Voiko mielisairauden puhkeaminen olla kehon selviytymismekanismi?

jonka seurauksena sairastuisin esim. skitsofreniaan, olisiko se kehon paniikkireaktio pitää minut hengissä? ap

skitsofrenia vähentää todennäköisyyttäsi pysyä hengissä. Samoin depressio.

Ensituntumalta sanoisin ettei, mutta toisaalta sitten taas, jos vaihtoehdot on täydellinen tilttaus tyyliin katatonia ja skitsofrenian harhamaailma, niin onhan skitsofreenikko kuitenkin tavallaan lajinselviytymisen kannalta elinkelpoisempi siinä tilanteessa.

sairastumisen, jossa ihminen sekoaa lopullisesti? ap

silloin kyllä skitsofreniaa todennäköisempiä on erilaiset stressisairaudet, posttraumaattinen stressireaktio jne. Ja ne mekanismit on kyllä just lajinsäilymistä varten.

sairastuvat, jotta pysyisivät hengissä.



Omasta elämästä tiedän, että sairastuin aikoinaan masennukseen, koska muuten en olisi pysynyt hengissä. Niin kovaa suoritusta elämä oli joka suhteessa. Masennus taas mahdollisti pysähtymisen ja terapian avulla uudenlaiset keinot elämiselle.

ikös jotkut hyvin traumaattisia kokeneet sairastu jonkinlaiseen jakautuneeseen persoonaan, ts. yksi osa kokee ne kauheudet ja toinen on niistä jotenkin irrallaan? Vai onko tämä vain fiktiota :)

multipersoonan kehittäminen on juuri sitä. Oma persoona ei kestä tilannetta, siksi kehitetään uusi persoona, joka sen kestää.

Tai ihminen menee psykoosiin, koska ei kestä todelisuutta ja sen vuoksi kehittää oman todellisuuden.

ikös jotkut hyvin traumaattisia kokeneet sairastu jonkinlaiseen jakautuneeseen persoonaan, ts. yksi osa kokee ne kauheudet ja toinen on niistä jotenkin irrallaan? Vai onko tämä vain fiktiota :)

It happened to me.

Ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus joten todellakin uskon että "sekoaminen" on ainakin osittainen selviytymiskeino mutta ei sen pitäis jäädä päälle loppuelämäksi.Skitsofrenia taasen on oikea sairaus jota ei voi noin vain saada,siihen on oltava peritty taipumus.Mutta sekin voi puhjeta vasta hyvinkin vanhalla iällä jolloin ei aina huomata että se on kuiteskin ollu piilevänä vauvasta asti.

Oma persoona ei kestä tilannetta, siksi kehitetään uusi persoona, joka sen kestää.

jakautuu yhteen tai usemampaan osaan, jotka ottaa trauman kantaakseen. Tää jako menee sekin usein evolutionaarisia murtumalinjoja pitkin. Persoonallisuuden pääosassa on päivittäisistä askreista selviäminen ja "irronneessa" persoonallisuuden osassa on trauma-ainesta ja siihen kiinnittyneitä pako- hyökkäys- tms. mekamismeja.

mutta loogista se olisi. Jos ympäröivät olosuhteet ovat liian hankalat, olisi ihan loogista, että mieli yrittää suojata itseään vääristämällä todellisuutta, kun todellisuus on liian rankka.

ihmisen psyyke on muutenkin aika kuormittunut kun pitää aktiivisesti rakentaa omaa minuutta kun elimistössä tapahtuu voimakkaita muutoksia murrosiän seurauksena ja kun nuorena aikuisena pitää eriytyä lopullisesti vanhemmistaan ja yleensä muuttaa omilleen , lähteä opiskelemaan jne.



Käsittääkseni skitsofreniaan on geneettinen alttius, mutta sen lisäksi tarvitaan myös ulkoisia stressitekijöitä kuormittamaan psyykeä.

mutta loogista se olisi. Jos ympäröivät olosuhteet ovat liian hankalat, olisi ihan loogista, että mieli yrittää suojata itseään vääristämällä todellisuutta, kun todellisuus on liian rankka.

mielenterveysongelmaisen ystäväni psykoosivaiheessa se itse kehitetty maailma ei ole todellakaan helpompi kuin todellisuus vaan päin vastoin. Toivoton ja musta kuulemma ja pelkää kuollakseen esim. että jos hänen selin oleva miehensä kääntyykin häntä päin, hänellä ei olekaan kasvoja jne. Miten sellainen suojelisi???

voi olla samanlainen seuraus kuin vaikka luiden murtuminen liian kovan paineen alla? Ei selviytymiskeino, vaan ihan selvä seuraus siitä että sietokyky on ylittynyt, jotain menee rikki kun ei voi enää antaa periksi. Totta kai mekanismi on monimutkaisempi kuin luun murtuminen mekaanisessa rasituksessa, mutta kuitenkin.

...psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus!

Miksei traumasta "aiheutuva" mielisairaus voi olla samanlainen seuraus kuin vaikka luiden murtuminen liian kovan paineen alla? Ei selviytymiskeino, vaan ihan selvä seuraus siitä että sietokyky on ylittynyt, jotain menee rikki kun ei voi enää antaa periksi. Totta kai mekanismi on monimutkaisempi kuin luun murtuminen mekaanisessa rasituksessa, mutta kuitenkin.

Mutta toisaalta sitten taas moni muu mielenterveyden häiriö on kyllä oikeasti selviytymismekanismi ja hieno sellainen onkin. Luun murtuminen ei millään lailla edistä yksilön selviytymistä konkreettisella tasolla mutta mielen mekanismit voi sen tehdä.

kun psyyke ei enää pysty jäsentämään ja kestämään ympäristön tuottamaa stressiä. Ihmisen psyyke ei kestä enää kaikkea ulkopuolista painetta ja kuormitusta.

Myöskin masentuminen tai burnout reaktiona liian kovaan rasitukseen on aika kyseenalaista minusta selittää selviytymiskeinona. Vaikka se nyky-Suomessa pakottaakin tavallaan pysähtymään ja muuttamaan elämäänsä, ei se varmastikaan aina ja kaikkialla ole hyvä selviytymiskeino. Masentunut ei pysty enää toimimaan, ja jos ympäristö ihan oikeasti sitä vaatisi ja hengissä selviytyminen olisi jatkuvasta kovasta työstä ja paineen sietämisestä kiinni, se masennus tappaa, jos ei enää pysty jatkamaan.



Kyllähän vaikka viimeisillä voimillaan autiomaassa taivaltavan jalan katkeaminenkin (takerrun nyt tähän...) voidaan nähdä kehon keinona osoittaa että nyt pitäisi levätä, ja tottahan se siitä myös kertoo, että meno on liian rankkaa, mutta ei se missään nimessä selviytymistä edistä! On ihan eri asia nykymaailmassa hakea masentumisesta tai burnoutista selviytyäkseen hyviä puolia, juuri se pysähtyminen ja itsensä kuunteleminen jne., se on ihan ymmärrettävää ja kannattavaakin toimintaa.

Onhan mielen sairauksiakin erityyppisiä ja toiset ovat vakavampia kuin toiset - jotkut ovat vain neuroottistasoisia, toiset psykoottisia.



Mitä vakavammasta mielenterveyden häiriöstä on kyse, sitä varhaisemmassa ikävaiheessa se on yleensä saanut alkunsa. Siksi ihmisen ensimmäistä ikävuotta ja sen kokemuksia pidetään kaikkein merkityksellisimpänä ihmisen psyykeeseen vaikuttavana ikäkautena.