Suositelkaa pesukonetta joka EI säästä vettä!!
Mulla menee hermot meidän pesukoneeseen. N. vuoden vanha Electrolux, tyyppiä en nyt muista mutta ei ihan halvimmasta päästäkään. Ihan alusta lähtien on tuntunut (vanhan pesukoneen jäljiltä etenkin) että kone ei huuhtele kunnolla. Tämä kuulemma johtuu miehen (ja liikkeenkin) mukaan siitä, että kone "säästää vettä ja energiaa" tehokkaasti. Bullshit. Olen ihan lopen kyllästynyt ikuisiin vaaleisiin pesuaineraitoihin tummissa vaatteissa. Niitä tulee AINA, vaikka en tasan yliannostele pesuainetta, melkein päinvastoin etenkin tummia pestessä.
Kaikenlaiset puhdistukset, tyhjänä 90 C pesu ym. kokeiltu, nukkasihtien ym tarkistukset mutta ei. Tällä hetkellä laitankin aina ylimääräisen huuhtelun pesuohjelman perään, mutta samalla tulee mieleen että se siitä veden- ja energiansäästöstä, samaten aina ei olisi aikaa myllyttää vaatteita tuntikausia koneessa. Ongelma johtunee pääosin zeoliitistä pesuaineessa, mutta koska asumme ihan vesistön vieressä ja meillä on oma likakaivo (joka ei ole maailman ympäristöystävällisin ratkaisu), tuntuu vähän vastuuttomalta ihan fosfaattipesuaineihinkin siirtyä.
Ajattelin että pistän pesukoneen pihalle ja ostan uuden. Suositelkaa pesukonetta hyvällä lingolla, mielellään mahdollisuudella säätää linkousnopeus ja lämpötila erikseen ohjelmasta riippumatta ja ILMAN turhia "säästö"ominaisuuksia.
Kommentit (36)
Nestemäiset, fosfaatilliset pesuaineet toimivat, mutta kuten sanoin, en mielelläni käyttäisi ainakaan jatkuvasti fosfaattipesuaineita ihan ympäristöystävällisistä syistä. Ja juu, lisähuutelut-toimintoa käytän aina, ilman sitä pyykit ovat aivan raidallisia (ja perheen atopppikko kutisee). Mutta välillä haluaisin pestä ihan normaalin pesuohjelman ilman mitään säätöjä.
Ja sit haluat koneen jossa saa lingon ja lämpötilan säädettyä itse. =D
Mutta en täytä edes liian täyteen ohjekirjasen kapasiteetin mukaan. ap
Huuhteluaineesta tulee tummiin vaatteisiin harmaita raitoja!
Ja sillä, että haluaisin joskus pestä koneellisen pyykkiä ilman lisähuuhteluiden ym. säätämistä tarkoitin lähinnä lapsiystävällisyyttä, perheen 11-vuotias on alkanut itse pesemään pyykkiä nyt mutta usein tuppaa just se lisähuuhtelu unohtumaan ja tuloksena on raidallista pyykkiä...
lanssa säästää vettä. Se pesee sitä huonommin, mitä vähemmän laitetaan pyykkiä, koska "fiksu" kone punnitsee pyykin ja säätää vettä vielä vähemmälle! Eli pyykin vähentäminen ei ole hyvä juttu.
Ratkaisu: ylimääräiset huuhtelut. Eli ensin laitetaan pesuohjelma ilman linkousta. Sitten laitetaan ylimääärinen huuhtelu ilman linkousta ja lopuksi tarpeen mukaan vielä ylimääräinen huuhtelu ja linkous. Aika käteväksi on osoittautnut kahden pikaohjelman laitto peräkkäin eli ensin pestään pika lämpimällä vedellä ilman linkousta ja sitten kylmällä vedellä linkouksen kera.
Huono puoli tuossa säätämisessä on se, etten aina muista heti käydä jalkamassa ohjelmaa ja sitten pesu ja kuivaus venyy (hankalaa jos tapahtuu illalla tai jos pitäisi ehtiä pestä monta koneellista)
Ikävä vanhaa kunnon pesukonettani...
Justhan kirjoitit että huuhtelet...
Mutta ei se energiaa juuri kuluta, kun huuhteluvettä ei lämmitetä ja ainakin meidän kone lähinnä seisottaa niitä pyykkejä vedessä eli ei edes pyöri kovasti.
10
Raivostuttaa noin valkoiset raidat tummissa vaatteissa. Ensin luulin, että vaatteisiin on jostain tullut pölyä. Minäkään en annostele pesuainetta liikaa.
Todella ärsyttäviä nämä saakelin säästökoneet. Myöskään kone ei siinä samalla puhdistu. Meidän uusi AEG on jo kerran korjattukin näistä johtuen. Neuvoksi joltain sain, että pese pesukone joskus tyhjällä 95 asteessa. Tulee kone kunnolla pestyä/huuhdeltua.
Onko koneessasi lisähuuhtelua? Kokeile sitä.
mutta parhaimmissa malleissa vedenkulutuksen määrän voi itse nostaa. Meillä kalliissa AEG- koneessa lisävesi säätö on niin kauan päällä, kunnes itse haluan sen muuttaa ei siis tarvitse joka pesua varten säätää. Mielestäni erittäin toimiva systeemi.
mutta täältä Norjasta, jossa asun tällä hetkellä, en ole löytänyt yhtä ainutta fosfaatitonta nestemäistä pesuainetta. Lisäksi nestemäisissä normipesuaineissa on aika tujut hajusteet, haluaisin mieluiten ihan hajustamatonta. ap
täyttömäärä 8 kg, ei säästä vettä vaan nimenomaan mainostettu että käyttää paljon vettä huuhtelussa. Paljon erilaisia ohjelmia, ja lisäksi voi säätää erikseen esim. pesulämpötilan, linkousnopeuden, lisähuuhtelun jne. Sitä lisähuuhtelutoiminta en muista koskaan tarvinneeni. Pesee oikein puhtaaksi, eikä jätä pesuaineraitoja!
minulle ei ole ikinä sattunut sellaista että olisi pesuaineraitoja jäänyt pyykkiin.
Vuosien saatossa on ollut vaikka minkälaista pyykkikonetta.
Onko Norjassa millainen vesi? Annosteletko veden kovuudenkin suhteen oikein?
Ja nuo pyykkikilot on vain suuntaa antavia. Kokeile vajaampaa koneellista.
Juu nykyajan koneet on kyllä turhan vettä säästäviä. Oletko vähentänyt pesuaineen määrää ihan oikeasti tarpeeksi. Meidän koneen ohjeessakin sanotaan että käytettävä pesuaineen määrä on korkeintaan puolet pesuaineen annosteluohjeessa olevasta määrästä. Ihan hyvin pesee puhtaaksi 1/4 pesuainepaketissa lukevasta määrästä, eikä jää pesuainejäämiä.
Ja tässäkin olen siis kokeillut erilaisia aineita ja annosteluja. Käytän yleensä n. puolet (tai max 2/3 osaa annosteluohjeesta jos todella likaista pyykkiä), mutta täytynee kokeilla sitten tosiaan tuota 1/4-annostelua, ja yrittää takoa tämä vielä muidenkin perheenjäsenten nuppiin. Mies etenkin on sitä tyyppiä, joka jääräpäisesti noudattaa annosteluohjetta pesuainepaketissa eikä voi uskoa, että niin paljoa ei tarvita. ap
vaan hankittiin uusi. Uuden kanssa just tämä sama ongelma, säästää vettä ja huuhtelee hiton huonosti ilman ekstrahuuhtelua. Lisäksi, johtuneeko sitten siitä, että vettä käytetään niin vähän, kuluttaa ja haalistuttaa mun mielestä vaatteita todella paljon verrattuna vanhaan.
ne koneiden valmistajien ilmoittamat maksimitäyttömäärät ovat aivan liian suuria ja laskettu yläkanttiin jos haluaa kunnollisen pesu- ja huuhtelutuloksen.
Eli reippaasti pyykkiä pois ja vähemmän pesuainetta, ei taatusti jää raitoja. Tiesithän, että jo kolmasosa pesuaineen valmistajan ilmoittamasta suositusmäärästä per pyykkikilo pesee puhtaaksi?
Kyllä 5 kg koneessa mun mielestä pitää pystyä pesemään ilman pesuainejäämäraitoja esim. kahdet tummat farkut, musta t-paita ja parit tummat sukat kuten just tänään pesin. ap
Ei haise pyykki millekään eikä haittaa ympäristöä.
on pullollaan ekologisia pesuaineita, eli ei tartte miettiä "kuormitan luontoa, en käytä "
..ja psss, Norjassakin on nestemäisiä pesuaineta ihan marketeissa, me ainakin vain niitä käytimme ;) ..jos ei sit ole vedetty pois kaupuista sitten heinäkuun jälkeen, kun muutimme Suomeen takaisin 3 vuoden asumisen jälkeen.
Menet nyt ensin käymään luontaistuote kaupassa ja ostat luontoystävällistä pesuainetta, ja testaat kuinka käy, ei ne ole paljon kalliimpia kuin halpis merkit.
Ja kai sulla on siinä koneessa lisähuuhtelut ominaisuus? Mä kaytän sitä aina, kun nuo kaikki nykykoneet taitavat olla vesipihejä.