Lue keskustelun säännöt.
Ensirakkaus ja tapaaminen vuosien päästä..?
16.06.2010 |
Tapasin nuorena pojan, ihastuin, rakastuin ja elin hänen kanssaan tiiviisti n.vuoden. Ero oli raskas ja raastava. Ikävöin perään vielä vuosia ja tavattiin "niissä" merkeissä vielä pitkään, mutta aika muutti meistä molempia ja minä löysin rinnalleni miehen joka halusi perheen, lapset jne.
Viimeksi olemme nähneet kasvotusten 4- vuotta sitten, mutta huomenna olisi taas uudestaan aika tavata.. Olemme nähneet toisistamme valokuvia ja ulkoisesti ei kumpikaan ole muuttunut, mutta muuten en sitten tiedä..
Tuntuu ihan hassulta, että aikuinen ihminen voi tuntea "jännitystä" jonkin vanhan rakkauden näkemisestä! Vai onko tämä ihan normaalia, ettei ensirakkaudesta pääse koskaan kokonaan toipumaan, eli sama tunne seuraa vaikka vanhainkotiin asti?:) Onhan se kuitenkin ensirakkaus..
Kommentit (9)
Ainakaan se ns. mies, jonka ensirakkaus minä olin, ei näytä päässeen minusta yli, vaan käyttäytyy minuun törmätessään surkuhupaisan naurettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme kihloissa, mutta virallisesti emme asuneet koskaan yhdessä. Harrastimme yhdessä, lenkkeilimme, nautittiin kiireettömästä ajasta, harrastettiin hyvää seksiä:), löhöiltiin sohvalla ja kaikki oli hyvin, ehkä liiankin hyvin.
Toivottavasti minä en käyttäydy naurettavasti hänet nähdessäni;) Luulen että lapsilauma pitää huolen että olen ihan oma itseni!:)
Kyllä ne ensirakkaudet on usein vielä vuosikymmentenkin kuluttua kutkuttavia, vaikka joskus käy myös niin, että joutuu miettimään, mitä ihmettä siinä toisessa on ikinä nähnyt..
Mun ensirakkauden/ensimmäisen poikaystävän (jonka perään haikailu kesti aikoinaan useita vuosia) kanssa ollaan nykyään todella hyviä ystäviä, jaetaan ilot ja surut ja molempien sinkkuillessa sekstaillaankin.
Tapaamatonta aikaa seurustelun loppumisesta uuteen tutustumiseen kertyi 17vuotta, mutta heti jälleennäkemisessä oli ihan sama tuttuus mukana.. Ollaankin mietitty, että varmaan jossain aikasemmassa elämässä ollaan oltu vanha aviopari :)
Vaikka olisi useampi vuosi ollut näkemisten välissä, niin tuntuu ettei päivääkään oltaisi oltu erossa. Puhe, hellyys ja seksi on aivan niinkuin ennenkin...
Eikä meillä ollut edes syytä erota.. Oltiin nuoria, muutettiin opiskelemaan eri paikkakunnille, kumpikin halusi seikkailla ja sitten riisuttiin sormukset. Ei siis riitoja, ei rakkauden loppumista, jne. Ehkä siksikin tilanne omassa mielessä on vieläkin "avoin"..
häntä lapsilauman kanssa? Mikä juttu tää on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, kerro miten meni? Mullakin sama tilanne, loysin facebookissa ensirakkauden joka jai kaukorakkaudeksi valimatkan takia.
Olen kotiaitina ja mies taas eronnut sinkku. Asuu ulkomailla, upea urakehitys ja mielenkiintoinen elama. Keskustelemme nyt vuosikymmenten jalkeen paivittain, odotan aina tata juttutuokiotamme sydan pamppaillen, muistelemme rakkauttamme ja sydamen murskaavaa jaahyvaisia. Ruoka ei maistu, olen laihtunut, en saa nukutuksi oisin, itken nuoruuden rakkauttani yksinaisina hetkina. Elamani on hyvaa, mutta kotiaidin tylsan arjen keskella on todella suurenmoista elaa jannittavassa mielikuvitusmaailmassa.
Kyllä voin sanoo että tekisin mitä vaan jotta joku päivä exäni ottaisi yhteyttä ja kertoisi vaikka et haluaa vain jutella..erosta melkein 3v ja tuntuu vieläkin helvetin pahalta iltasin itkettää perään vaikka muija löytyy mutta on vain aika kusetettu olo kun tämäkin lähti heti toisen perään Mutta hänen puolestaan onnellinen tää mies on fiksumpi ja rikkaampi oikea aarre ex rakkaalle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kaikille!
Kirjoitustenne perusteella tulkitsen teidät naisiksi. Tuon tähän nyt miehen näkökulmaa. Voin sanoa heti, että ainakin näkökulma on täysin sama.
Näin viime yönä unta ensirakkaudestani. Unessa meillä oli jälleen yhtä hauskaa, kuin silloin joskus. Tämä uni on saanut nyt hänet pyörimään ajatuksissani koko aamun. Joskus en ajattele häntä näin paljon. Sydämessäni olen kuitenkin aina häntä rakastanut. Nykyisessä elämäntilanteessani on hirveästi epävarmoja asioita työ, raha yms... Mutta tämä rakkaus on oikeasti niin aito, kun olla ja saattaa. Se on ainut täydellisen varma asia, jonka tiedän.
Erostamme on aikaa liki 15 vuotta. Olimme kumpikin teini-ikäisiä, eli toisaalta rakkauden arvolle on arvostelijoita. Itselläni se tunne on pysynyt yhtä vahvana, kuin ennenkin. Olen naimisissa ja minulla on lapsi. Vaimoni olen tuntenut n. 12 vuotta ja olen aina häntä rakastanut ja hän on minulle tärkeä ihminen. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Kuitenkaan en ole tuntenut häneen koskaan samanlaista rakkaudenpaloa, kuin ensi rakkauteeni.
Olen tavannut ensi rakkauteni muutaman kerran aikuisiällä. Pari kertaa sattumalta ja kerran kävimme yhdessä kahvilla. Paikka oli niinkin ylellinen, kuin ABC. Kuitenkin kaikilla kerroilla minut on vallannut tunne, että haluan häntä halata ja rutistaa, kuin silloin, mutta järki sanoo ettei niin saa tehdä. En tiedä hänen nykyisistä tunteista minua kohtaan, mutta omistani en halua hänelle puhua, koska pelkään, etten enää koskaan nää häntä tai hän ei halua edes keskustella kanssani. Voi olla, että minä vain rakastan ja rakastan häntä yksikseni koko loppuelämäni, kuitenkin samalla elän onnellista elämää minulle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten kanssa.
Ja kuinka pitkään kesti?