Kaverillani raskauden aikana erikoiset tavat
Tai ei niin erikoiset, mutta sanoin hänelle asiasta kuin asiasta..
Mitä mieltä muut äidit tästä..
Siis plussan teki ja seuraavana viikonloppuna pyysi miestään ostamaan hänelle siideriä.
Ihmettelin käytöstä ja kaverini sanoi kun on hänen syntymäpäivänsä, mutta väitti sitten myöhemmin ettei näitä siidereitä juonut että hyvä niin..
No hyvä ja hyvä mutta miksi edes harkitsi ja osti kerta tiennyt jo raskaudestaan?
Sätkiä kääri ja poltti aina puolentunnin/tunnin välein ja raskaus aikana sanoi että kusettaa neuvolatätiä!
Kertoi siellä että on vähentänyt todella rutkasti ja minulle myös samoin vaikka veti sitä tupakkaa ihan saman määrän kuin ennen..
Kahvista myös huomautin hänelle, mutta sanoi että pyh ei siitä nyt mitään voi tulla ja joi monta pannullista raskauden aikana.
Ei siinä ihan jokaisen oma asiansa tämä tällainen, mutta olin jotenkin ystäväni puolesta stressaantunut ja huolissani yms.
Olen siis tämän pojan kummitäti.
Nyt poika on jo vähän päälle vuoden ikäinen ja näyttäisi olevan kunnossa, mutta siis voiko vielä myöhemmällä iällä tulla jotain näistä raskauden aikaisista tempauksista jotka näkyisivät lapsessa lopullisesti?
Ehkä olen ylihysteerinen tai jotain vastaavaa, mutta välitän kaveristani ja hänen pojastaan syvästi ja stressasin hänen odotus aikanaan todella paljon ja näytti ettei ystäväni piitannut pätkääkään minun sanoistani.
Kommentit (8)
Aivan varmasti kirjottaa 100 viestiä päivässä juu."no tää nyt olikin hiukan kärjistetty"
kun pesee pyykit, astioita, vauvan laittaa nukkumaan, kun vauva herää, kyselee mitä teen, kun käy tupakalla, kun menevät lenkille...etc.
tiedän hänen päivärutiininsa ei tulee viestejä noin 100 päivässä.
Jos en vastaa tai puhelimeni on laturissa on voinut kerralla tulla 5-7 viestiä.
Ihan totta
ap
ihmeellistä! Muutki täällä selittää vaikka ja mitä ja mie sanoinkin että oon hänestä huolissaan! Joten tarviiko siinä alkaa kertomaan miten mun tulis pitää huoli omista asioistani ja puuttua mun kirjoitukseen?
Kyllä kirjoitan miten lystään ja saahan sitä kaverista olla huolissaan, mutta sinä nyt tuskin olet sellainen ihminen joka ajattelee toisten parasta!
ap
kyllästyneenä suntapaasi puuttua joka asiaan sen elmässä, arvostella ja moittia. On sitten halunnut vähän ärsyttää takaisin.
Itse ajattelin jo raskautta suunnitellessani, että elän mahdollisimman "puhtaasti" jo etukäteen. Jätin pois hiusvärit, lääkkeet, kynsilakat, hajuvedet ym. ylimääräiset kemikaalit, vähensin kofeiinia, lisäsin foolihappoja, jätin alkoholin jne.
Raskaus- ja imetysajan olin myös "kunnolla".
Joku voisi syyttää hysteriasta, mutta itse koen asian siten, että JOS lapsellani ilmenee joskus jotakin, se ei ainakaan johdu elämäntyylistäni noina aikoina.
kyllästyneenä suntapaasi puuttua joka asiaan sen elmässä, arvostella ja moittia. On sitten halunnut vähän ärsyttää takaisin.
kaverini kirjoittaa minulle päivässä sen 100 viestiäkin joihin en kaikkiin vastaile niin jos yritän neuvoa ettei polttaisi tupakkaa raskaana tai joisi niin paljon kahvia niin ei paljon ole puuttumista vaan auttamista lähinnä!
ap
"no tää nyt olikin hiukan kärjistetty"
käyttämään verbejä, niitä ihan oikeasti tarvitaan lauseiden muodostamiseen