Mitä ideaa elämssä on jos mikään ei ole hyvin?

Kymmenen vuotta jaksoin yrittää, nyt olen luovuttamaisillani.

Mäkin hakenut töihin en niitä näytä ikinä saavan aina vain joutuu olemaan kotiäitinä ja miehen elättinä.

Pitää ottaa vastaan, mitä elämä tarjoaa ja ns. nöyrtyä elämän edessä. Kun suostut kohtaamaan tunnemielessä sen paskan, jota elämä tarjoaa, niin katso, seuraavaksi saatkin jotain parempaa.



Jos kokoajan yrittää hallita elämää, siinä epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin.

vai luuletko että mieheni jaksaa tällaista luuseria koko elämän elättää kun jo 4v elättänyt?

Pitää ottaa vastaan, mitä elämä tarjoaa ja ns. nöyrtyä elämän edessä. Kun suostut kohtaamaan tunnemielessä sen paskan, jota elämä tarjoaa, niin katso, seuraavaksi saatkin jotain parempaa. Jos kokoajan yrittää hallita elämää, siinä epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin.

eikä tää idea ole toiminut. Minäkin ihan tosissani kuvittelin niin. Päinvastoin huonompaan päin aina menee. Esimerkiksi niin, että kun terapiassa pääsin vuosikausien masennuksesta käsittelemällä lapsuuttani, tuli sen verran energiaa että pystyin päästämään tietoisuuteen sen että asutaan hometalossa jota ei ole varaa korjata. Että missäköhän kohtaa se parempi mahtaa alkaa?

näin olen huomannut.

Meillä ihanat lapset, heidän vuokseen jaksan yrittää. Joskus tosin mietin että olisi heillekin ehkä helpompi päästä pois. Aikuisena se elämä vasta hirveetä sitten heilläkin on. Tekisi mieli pelastaa heidät kamalalta elämältä.

Vaikka on älyttömän raskasta ja tuntuu ettei asioita saa järjestymään ei voi kuitenkaan tietää mitä tulevaisuudessa on. Elämässä on erilaisia aikoja ja tulevassa, ehkä jo lähelläkin voi olla helpompaa, asioita saakin järjestymään ja elämä tuntuukin mielekkäältä. Odotan hyvää ja tee valintoja ja tekoja sen mukaan.



Voimia ap ja muut raskaissa elämäntilanteissa elävät. Elämäntilanteet muuttuvat! Ja hyvin usein niitä voi itsekin muuttaa. KEskustele vaikka jonkun ihan ulkopuolisen kanssa (vaikka joku ammattilainen) mitä näkymiä sinun eläämääsi voisi saada tai mitä siinä jo on mutta et raskaassa tinateessa itse vielä huomaa.

vuosikymmeniä kävin eikä mitään apua ollut, eihän se voi mulle työpaikkaa antaa joka taatusti piristäisi mun mieltä kun vihdoinkin pystyisin itseni elättämään.

Pitää ottaa vastaan, mitä elämä tarjoaa ja ns. nöyrtyä elämän edessä. Kun suostut kohtaamaan tunnemielessä sen paskan, jota elämä tarjoaa, niin katso, seuraavaksi saatkin jotain parempaa. Jos kokoajan yrittää hallita elämää, siinä epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin.

eikä tää idea ole toiminut. Minäkin ihan tosissani kuvittelin niin. Päinvastoin huonompaan päin aina menee. Esimerkiksi niin, että kun terapiassa pääsin vuosikausien masennuksesta käsittelemällä lapsuuttani, tuli sen verran energiaa että pystyin päästämään tietoisuuteen sen että asutaan hometalossa jota ei ole varaa korjata. Että missäköhän kohtaa se parempi mahtaa alkaa?

Eikö sun elämässäs kuitenkin ole jotain hyvääkin? Sulla on joku, jonka kanssa asut? Puoliso, lapsia? Eikö ne ole hyvä asia? Eikö niiden kanssa ole mukavaa viettää aikaa, käpertyä sohvalle, mennä ulos? Ja se raha ja korjaaminen - se on vaan rahaa. Menette pankkiin, otatte lisää lainaa ja pidennätte maksuaikaa. Sitten alatte korjaamisen ohessa karhuta rahaa takaisin talonne myyjältä/rakennuttajalta/rakentajalta ja vakuutusyhtiöltä. Kyllä se siitä.

Olennaista on huomata, että ette te ole mitään poikkeuksellisia luusereita! Samanlaista paskaa kaikkien muidenkin elämä on täynnä, mutta koska me emme (enää) ole masentuneita, me osaamme katsoa myös niitä positiivisia ja mukavia puolia. Ne voivat olla pieniä ja arkipäiväisiä, mutta niitä on, ja juuri niistä nauttimisessa on se elämän idea. Että vaikka rahat on loppu, SILTI on kiva käpertyä lapsi sylissä sohvaan katsomaan telkkaria. TOki se olis vielä kivempaa jos rahat ei olis loppu, mutta kiva se on näinkin.

Mä kerron tämän, koska mielestäni mullakin on ollut yhtä jos toista paskaa elämässäni: olen kärsinyt pahasta pakko-oireisesta häiriöstä joka on todella rajoittanut elämää, syömishäiriöstä, nuorempana myös masennuksesta. Esikoiseni on vammainen. Rahattomia on oltu eri syistä, mm siksi, että jonkin aikaa olin esikoisen takia kokonaan työelämän ulkopuolella, sen jälkeen oli tosi hankala saada uudestaan töitä ja sitten jouduttiin hänen koulunkäyntinsä takia muuttamaan, mutta vanhaa asuntoa ei saatu myytyä, joten oli pitkään kaksi maksettavaa asuntoa. Onneksi pankki oli ymmärtäväinen ja antoi pitkät maksuajat. Silti elämästä löytyy pieniä iloja, kuten tänä aamuna kun viileässä auringonpaisteessa kävelin pihanurmella ja katselin muurahaisia aukeavassa pioninkukassa. Ja Eilen illalla hieroin sen nyt jo melkein murkun esikoisen hartioita ja se sanoi tykkäävänsä minusta, vaikka ei yleensä paljon puhu.

Ei se parempi koskaa "ala". Se itse asiassa on jo nyt, mut se pitää vain huomata. No joo, on meidän tilanne helpottanutkin, mun omat oireet on vähentyneet ihan siksi, että niille ei ole enää aikaa esikoisen ja muiden lasten takia ja töihinkin olen taas päässyt joten rahatilanne helpottaa vähän kerrallaan. Väljäksi se ei pääse muodostumaan varmaan ikinä, mutta näinkin just selvitään. Jos ei selvitä niin sit saa pankki myydä tämän asunnon ja me muutetaan vuokralle - siihen saa sitten jo asumistukeakin.

Kaikista vaikeuksista huolimatta sanoisin että niitä pieniä iloja on sen verran, että otan miluummin ne kuin olen kokonaan elämättä. On niitä sullakin, kunhan vaan masennukseltasi löydät ne!

Eikö sun elämässäs kuitenkin ole jotain hyvääkin? Sulla on joku, jonka kanssa asut? Puoliso, lapsia? Eikö ne ole hyvä asia? Eikö niiden kanssa ole mukavaa viettää aikaa, käpertyä sohvalle, mennä ulos?



- No joo, miehen kanssa lähinnä siedetään toisiamme. Käpertyä sohvalle? Yeah right... Erotuksi en saa, koska en pysty käymää töissä ja siten elättämään itseäni. Mieskään ei halua erota, koska on havainnut käytännössä että muut naiset tapaavat vaatia häneltä huomattavasti enemmän kuin minä. Mun on paha vaatia kun olen hänestä taloudellisesti riippuvainen.



Ja se raha ja korjaaminen - se on vaan rahaa. Menette pankkiin, otatte lisää lainaa ja pidennätte maksuaikaa. Sitten alatte korjaamisen ohessa karhuta rahaa takaisin talonne myyjältä/rakennuttajalta/rakentajalta ja vakuutusyhtiöltä.



- No. Asuntolainen maksuaika on jo nyt pisin mahdollinen ja pärjätään juuri ja nykyisillä lyhennyksillä. Talon homeongelmista ei voisi karhuta rahaa takaisin vaikka olisi joku jolta karhuta edes, toisinsanoen asianomaiset ovat jo kuolleet.



Että vaikka rahat on loppu, SILTI on kiva käpertyä lapsi sylissä sohvaan katsomaan telkkaria. TOki se olis vielä kivempaa jos rahat ei olis loppu, mutta kiva se on näinkin.



- No tämä olisi paljon kivempaa, jos omassa kodissaan voisi edes olla turvassa. On äärimmäisen raskasta kun sohvalla käpertyessään tietää että joka henkäyksellä vetää ties mitä hermomyrkkyjä sisuksiinsa :(.



Mä kerron tämän, koska mielestäni mullakin on ollut yhtä jos toista paskaa elämässäni:



- Joo, mutta sä pystyt sentään käymään töissä. Sulla on jotain toivoa.



No. En ole näin pessimistinen aina. Nyt vaan tuntuu pahalta. Kaikkien pahimmalta tuntuu se kun ei enää edes uskalla yrittää mitään! Elämä on mennyt viimeiset 15 vuotta tasaista alamäkeä ja aina kun olen yrittänyt jotain (työpaikkaa, terapiaa, monenlaisia muutoksia), olen joutunut entistä pahempaan liriin. Vaikka en edes juo tai elä yli varojen tai mitään!

mieltä että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta elämä on opettanut, että seppänä olen aivan surkea. Monesta minua voi syyttää muttei yrittämisen puutteesta. Enää en vaan jaksa. Olen jo lakannut toivomasta että mikään jumalakaan minua auttaisi, selvästi ainakaan mitään hyväntahtoista korkeampaa voimaa ei ole olemassa.

olen tämän kirjoituksen ap. Mulla sama juttu tuo ykkös kohta kuin sullakin mieheni kanssa olen kun hän minut elättää.

t. 13