Onko Partio jontekin kytköksissä kirkkoon?
Olin itse lapsena partiossa jossa oli vahvasti ev.lut.-piirteitä. Iltahartausta ym. rukousta.
Sitten joskus parikymppisenä kuulin, että kaveri oli ollut partiossa myöskin eikä siihen mitkään uskontoasiat kuuluneet! Siis What??
Kommentit (6)
Joillain paikkakunnilla partio on osa srk:n toimintaa, siis käyttää samoja tiloja yms. Paikoin taas ei ole mitään tekemistä srk:n kanssa.
Ohjaajista tietysti riippu paljon.
Yleensä normaaleissa viikkokoontumisissa ei ole mitään uskontoon viittavaa, mutta leirillä voi olla joku iltahartaus.
lapseni partiossa ovat jääneet vähemmälle.
Suurin osa lippukunnista toimii seurakunnan kanssa yhteistyössä, ainakin Suomessa. Saavat tilat ja avustusta ja vastavuoroisesti sitten on virsiä ja rukousta ohjelmistossa. Sitten on vielä erikseen erityisesti uskontopianottuneet lippukunnat, joissa on vielä hengellisempi sisältö. Vastaavasti on joitakin villejä ja vapaitakin lippukuntia, jotka rahoittavat itse toimintansa samaan tapaan kuin vaikkapa jotkin urheiluseurat keräävät varoja eri "nakkihommista". Poikani käy tällaista ei-seurakunnan rahoittamaa pertiota, eikä siellä todellakaan rukoilla tai lauleta virsiä. Keskitytään aika lailla mukavaan touhuiluun ja eränkäyntiin.
mutta monen lippukunnan taustayhteisönä toimii seurakunta. Partio on kansainvälinen liike, joka toimii ympäri maailmaa, joten siihen kuuluu myös muita kuin kristittyjä jäseniä.
Ei siis kirkossa. Käytännöt näköjään vaihtelee.
mutta partiolupaus annetaan kyllä kirkossa.