Lue keskustelun säännöt.
Puhumaton eskarilainen kouluun?
30.10.2009 |
Eskaripoikamme ei ole puhunut päiväkotiuransa aikana (2 vuotta sitä takana) juuri mitään. Vastaa hoitajille jos kysytään (joo/ei). Muiden lasten kanssa leikkii, mutta ei puhu heillekään. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Päiväkodin henkilökunnan puheista olen saanut sen käsityksen, että tämän takia koulun aloitusta joudutaan jopa lykkäämään?! Taidoissa ei ole mitään vikaa eikä sosiaalisissa taidoissa, mutta jostain syystä ei vain uskalla puhua muille, kun on niin järjettömän ujo.
Kommentit (34)
aika suoraan kuitenkin vihjaat, että terapiaan siitä ja neuropsykologisiin tutkimuksiin ja mutismia se on tai ainakin valikoivaa sellaista. Seuraavaksi kai tämä kaikki on vanhempien syytä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tietääkseni ei kunnassamme ole ainakaan lähivuosin kenenkään koulunkäynnin aloitusta lykätty pelkän puhumattomuuden vuoksi. Normaalisti on koulunkäynti aloitettu normaalilla luokalla. Toki kaikilla täysin tai melkein puhumattomilla on tuossa vaiheessa tutkimukset takana ja joillakin terapiakin menossa.
Oikein hyvin on monilla mennyt koulunkäynti. Mitä nyt aina uudet opet ovat kauhuissaan että miten opetus tapahtuu (tai oikeastaan se opitun kontrollointi esim. lukutaito, englannin suullinen taito), mutta tottuvat asiaan pian. Kaikilla tuntemillani vaiva on helpottanut 4. luokkaan mennessä.
Itse en puhunut myöskään ekalla oikeastaan mitään. Hiljaa saatoin kuiskata. Ihan normaali minusta on tullut ja pidin aina koulunkäynnistä.
ovatko olleet siis näitä valikoivasta mutismista kärsiviä nuo tuntemasi koulun aloittajat?
Nyt heti kun mietin niin muutamalla juuri nyt koulussa olevalla on juuri tuo valikoiva mutismi diagnoosina. Pari sitten meni kouluun vain "ujoina", tosin tutkittuina hekin. Yksi taisi saada tuon diagnoosin lopulta 3. luokalla kun ujous ei helpottanut ja uusi ope otti asian voimakkaasti esille. Täällä päin vaan ei ole oikein tarjolla mitään terapiaa tms. hoitoa.
Itseäni ei ole koskaan tutkittu ja ongelma tosiaan meni ohi ekan luokan aikana ihan itsestään. Muistan kuitenkin sen tunteen kun yritti sanoa jotain, mutta ääni vaan ei tullut kurkusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on outoa, mutta koska lapsi kävi päivittäin koulua ja tehtävien mukaan edistyi, annettiin olla itsensä mukaisesti.
Tottakai oli oltava keinot tietää, osaako ensiluokkalainen lukea. No, osasi hän lukea koska kirjoitti mm. tunnilla tehtyyn lauseeseen kirjoittamalla vihkoonsa, toisella luokalla vastasi sanallisiin laskutehtäviin kokeissa oikein.
Luokkakaverit olivat ensimmäisestä luokasta asti tottuneet siihen, että kyseinen lapsi sai luvan kanssa olla vastaamatta suullisesti, ei tarvinnut lukea omaa osuuttaan lukutunnilla tai englannin tunnilla.
Kerran oppilaan äiti kutsui koko luokasta halukkaat lapsen nimipäiville kotiin. Tuntui toisaalta vähän oudolta, lapsen puhumattomuus kavereille, ei puhunut kotonaankaan, toisaalta äiti halusi lapsen olevan kaverisuhteissa toisten tavoin. Tosiasiassa tällä lapsella ei ollut ainuttakaan kaveria ja joskus jonkun pyydettyä hänet kotiinsa ei ollut puhunut yhtään mitään. Taas tuntui että miksiköhän sitten meni.
Tiedän hänen menneen lukioon, ei ihan helppoa ollut suoriutumaan opinnoista ja lakin sai myöhemmin kuin luokkakaverinsa, mutta sai kuitenkin.
Ei olisi ensimmäinen, joka ei koulussa uskalla puhua. Minä olen sellainen ollut ja ihan hyvin koulussa pärjäsin. Nykyään puhun ihan sujuvasti töissä ja kavereita on aina ollut, vaikka olin hiljainen. Anoppini on kuulemma ollut kans tosi ujo nuorempana ja koulussa ei koskaan uskaltanut viitata silti sairaanhoitaja ja nykyään tosi puhelias ihan vieraille ihmisillekin :) Antakaa lasten kehittyä omassa tahdissa.. rakastakaa se riittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lastanne? Mä en voi ymmärtää sit ihmisiä, jotka pelkää kaikkia tutkimuksia eikä osaa ottaa vastaan apua....ei kukaan ole syyllistämässä vanhempia tuollaisen asian takia. Ihme pelkoja?
Lapsen parhaaksi toimien asia kannattaisi tutkia, jotta lapsi saisi parhaan mahdollisen alun elämälleen, kehitykselleen ja koulunkäynnilleen...mä en ainakaan henk. koht haluaisi laittaa puhumatonta lastani kouluun. Haluaisin hoitaa asiat kuntoon jotta lapseni pystyisi aloittamaan koulun käynnin surinpiirtein samalta viivalta kuin muutkin.
Siis että lapsi ei puhu. MInulla siis sisko joka on käynyt koko peruskoulun puhumatta. Esikoulussa sai vielä olla suht rauhassa,mutta kyllä siitä koulussa alettiin ongelmaa tehdä.
Kunnes todettii selektiivinen mutismi=valikoiva puhumattomuus. (Tähän liittyy kyllä myös sosiaallisten tilanteiden pelko ja lapsella on varmasti kokoajan hankala olla vaikkei siltä näyttäisikään.)
Tuon diagnoosin jälkeen asiaa edes vähän ymmärrettiin.
Koulussa ei siis puhunut kenellekkään,kotona puhui/puhuu siitäkin edestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitenkä niin et haluaisi puhumatonta lasta kouluun? Luuletko että mutisti lapsi alkaa puhua kun sitä käskee? Juuri tuolla asenteella se lapsi menee vielä enemämän lukkoon. Joo ja kyllä sen vasitoaa ette pidä siitä ettei lapsi sinulle puhu.
Siskoni siis kävi terapiassa useamman vuoden,sen tuloksena alkoi puhua terapeutille,muttei muille.
Niin ja siskoni pärjäsi koulussa ihan hyvin päästötodistuksen ka. oli yli 8.
Olen tosin tavannut vain yhden valikoivan mutistin joitakin vuosia sitten. Opetin kyseistä tyttöä yläkoulussa ja kun asian tiesin, ei siitä ongelmaa tullut.
Hän osoitti osaamisensa kirjallisesti ja kun kieliopinnoissa piti myös suullinen osaaminen näyttää, onneksi luokassa oli kaksi tyttöä, joille puhui ja tämä taas onnistui niin, että sain kuunnella heidän keskinäistä puhumistaan, kun vain en osallistunut - se olisi saanut tämän tytön lukkoon. Toimitti asiansa minulle myös kavereiden kautta. Näin mentiin koko yläkoulu läpi ja oppimäärä tuli suoritettua. En tiedä mihin sitten meni opiskelemaan.
Jos en olisi tytön diagnoosista tiennyt, tilanne olisi ollut tosi hankala, kun olisin varmaan jatkanut sitkeästi kannustamista ja painostamista puhumiseen. Kun tiesin ja annoin olla itsensä, tyttö oppi sen minkä muutkin ja oli vielä kirjallisissa palautteissa sitä mieltä, enkku on tosi kivaa :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille puhuu, vaikka ujo aina uusissa tilanteissa onkin, mutta kun pääsee siitä yli niin kavereita on paljon ollut ja kaikille puhuu. Hoitajille ei puhu paljoa, vastaa jos kysytään. Naapureille ei puhu.
Olen asiasta sanonut neuvolassa, mutta on kuulemma ihan normaalia ujon lapsen käytöstä. Ei sen ihmeempää. Ja itsekin olen samanlainen pienenä ollut, myöhemmässä vaiheeessa pääsin ujoudestani ja hyvin olen elämässämni pärjännyt.
tuskinpa on apua. Antakaa lasten olla sellaisia kuin ovat ei joka nykäykseen tarvita psykiatria!
Meidän lapsemme oli myös esikoulussa hiljainen,puhui kavereiden kanssa jonkun verran ja aikuisille vastasi kuiskaamalla. Neuvolasta sanoivat, että ei kaikkien tarvitse olla suunapäänä äänessä.
Nyt hän on ekaluokalla ja koko ajan mennään eteenpäin. Lapsi osallistuu koko ajan enemmän ja enemmän sanallisesti luokan toimintaan mukaan.
Vapaa-ajalla tekstiä tulikin sitten vaikka millä mitalla.
Onneksi hänellä on aivan mahtava opettaja,oli myös esikoulussa jotka ymmärsivät häntä ja ottivat hyvin huomioon hänen ujoutensa. Ja keskusteltiin asiantuntijoiden kanssa esikoulun lopussa kouluun menosta ja kaikki olivat sitä mieltä, että ei todellakaan tarvitse toista kertaa esikoulua käydä eikä tarvitse mennä erityisluokalle.
Itse olin myös ujo koko kouluajan, vanhemmalla iällä vasta olen päässyt ujoudestani.
Sisarukset ovat puheliaampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutismista voi olla ihan käytännössä suurta haittaa lapsen terveydelle. Kerran satuin paikalle kun puolituttava mutismista kärsivä lapsi kaatui pahannäköisesti pyörällä. Äitiä ei ollut näköetäisyydellä, vaikka arvasinkin, että on tulossa perässä. Menin lapsen luo ja kysyin sattuiko ja mihin, myös auto pysähtyi paikalle ja tiedustelivat lapsen vointia. Lapsi ei vastannut mitään, joten jos en olisi tiennyt dg:tä, olisin todella hätääntynyt. Nyt siirryin vähän kauemmaksi ja odotin, että äiti kerkesi paikalle. sitten vaan kerroin mitä oli tapahtunut. Tässä vaiheessa lapsi jo nousi maasta ja jatkoi pyöräilyä. Mitä jos lapseen olisi oikeasti sattunut, eikä äitiä olisikaan ollut tulossa paikalle eli kyseessä olisikin ollut vaikka kouluikäinen lapsi tai nuori. Vahingot, henkilöllisyys ja vanhempien tiedot olisi ollut tosi vaikea selvittää. Joten kyllä jokaista mutismista kärsivää pitäisi ainakin koettaa auttaa terapian keinoin. Jos koulun selviää puhumatta, niin työelämässä se on jo varsin vaikeaa tai peruskoulun jälkeisissä opinnoissa.
T: se ensimmäisenä terapiaa ehdottanut
Ei nekään silloin mitään puhu!
Mutta siis tottakai se hankaloittaa elämää. Ja ihan varmasti eniten juuri sen mutisti lapsen/nuoren/aikuisen elämää.
Tosin ympäristölle se ongelma näyttää olevan kaikista suurin!
Ja tuohon mutismiin kuuluu siis myös sosiaalisten tilanteiden pelko. Tulee "jumeja" vähän niinkuin paniikkikohtauksia yms.
Ja siskollani terapia ei ainakaan auttanut mitään niinkuin jo aikaisemmin sanoin. Nyt on 16v. ja pääsee taas terapiaan. Eipä tuota kukaan ole osannut auttaa.
Minun pojallani on todettu valikoiva mutismi. Eskari-aikoina alettiin tutkia asiaa. Kävi myös puheterapiassa ja todettiin että sanavarasto vastasi tuolloin 6 vuotiaana jo 8 vuotiaan sanavarastoa. Että ei siinä hätää.
Hänellä on kavereita koulussa. Tunneilla on kovin hiljainen lapsi. Mutta minä olin aikoinaan ihan samanlainen! Taisin kärsiä samasta oireesta tietämättäni. Nykyään olen aikas vilkas ja puhelias tyyppi joten ohi se menee jossain vaiheessa.
selektiivistä mutismia ei siinä koulun lykkäys auta,kyllä he ovat älyllisesti ihan kehittyneitä jne listaudu halutessasi
http://groups.yahoo.com/group/mutismi/?v=1&t=search&ch=web&pub=groups&s…
saat meiltä muilta vanhemmilta tukea ja listan owner lähettää meille kaikille pari mutismitutkielmaakin,päiväkodin henkilökunnalla ole todella huono tietämys tästä asiasta pääosin ja aiheuttavat pahimmilaan ns.vahingoa toiminnalaan
mutismi on kokonaan vaikenemista,selektiivinen mutismi valikoivaan puhumattomuutta
vaikeuksia heillä on mutta kertomalla koulussa,mutta keinoja paljon...
...voin sanoa,että niin ne ammati-ihmisetkin tulevat sanomaan/epäilemään :) ja muuten selektiivien mutismi ei ole neurologinen juttu,ei voi olla piuhat silleen sekaisin että toisille puhuu ja toisille ei...sitä paisti moni mutisti on saanut jopa autistin diagnooosin ja kun /jos alkaakin puhumaan enemmän/kaikille,todetaan yhtä äkkiä ettei se sitä sitten ollutkaan,mutismista tiedetään niin vähän...
tarkemmat neuropsykologiset tutkimut ja terapia. Jos lapsi on noin ujo (?,) tulee kouluelämässä varmasti vaikeuksia. Tosin testien tekeminenkin voi olla haastavaa, jos yhteityö testaajan kanssa ei suju. Ystävämme lapsi kieltäytyi myös puhumasta vieraille ja monien monien vuosien psyk. puolen terapioiden jälkeen tämä jo neiti-ikään kerinnyt tyttö on päässyt pahimmasta ujoudestaan. Vaikeaa on ollut, eikä helpolla olla päästy, mutta ovat jo voiton puolella. En halua pelotella, mutta olisikohan kyseessä jopa mutismi eli valikoiva puhumattomuus.