Hyvät mammat! Nyt on ihan pakko kysyä, miten te oikein nuorianne kasvatatte??!!!

Tänä vuonna 6 600 nuorta jäi ilman opiskelupaikkaa, onko siis suomessa siis 13 200 huonoa vanhempaa??



Tähän käy myös käänteinen ajattelu tapa>



vuonna 1994 syntyi paljon lapsia, vuonna 1993 vähemmän ja vuonna 1992 vielä vähemmän.



Tämä näkyy myös aloitus paikkoissa ne määrät ovat kiinteät! Espoossa, kauniaisissa ja kirkkonummella esim lukioiden keskiarvot ovat nouseet huomattavasti; vuonna 08 kauniaisissa oli 7,2 tänä vuonna 7,58 alle tuon ei ole asiaa, espoon puolella nousu oli kovempaa.



Vika ei siis yksistään ole vanhempien, nuorten ja koulujen vaan yhteiskunnan. Paikkoja pitäsi olla reilummin, tai sitten vain kaikki aloituspaikat peruskoulun päättäville.



Toivottavasti, lapsesi on syntynyt sellaisena vuotena, että aloittavia nuoria on paljooon ja näin lapsesi jää ilman opiskelupaikkaa.



Omani sai paikan, mutta hän murehti kun hyvä ystävänsä ei saanut paikkaa.

kun nyt katsoo tuota yhtäkin ketjua jossa äiti valittaa kun poika ei saanut opiskelupaikkaa.

syntyy ihan samanlaisia lapsia. Minkäs sille tekee...

syntyy ihan samanlaisia lapsia. Minkäs sille tekee...

vaikka minä nelosen/vitosen tarkkislainen....Joten ei kai nyt kuiteskaan ihan noin asia mee???

että koulunkäynti on koululaisen työtä. Apua annetaan kun pyydetään, kysytään onko läksyt, ala-asteella vielä katsotaan että onko tehtävät tehty, pikku hiljaa vastuu on siirtynyt kokonaan koululaiselle.



Yhdeksäs luokkalaisella vastuu koulunkäynnistä on jo ihan kokonaan itsellä, tehtävien tekoa ei enää ole tarkastettu, on vain kysytty onko tehtävät tehty ja lukemiset luettu. Sen ikäinen osaa kyllä näyttää tarvittaessa viikon vanhat tehtävät tai sanoa ettei tehtäviä ole.



Pojilla murrosikä iskee juuri siihen vaiheeseen kun lukemisen ja urasuunnittelun pitäisi olla ykkösasia, mutta paljon kiinnostavampaa on tissien tiirailu, tupakan varastaminen/poltto, lusmuilu, yövalvominen, väkivaltapelit, kaljan hankinta/juonti, mopolla ajo, mopon korjaus, vetelehtiminen, syljeskeleminen, vitun huutelu, ovien paukuttelu, kapinointi ruoka-, kotiintulo-, kouluunlähtö-,koulusta lähtö-, hammaslääkäri- tai mikä vaan määrättyä aikaa kohtaan, samoin kapinointi kaikkea ja kaikkia kohtaan, jotka yrittävät pitää jonkun näköistä sivistynyttä tai ainakin ihmisolennolle sopivaa käytöstä ja siisteystasoa yllä.



Elämisen tuska on niin suurta ettei siinä saksan kielen datiivit kiinnosta.



Kiltin tyttölapsen, josta on tullut kiltti äiti-ihminen on välillä huulipyöreänä todettava että miten noin paljon kapinaa voi mahtua 60kg ja 178cm ja miten ihmeessä noin vetelä otus yleensä pystyy liikkumaan pystyasennossa.

Pojilla murrosikä iskee juuri siihen vaiheeseen kun lukemisen ja urasuunnittelun pitäisi olla ykkösasia, mutta paljon kiinnostavampaa on tissien tiirailu, tupakan varastaminen/poltto, lusmuilu, yövalvominen, väkivaltapelit, kaljan hankinta/juonti, mopolla ajo, mopon korjaus, vetelehtiminen, syljeskeleminen, vitun huutelu, ovien paukuttelu, kapinointi ruoka-, kotiintulo-, kouluunlähtö-,koulusta lähtö-, hammaslääkäri- tai mikä vaan määrättyä aikaa kohtaan, samoin kapinointi kaikkea ja kaikkia kohtaan, jotka yrittävät pitää jonkun näköistä sivistynyttä tai ainakin ihmisolennolle sopivaa käytöstä ja siisteystasoa yllä.

Elämisen tuska on niin suurta ettei siinä saksan kielen datiivit kiinnosta.

jotka ymmärtää miksi opiskellaan. Kyllä s8inun pitäisi vähän kasvattajana katsoa peiliin jos päästät pojan lusmuilemaan, valvomaan öitä ym. Sinä olet äiti eli vanhempi, sinä päätät - ei poika!

kun on pitänyt jo niitä katella 24/7 siihen asti, kun ne meni kouluun

ei vaan jaksa enää

Miten selität tämän 15v pojalle? Serkku 32v DI, KTM downsiftaa elämäänsä, viimeiset 25v on ollut fiksu ja opiskellut, toki on nähnyt maailmaa lentokenttiä ja luento- ja tehdassaleja.



Nyt olisi tuollaiset 30-35v aikaa eläkkeeseen ja haluaa pois oravanpyörästä, puusepäksi.



Toinen serkku tekee pätkätöitä siivoojana ja hesemyyjänä pari vuotta Suomessa ja jatkaa taas matkaa Intiaan, Laosiin, Vietnamiin chillaan.



Fiksu on meidänkin poika ja keski-arvo lähes yhdeksän, valitettavasti osaa myös ajatella.

Miten selität tämän 15v pojalle? Serkku 32v DI, KTM downsiftaa elämäänsä, viimeiset 25v on ollut fiksu ja opiskellut, toki on nähnyt maailmaa lentokenttiä ja luento- ja tehdassaleja.

Nyt olisi tuollaiset 30-35v aikaa eläkkeeseen ja haluaa pois oravanpyörästä, puusepäksi.

Toinen serkku tekee pätkätöitä siivoojana ja hesemyyjänä pari vuotta Suomessa ja jatkaa taas matkaa Intiaan, Laosiin, Vietnamiin chillaan.

Fiksu on meidänkin poika ja keski-arvo lähes yhdeksän, valitettavasti osaa myös ajatella.

suurimmalla osalla ei ole.

kun on pitänyt jo niitä katella 24/7 siihen asti, kun ne meni kouluun

ei vaan jaksa enää

vaikka ikää ei ole 18-vuotta niin omat ajatukset, mielipiteet ja arvot jo alkaa peruskoulun päättäneillä olemaan. Nämä eivät suoraan periydy vanhemmilta vaan kaveriporukka ja muu vastaava vaikuttaa. Myös persoonat ovat erilaisia, toinen on kokeilunhaluinen, jonka täytyy itse saada nähdä ja kokea, toinen on kiltimpi ja muiden vietävissä.



En alkaisi syyttelemään ketään vanhempaa tietämättä tarkemmin taustoja. En myöskään anna kunniaa menestyvän oppilaan vanhemmille. Jokainen nuori loppukädessä tekee omat valintansa, oli ohjeistus kotoa ollut hyvää tai huonoa.

Minä painotin lapsille jo ekaluokasta lähtien, että tähtäin on lukio.

Keskusteltiin monta kertaa, että he käyvät koulua itsensä takia, itselleen, eivät minun tai opettajan takia. Opettajalle on periaatteessa ihan sama, minkälaisia numeroita he saavat. Minulla on tulevaisuus takana. En itse käynyt kouluani kunnolla, en tehnyt läksyjä, uhmasin aikuisia. Ei kiinnostanut. tosin olin myös koulukiusattu ja energiaa meni aivan valtavasti pelkäämiseen, ei oikein ollut paukkuja enää opiskella eikä ollut minkäänlaista opiskelutekniikkaakaan.

Kotonani ei myöskään kannustettu koulunkäyntiin tai opiskeluun ylipäätään, se nähtiin asiana, joka on "niille muille" ja meille köyhille duunarin pennuille on tulevaisuudessa varattu duunarityö.



Sanoin siis lapsilleni, että itseään varten ja omaa tulevaisuuttaan varten heidän kuuluu opiskella. Jos haluaa fiksun elämänkumppanin, jos haluaa hyväpalkkaisen ja mielenkiintoisen työn, jolloin voi ostaa ja matkustaa eikä tarvitse kituuttaa koko ajan pienellä palkalla työssä, jossa tylsistyy - vain siksi ettei kakarana viitsinyt..



Raha nai rahaa, sanoi äitini aikanaan, mutta unohti kertoa, että vaatimattomista lähtökohdistakin oleva pääsisi sinne rahakirstun ääreen ihan vain opiskelemalla enemmän, hakeutumalla lukion kautta korkeakouluihin.

Ei välttämättä siis, mutta jos käy ammattikoulun maalari-linjan, on turha odottaa että kumppaniksi löytyy nimekkään suvun oikeustieteen opiskelija tai tuleva ison kansainvälisen suuryrityksen pomo. Suurempi mahdollisuus löytää em. tulotason kumppani on kun käy muutaman opinahjon.

Minä painotin lapsille jo ekaluokasta lähtien, että tähtäin on lukio. Keskusteltiin monta kertaa, että he käyvät koulua itsensä takia, itselleen, eivät minun tai opettajan takia. Opettajalle on periaatteessa ihan sama, minkälaisia numeroita he saavat. Minulla on tulevaisuus takana. En itse käynyt kouluani kunnolla, en tehnyt läksyjä, uhmasin aikuisia. Ei kiinnostanut. tosin olin myös koulukiusattu ja energiaa meni aivan valtavasti pelkäämiseen, ei oikein ollut paukkuja enää opiskella eikä ollut minkäänlaista opiskelutekniikkaakaan. Kotonani ei myöskään kannustettu koulunkäyntiin tai opiskeluun ylipäätään, se nähtiin asiana, joka on "niille muille" ja meille köyhille duunarin pennuille on tulevaisuudessa varattu duunarityö. Sanoin siis lapsilleni, että itseään varten ja omaa tulevaisuuttaan varten heidän kuuluu opiskella. Jos haluaa fiksun elämänkumppanin, jos haluaa hyväpalkkaisen ja mielenkiintoisen työn, jolloin voi ostaa ja matkustaa eikä tarvitse kituuttaa koko ajan pienellä palkalla työssä, jossa tylsistyy - vain siksi ettei kakarana viitsinyt.. Raha nai rahaa, sanoi äitini aikanaan, mutta unohti kertoa, että vaatimattomista lähtökohdistakin oleva pääsisi sinne rahakirstun ääreen ihan vain opiskelemalla enemmän, hakeutumalla lukion kautta korkeakouluihin. Ei välttämättä siis, mutta jos käy ammattikoulun maalari-linjan, on turha odottaa että kumppaniksi löytyy nimekkään suvun oikeustieteen opiskelija tai tuleva ison kansainvälisen suuryrityksen pomo. Suurempi mahdollisuus löytää em. tulotason kumppani on kun käy muutaman opinahjon.

ovat selkeästi mammonakeskeiset :)

mukava keskustella. Mutta ei tää oikein av.lla onnistu.

Täällä istuu muutama mamma aina vastaamassa tyyliin "elämä on valintoja, mitäs teit niin tai näin."



Näissä on vähän syvempiäkin juttuja taustalla kuin vanhempien lusmuilu. Kummasti vain saman perheen lapsistakin jollakin lähtee kaikki menemään päin persettä murrosiässä, toisella ei.



Mutta ei nää normi av.taaperomamman päähän mene,

vastuuta muille kuin itselleen, huomasitteko?

Minä painotin lapsille jo ekaluokasta lähtien, että tähtäin on lukio. Keskusteltiin monta kertaa, että he käyvät koulua itsensä takia, itselleen, eivät minun tai opettajan takia. Opettajalle on periaatteessa ihan sama, minkälaisia numeroita he saavat. Minulla on tulevaisuus takana. En itse käynyt kouluani kunnolla, en tehnyt läksyjä, uhmasin aikuisia. Ei kiinnostanut. tosin olin myös koulukiusattu ja energiaa meni aivan valtavasti pelkäämiseen, ei oikein ollut paukkuja enää opiskella eikä ollut minkäänlaista opiskelutekniikkaakaan. Kotonani ei myöskään kannustettu koulunkäyntiin tai opiskeluun ylipäätään, se nähtiin asiana, joka on "niille muille" ja meille köyhille duunarin pennuille on tulevaisuudessa varattu duunarityö. Sanoin siis lapsilleni, että itseään varten ja omaa tulevaisuuttaan varten heidän kuuluu opiskella. Jos haluaa fiksun elämänkumppanin, jos haluaa hyväpalkkaisen ja mielenkiintoisen työn, jolloin voi ostaa ja matkustaa eikä tarvitse kituuttaa koko ajan pienellä palkalla työssä, jossa tylsistyy - vain siksi ettei kakarana viitsinyt.. Raha nai rahaa, sanoi äitini aikanaan, mutta unohti kertoa, että vaatimattomista lähtökohdistakin oleva pääsisi sinne rahakirstun ääreen ihan vain opiskelemalla enemmän, hakeutumalla lukion kautta korkeakouluihin. Ei välttämättä siis, mutta jos käy ammattikoulun maalari-linjan, on turha odottaa että kumppaniksi löytyy nimekkään suvun oikeustieteen opiskelija tai tuleva ison kansainvälisen suuryrityksen pomo. Suurempi mahdollisuus löytää em. tulotason kumppani on kun käy muutaman opinahjon.

Nyt alkoi kiinnostaa millainen tulotaso omalla kumppanillasi on?

En ymmärrä miksi tavoitteenasi on nimekkään suvun vesa tai kansainälisen yrityksen johtaja lastesi puolisoiksi. Takaako raha onnen? Minä ainakin toivon, etä lapseni ovat onnellisia, vaikka sitten reppureissaamalla siellä Goalla tai puuseppänä pienessä kylässä. Raha ei todellakaan ole tärkeintä.

vastuuta muille kuin itselleen, huomasitteko?

Mutta sen tiedän, että itse menestyin hyvin peruskoulussa. Aina yli 8 keskiarvo, lukematta, ja mitenkään panostamatta opiskeluun. Minua se ei kiinnostanut. Vanhempani eivät voineet asialle mitään.

En halunnut mennä lukioon, vaikka vanhemmat koittivat suostutella. Osalla kavereista vanhemmat pakottivat lukioon, jättivät sitten jossain vaiheessa kesken, tai lukion jälkeen ammattikouluun sille linjalle mihin alunperin jo halusivat.

Itse olen alkanut opiskella vasta kolmekyppisenä, motivaatio nyt kohdallaan.

Olen onnellinen, minulla on ihana perhe, ja taloudellisesti tulemme hyvin toimeen. En ole nainut rahaa, vaan keskituloisen maailman ihanimman ja komeimman miehen ja parhaan isän lapsilleni.

Meidän lapsia tuetaan kyllä ja kerotaan vaihtoehdoista. Mutta ei ketään voi pakottaa mihinkään mitä ei itse halua. Se halu ja motivaatio täytyy löytyä nuoresta itsestään. löytää se oma ala ja kiinnostuksen kohde. Suuntaa voi muuttaa myöhemmin jos on mennyt vikaan.

Se taapero toki on vielä talutusnuorassa, teini enää ei.

Minulla on poika joka ei ole käynyt yläasteella juuri lainkaan koulua ja kasvatuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Pojalla on neurologisia/psyykkisiä ongelmia, vihdoinkin saa terapiaa. Hain sitä toki aiemminkin, mutta koska eräät viranomaiset kuvittelivat vian olevan vanhemmissa tarjottiin ratkaisuksi huostaanottoa. Kun sitten nuorisokodissakin meno jatkui samanlaisena, vasta alettiin uskomaan että pojalla itsellään on ongelma.

Ja kotona muuten vaadittiin enemmän kuin tuolla nuorisokodissa, en todellakaan ole palvellut teinejä. Harmi vaan että lapsen kasvaessa vanhempia isommaksi vaatimisesta seurasi mustelmia ja katkenneita luita (vanhemmilla).

Tiedätkö oikeasti miten vaikeaa on saada apua nuorelle kun sitä tarvitsee? Me yritimme useita vuosia.

Täällä on ihan muutaman päivän sisällä varmaan tusina palstailijaa valittanut laiskoista nuorista - etenkin pojista - jotka on pistäneet koulunkäynnin ihan läskiksi yläasteella eivätkä pääsee jatko-opintoihin. KYSYNKIN NYT, ETTÄ MITEN TE OLETTE LAPSISTANNE TUOLLAISIA KASVATTANEET SILLÄ IHAN OIKEASTI VIKA JA VASTUU ON TEIDÄN, HYVÄT MAMMAT!

Miksi te palvelette lapsianne kuin joku kodinhoitaja tai hotellin respan työntekijä ettekä vaadi niiltä mitään? Miksi ette kiinnitä jo aikaisemmin huomioita koulunkäyntiongelmiin?

Kiire on huono tekosyy. Samoin oma työ.

SITÄ NIITTÄÄ MITÄ KYLVÄÄ!

Me vanhemmat kyllä päätettiin että poika lähtee aamulla kouluun. Mites tämä päätös toimeenpannaan kun lapsi on vanhempia isompi? Yritettiin kyllä nostaa se sinne rappukäytävään mutta poika löi ja potki meitä ja ovia hajalle. Olin kaksi vuotta käsivarret nyrkinkokoisilla mustelmilla jatkuvasti. Pikkusisarukset itki hysteerisenä. Toinen teini oli nyrkkeilysäkkinä välillä ja myös ja uhkasi karata kotoa jos tämä yksi ei muuta kotoa pois. Tätä oli aina kun piti lähteä kouluun, sulkea tietokone jne. mitä poika ei halunnut.

Meillä ei ole päästetty lusmuilemaan, mutta kun poika kasvoi fyysisesti isommaksi alkoi pistää vastaan.

Pojilla murrosikä iskee juuri siihen vaiheeseen kun lukemisen ja urasuunnittelun pitäisi olla ykkösasia, mutta paljon kiinnostavampaa on tissien tiirailu, tupakan varastaminen/poltto, lusmuilu, yövalvominen, väkivaltapelit, kaljan hankinta/juonti, mopolla ajo, mopon korjaus, vetelehtiminen, syljeskeleminen, vitun huutelu, ovien paukuttelu, kapinointi ruoka-, kotiintulo-, kouluunlähtö-,koulusta lähtö-, hammaslääkäri- tai mikä vaan määrättyä aikaa kohtaan, samoin kapinointi kaikkea ja kaikkia kohtaan, jotka yrittävät pitää jonkun näköistä sivistynyttä tai ainakin ihmisolennolle sopivaa käytöstä ja siisteystasoa yllä.

Elämisen tuska on niin suurta ettei siinä saksan kielen datiivit kiinnosta.

jotka ymmärtää miksi opiskellaan. Kyllä s8inun pitäisi vähän kasvattajana katsoa peiliin jos päästät pojan lusmuilemaan, valvomaan öitä ym. Sinä olet äiti eli vanhempi, sinä päätät - ei poika!

ja mietin, onkohan kyse myöskin lapsen tempperamentista eikä ainoastaan kasvatuksesta?



Itse vähän kauhulla odotan, että millaiseksi poikani kasvaa vanhetessaan. Selvää on jo nyt, että häneen tarttuu isojen poikien jutut kuin kärpänen kärpäspaperiin. Hän käy tarhassa, jossa on läheisen lähiön lapsia paljon ja joukossa on kaksi isompaa "kovis"poikaa, joiden kävelyytyyliä ("bounce"), puhetyyliä ja juttuja poikani on alkanut matkimaan.

Sanon hänelle, ettei ole hyvä juttu kävellä noin, ei saa puhua noin jne ja on istuttu jäähyllä tyhmien puheiden takia. Vessasanat olen saanut jo kitkettyä hänen puheestaan, onneksi, mutta todellakin vähän jännittää, että miten hän sitten kasvaessaan imee näitä vaikutteita ja osaanko varmasti kasvattaa hänet, kun jo nyt istuvat tiukassa kovisten matkiminen ja muut typerät jutut.



Muut lapsemme (tytöt 7 ja 8v) ovat ihan normaaleita ja reippaita lapsia, ei heillä ole ollut tätä vaihetta.Onko kellään ennaltaehkäiseviä vinkkejä, että kuinka handlaan tämän?