Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi joidenkin ystävien kanssa pitäisi aina viettää koko päivä?
05.01.2010 |
En ymmärrä, kun minulla on joitakin ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa tavatessa pitäisi aina olla heidän kanssaan lähes koko päivä...
Nytkin sovimme yhden (miespuolisen) ystävän kanssa, että menemme huomenna konserttiin. Tilaisuus alkaa klo 19, ajattelin, että voitaisiin tavata klo 18 konserttitalolla, juoda siinä kahvit ja jutustella, ehkä konsertin jälkeen pipahtaa puoleksi tunniksi vielä jossain limsalla.
No, nyt tämä tuttava ehdotti, että tulisin hänen luo jo klo 16! Eli konsertti-iltaan menisi äkkiä 5-6 tuntia! Ja konsertin jälkeen pitäisi tietysti taas tulla hänen luo istumaan... Ihan kiva, mutta en JAKSA seurustella mukavankaan ihmisen kanssa tuntikausia.
Aina on näin tuon tuttavan (ja muutaman muun) kanssa. Mikään ei riitä, vaan jos heille antaa aikaa, niin sitten pitäisi kylässäkin olla ja olla, kulumallakaan ei saisi lähteä pois. Ei, vaikka olisi työpäivä seuraavana päivänä.
Eikö ne tajua, että se on aika ahdistavaa? Ja jos sanoo, että ajattelin, että oltai tähän nyt käytetty vaikka 4 tuntia aikaa, niin näkee naamasta, että loukkaantuvat.
Tälle kyseisellekin tuttavalle kerran sanoin, että mun täytyy ajoissa sitten olla nukkumassa, klo 21 lähden. No, klo20 hän vielä raahasi mut iltakävelylle ja vaikka monta kertaa matkan aikana ehdotin, että nyt pitäs varmaan kääntyä takaisin, on jo myöhä, niin hän vaan johdatteli jotain "oikopolkuja" ja oltiin takaisin hänen luona vasta klo 23!
Miksi jotkut on tuollaisia takiaisia, etteivät osaa päästää irti?
Kommentit (18)
ja kannattaa opetella sanomaan EI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset on varmaan vaan erilaisia. Minusta on kiva tavata ihmisiä, mutta sellainen kaksi tuntia kerrallaan on sopiva annos.
Minusta olisi mukava nähdä kavereita lyhyesti mutta usein. Yleensä kuulumisten vaihtoon menee mukavasti pari tuntia ja sitten alkaa keskustelunaiheet hiukan jo vähetä.
Eli minusta olisi kiva lopettaa tapaaminen siinä vaiheessa, kun kaikilla on vielä tosi mukavaa eikä vasta siinä "lopahtamisvaiheessa".
Sitä paitsi: ihmisillä on omaakin elämää ja menoja, joten sellainen vitkuttelu on aika epäkohteliasta. Jos vieras on selvästi sanonut, että hänen pitää lähteä tiettyyn kellonaikaan, olisi tökeröä vitkuttaa tahallaan sen yli.
sellaista ihmistä ystäväksi, jonka kanssa puheenaiheet on lopussa kun kuulumiset on vaihdettu?
Eikö tuollainen ihmiset lukeudu tuttaviin?
Itse saatan olla ystävien kanssa koko päivän eikä puheenaiheet lopu. Tuttavien kanssa juttu lopahtaa jossain vaiheessa, se on selvää, koska heille ei itseään halua samalla tavalla avata eikä toisaalta halua tietää heidän elämästään "liikaa".
minulla sopiva kyläilyaika on alle kolme tuntia. Joskus olen tosissaan väsähtänyt, kun joku kaveri ei meinaa lapsineen lähteä pois millään, kun ollaan sovittu, että tulevat päiväkahville. Silti tykkään kovasti kavereistani, ja olen iloinen, kun haluavat tavata. Meillä ainakin pukkaa päälle arki, ihan vapaapäivänäkin. Jos joku alkaa viipyä neljä viisikin tuntia, siihen olisi pitänyt osata varautua. Meillä lapset alkavat jo kysellä, koska meillä on ruoka-aika. Ja kun laitan ruokaa jo kymmenelle henkilölle muutenkin, ei siinä yhtäkkiä taio neljälle viidelle ihmiselle ruokaa enää lisää, jos on varautunut päiväkahveihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko sinulla lapsia? onko ystävilläsi lapsia? antavatko lapsenne olla koko päivän ihan vain rauhassa, ei tarvitse ulkoilla, laittaa ruokaa, laitella päiväunille, auttaa vessa-asioissa, kuljettaa harrastuksiin jne.
Siis kyllä tuon huomenna tavattavan ystävänkin kanssa riittää juttua. Mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa 6-10 tunnin tapaamismaratoneja!
Hänen kanssa ollaan kahden kesken tavattu ehkä joskus kuukausi sitten...
On myös vähän tylsää, että hän aina ehdottaa tapaamista kotonaan. Muiden ystävien kanssa tavataan useimmiten jossain kahvilassa. Olen huomannut, että hän ei niissä oikein viihdy... Minusta taas kiusallista aina olla istumassa hänen keittiönpöytänsä ääressä.
Jos taas kutsun hänet meille, niin häntä ei saa lähtemään millään....
Ehkä hän sitten vaan on niin yksinäinen? Mutta se, että takertuu noin, ajaa kyllä ihmiset pikemminkin pois, koska lyhyt kahvittelu ei riitä, aina pitäisi olla aikaa tuntikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko sinulla lapsia? onko ystävilläsi lapsia? antavatko lapsenne olla koko päivän ihan vain rauhassa, ei tarvitse ulkoilla, laittaa ruokaa, laitella päiväunille, auttaa vessa-asioissa, kuljettaa harrastuksiin jne.
jos ystäviäni tulee kylään ja viipyvät pitempään, nuo hommat tietenkin hoidetaan siinä samalla. Ei ihme, että tapaaminen ahdistaa, jos pitää omistautua keskustelemaan intensiivisesti nokakkain koko ajan.
Sen verran katson, että viikkosiivouksia tai pyykkäystä en ota sille päivälle, kun on vieraita. Ja mietin ruokahommat niin, että on joko helposti laitettavaa ruokaa tai sitten vieraat osallistuvat sen tekemiseen (pizza, tortillat yms)
sellaista ihmistä ystäväksi, jonka kanssa puheenaiheet on lopussa kun kuulumiset on vaihdettu? Eikö tuollainen ihmiset lukeudu tuttaviin? Itse saatan olla ystävien kanssa koko päivän eikä puheenaiheet lopu. Tuttavien kanssa juttu lopahtaa jossain vaiheessa, se on selvää, koska heille ei itseään halua samalla tavalla avata eikä toisaalta halua tietää heidän elämästään "liikaa".
mutta se HAUSKIN vaihe on pari ekaa tuntia, kun jutellaan uusimmat jutut.
Toki ystävän kanssa voi vaikka elää samassa huushollissa pitkään ja TEHDÄ YHDESSÄ asioita. Mutta jos ja kun kyse on eri perheissä asuvista ihmisistä, niin sellainen toisen kodissa yhdessä tekeminen on aika väkinäistä. Varsinkin jos siinä toinen yrittää samalla hoitaa lapsiaan ja huusholliaan.
Eli juu: voin notkua kaverin keittiössä tuntitolkulla, tehdä hänen kanssaan ruokaa ja auttaa lastenhoidossa. Mutta kuka hoitaa omani sillä välin? Ja väistämättä tulee sellainen olo, että kaverin mies toivoo vaimonsa tyttökaverin jossain vaiheessa häipyvän...
Eli perheellisyys mutkistaa myös asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös ystävilläni on lapsia. Lapset eivät anna meidän olla rauhassa (?), vaan toki keksimme heille sopivaa puuhastelua ja leikkiä jotta saamme itse kahvitella, jutella jne. Jos on hyvä ilma niin ulkoillemme koko porukalla.
Tämä koko kysymys on jotenkin aivan absurdi. Itse voin ystävieni kanssa olla oma itseni ja elää normaalia elämää perheeni kanssa. Päiväuniaikaan lapset nukkuvat (ne ketkä nyt enää päiväunia nukkuvat), kakkapyllyt pyyhitään kun niitä tulee, ruokaa tarjotaan kaikille ketkä ovat ruoka-aikaan pyödässä jne. Minun elämäni ei mene sekaisin jos ruokaa pitääkin laittaa vähän enemmän. Jos jollain on harrastus tai muu meno niin tietenkään silloin emme viivy virailulla toistemme luona koko päivää!
t. 8
onko sinulla lapsia? onko ystävilläsi lapsia? antavatko lapsenne olla koko päivän ihan vain rauhassa, ei tarvitse ulkoilla, laittaa ruokaa, laitella päiväunille, auttaa vessa-asioissa, kuljettaa harrastuksiin jne.
Jos konsertti ALKAA klo 19, niin ei siinä "ensin" käydä jossain piipanhamassa PUOLEKSI TUNNIKSI.. :)
Ovet aukee n. 10 minsaa ennen konserttia. Tätä ennen olis hyvä olla jo paikalla!
Minusta neljältä TAI viimestään viideltä tavataan, jos halutaan hiukan jutellakin ilman että tarttee tuijottaa kelloa että ehditäänkö puhua vai pitääkö kahvi juoda kuumana ja kurkku palaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmettelin kans ystäväni tapaa "jumittua" kylään tai "jumittaa" meidät heille. Nyt vuosia myöhemmin hän on tullut ystäväksi isolla Y:llä. Saatetaan lojua sohvalla/rannalla/nurmikolla tuntitolkulla lasten kanssa ja päättää yhtä äkkiä esim. lähteä siltä istumalta laivalle =). Myös yökyläilyt hoituu niin, että mukana on aikuiset (me kaks onnetonta yh:aa) ja lapset (meillä siis yhteensä neljä alle kouluikäistä). Viimeksi jouluaattona juoruttiin ensin puhelimessa kuinka joulunvietto oli sujunut, sit päätettiin että joulu jatkukoon ja järkättiin lahjavalvojaiset meille. Koko sakki olkkariin, patjat lattialle, pelejä, keskustelua ja ihanaa yhdessäoloa =)
etteikö ihmisillä voisi olla erilaisia tapoja seurustella ystäviensä kanssa. Minusta on ainakin ok, jos joku tykkää seurustella ns. arkisemmin eli "elää yhdessä" osan päivästä toisen kanssa. Sellaisiakin ystäviä minulla on, vaikka itse siis tykkäisin, että se yhdessäolo olisi lyhyttä mutta tiheää.
Ap mielestäni toi esiin sen, että TOISEN TAPAA EI KUNNIOITETA. Eli vaikka hän on ystävälleen selvästi sanonut, että lähtee klo 21, tämä kieroilee oudosti niin, ettei vieras pääsekään lähtemään haluamaansa aikaan.
Ja sitten se, että vieraalle annetaan ikävä tunne, että häntä pidetään kylmänä kapakalana, jos ei lykkää kotiinpaluutaan vielä useammalla tunnilla.
Ihan kuin se yhdessä vietetyn ajan MÄÄRÄ olisi ystävyyden mittari!
-7/13-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että minulla on muutama ystävä, joilla ei ole lapsia tai on vain jo esim. yksi kouluikäinen lapsi. He kun tulevat kylään, niin viipyvät mielellään vaikka miten kauan, eivät meinaa lähteä millään. Ja olettavat, että minulla on heillä antaa kaikki aikani ja jakamaton huomioni, loukkaantuvat selvästi, jos joku lapsistani keskeyttää jollakin asialla, tai minun pitäisi laittaa joku nukkumaan tai tehdä ruokaa. Siksi minusta kuulostaa tosi rasittavalta, että joku tosiaan viipyisi koko päivän. 10
Kyllä siellä ehtii tunnissa kahvit juoda ennen konsertin alkua.
Ja sen konsertin JÄLKEEN vois jonnekin pistäytyä puoleksi tunniksi - tunniksi.
Kaveri ei edes asu konserttitalon lähellä. Jos hänen luo menisimme klo 16, ehtisimme olla siellä ehkä 11/2 tuntia...
2 h tapaaminen on OK kotona, kahvilassa just ja just sopiva.
Mutta ei mielestäni keikalla!
Itselläni on neljä lasta ja minusta keikkailtaan nyt kuuluu se että ollaan enempi silloin kavereitten kanssa.
Tunti ennen keikkaa ei oikeastaan ole edes kunnolla juttelua -odotellaan jo että milloin ovet aukeaa.
Tunti jälkeen taas on ehkä yksi kalja. Lämmittelyä.
Mutta eri juttu tosiaan kuin mennään toisen kotiin pariksi tunniksi, kuin viettämään kunnolla aikaa toisten kanssa!
17
etteikö ihmisillä voisi olla erilaisia tapoja seurustella ystäviensä kanssa. Minusta on ainakin ok, jos joku tykkää seurustella ns. arkisemmin eli "elää yhdessä" osan päivästä toisen kanssa. Sellaisiakin ystäviä minulla on, vaikka itse siis tykkäisin, että se yhdessäolo olisi lyhyttä mutta tiheää. Ap mielestäni toi esiin sen, että TOISEN TAPAA EI KUNNIOITETA. Eli vaikka hän on ystävälleen selvästi sanonut, että lähtee klo 21, tämä kieroilee oudosti niin, ettei vieras pääsekään lähtemään haluamaansa aikaan. Ja sitten se, että vieraalle annetaan ikävä tunne, että häntä pidetään kylmänä kapakalana, jos ei lykkää kotiinpaluutaan vielä useammalla tunnilla. Ihan kuin se yhdessä vietetyn ajan MÄÄRÄ olisi ystävyyden mittari! -7/13-
Varsinkin tuo viimeinen on niin nasevasti sanottu, että sen voisi kirjailla vaikka ristipistoin tauluksi ;-D
Minulla on käly, jolla on inha tapa aina alkaa syylistää ja kiristää, kun puuhamme heiltä kotiinlähtöä. Kyläilemme useita kertoja vuodessa viikonloppuja toistemme luona ja viihdymme muutoin mainiosti yhdessä.
Mutta aina kun lähdemme heiltä, alkaa sama "joko teidän nyt jo pitää lähteä, älkää nyt vielä menkö, tottahan te nyt vielä jäätte iltaruualle ja mikä kiire teillä muka nyt on...?". Meillä on omaakin elämää ja pitää viikonloppuisin vielä tehdä yhtä sun toista kotohommaakin. Minusta on sen vuoksi kiva lähteä sunnuntaisin puolilta päivin, niin ehdin pestä kotona pyykkiä ja silittää seuraavan päivän työ- ja kouluvaatteet. Ja ihan rentoutua yksinkin.
Alue: Aihe vapaa
Itse näen aina ystäviäni monta tuntia kerrallaan. Tosin emme näe kovin usein, max kerran kuussa.