiireisten työpäivien lisäksi myös arjen ja lasten hoitamiseen. Ainoastaan tuo päättymätön päättötyö stressaa ja mukava palkkatyö houkuttaa enemmän.



Olen kokeillut olla ihan hiljaakin asiasta, jopa vuoden putkeen, mutta se ei ainakaan vie asiaa mihinkään suuntaan. Tänä viikonloppuna onkin yhdet kissanristiäiset tiedossa, minne suunniteltiin menevämme. Voisinkin tehdä niin, että lähden sinne yksin lasten kanssa ja kiellän mieheltä kaikki kotityöt tai muut askartelut siltä aikaa. (Viimeksi kun sai olla viikonlopun rauhassa, olikin puuhastellut kaikkea muuta ja lopputyölle ei tarpeeksi ollut suonut aikaa.) Kenties saisi jotakin aikaiseksi.



Mökille lähettäminen voisi toimia myös. Mökki on miehen vanhempien, mutta ei oma, joten ei ehkä niin paljoa muuta hääräisi. Eikä kehtaisi olla tekemättä työtään. Ainoa miinus on, etten tiedä pystyykö pitämään töistä tuon ajan vapaana, mutta voisin ainakin ehdottaa ideaa. Tai voisi hyvin kesälomaviikkojaan käyttää tuohon.



Porkkanaakin olen yrittänyt, mutta itse kotiäitinä en kovin suurta rahallista panosta pysty siihen laittamaan.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

huhhuh

Vierailija
4/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Halpa porkkana ;)

Vierailija
5/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei hän sitä tee ellei itse halua, etkä sinä voi siihen mitenkään aktiivisesti vaikuttaa.



Itselläni on ollut gradu roikkumassa jo hetken, aina välillä sitä teen eteenpäin, en kuitenkaan riittävän nopeasti. Mieheni aina välillä tsemppaa jatkamaan. Syyllistys/puhuttelu ei ainakaan omalla kohdallani toimi pätkääkään, porkkana (luvattu valmistujaislahja) kyllä.

Vierailija
6/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletan että kyseessä on aikuinen ihminen, joka on vastuussa tekemisistään. Et sinä voi häntä mitenkään "pakottaa" tai painostaa tekemään työtä loppuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko kai minun on tyytyä siihen ettei sitten valmistu koskaan. :(

Vierailija
8/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

suullisesti mitenkään painostanut. Mutta annoin hänelle kesälomilla (ja joululomilla) omaa rauhaa menemällä päivisin lasten kanssa muualle. Ei se mies kehdannut lorvia noita päiviä. 4. kesäloman jälkeen tuli valmista.

Iso kannustin oli varmasti myös se, että töissä nousi palkka tuon jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin niin päin, että dippatyöt oli tehty, mutta tenttejä uupui.



Yhdessä mies rakensi perheelle talon, oli ulkomaankomennuksilla kotivanhempana ja huonekalukaupassa myyjänä, kunnes päätti suorittaa viimeiset tenttinsä. Sillä aikaa vaimo teki uraa.



Toisessa pariskunnan rouva huolehti niin remontit kuin opiskelutkin. Mies pisti muutaman vuoden hanttiin, kunnes kait kyllästyi ja teki viimeiset tenttinsä. Ero tuli pian sen jälkeen ja 15 vuoden jälkeenkin miestä vielä pahasti kirvelee.



Kolmannessa mies tekee erikoisosaamista vaativaa työtään yrittäjänä eikä varmasti valmistu koskaan. Pitäisi kai tulla todella syvä lama ja suuri iso massatyöttömyys, että valmistumisella olisi hänelle merkitystä palkka- ja työnsaantimielessä.



Jos haluat pitää avioliiton kasassa, et kai oikein muuta voi tehdä kuin hyvällä muistuttaa, mitä kaikkea etua valmistumisesta on ja taata miehelle työrauhaa. Natkutus ei liene oikea keino.



Lopputyö on mielestäni kuitenkin helpompi tehdä kuin tenttiä vaikeaksi koetut aineet pois.

Vierailija
10/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

päättötyönsä ja gradunsa ja jonkun muunkin opinnäytteensä sillä tavalla, että olen yksinkertaisesti vienyt heidät, tietokoneen, työn tärkeimmät materiaalit ja vähän ruokaa ja juomaa jonnekin missä mitään muuta tekemistä kuin tuo työ ei ole. itselle myös joku hiljainen työ mukaan, joku sellainen, mikä ei houkuta toista ja mihin ei missään tapauksessa voi osallistaua. Menetelmää voisi kutsua esim "graduvankilaksi". Sieltä pääsee pois sitten kun gradu on kirjoitettu.



Yhden kaverin otin kerran omalle työpaikalleni (olin toimistossa, jossa ei silloin ollut muita) tekemään graduansa. Toisen kaverin kanssa mentiin meidän mökille. Mieheni vein vuokramökille (omalla se olisi ryhtynyt puuhastelemaan jotain). Siellä ollaan noin viikko tai kaksi, sen verran, että homma on kasassa.



Tämän jälkeen lopputyössä on käytännössä aina vielä jotain paranneltavaa ja tarkistettavia viitteitä jms, joille pitää varata vielä yksi arkiviikonpäivä seuraavalta viikolta(ei heti seuraavaa), mut on ihan todennäköistä, että sua itse asiassa ei enää tarvita siihen, koska uhri kokee homman olevan jo hanskassa ja hoitaa sen itsekin. Jos tarvitaan, tee niin, että tulostatte työn paperille (tai siis uhri tulostaa itse, sinä vain vahdit) ja merkkaatte (tai siis hän merkkaa) kaikki ne tarkistusta vaativat kohdat neontussilla ja/tai tekee niistä listas erilliselle a4.paperille (listalla myös esim sivunumerot johon homma kuuluu, jos sellaisia on). Listasta on sitten tyydytystä tuottava vetää yli kaikki ne kohdat, jotka on jo saanut hoidettua.



Tämä pätee siis keskeneräisen työn kirjoittamiseen silloin kun pääosa materiaalista on jo kasassa. Analyysin ei tarvitse olla, mutta materiaalin pitää, koska ilman materiaalia eristäytymisestä ei ole hyötyä. Jos materiaalikin on vielä hakusessa, homma on käytännössä ihan toivoton ja pitäisi aloittaa projektihallinnan ja tutkimuskysymyksen suunnittelusta. Siihen sinä et pysty, siihen tarvitaan opettaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos ehdottaisit, että teette vaikka kahdestaan viikonloppureissun tms johonkin molempia kiinnostavaan kaupunkiin, tai keksit jonkun vastaavan "palkinnon" joka motivoisi.



Jos ei itse motivoidu tekemään sitä työtä niin ei sitä kukaan muu voi aikuista ihmistä pakottaakaan.

Vierailija
12/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

päättötyönsä ja gradunsa ja jonkun muunkin opinnäytteensä sillä tavalla, että olen yksinkertaisesti vienyt heidät, tietokoneen, työn tärkeimmät materiaalit ja vähän ruokaa ja juomaa jonnekin missä mitään muuta tekemistä kuin tuo työ ei ole. itselle myös joku hiljainen työ mukaan, joku sellainen, mikä ei houkuta toista ja mihin ei missään tapauksessa voi osallistaua. Menetelmää voisi kutsua esim "graduvankilaksi". Sieltä pääsee pois sitten kun gradu on kirjoitettu. Yhden kaverin otin kerran omalle työpaikalleni (olin toimistossa, jossa ei silloin ollut muita) tekemään graduansa. Toisen kaverin kanssa mentiin meidän mökille. Mieheni vein vuokramökille (omalla se olisi ryhtynyt puuhastelemaan jotain). Siellä ollaan noin viikko tai kaksi, sen verran, että homma on kasassa. Tämän jälkeen lopputyössä on käytännössä aina vielä jotain paranneltavaa ja tarkistettavia viitteitä jms, joille pitää varata vielä yksi arkiviikonpäivä seuraavalta viikolta(ei heti seuraavaa), mut on ihan todennäköistä, että sua itse asiassa ei enää tarvita siihen, koska uhri kokee homman olevan jo hanskassa ja hoitaa sen itsekin. Jos tarvitaan, tee niin, että tulostatte työn paperille (tai siis uhri tulostaa itse, sinä vain vahdit) ja merkkaatte (tai siis hän merkkaa) kaikki ne tarkistusta vaativat kohdat neontussilla ja/tai tekee niistä listas erilliselle a4.paperille (listalla myös esim sivunumerot johon homma kuuluu, jos sellaisia on). Listasta on sitten tyydytystä tuottava vetää yli kaikki ne kohdat, jotka on jo saanut hoidettua. Tämä pätee siis keskeneräisen työn kirjoittamiseen silloin kun pääosa materiaalista on jo kasassa. Analyysin ei tarvitse olla, mutta materiaalin pitää, koska ilman materiaalia eristäytymisestä ei ole hyötyä. Jos materiaalikin on vielä hakusessa, homma on käytännössä ihan toivoton ja pitäisi aloittaa projektihallinnan ja tutkimuskysymyksen suunnittelusta. Siihen sinä et pysty, siihen tarvitaan opettaja.

Ystäväsi ja miehesi ovat varmasti ikuisesti kiitollisia avusta, syytä ainakin olisi! Ovat saaneet ison riippakiven pois harteiltaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pistäkääpä paremmaksi...

Vierailija
14/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta vaikka lopputyötään tekevät opiskelijat ovat yleensä ihan aikuisia ihmisiä, hekin voivat kaivata tukea - ja useammin näissä ongelmissa onkin kyse siitä, että on "saamaton", tai että pelkää gradun tekemistä, tai että tuntuu ettei osaa tai ehkä ei osaakaan tehdä sitä, kuin siitä, ettei oikeasti haluaisi tehdä sitä. Tätä sanotaan graduahdistukseksi, ja se on opiskelijoissa aika tyypillistä. Työ tuntuu mahdottoman isolta ja hallitsemattomalta kaoottiselta kokonaisuudelta, josta ei saa otetta. Valitettavasti tilanne yleensä pahenee sitä mukaa, mitä kauemmin gradun tekoon menee. Oletan, että näin on ap:n miehenkin kohdalla. Mies haluaisi, muttei saa aikaiseksi.



Nämä graduvankilanpitäjän uhrit ovat myös olleet samanlaisia ja tietysti lähteneet mukaan ihan vapaaehtoisesti ja suurelta osalta omasta aloitteestaan.



Kandee myös lukea joku graduopas tai tutkielmanteon opas, joita löytyy esim täältä: http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/opetus/Graduopas/oppaat.html

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ystäväsi ja miehesi ovat varmasti ikuisesti kiitollisia avusta, syytä ainakin olisi! Ovat saaneet ison riippakiven pois harteiltaan.

ovat hekin tehneet joitain palveluksia minulle, joten ei kannata laskeskella.

Vierailija
16/16 |
08.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

päättötyönsä ja gradunsa ja jonkun muunkin opinnäytteensä sillä tavalla, että olen yksinkertaisesti vienyt heidät, tietokoneen, työn tärkeimmät materiaalit ja vähän ruokaa ja juomaa jonnekin missä mitään muuta tekemistä kuin tuo työ ei ole. itselle myös joku hiljainen työ mukaan, joku sellainen, mikä ei houkuta toista ja mihin ei missään tapauksessa voi osallistaua. Menetelmää voisi kutsua esim "graduvankilaksi". Sieltä pääsee pois sitten kun gradu on kirjoitettu.

Yhden kaverin otin kerran omalle työpaikalleni (olin toimistossa, jossa ei silloin ollut muita) tekemään graduansa. Toisen kaverin kanssa mentiin meidän mökille. Mieheni vein vuokramökille (omalla se olisi ryhtynyt puuhastelemaan jotain). Siellä ollaan noin viikko tai kaksi, sen verran, että homma on kasassa.

Tämän jälkeen lopputyössä on käytännössä aina vielä jotain paranneltavaa ja tarkistettavia viitteitä jms, joille pitää varata vielä yksi arkiviikonpäivä seuraavalta viikolta(ei heti seuraavaa), mut on ihan todennäköistä, että sua itse asiassa ei enää tarvita siihen, koska uhri kokee homman olevan jo hanskassa ja hoitaa sen itsekin. Jos tarvitaan, tee niin, että tulostatte työn paperille (tai siis uhri tulostaa itse, sinä vain vahdit) ja merkkaatte (tai siis hän merkkaa) kaikki ne tarkistusta vaativat kohdat neontussilla ja/tai tekee niistä listas erilliselle a4.paperille (listalla myös esim sivunumerot johon homma kuuluu, jos sellaisia on). Listasta on sitten tyydytystä tuottava vetää yli kaikki ne kohdat, jotka on jo saanut hoidettua.

Tämä pätee siis keskeneräisen työn kirjoittamiseen silloin kun pääosa materiaalista on jo kasassa. Analyysin ei tarvitse olla, mutta materiaalin pitää, koska ilman materiaalia eristäytymisestä ei ole hyötyä. Jos materiaalikin on vielä hakusessa, homma on käytännössä ihan toivoton ja pitäisi aloittaa projektihallinnan ja tutkimuskysymyksen suunnittelusta. Siihen sinä et pysty, siihen tarvitaan opettaja.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kolme