Miten voi nätisti lopettaa jo rippi-iän ylittäneiden kummilasten lahjojen ostamisen
Meillä sellainen tilanne, että kummilapsia on paljon. Nyt työttömyyttä ja toki olemme lahjojen hintatasoa laskeneet. Aina vaan tulee kutsu nimipäiville, synttäreille ja vanhemmilta vinkkejä, mitä voisi ostaa joululahjaksi.
Pian olisi taas 17-vuotiaan kummitytön nimpparit ja kutsu päiville on jo tullut. Nyt joulun jälkeen rahat ihan finaalissa.
Kommentit (18)
Ehkä vuoden päästä jo opiskelee toisella paikkakunnalla, että kyllä ne päivät loppuu.
Vie lahjaksi vaikka jokin aikakausilehti, niin ei tarvi monta euroa köyhtyä. Tai kynttilä. Nuoresta on hienoa saada jotain vähän aikuismaisempaa ihan omaksi.
Sitten vanhemmat tosiaan esittää niitä toive- ja puutelistoja kummeille, et tarvii uuteen ensikotiin kahvinkeittimen, televison ym. on niin pieni se opintotukikin.
Minulla on kaksi kummilasta nyt päässyt ripille. Vielä tuli kutsu synttäreille, mutta keksin ihan muuta tekemistä sille päivälle. Olin laittanut synttärikortin postiin hyvissä ajoin, joten kortti oli perillä ennen synttreitä, näin tiesivät etten ainakaan ole tulossa juhliin.
Tästä lähtien muistan vain kortilla synttäreiden ja muiden juhlapäivien aikaan.
ja samalla sanot asiasta ystävällisesti kummilapsella ja vanhemmille. Tietävät sitten, mistä johtuu.
Toki jos juhliin kutsutaan, ei voi ilman lahjaa mennä. Voit toki olla menemättä, jos ei rahaa vaikka pieneen kukkakimppuun ole. Pieniäkin lahjoja voi viedä.
vaikka itse askarreltu.
Ei nimipäivinä ole tapana lahjoja jakaa.
Toki sitten esim. valmistujaisissa, häissä..
Tai vaikka molemmat. Nuori ilahtuu noistakin. Ei lahjojen tarvi mitään hintavia olla, mutta en mä enää lopettaisi rippijuhlaan kummilapsen muistamista. Yhden lapsen kanssa tehtiin se virhe ja nyt kaduttaa. Kun näkee, miten omat teinit ilahtuu ihan pienestäkin muistamisesta, niin aion jatkossa muistaa omiakin kummilapsia edes jotenkin.
Vie pieni lapsi pulkkamäkeen ja sio vaikka sieniretkelle kahdestaan kummin kanssa. näet myös samalla, mikä on kummilapselle ja hänen vanhemmilleen tärkeintä.AIka kummin kanssa vai materia? Sen mukaan sitten päätät jatkosta eli annatko jatkossakin aikaasi vai lopetatko antamisen tyystin.
Vie pieni lapsi pulkkamäkeen ja sio vaikka sieniretkelle kahdestaan kummin kanssa. näet myös samalla, mikä on kummilapselle ja hänen vanhemmilleen tärkeintä.AIka kummin kanssa vai materia? Sen mukaan sitten päätät jatkosta eli annatko jatkossakin aikaasi vai lopetatko antamisen tyystin.
tuskin se 17-vuotias enää ilahtuu pulkkamäestä :-) Tai no mistäs sitä tietää mutta lähinnä kai ongelma olikin miten irrottautua just nyt yli ripari-ikäisten lahjomisesta eikä miten varmistua siitä kun kummilapsi on vielä pieni.
Meillä on ristiäiset pian ajankohtaiset ja kummeille aion sanoa, että pyydän yhteydenpitoa ja hyvän suhteen luomista lapseen tärkeimpänä, en lahjoja. Olisi ihana, jos kummi veisi lasta puistoon, retkelle, uimahalliin -ja jos jotain huvipuistoreissuja tehdään, niin annan mielelläni käyttörahat. En halua sitoa kummia taloudellisesti vaan toivon kummilta aitoa henkistä halua olla lapselle kummi, kasvun ja kehityksen tukija, yksi aikuinen lisää lapsen elämässä.
Haluan myös lapselle opettaa, että vanhemmilta saa pyytää asioita (lahjoja yms.) mutta isovanhemmilta, sukulaisilta ja tutuilta ei pyydellä lahjoja. Ja haluan opettaa myös kiitollisuutta, pienikin lahja voi olla arvokas.
yleensä suostuu kummeiksi niin monille lapsille etteivät kykene hoitamaan hommaa, johon siis ovat ihan itse täysin vappaaehtoisesti suostuneet
?????
halooo
mieti enne kun lupaudut kummiksi yhdellekään lapselle, mikä on kummin tehtävä, mikä homaan nimi on, mitä vaadtitaan tehtävästä suoriutumiseen, mitä siitä itse saa, jos siis mitään
mitkä on vanhempien odotukset kummien suhteen, mitkä omat vaatimukset kummilapsen suhteen
jne
eli ei pidä ottaaa vastaan mitään hommaa, jos siihen ei ole kykenevä
tää nyt ei aapeeta auta enää, mut muut miettikööt
ap vois todella ihan vaan juytella nuoren kanssa, kiva nähdä lapsia myös kun he varttuvat
tartteekos aina olla lahjoja satojen eurojen edestä?
nyky nuoriso on niin tottunut saamaan kaiken heti tässä ja nyt
eli anna aikaa oli lapsa tai nuori kyseessä,
Itselläni ei riitä rahoja mihinkään kalliimpiin muistamisiin, eikä tällä hetkellä edes mahdollisuutta kahdenkeskiseen aikaan kummilapsien kanssa. Itselläni nykyisin 4 lasta. Kummiksi lupautuessani en tiennyt, että itse tulen olemaan suurperheen äiti. Olisiko minun pitänyt jättää omat lapset tekemättä, jotta voisn olla se täydellinen kummi? Kummilapsia minulla on neljä.
yleensä suostuu kummeiksi niin monille lapsille etteivät kykene hoitamaan hommaa, johon siis ovat ihan itse täysin vappaaehtoisesti suostuneet ????? halooo mieti enne kun lupaudut kummiksi yhdellekään lapselle, mikä on kummin tehtävä, mikä homaan nimi on, mitä vaadtitaan tehtävästä suoriutumiseen, mitä siitä itse saa, jos siis mitään mitkä on vanhempien odotukset kummien suhteen, mitkä omat vaatimukset kummilapsen suhteen jne eli ei pidä ottaaa vastaan mitään hommaa, jos siihen ei ole kykenevä tää nyt ei aapeeta auta enää, mut muut miettikööt ap vois todella ihan vaan juytella nuoren kanssa, kiva nähdä lapsia myös kun he varttuvat tartteekos aina olla lahjoja satojen eurojen edestä? nyky nuoriso on niin tottunut saamaan kaiken heti tässä ja nyt eli anna aikaa oli lapsa tai nuori kyseessä,
Ehkä vuoden päästä jo opiskelee toisella paikkakunnalla, että kyllä ne päivät loppuu.
Vie lahjaksi vaikka jokin aikakausilehti, niin ei tarvi monta euroa köyhtyä. Tai kynttilä. Nuoresta on hienoa saada jotain vähän aikuismaisempaa ihan omaksi.
Meillä on ristiäiset pian ajankohtaiset ja kummeille aion sanoa, että pyydän yhteydenpitoa ja hyvän suhteen luomista lapseen tärkeimpänä, en lahjoja. Olisi ihana, jos kummi veisi lasta puistoon, retkelle, uimahalliin -ja jos jotain huvipuistoreissuja tehdään, niin annan mielelläni käyttörahat. En halua sitoa kummia taloudellisesti vaan toivon kummilta aitoa henkistä halua olla lapselle kummi, kasvun ja kehityksen tukija, yksi aikuinen lisää lapsen elämässä. Haluan myös lapselle opettaa, että vanhemmilta saa pyytää asioita (lahjoja yms.) mutta isovanhemmilta, sukulaisilta ja tutuilta ei pyydellä lahjoja. Ja haluan opettaa myös kiitollisuutta, pienikin lahja voi olla arvokas.
Mun äiti ostaa edelleen 28-vuotiaalle kummilapselle synttäri- ja joululahjat, vaikka tämä lapsi tienaa 3-kertaa (lääkäri) enemmän kuin äitini ja edelleen pitää lahjukset lähettää. Eihän tuo kummilapsi sitä itse toivo, mutta äitinsä ilmoittaa äidilleni edelleen "nuoren parin" toivelistaa. Kylään ei tietenkään kutsuta (äitini ei ole kertaakaan käynyt kummilapsen omassa kodissa), kun asuu kaukana, mutta postitse lähettää lahjat tai sitten saa äidillään käydessään.
Itse olen ajatellut, että viimeistään täysi-ikäisenä lopetan ostamisen. Sitten vaan ostan normaalisti lahjan vain erityisjuhliin kuten häät.
Vaikka sinulla on neljä lasta, niin kai sitä aikaa voi jokaiselle kummilapselle vaikka kerran vuodessa irrottaa.
että lahjojen osto lopetetaan rippijuhliin, sitten muistetaan valmistunutta ja häitä. Näin ovat aikoinaan tehneet minun kummini ja näin olen tehnyt itse, samoin on tehneet meidän lasten kummit.
Toki tekstiviestin tai kortin voi laittaa postiin nimi- ja syntymäpäivänä. Jos kutsutaan nimi-tai syntymäpäivälle viedään suklaalevy tai muu pari euron "lahja"
Meidän suvussa on sellainen kirjoittamaton käytäntö, että lahjojen osto loppuu, kun rippi-ikä on ylitetty. Sen jälkeen muistan lähinnä kortilla. Lahjojen oston ei tietenkään pitäisi olla se pääasia.
varassa lepää tai ole koskaan levännytkään. Kummilapsemme ovat kaikki jo rippikoulun käyneitä ja vanhemmat ovat jo 25-vuotiaita. Tähän saakka olemme muistaneet jokaista kaikkina juhlapäivinä, valmistumiset, häät ym. Olemme tehneet tässä vuosien saatossa esim. konkurssin, joten taloudellinen tilanne on sitä myöten heikentynyt. Olemme todennäköisesti tehneet siinä virheen, että olemme itse odottaneet viestiä siitä, ettei tarvitse muistaa aina juhlapäivinä. Olen joskus laitellut kortteja, mutta kahville pyydetään niin monta kertaa, ettei enää kehtaa kieltäytyä.
Eli kun hommaan on ryhdytty, niin kyllä se on ihan hoidettu, turha tulla kenekään nuoren äidin tänne syyttelemään, ettei kyetä hoitamaan kummiutta. Kyse on jo nyt siitä, että miten siitä irrottautua.
Lapsia on vuosien saatossa otettu yökylään, uimaan, jopa ulkomaille mukaan.
Kummiksi ryhtyessämme emme tienneet, että vauras talous ei ole ikuista.
Ap