Missä iässä antaisit jo periksi jos et olisi löytänyt sopivaa isäehdokasta?
Olen jo 42v ja taas sinkkuilen, lapsia 0. Yksin en tahdo vauvaa tehdä. Kannattaako enää edes elätellä toiveita sen oikean löytämisestä ja perheen perustamisesta?
Kommentit (13)
Mä kanssa tekisin lapsen yksinäni. Miehiä tulee ja menee, lapsensaamisaika on rajallinen.
lapsen tekemistä yksin. Hedelmällinen ikä ei kestä loputtomiin. Itse tekisin lapsen yksin jos ei olisi miestä 35 v mennessä.
Jos elämä olisi kuten ap:lla, en ehkä lapsia sitten tosiaan tekisi ja antaisin jo siis periksi. Mutta jos ap:lla kova halu saada lapsia, niin kannattaa ehdottomasti tehdä nyt!
Itselläni kaksi lasta nuorena saatu.
Lapsen tein yksin. Ei kaduta! Tosin kaikki ei voi olla tästä samaa mieltä, jollekin periksi antaminen tarkoittaakin sitä, että luopuu lapsensaantiajatuksesta ja päättää tehdä elämällään jotain muuta kivaa.
Toiveita voi aina elätellä, mutta 42 ei taida enää olla niin kovin helppoa raskautua välttämättä?
Mä olin laittanut itselleni rajan, että jos ei 35 vuotiaana ole edes Sitä Oikeaa niin sitten mietin elämäni uudelleen. Ajatus siis oli, että sitten en edes lapsia tee, vaan mietin muuta suuntaa. No, Se Oikea löytyi 29:nä ja nyt 31:nä odotan meidän ensimmäistä. Ei siis tarvinnut antaa periksi.
sun sijassa toimisin nopeasri ja pienellä riskilllä, eli ottaisin turvallisen isähahmon, ja tekisin sen lapsien. tai ainakin yrittäisin.
Sinuna hankkisin tosiaan "sopivan isän" lapselle ja yrittäisin raskautua. Aika sitten näyttää, onnistuuko parisuhde vai ei.
Noin toimin itse 26-vuotiaana ja nyt olemme mieheni kanssa edelleen yhdessä ja meillä on kaksi yhteistä lasta.
Joskus riskien ottaminen elämässä kannattaa :)
kaksineuvoinen tai itsepölyttäjä, mutta lakkaisin elättelemästä toiveita. En siksi että toivo olisi mennyt vaan siksi että se oikea ei löydy hakemalla, pikemminkin pakenee. Relaa ja keskity johonkin muuhun ja ihme voi tapahtua!
Olen halunnut lapsia, perheen 15 vuotiaasta, mutten ole tavannut miestä joka haluaisi kanssani lapsia (tai jonka kanssa mä haluaisin). Pari vuotta sitten kävin ekaa kertaa juttelemassa lapsettomuusklinikalla ja päätin, että jos ei miestä ole löytynyt siihen mennessä kun täytän 40v hankin lapsen yksin.
Elämä ei aina mene niinkuin haluaisi, mutta kuten joku muu tässä ketjussa sanoi, miehen voi löytää missä tahansa vaiheessa elämäänsä, lapsen voi saada tiettynä aikana.
Tällä hetkellä mulla on naimisissaoleva rakastaja, aivan ihana mies, mutta joka ei eroa varmastikaan. Toivoisin, että saisin häneltä lapsen mutta katsotaan nyt. En siis kuvittelekaan saavani kuin korkeintaan lapsen.
Ap:lle sanoisin, että älä mieti enää, vaan mars mars klinikalle! Rohkeasti vaan, kyllä elämä kantaa. Ja eipähän tarvi olla itselleen katkera loppuelämäänsä, jos olet kuitenkin yrittänyt tulla raskaaksi.
Joten kaikki on aina mahdollista ( :
Minulla oli ennestään ja 12-vuotias lapsi, joten paineita lapsentekoon ei ollut. Enkä enää edes ajatellut asiaa - luulin että se juna meni jo.
Elämä ja kohtalo päättivät toisin. Kaksi kuukautta tapaamisestamme tulin raskaaksi. Toivottu raskaus. Miehellä ei ollut lapsia ennestään ja päätimme, että antaa tulla jos on tullakseen.
Tuossa tuo taapero nyt vetää aamupalaa. En olisi uskonut tällaist voivatn tapahtua, mutta niin vain kävi.
Onnellinen mamma 44-vee
Hankkisin joko yksin lapsen, tai en ollenkaan.
Oma takaraja on ollut 30v, ja lapset tuli tehtyä hyvissä ajoin ennen tuota takarajaa.
mitä järkeä? lapsi tarvitsee isänkin. yksinhuoltajan elämä on raskasta.
sen vauvan yksin, koska minulle se olisi todella tärkeää, ja ihan biologisista syistä en enää kauempaa odottaisi.